Pelastussanoma

 

Miekka Suomelle



 
 
1.3.2020
 

Suomessa saa olla vapaasti kommunisti muttei fasisti

Mitä eroa on kommunismilla ja fasismilla? No vain historia, joten kaivetaas esille.

Eri lähteiden perusteella tiedetään, että Stalinin ajan vainoissa eri puolilla Neuvostoliittoa kuoli miljoonia, jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä. Pienimmätkin arviot ovat 4–5 miljoonaa, suurimmat ovat jopa 60–70 miljoonaa, jos mukaan lasketaan kaikki sodissa kaatuneet ja erilaisilla työleireillä tuhotut ihmiset Stalinin valtakaudella vuosina 1922–1953. Puoluevaltion terrori tuhosi 1920–1930-luvuilla noin 25–30 miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista.

Neuvostoliitossa eläneitä suomalaisia tai suomalaissyntyisiä ihmisiä teloitettiin tai kuoli leireillä puhdistusten noin 25 000–30 000 ihmistä.

Tässä en ottanut lukuu edes Kiinan ja P-Korean kommunismin aikaan saamia uhreja…

Tässä siis kommunismin synkkääkin synkempi historia ja sitten se toinen:

On äärimmäisen vaikeaa löytää Mussolinin uhrien määriä. Vuonna 1943 Mussolinin armeija tappoi 150 viatonta maanviljelijää kreikkalaisessa pikkukylässä ja Lopulta selvisi, että tämä teloitus ei ollut yksittäinen, vaan niitä tehtiin lukuisia. Tuhansia siviilejä kuoli yli 400 kylään tehdyissä hyökkäyksissä.

Tosin, yksinkin uhri on liikaa ja tahraa aatteen edistäjän vereen, mutta joka tapauksessa, vaikka pistäisimme parikin nollaa perään Mussolinin uhreille, niin se ei saavuta kommunismin uhrien lukumäärää.

Tarkoitus ei silti ole tehdä pahasta hyvää millään tavalla, vaan ymmärtää, että kysymyksessä on meidän oma historia, joka tekee meille ns. tepposet.

Me pidämme kommunismia ihan julkisesti hyväksyttävänä aatteena, vaikka sillä on paljon pahempi historia kuin natseilla. Kommunismihan uhrilukujen perusteella pitäisi olla lailla kiellettyä toimintaa ja jokaisen pitäisi paheksua ja huutaa kaduilla, ”ei kommunismia Helsinkiin, ei kommunismia mihinkään”, kun nyt tätä huutoa kuuluu vain natseista ja fasisteista.

Miksi meillä saa siis vapaasti ilmoittaa olevansa kommunisti, vaikka sillä on näin synkkä historia?

Kommunismia vastustettiin edellisen kerran sodan aikaan mutta YYA-sopimuksen jälkeen sitä ei saanut enää vastustaa, koska YYA kielsi sen vastustamisen. Tämän jälkeen Suomessa alkoi pitkä LUOPUMUKSEN aikakausi Jumalan sanasta. Suomi oli tehnyt sopimuksen pedon kanssa ja sai mitä ansaitsi. Me saimme 2019 jumalattomimman hallituksen mitä Suomen historiassa koskaan on ollut, eikä uskontoamme enää saa harjoittaa julkishallinnon tiloissa, kuten koulut ym. Kommunismia sen sijaan saa harjoittaa vapaasti, mutta sen vastustajat vaiennetaan laittomina fasisteina.

Kommunismia vastustettiin 1930 luvulla Vihtori Kososen toimesta ja he olivat aikansa fasisteja, jos heistä nyt jotain nimitystä pitäisi tässä yhteydessä käyttää. Sen sijaan oikeasti he olivat vain tosiuskovia, jotka vastustivat jumalattomuuden tuloa maamme hallitukseen, aivan samalla huolestuneen vastuunkantajan toimintatavalla, jolla ristiretkeläisetkin estivät Islamin tulon Eurooppaan.

 

Takaisin