Myrsky nousee maailmassa

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Sinettisormus

Myrsky nousee maailmassa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva

Aamulla rukouksessa olessani, näin yhtäkkiä kuvan merestä, jossa oli valtava myrsky. Näin kuinka tuo myrskytuuli puhalsi valtavalla voimallaan vasemmalta puolelta, oikealle. Aallot oliva korkeat.
Mutta kuvan oikealla puolella oli valoa säkenöivä puinen risti. Sen vaakapuun ymärillä oli valkoinen kangas.
Tuo risti ei kallistunut tuulen mukana tuohon oikeaan, vaan se kallistui vahvasti vasempaan, myrskyä vastaan.
Ymmärsin tuon tarkoituksen. Noita myrskyjä on meidän jokaisen elämässä, mutta myös nyt enenevässä määrin maailmassa. Vihollinen hyökkää nyt joka taholta ja lujaa. Sillä on nyt todella kovat aseet käytössä ja monet sortuvat noiden paineiden alla.
Herra tahtoo nyt varoittaa tulevasta kovasta, hengellisestä myrskystä, vihollista vastaan.
Mutta kun olemme ristiin naulinneet itsemme Jeesuksen kanssa, tuohon ristiin, joka on meidän uskomme, voimme luottaa siihen että Jumala meitä turvaa. Voimme kallistua tuota vihollista vastaan, Kristuksen voimalla, sillä olemmehan voittajan puolella.
Vihollinen kyllä möykkäröi eteisen puolella, mutta sisään se ei pääse, kun lujasti nojaudumme tuohon ristiin, Jeesukseen Kristukseen.

”Vaikka pelko ja ahdistus kuuluvat ihmisyytemme, niiden ei tarvitse hallita meitä. ’Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.’” (Fil. 4:6)

Luuk.8. 22. Niin tapahtui eräänä päivänä, että hän astui opetuslapsinensa venheeseen ja sanoi heille: "Menkäämme järven tuolle puolen". Ja he lähtivät vesille.
23. Ja heidän purjehtiessaan hän nukkui. Mutta alas järvelle syöksyi myrskytuuli, ja venhe tuli vettä täyteen, ja he olivat vaarassa.
24. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: "Mestari, mestari, me hukumme!" Ja herättyään hän nuhteli tuulta ja veden aallokkoa; ja ne asettuivat, ja tuli tyven.
25. Ja hän sanoi heille: "Missä on teidän uskonne?" Mutta pelko oli vallannut heidät, ja he ihmettelivät, sanoen toisilleen: "Kuka onkaan tämä, kun hän käskee sekä tuulia että vettä, ja ne tottelevat häntä?"
Sinettisormus

Re: Myrsky nousee maailmassa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Ps. Tämä meinasi tuossa aamuisessa kuvassa unohtua. Lopussa näin kuvan joka oli musta.
Mutta oikeassa alakulmassa oli kuin allekirjoitukseksi tuo minun näkyjen sinettisormus.
(Tuokaltainen, mikä on tuossa profiili kuvassa)
Sinettisormus

Re: Myrsky nousee maailmassa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

............ ........ ... .......... ............ ................. 💍 sinettisormus
Spring82
Viestit: 215
Liittynyt: 13 Huhti 2020, 08:15

Re: Myrsky nousee maailmassa

Viesti Kirjoittaja Spring82 »

Kiitos Herralle ❤️ Kiitos Sinettisormus ❤️

Hebr 11
1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
2 Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
3 Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
4 Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
5 Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
7 Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
8 Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
9 Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
10 sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
11 Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
12 Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
17 Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut
18 ja jolle oli sanottu: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen",
19 sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.
20 Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.
21 Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
22 Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa.
23 Uskon kautta pitivät Mooseksen vanhemmat häntä heti hänen syntymänsä jälkeen kätkössä kolme kuukautta, sillä he näkivät, että lapsi oli ihana; eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä.
24 Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä.
25 Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
26 katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
27 Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
28 Uskon kautta hän pani toimeen pääsiäisenvieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
29 Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
30 Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää.
31 Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
32 Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
33 jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
34 sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
35 On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
39 Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
40 sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen.
Sinettisormus

Re: Myrsky nousee maailmassa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

https://youtu.be/_wbd2HXJt8Q

Did Kim Clement Prophesy the First and the Second Term of President Donald J. Trump?
Suomen kielinen teksti.
Aimee
Viestit: 63
Liittynyt: 17 Syys 2020, 18:15

Re: Myrsky nousee maailmassa

Viesti Kirjoittaja Aimee »

Kiitos Sinettisormus tuosta videosta.
Siitä näkyy se Trump josta maailman mediat eivät puhu.
Nuo profetiat antoivat tunteen että niinkuin osa olisi tätä aikaa varten.
Emme saa luovuttaa maailman edessä.
Sinettisormus

Re: Myrsky nousee maailmassa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Aloitus näytti mille puolelle Obama asettuu.
Ja kaiken tämän profetian näki mies joka kuoli ennen Trumpin presidentiksi tuloa.
Jumalan käsi on vahvasti tässä kaikessa mukana.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Myrsky nousee maailmassa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tämä video kertoo ajanmerkistä ehkä kaikkein selvimmin. Nimittäin itsekin olen nähnyt hengessä, että jopa samana päivänä, kun tempaus tapahtuu, niin Israel iskee rajulla tavalla Iranin ydinvoimaloihin ja sen sotilaskohteisiin. Hyökkäys on niin raju, että Iran kerta kaikkiaan vaipuu 50-luvulle saakka kehityksessään.
https://www.youtube.com/watch?v=rIn0oN8H658
Vastaa Viestiin