26.2.2020 |
On vissiin hieman pakko jatkaa edellistä aihetta |
Tänään puitiin Perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtajan eropäätöstä ja syitä, miksi eropäätös tehtiin. Kyseinen henkilöhän pukeutui mustaan paitaan, jossa sinisiä raitoja. Tämä oli Vihtori Kosolan värikoodi 1930 luvulla, jonka sanottiin perustuvan fasismiin rinnastettavien aatteiden kannattajiksi. Nyt siis en yhtään ihmettelisi, jos tämä erotettu vara-pj osoittautuisi tosiuskovaksi, tai ainakin aatteltaan kirkon mieheksi ja Raamatun puolustajaksi. Vihtori Kosola taisteli 30-luvulla nimenomaan kommunismia ja jumalattomuutta vastaan. Hän teki töitä, jotta maamme ei hännystelisi venäjän agitaattorien ja sen aikaisten kommunististen hallituksemme kanssa. Lopulta Vihtori keräsi kaikki kirkonmiehet ympärilleen puolustamaan koti, uskonto ja isänmaa ajatusta. Tämän jälkeen pitää kysyä, mitä väärää PS vara pj teki? Ainoastaan tunnustautumalla fasistiksi, joka oli pelkästään tyhmä ja liian rehellinen vastaus aattelle, joka ajaa vanholiskristillisiä arvoja. Ei ole olemassa hyvää aatetta, jota saatana ei olisi tuhonnut, koska pelikenttä on saatanan hallussa. Jos saatana ei onnistu soluttamaan Mussoliinin kaltaisia tyranneja miinottamaan hyvään tarkoittavaan liikkeeseen, niin se keksii sitten valheilla vääristää hyvän tarkoitusperän, kuten vaikka ristiretkeläisten teot. Paavalin jälkeen saatana käytti kaiken keinonsa tuohoamaan kristillisyys tapattamalla kristittyjä, vain huomatakseen, ettei se ole tehokas keino. Sen jälkeen kun saatana lopetti silmittömät kristittyjen vainot, tämä keksi soluttautua kristillisiin piireihin ja etsi sieltä ne henkilöt, joiden kautta tämä mädättäisi koko systeemin. Samoin kävi monelle hyvälle hankkeelle, joista tuli sitten hyvän irvikuvia, kuten fasismi, joka on kyllä luotaantyöntävä jo pelkkänä sanana. Siihen liittyy paljon negatiivisia mielikuvia, eikä alkuperäisaatetta ole enää juurikaan sen sisällä. Vihtori Kosolan Sinimustille kävi vähän samalla tavalla, että heidät leimattiin väkivaltaisiksi ja rasistisiksi, vaikka kommunismia he vastustivat, eivätkä niinkään venäläisiä. Saatana löysi aina ne, jotka pilaisivat alkuperäisen. Se löysi muiluttajat ja muut, jotka sitten loi väärän kuvan alkuperäisestä. |