24.2.2011 |
Onko Osama bin Laden sittenkin kaiken takana? Pieni sarvi!? |
MTV3 juttu: (linkki) Libyan johtaja Muammar Gaddafi piti iltapäivällä uuden tv-puheen. Puhe tuli puhelinlinjan kautta muun muassa Al-Jazeera tv-kanavalta. Puheen alussa Gaddafi muistutti, että kaduilla protestoivat ihmiset, jotka eivät osaa kantaa vastuuta. – Kaduilla ei näy perheen isiä tai niitä, jotka haluavat huolehtia perheestään. Ihmiset joilla on aivot, eivät osallistu protesteihin. Gaddafi myös väittää, että kaduilla protestoivat ihmiset ovat huumeiden vallassa, eivätkä he ymmärrä mitä he tekevät. – He antavat lapsille pillereitä, joista tulee hallusinaatioita, Gaddafi sanoi. Pitäkää huolta lapsistanne! Gaddafin puhe polveili eri aiheisiin. Noin kymmenen minuutin jälkeen hän vertasi itseään Britannian kuningattareen. – Minusta on tullut Elisabetin tavoin symbolinen johtaja. Hän myös syytti Al Qaida johtaja Osama Bin Ladenia kansansa manipuloinnista häntä vastaan TV:n kautta jaettu puhelinmonologi päättyi yllättäen noin 15 minuutin jälkeen. Niin, kyllä minulla on jo kesästä 2007 saakka ollut sellainen vahva käsitys ettei ensimmäinen ilmestyvä, kadonnut, laiton, pienen vallan (Al Qaidan johtajuus) omannut peto voi olla muu kuin Osama bin Laden. Vieläpä ihmisen silmät ja suu, joka herjaten puhuu ääninauhoilla. Nythän jos profetia alkaa hahmottua, niin Mubarak ja Gaddafi ovat ne kaksi sarvea, jotka Osama syrjäyttää edestään ilmestyksensä edeltä. Eli kun Gaddafi kaatuu, Osama astuu esiin. |