Pelastussanoma

 

Miekka Suomelle



 
 
6.12.2019
 

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Sitten knoppitietoa siitä, miksi itsenäisyyspäivän kynttilöitä poltetaan yleensä kaksi rinnakain. No siihen on monta selitystä, kuten Ruotsin kuninkaallisten vierailusta aina koti- isänamaa-ajatteluun.

Yksi selitys on silti ylitse muiden. Vanhoissa taloissa oli yleensä aina kaksi ikkunaruutua rinnakain, jossa poka keskellä ja ikkunat olivat lämmöneristyksen vuoksi melko pieniä, joten ikkunalle asetettiin luonnollisesti kynttilä per ruutu. Siinä kaikki!

Kristityt kavahtavat aina että mihin ihmeeseen se uskonto taas katosi, esim. juurikin näiden kynttilöiden määrässä. Voimme kuitenkin nähdä sen aivan suoraan lipussamme, jossa on Jumalan Taivaan sinisen värinen risti, jossa heijastuu rakas uskontomme vapahtajaamme Jeesukseen. Juutalaisen ylipapin puku oli aina sininen. Joten ei siis ihme, miksi vasemmiston jumalattomat vihaavat Suomen ristilippua niin paljon.

 

Takaisin