13.01.26
Saatettuaan heidät ensin vastarannalle hän käski kuljettaa yli myös kaiken omaisuutensa. Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka. Kun mies huomasi, ettei päässyt voitolle, hän iski Jaakobia nivustaipeeseen, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen kamppaillessaan miehen kanssa. 1 Moos. 32:24–26
Kristittyjen matkaseurue on särjettyjen sydänten seurue. Maailman murjomia, toisten ihmisten rikkomia, oman sydämen pettämiä, läheisten jättämiä – eri tavoin rikkinäisiä ja hylättyjä on saattueemme täynnä. Montaa maailmassa arvostettua tai ihmisten mielissä mahtavaa ei hiljaisesta joukostamme löydy. Kaikkia tämän tien matkaajia yhdistää se, että on jouduttu painiin oudon muukalaisen kanssa ja on tultu hänen kanssaan tutuiksi. Siinä painissa on jouduttu maahan lyödyiksi ja matkaa on täytynyt jatkaa eri tahdissa kuin ennen. Yksin ei pärjätä, tarvitaan muita vierelle. Matkavauhdin hiljettyä on päämäärä kuitenkin selkiytynyt. Rakkaaksi on käynyt outo mies, joka tätä oudosti onnellista joukkoa johtaa. Hän kantaa heikoimmat sylissään. Minäkin saan olla siinä.
⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
14.01.26
Sinä et anna silmieni ummistua, mieleni kuohuu, mutta pysyn vaiti. Minä ajattelen muinaisia aikoja, muistelen menneitä vuosia. Minä pohdin itsekseni kaiken yötä, ajatukset kiertävät päässäni. Ps. 77:5–7
Menneisyyden murheet ja synnit ovat raskas taakka, jota moni uskova joutuu Kristuksen omanakin vielä kantamaan. Jeesus on antanut synnit anteeksi, menneisyys on siinä mielessä pyyhitty pois ja tie eteenpäin lakaistu puhtaaksi. Mutta menneisyyden haavat ja teot, joita ei saa koskaan tekemättömiksi, palaavat yhä uudelleen raskauttamaan mieltä. Kristukseen uskovien joukko onkin haavoitettujen ja sairaiden joukko, armahdettujen syntisten joukko. Pelastuksen ehto ei ole onneksi eheytyminen tai tasapainoinen mieli. Pelastuksen ehto ei ole se, että mennyt ei enää koskaan millään tavalla paina. Pelastuksen ehto on Kristuksen työ, johon jokainen saa turvata. Vaikka menneisyys vyöryisi yli koko loppuelämän, Jeesukseen turvaava on silti hänen omansa. Sitä iloa ei kukaan voi heikolta viedä.
Sinä et anna silmieni ummistua, mieleni kuohuu, mutta pysyn vaiti. Minä ajattelen muinaisia aikoja, muistelen menneitä vuosia. Minä pohdin itsekseni kaiken yötä, ajatukset kiertävät päässäni. Ps. 77:5–7
Menneisyyden murheet ja synnit ovat raskas taakka, jota moni uskova joutuu Kristuksen omanakin vielä kantamaan. Jeesus on antanut synnit anteeksi, menneisyys on siinä mielessä pyyhitty pois ja tie eteenpäin lakaistu puhtaaksi. Mutta menneisyyden haavat ja teot, joita ei saa koskaan tekemättömiksi, palaavat yhä uudelleen raskauttamaan mieltä. Kristukseen uskovien joukko onkin haavoitettujen ja sairaiden joukko, armahdettujen syntisten joukko. Pelastuksen ehto ei ole onneksi eheytyminen tai tasapainoinen mieli. Pelastuksen ehto ei ole se, että mennyt ei enää koskaan millään tavalla paina. Pelastuksen ehto on Kristuksen työ, johon jokainen saa turvata. Vaikka menneisyys vyöryisi yli koko loppuelämän, Jeesukseen turvaava on silti hänen omansa. Sitä iloa ei kukaan voi heikolta viedä.