Re: ROHKAISEVIA SANOMIA USASTA JA TRUMPISTA

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Tuula1
Viestit: 851
Liittynyt: 04 Marras 2017, 17:58

Re: ROHKAISEVIA SANOMIA USASTA JA TRUMPISTA

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

aamen. Itsekin koen, että olemme saapuneet ahdistuksen aikaan. tämä joulu oli se käännekohta. siksi ootin kuin lapsi tätä joulua.
Pi_O

Re: ROHKAISEVIA SANOMIA USASTA JA TRUMPISTA

Viesti Kirjoittaja Pi_O »

Johanneksen ilmestys 17
8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.
9 Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta;
10 heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän.
11 Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas
, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.
12 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
13 Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."


Tämä Ilmestyskirjan kirjoitus on jo täyttynyt ainakin kertaalleen. Ja koska Jumala on aina sama ja meitä on kehoitettu seuraamaan aikain merkkejä niin tämä sopisi myös nyt Amerikan tapahtumiin.

Jos presidenttien laskennan aloittaa Donald Reaganista niin Biden olisi nyt tuo seitsemäs presidentti, joka on hallitseva vain vähän aikaa ja sitten Obama nousisi taas presidentiksi. Siksi näkisin laskennan alkavan DR:sta, koska hän aloitti Amerikan sotavarustelun ja maailmapoliisin tehtävän. Esim. Kennedyn aikaan tämän kaltaista sotavarustelua ja maailmanherruutta ei tavoiteltu. Ei ainakaan samaan tapaan kuin DR:n aikana.

1. Reagan
2. Vanhempi Bush (Ensimmäinen, joka puhui julkisesti NWO:sta?)
3. Clinton
4. Nuorempi Bush
5. Obama
6. Trump
7. Biden
8. Obama ?! Bush ?!

Ajatuksia?
Uskon Jeesukseen
Viestit: 1038
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ROHKAISEVIA SANOMIA USASTA JA TRUMPISTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://latterrain333.wixsite.com/lifel ... -they-laid

Englanniksi: Googlekäännös antaa hyvin vaikeasti krjattavan käännöksen

Elizabeth Marie


WARNING: WOE TO THE FALSE PROPHETS & THE SNARE THEY LAID!!

Lately, I have been very unsettled in my heart and mind. I felt very perplexed, and extremely sad, as I saw deceptions being poured out on those of the household of GOD---the snares that had been laid for them, though few see it.

Then on 1/23/21, I heard these words:

"THE TRAP AND SNARE HAVE BEEN LAID AND MY PEOPLE HAVE FALLEN INTO IT"

Again, I felt a remorse in my spirit that I had not done an accurate job of explaining the truths that had been shown to me. I see the Christians floundering, as if without a shepherd, as they follow the FALSE PROPHETS, just as if they were following the Pied Piper down to the cliff of destruction!

For the last few years, the LORD kept giving me messages about the SNARES (traps) and DECEPTIONS that were coming onto the people of FAITH, if they did not WAKE UP! I wasn't sure exactly what those SNARES were....or what they looked like till now! I see more clearly that these TRAPS that were laid for the believers came from the very household of GOD and leaders. These are the SHEEP IN WOLVES CLOTHING!

The truth is that these FALSE PROPHETS/TEACHERS/LEADERS have added to the demise of America, because they prophesy from the spirit of BAAL (Jeremiah 23:13) that is now ruling supreme in the land. They sound so REAL, so AUTHENTIC and so BIBLICAL, as they subtly persuade their audience that GOD is NOT A GOD OF JUDGMENT, but only of PEACE. (remember that satan can pose as an 'ANGEL OF LIGHT') (2 Corinthians 7:14), Not only are they in the churches, but they flood the internet, especially video platforms like YT.

Without knowing it, they prophesy LIES of what is coming upon AMERICA!!! They preach PEACE & SAFETY. They preach that everything is going to be OK, and that we just must 'trust the pl an' and not worry. They lull people into complacency, and a false sense of security. Their messages always make you feel good, and make you want to come back for more of their sugar-coated, twisting of the so-called WORDS OF GOD that they spew. Have we forgotten what it says about the last days in 1 Thessalonians 5:1-6?

"But of the times and the seasons, brethren, ye have no need that I write unto you.

For yourselves know perfectly that the day of the Lord so cometh as a thief in the night. For when they shall say, Peace and safety; then sudden destruction cometh upon them, as travail upon a woman with child; and they shall not escape.

But ye, brethren, are not in darkness, that that day should overtake you as a thief.

Ye are all the children of light, and the children of the day: we are not of the night, nor of darkness. Therefore let us not sleep, as do others; but let us watch and be sober.."

BROTHERS AND SISTERS WE MUST WAKE UP! We ARE in the LAST DAYS.....therefore we are going to see prophecies from the BIBLE come forth! NOT "PEACE & SAFETY!" NOT "MAKE YOUR COUNTRY GREAT AGAIN!" Instead we are seeing JUDGMENT on the CHURCH & JUDGMENT falling upon America. It is here now, and will only increase, as we see severe persecution, occupation, death, wars and rumors of wars, plagues and pestilences. It is all written in the WORD OF GOD.....which is our 'MAP' of the future and our final destination!

I do not think that believers are ready for what is coming, I see them falling for lies and deceptions at every street corner of their lives. As we wait for our LORD and SAVIOR to return, we must have OPEN EYES that can spiritually discern what is ahead of us. If the household of our LORD JESUS does not wake up and repent.....they will be consumed!

REMEMBER that trusting in 'man' or man's plans is a SNARE! Proverbs 29:25 says:

"The fear of man bringeth a snare: but whoso putteth his trust in the Lord shall be safe."

Only JESUS is the one that can help HIS people during this time.....no other! These FALSE PROPHETS, TEACHERS & LEADERS have led the believers astray, as they work unknowingly for the antichrist system that spins its deceptive web of LIES. Believers need to be able to tell the difference between LIES and the TRUTH with the help of the HOLY SPIRIT. We must not lean or trust in men, which is mere flesh and blood.....but only in the LORD GOD ALMIGHTY!

Many believers are now in denial and deceived because they are asking the wrong questions.....relying on the faulty resources and information from these false prophets/teachers/leaders! They are NOT hearing the voice of GOD, but only the voice of man. They keep praying.....but are their prayers being answered? Does there come a time when GOD STOPS hearing and answering prayers from a land that is unrepentant??

Unfortunately that is exactly what happened to Ancient Israel......the LORD stopped listening to their PRAYERS ABOUT THE CONDITION OF THE LAND, as HE brought judgment upon it. America goes the same way, the same pattern as Ancient Israel! The Book of Jeremiah gives out the warnings that parallel today:

"Then the Lord said to me, “Do not pray for this people, for their good. When they fast, I will not hear their cry; and when they offer burnt offering and grain offering, I will not accept them. But I will consume them by the sword, by the famine, and by the pestilence.” Jeremiah 14:11

Therefore thus saith the LORD, Behold, I will bring evil upon them, which they shall not be able to escape; and though they shall cry unto me, I will not hearken unto them." Jeremiah 11:11

SO WHAT MUST WE DO??

1) PRAY THAT THE FALSE PROPHETS, LEADERS & TEACHERS REPENT

HERE IS THE JUDGMENT THAT CAME BECAUSE OF FALSE PROPHECY LIES

1) they shall become a terror to themselves & friends (considered like terrorists)

2) they shall fall by the sword of their enemies (war)

3) their country will fall and be taken over by a foreign land (occupation)

4) they shall become captives (slaves)

5) all the wealth, produce, precious things, and treasures were taken

JEREMIAH 20:3-6 :

2) REPENT of listening, promoting, and agreeing to lies from the false prophets/teachers/leaders. STOP following these WOLVES IN SHEEP'S CLOTHING!!

3) PREACH REPENTANCE to everyone you know

4) PRAY FOR MERCY in our time of judgment

5) SEEK TO HEAR THE VOICE OF THE LORD through meditation of the WORD & Prayer

6) CHECK CAREFULLY who you listen to on YOUTUBE, and who you follow elsewhere. If they are NOT teaching, preaching or prophesying REPENTANCE, the BLOOD OF JESUS, CRUCIFYING THE FLESH, WALKING IN HOLINESS VS. WORLDLINESS, or END-TIME PROPHECY, based on Scripture, then that should be a RED FLAG!!

7) READ THE BOOK OF JEREMIAH TO BETTER UNDERSTAND JUDGMENT. Especially Chapters 20-23 and 50-51.

BROTHERS & SISTERS, please seek the LORD EARNESTLY on what I am sharing with you today, so you can then decide for yourself who is telling the truth, and who is misleading and misguiding the flock. WE NOW ARE IN URGENT TIMES

The Bible says to COME OUT OF BABYLON, SO YOU DO NOT PARTAKE IN HER SINS (Revelation 18:4-6) )

It is TIME for the TRUE BELIEVERS IN JESUS CHRIST to do this now .......

He who has ears to hear, let him hear! (Matthew 11:15)

Love & Blessings from

Your Sister in Christ,

Elizabeth Marie
Pi_O

Re: ROHKAISEVIA SANOMIA USASTA JA TRUMPISTA

Viesti Kirjoittaja Pi_O »

Mitähän meinaavat?
Olikohan sattumaa, että valitsivat sävelmän, jossa on mukana Finlandia?
Mielestäni Finlandia alkaa Hesarin videossa kohdassa 1:39.
Onkohan sikermässä muiden maiden tunnettuja sävelmiä?
Onko musiikkitietäjät kuulolla?

Teosto tutkii: Sibeliuksen Finlandia soi Joe Bidenin virkaanastujaisissa, mutta sävellys oli merkitty merijalkaväen majurin nimiin
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007758786.html

Finlandia soi, kun valta oli vaihtumassa Yhdysvalloissa – ”lumoava hymni” kiinnitti huomion: ”Tuntui tosi hienolta”
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007755384.html
Aimee
Viestit: 42
Liittynyt: 17 Syys 2020, 18:15

Re: ROHKAISEVIA SANOMIA USASTA JA TRUMPISTA

Viesti Kirjoittaja Aimee »

Jossain mainittii että heillä olisi joku "oma" laulu tuolla sävelellä.
Finlandia on kyllä vaikuttava.
Pi_O

Re: ROHKAISEVIA SANOMIA USASTA JA TRUMPISTA

Viesti Kirjoittaja Pi_O »

Kiitos Aimee!

Koska otin asian esille niin linkitän kirjoituksen. Hesari vähän selvensi asiaa lisää.

Bidenin virkaan­astujaisissa soineen Finlandian arvoitus ratkesi: Majurin nimiin merkitty teos korostaa, että Sibelius mullisti amerikkalaisen sankarin elämän
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007 ... t=promobox
Avatar
Eero
Site Admin
Viestit: 3573
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: ROHKAISEVIA SANOMIA USASTA JA TRUMPISTA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Onhan tämä mahdollista, koska Herralle on kaikki mahdollista. Silloin Trump olisi Jumalan valitsema kuningas, ei kansan valitsema. Syksyn puolella Herra puhui minulle, että demokratia ei ole Hänen mieleisensä valtiomuoto, koska siinä kansa eli ihminen päättää itse hallitsijansa.

Saa nähdä josko tämä toteutuu ja millä tavoin, Hengellisiltä tapahtumilta nämä vaikuttavat, mutta miten ne siis näkyvät täällä maan päällä? Ja myös, onko kyse muuallakin maailmassa vaikuttavista tapahtumista, esimerkiksi torven soittajat viittaavat tietenkin pasuunoita puhaltaviin enkeleihin.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Vastaa Viestiin