Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Keskustelua pelastussanoman sisällöstä
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Voiko joku käsittää, että olen väsynyt ja odotan kuin viimeisillä voimilla kynnet verillä, että vapahtajani nostaa minut kuohuvan veden keskeltä, joka imisi meidät niin mielellään syvyyksiin.
En tarkoita sitä, että olen lipeämässä, vaan sitä, että olen voimaton ja en enää jaka auttaa ketää muuta. Taistelen enää itseni ja joidenkin läheisten ihmisten vuoksi. Minulla ei riitä voimia jaksaa elää ja kirjoittaa ja olla aktiivinen. Antakaa anteeksi!

Pelastussanoma on profetia, jonka sain 2006 ja se ei muutu siitä miksikään. Sain sen ihmetellessäni, kuinka julmia me olemme jumalattomia ja penseitä kohtaan. Ymmärsion pian, että kyse ei ole meidän ymmärryksestämme, vaan paljon suuremmasta. Jumala tahtoo häihin morsiamensa lisäksi häävieraat. Tämä oli se oivallus, joka pani minut tutkimaan asiaa. Noh, onhan tätä jo 15 vuotta tutkittu, enä yhtään asiaa ole löytänyt, joka tämän teorian meiltä vesittäisi. Jos on kuninkaan pojan häät, niin ei se mene niin, että siellä on vain morsian, vaan siellä on oltava häävieraat. Tätä ajatusta tukee loputon määrä raamatunpaikkoja.

Nyt on jälleen omerin laskenta suoritettu ja se osuu 24.5.2021 päivän kohdalle. Ollaan valmiina!
Angelicus
Viestit: 402
Liittynyt: 23 Kesä 2020, 16:39

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Angelicus »

Ei mitään hätää. Saa olla väsynyt ja voimaton.
Jumalan kämmenellä ollaan.
Parempi olla pieni kala pienessä lammikossa, kuin sinivalas meressä.
Kurjetkin vaihtavat auran vetäjää muuttomatkallaan.
Ihmiset menehtyvät miettiessään, mikä maanpiiriä kohtaa.
Talutamme toisiamme tällä vaivalloisella taipaleella.
Ja Jeesus on paras taluttaja.
Tuula1

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

Hyvää työtä olet tehnyt Jarmo ja Jeesuksen armon varassa ollaan kaikki. itsekin tunnen olevani niin väsynyt, mutta jostakin ja keneltäpä muulta se voima tuleekaan kuin Jeesukselta. Saat olla väsynyt ja sehän on vain inhimillistä, kun ihmisiä me vain ollaan. Siunausta sinulle. Jeesus antakoon voimaa sinulle kestää tämä lopunaika.
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Ella »

Kiitos Angelicus lohduttavista sanoista. Väsymys painaa kun maailma pimenee.
Mutta saamme taivaltaa yhdessä jäljellä olevan kotimatkan. Toinen toistamme tukien.
Ja läheisiä kantaa Jeesuksen luo.

Sabatin rauhaa kaikille.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Sinettisormus

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Rakas veljeni Jarmo ja te kaikki Siskot ja Veljet,
kannamme kaikki nyt valtavaa väsymystä. Joka puolelta kuuluu nuo viestit väsymyksestä joka Herran omiin on iskenyt.
Sitä olen jo pitkään saanut itsekkin kokea.
Meidät ainut turvamme on olla Herraa lähellä, Hänen kasvojensa edessä rukoillen ja leväten.
Hänen Sanansa on ainut totuus ja ravintomme joka virvoittaa meidät.
Maailma ei anna meille mitään vaan se on se, joka meidät nujertaa.

Upottaudutaan tämän Psalmin sanomaan .. liotaan siinä, anna sen virvoittaa itsesi, viivy siinä ja kiitä ja ylistä Herraa.
Hän on meidän kanssamme, vastataan Hänen kutsuun ja ollaan vain Hänessä.
Annetaan sen alkaa näkyä täällä palstallakin.
Lisätään tänne Herran läsnäoloa ettemme aivan uupuisi. Ei anneta täällä niin paljon maailmalle sijaa vaan tehdään näkyväksi myös täällä mihin uskomme ja kuka on Herramme.
Tehdään tästä taas se paratiisi johon on hyvä tulla lepoon ja jossa Jeesuskin viihtyy kanssamme
Yllätytte, kun tuo muutos täällä tapahtuisi. Tiedän että Henki täällä täysin muuttuisi ja sitä tänään kaipaamme!
Media kyllä pitää huolen omastaan, annetaan me Herralle täällä se sija joka Hänelle kuuluu!
Häntä me alati odotamme!

http://www.nic.funet.fi/pub/doc/religio ... Ps.84.html
Sinettisormus

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Sinettisormus

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Herramme, Jumalamme, Jeesus Kristus!
Virvoita meidät ja ole meille armollinen !
💖🙇‍♀️👑🙇‍♀️💖
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Ella »

Amen!
Ps 65:5 Autuas se, jonka sinä valitset ja otat tykösi, esikartanoissasi asumaan!
Salli meidän tulla ravituiksi sinun huoneesi hyvyydellä, sinun temppelisi pyhyydellä.

6. Ihmeellisillä teoilla sinä vastaat meille vanhurskaudessa, sinä meidän autuutemme Jumala,
sinä, kaikkien maan äärten ja kaukaisen meren turva.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Eero »

Ymmärrän Jarmo mitä tarkoitat, ei se ole luopumista, vaan taitaa olla niin ettei jalat maan päällä enää kanna kun niin kova kaipuu Taivaisiin.

Mutta kyllä mäkin uskon, että Herra meidät vielä täällä maan päälläkin virvoittaa. Nyt on ainakin täällä etelässä tullut jo kevät aivan parissa päiväsä ja linnun laulu kuulu jo.

Jos nyt tänä keväänä on vuorossa se mitä hartaasti odotamme, niin sitä kohti meidän päämme kohoavat Pyhän Hengen vaikutuksesta yhä korkeammalle pilviin, mutta maailma menee samalla yhä enemmän sekaisin. Mutta ei se vihollinen enää silloin mitään voi, koska se on paljastettu ja sen teot eivät enää pysy piilossa.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Spring82
Viestit: 215
Liittynyt: 13 Huhti 2020, 08:15

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Spring82 »

Aamen ❤️ Sisaret ja veljet!
Nyt vasta löysin tämän ketjun! Kiitos kaikille, haluan myös jakaa tähän samaan.
Olen myös kokenut jo pitkään aivan käsittämätöntä totaalista väsymystä (niin kuin ei enää olisi . musta tyhjä pää) mutta en osaa sitä kuvailla sen paremmin.
Kuntani Helluntaiseurakunan postituslistalta saan sanaa/videoita ym. (nykyään ei enää saarnata ..?)
Jos rukoilu tuntuu pahvilta, niin silloin ainakin pitää rukoilla! Se on ollut niin tärkeä sanoma Ja niin olen tehnytkin. Vaikka oma rukoilu välillä tuntuu täysin ”jumalanpilkalta”.
Mitä enemmän olen saanut tuntea Jumalaa (vuosien saatossa) sen syntisemmäksi olen itseni tuntenut.
jatkuu ..
Spring82
Viestit: 215
Liittynyt: 13 Huhti 2020, 08:15

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Spring82 »

Monina iltoina rukous on tuntunut puulta (mutta onneksi täältäkin sivustolta uskonsisaruksilta saanut vastauksia ja tiedän että se on vain paholaisen hyökkäystä, eikä minun tarvitse kuin Herran avulla se ohittaa)
❤️ Oli väsy, puuta, tms , joka ilta IsäMeidän, sekä minkä Henki on antanut jo vuosia sitten, jos jollekulle antaisi voimia ❤️

Herra puhdista meidät Sanassasi, Totuudessasi ja rakkaudessasi siihen päivään, että katsoisit meidät arvolliseksi seisomaan Sinun edessäsi sinä päivänä kun ilmestyt tuuliin ja pilviin, emmekä häpeään joutuisi. Se on meidän autuas toivomme.
Herra älä ota Pyhää Henkeäsi, anna meidän levätä helmoissasi ja kanna mieidät kotiin asti lupaustesi mukaan.
Kirkastukoon Herramme Jeesus Kristus täyttäessämme Taivaallisen Isämme tahdon.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen rakas sisko, samoja tuntemuksia, mutta tuo Isä meidän todella tuo rauhan sydämeen, se toimii aina. Vaikkei muuta keksisikään rukoilla, niin ei tarvitsekkaan, siinä on kaikki.

Siunattua Pääsiäisen aikaa!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Aamen sisko ja veli, siskot ja veljet!! Samoja tuntemuksia ja tunteiden vuoristorataa. Mutta periksi emme anna!
Lapsen uskolla!! ”äiti tarviiko meidän muka opiskella, hankkia työpaikka ja rahaa? Eikö Jeesus ole luvannut meistä pitää huolen!?” :roll: Tehdään, mitä voimme ja kykenemme ja loput Herran huomaan!! :)
Sinettisormus

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tässä pieni vinkki teille joille on mahdollista.
Pitäkää kotona pieniä kotikokouksia, pienillä ryhmillä.
Se antaa kummasti voimaa kun tuemme toinen toistamme.
💖👑💖
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Sinettisormus kirjoitti: 28 Maalis 2021, 09:59 Tässä pieni vinkki teille joille on mahdollista.
Pitäkää kotona pieniä kotikokouksia, pienillä ryhmillä.
Se antaa kummasti voimaa kun tuemme toinen töistämme.
💖👑💖
Aamen. Pienet, 2-7hlö, Raamatun tutkimiseen, ja lukemiseen, keskittyneet tapaamiset, ne piristävät sekä innostavat. :)
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen AO!
Ja voi kutsua sen ei uskovan naapurinkin.
Me toteutetaan täällä noita kokouksia nyyttäreinä, niin ei tule paineita tarjottavastakaan.
Jarmo ja katso7 :kin ovat joskus olleet meidän kokouksessa.
Spring82
Viestit: 215
Liittynyt: 13 Huhti 2020, 08:15

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Spring82 »

Aamen taas kaikille 💕 ja juu Eero, Herramme tietää mitä tarvitsemme, ei meidän turhia tarvitse hokea. Rukoilkaamme niinkuin Herramme on meitä opettanut 💛 Siunattua Pääsiäistä myös kaikille
Spring82
Viestit: 215
Liittynyt: 13 Huhti 2020, 08:15

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Spring82 »

Kiitän koko sydämestäni Herraa Jarmosta ja tästä sivustosta, uskovien yhteydestä uskonsisaruksista ❣️ Tunnemme toisemme kun kerran Herran armosta pääsemme kirkkauteen!
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Kiitos teille taakankannosta ja myötätunnosta. Jokainen meistä on varmasti väsynyt jo odottamiseen. Voi kun tämä viimein olisi se kevät. Erityisesti Sprin82 kiitän sinua kiittämisestä, vaikka Herraa Jeesusta meidän on aina suurin kiitosvelka annettava. Hän se minutkin on saattanut lempeillä ohjauksillaan tekemään asioita.
Angelicus
Viestit: 402
Liittynyt: 23 Kesä 2020, 16:39

Re: Minä olen väsynyt, äärimmäisen väsynyt

Viesti Kirjoittaja Angelicus »

Voi tässä käydä niin, että kestävyytemme äärirajoille meitä koetellaan, ennenkuin lähdön hetki koittaa. Mutta silläkin on tarkoitus. Näen, että meidän tulee olla rukouksessa kestävät, ettemme lankeaisi ylpeyteen vaan tunnustamme olevamme ihmiskunnan kanssa samassa alisteisessa asemassa syntisyytemme takia. Saamme olla kiitollisia, että vielä voimme olla täällä ajassa, vaikkakin sydän taivaassa, käsi aurassa, - ihmisten kalastajina muitten nuottakuntien kanssa.
Vastaa Viestiin