Omia Kokemuksia Levossa 3

Keskustele todistuksista, Jumalan tekemistä ihmeistä ja muista vakuuttavista kokemuksista
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Tänään Herran läsnäolossa ollessa näin kuvan, jossa jollekkin ihmiselle laitettiin jotain silmiin. Katsoin ne ensin silmätipoiksi, mutta sitten mietin niitä hengelliseltä puolelta. Voiko silmät voidella näkemään? Öljyä vaiko voidetta?
Sitten löysin tämän Raamatun paikan ja nyt jaan sen tässä meille kaikille.

Johanneksen ilmestys 3
1. "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
2. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
4. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
5. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.
6. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
7. Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8. Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
10. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
13. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
14. Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

LUE LISÄÄ : https://www.rukous.net/rukous-ja-hengellinen-naekoekyky
rukoilemme hellittämättä:



"Herra, saakoon Sinun tuulesi puhaltaa ihmisten elämään
ja synnyttää heissä hengellistä elämää!"


"Herra, ota pois peite ihmisten silmiltä, että he ymmärtäisivät evankeliumin sanan!"


"Herra, herätkööt ne, jotka nukkuvat, että Kristus saisi heitä valaista!"


"Herra, tulkoon ihmisten elämään se kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta!"
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tulessa puhdistetulla kullalla tarkoitetaan rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa. Uskon kulta on todellista rikkautta, jota ilman kukaan ei voi olla otollinen, Jumalalle. Valkoiset vaatteet kuvaavat Jeesuksen vanhurskauden viittaa, joka puetaan kaikkien niiden päälle, jotka ottavat Jeesuksen sydämeensä Vapahtajana ja Herrana. Saamme tämän lahjan Jeesukselta armosta, uskon kautta. Kukaan ihminen ei voi tehdä mitään tämän puvun hyväksi. Siinä ei ole yhtään meidän kutomaa rihmaa. Hyvät tekomme eivät tuo ansioita Jumalan edessä. Kaikki ovat samassa asemassa. Silmävoide parantaa hengellisen sokeuden. Pyhä Henki on tämä silmävoide, joka avaa silmämme ja ymmärryksemme näkemään Kristuksen ja sen kuinka paljon tarvitsemme häntä. Ilman Kristusta emme voi mitään tehdä, emme edes parannusta.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa teille.
Tänään, Herran läsnäolossa ollessa, näin kolme kuvaa, joita olen mietiskellyt. Tuo keskimmäinen kuva, kuitenkin avasi minulle Matteus 15:sta, joten voisin yrittää jakaa tämän teillekkin. Löysin tuohon Raamatun paikkaan hyvän tekstin, meille mietittäväksi ja pureskeltavaksi.

1. kuva:
Näin pahvirasian, jonka kannen välistä näkyi kaksi soikeaa pahvikorttia, ne näyttivät kuvaavan joitakin hedelmiä. Tuo pahvirasia oli mitä ilmeisemmin karkkirasia, eli koin sen maailman houkutuksiksi.

2.kuva:
Näin pienen tytön seisomassa mekossaan. Siinä hän seisoi suorassa edessäni. Kohta hän alkoi poimimaan maasta jotakin. Ja se tyyli millä hän poimi, kertoi että hän poimi sieltä kuin jotain murusia.
Tästä kuvasta nousi mieleeni tuo Matt.15.

3.kuva:
Näin jonkin valkoisen kortin, johon oli kirjoitettu kauniilla kaunokirjoituksella jotakin, en pystynyt lukemaan sitä. Se näytti onnittelu kortilta, mutta oliko se sitä? Olisiko se voinut kuvata Jumalan kirjoitettua Sanaa? Se oli niin kauniin vanhanaikaisella kaunokirjoitksella kirjoitettu, kuin sellaisella vanhalla mustekynällä, josta tulee kaunis jälki ...

Tätä miettiessä ja avatessa tuli tämä teksti, joka voisi sopia tätä avaamaan?
http://ilosanomapiiri.fi/ll.shtml?studi ... 06.htm&i=1
Jeesus oli väsynyt ja tahtoi päästä lomalle ihmispaljouden keskeltä. Hän käveli viisikymmentä kilometriä Foinikiaan, Välimeren rannikolle. Tämä olikin hänen ainoa ulkomaanmatkansa, ellei lapsena tehtyä Egyptin reissua oteta huomioon. Markus kertoo, miten siinä sitten kävi: Jeesus ei tahtonut, että kukaan saisi tietää (hänen olinpaikkaansa), mutta hän ei saanut olla salassa (7:24).

Matteus jatkaa: Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." (15:22). Kun puhutaan pahasta hengestä, ei kysymys ole mistään taudista. Sairaus ja riivaustila ovat kaksi eri asiaa. Riivatun ihmisen sydämessä asuu todellakin paha henki. Kastettu ja Jeesukseen uskova ihminen ei kuitenkaan voi tulla riivatuksi, koska Pyhä Henki jo asuu hänen sydämessään. Jumalan Henki on tietysti paljon vahvempi kuin paha henki.

Pakanuuden keskellä riivaus on tavallista tänäkin päivänä. Usein riivatuksi tullaan epäjumalanpalvelusta, okkultismia tai noituutta harjoitettaessa. Saatanan palvonta on erityisen riskialtista. Ehkä tekstimme tyttökin oli tullut riivatuksi jossain temppelissä, jonne äiti oli hänet vienyt. Silloin äidin itsesyytöksillä ei varmasti ollut rajoja. Yksi vanhempien elämän raskaimpia kokemuksia onkin nähdä, miten lapsi kärsii heidän syntiensä tähden.

On surullista, että monet aikamme lasten ja nuorten kirjat ihannoivat noituutta. Nouseva polvi ei enää ymmärrä, miten vakavasta asiasta tässä on kysymys. Sekin on traagista, että itämainen uskonnollisuus leviää maassamme houkuttelevaan kääreeseen pakattuna. Tämä tapahtuu jopa kirkoissammekin. Monet mietiskelyn ja vaihtoehtoisen lääketieteen muodot pohjautuvat idän uskontoihin.

Kuultuaan Jeesuksen olevan sillä seudulla onneton äiti ryntäsi matkaan. "Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni." Näin hän huusi Jeesukselle. Hänen tyttärensä ruumis ja sielu olivat uupumuksen tilassa. Muu perhe kärsi tilanteesta. Aviopuolisot ehkä riitelivät siitä, kenen syytä kaikki oli. Naapurusto juorusi. Lapsen vahtiminen vei vanhempien kaiken ajan, ja henkien manaajat vievät heiltä kaiken rahan.

Ehkä tilanne on jossain muodossa tuttu sinullekin. Ehkä olet joutunut katselemaan rakkaasi elämän tuhoa vaikkapa jonkin riippuvuuden tähden. Silloin tiedät, miltä tästä äidistä tuntui. Riippuvuus ei ole sama asia kuin riivaustila, mutta se voi pilata perheen elämän yhtä perusteellisesti.

Jeesus oli juuri vieraisilla jonkun kodissa, kun nainen tunkeutui talon sisälle ja alkoi huutaa apua. "Herra, Daavidin Poika, armahda minua!" Jeesus ei vastannut sanallakaan tähän pyyntöön. Oli kuin hän ei olisi huomannut naista ollenkaan. Sama Jeesus, joka oli luvannut ottaa vastaan kaikki luokseen tulevat ihmiset, vaikutti nyt suorastaan töykeältä. Mitään lohdutusta häneltä ei herunut kärsivälle äidille. Hämmästyttävää kyllä, äiti ei lähtenyt kotiin tällaisen tyrmäyksen jälkeenkään.

Usko on sitä, että me tulemme hätämme tai syntimme kanssa Jeesuksen luo. Mutta usko on sitäkin, ettemme lähde pois hänen luotaan, vaikka hän meidät tyrmäisi. Nainen tiesi, ettei hänellä ollut mitään oikeutta tulla hakemaan apua Jeesukselta. Hänhän oli epäjumalia palvonut pakana. Lapsen ongelmatkin olivat ainakin osaksi hänen omaa syytään. Jeesuksella ei ollut mitään velvollisuutta häntä auttaa. Silti hän pyysi apua eikä hellittänyt. Sitä on usko armoon.

Nainen tiesi, että Israelin kuningas Daavid oli muinoin ollut rannikolla asuvien tyroslaisten ystävä. Jostain hän oli kuullut senkin, että Herra oli luvannut antaa Daavidin pojalle iankaikkisen valtakunnan. Nainen oli laskenut yhteen yksi ynnä yksi: tuon galilealaisen rabbin täytyi olla luvattu Daavidin poika. Siksi hän huusi: "Herra, Daavidin Poika, armahda minua!"

Israelin alueella ei kukaan ollut vielä kutsunut Jeesusta tuolla tittelillä. Moni ei edes tiennyt, että hän oli suoraan alenevassa polvessa Daavidin jälkeläinen. Jos Israel olisi ollut itsenäinen kuningaskunta, olisi Jeesus istunut sen valtaistuimella. Miehitetyssä maassa näistä asioista vaiettiin kuitenkin poliittisista syistä. Mutta kanaanilaisella naisella ei ollut mitään estoja. Hän uskalsi huutaa suureen ääneen sen, mitä uskoi.

Kun Jeesus lähti talosta, seurasi nainen huutaen perässä. Keskustelu opetuslasten ja opettajan välillä kävi mahdottomaksi. Miten pitkään kuljettiin huutoa kuunnellen, sitä emme tiedä. Jeesus vaikutti ihan kuurolta. Lopulta opetuslapset saivat tarpeekseen ja pyysivät: "Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa." Mutta Jeesus vastasi: "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten." (15:23-24). Toinen tyrmäys.

Vihollisuus kanaanilaisten ja juutalaisten välillä oli jatkunut vuosisatoja. Vanhan testamentin aikaan kanaanilaisten uskonnollisiin menoihin kuului lapsiuhreja ja inhottavia seksuaalisia riittejä. Monta kertaa Israelkin oli langennut naapuriensa synteihin ja saanut siitä kovan rangaistuksen. Itse asiassa Herra oli käskenyt hävittää kanaanilaiset kokonaan luvatusta maasta. Ja nyt Jeesuskin kieltäytyi auttamasta kanaanilaista äitiä.

Luulisi, että nainen olisi jo suuttunut ja lähtenyt kotiinsa. Sen sijaan hän työntyi ihan Jeesuksen eteen ja heittäytyi hänen jalkoihinsa. Jeesus ei voinut ottaa askeltakaan kompastumatta häneen. Maassa maaten nainen yhä huusi: "Herra, auta minua!" Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille." (25-26). Kolmas tyrmäys. Tekisi mieli kysyä: Herra, miten sinä voit kohdella hätäänsä huutavaa äitiä tuolla tavalla? Miksi kutsut häntä koiranpenikaksi ja kieltäydyt antamasta hänelle lasten leipää?

Niin, miksi Jeesus vaikenee toisinaan meidänkin tuskamme edessä? Etkö sinäkin ole monta kertaa huutanut häneltä apua lapsesi tai lapsenlapsesi ongelmiin saamatta mitään konkreettista vastausta. Pahimmassa tapauksessa Jeesus on vain tyrmännyt sinut. Vaikea tilanne on muuttunut yhä vaikeammaksi, ja lopulta suorastaan kestämättömäksi. Missä on syy? Vähäisessä uskossako vai vääränlaisessa rukouksessa? Vai siinäkö, ettei Jeesus välitä?

Kanaanilainen äiti makasi maassa Jeesuksen edessä ja tyytyi koiran osaan. Hän oli yhtä mieltä siitä, ettei lasten leipää pitänyt antaa penikoille. Silti hän jatkoi: Mutta saavathan koiranpenikatkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia. (27). Juutalaiset pitivät koiria saastaisina eläiminä eivätkä päästäneet niitä sisälle taloon. Ainoa poikkeus olivat koiranpennut, jotka saatettiin joskus päästää leikkimään lasten kanssa. Silloin ne tietenkin etsiskelivät pöydän alle pudonneita ruuantähteitä.

Ja nyt kanaanilainen äiti tarttui tuohon Jeesuksen sanan puolikkaaseen. Jeesus oli sanonut "penikka" eikä "koira". Tämä pieni ero riitti antamaan äidin sydämeen toivon pilkahduksen. Saavathan koiranpenikatkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia. Niin hän sanoi.

Yhtäkkiä Jeesuksen asenne muuttui täysin päinvastaiseksi. Nyt hän sanoi kanaanilaiselle äidille suorastaan ihailevasti: "Suuri on sinun uskosi, nainen!" (28). Jeesus ylistää jonkun ihmisen uskoa vain kaksi kertaa evankeliumeissa, ja molemmilla kerroilla he ovat pakanoita. Opetuslapsiaan Herra sen sijaan moittii vähäuskoisiksi. Opetuslapset epäilivät, vaikka olivat nähneet monta ihmettä. Kanaanilainen nainen uskoi, vaikka Jeesus torjui hänet.

Miten mekin voisimme saada itsellemme suuren uskon, jota niin kipeästi tarvitsemme? Jos tekisin gallupkyselyn, saisin ehkä vastaukseksi seuraavanlaisia asioita: pitää ensin kokea ihmeitä, pitää rukoilla ja paastota. Pitää todistaa, uhrautua, luopua synnistä… Mutta naisen elämässä ei ollut tapahtunut yhtäkään näistä asioista.

Raamatun mukaan suuri usko saadaan, kun Jumala vaikenee. Helppoahan silloin on uskoa, kun saa heti sen mitä pyytää. Mutta jos meidän on huudettava apua vuosikaudet ja nähtävä tilanteemme vain pahenemistaan pahenevan, silloin meillä on kaksi mahdollisuutta. Joko lähdemme pettyneinä Jeesuksen luota pois tai sitten pysymme hänen luonaan ja uskomme kasvaa. Muista siis sinäkin, että Vapahtaja on hiljaa, koska rakastaa sinua. Vaikenemalla hän tahtoo antaa sinulle suuren uskon.

Usko on sitä, että tulemme hätämme ja syntimme kanssa Jeesuksen luo. Niin teki kanaanilainen nainen. Hän uskoi Jeesuksen rakkauteen silloinkin, kun tämä kieltäytyi häntä auttamasta. Hän jatkoi huutamista, vaikka tuli kolmeen kertaan torjutuksi. Hän tarttui puoleen Jeesuksen sanaan ja riippui siinä kiinni. Tee sinäkin niin.

Lopulta kanaanilainen äiti sai kuulla Jeesuksen suusta ihanan lupauksen: "Tapahtukoon niin kuin tahdot." (28). Kuultuaan nämä sanat nainen pyörähti kannoillaan ja kiirehti kotiinsa. Riivattu tytär ei ollut ollut hänen mukanaan, mutta hän uskoi saaneensa rukousvastauksen jo ennen kuin oli nähnyt sen. Näin toimii suuri usko. Markus kertoo: Nainen meni kotiin ja näki lapsen makaamassa vuoteella. Paha henki oli lähtenyt hänestä. (7:30).

Jeesuksella itsellään oli aina suuri usko. Hän uskoi Isäänsä myös joutuessaan huutamaan: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" (Mt. 27:46). Jeesus tiesi totisesti, miltä tuntuu kun Jumala vaikenee. Mutta silloinkin hän tarttui Sanaan, kuten kanaanilainen vaimo oli tehnyt. Vielä ristilläkin Vapahtaja lausui Raamatun sitaatteja.

Ero kanaanilaisen naisen ja Jeesuksen välillä oli se, että Jeesus todella joutui Jumalan hylkäämäksi. Hänen rinnallaan ei ollut ketään, kun hän kärsi. Miksi näin piti tapahtua? Siksi, että Vapahtaja oli ristillä riippuessaan maailman suurin syntinen. Synnit eivät olleet hänen omiaan, vaan sinun ja minun ja kanaanilaisen naisen. Siis meidän kaikkien. Nyt syntimme eivät voi nousta esteeksi, niin ettei Jumala voisi meitä kuulla. Riittää kun tulet hänen luokseen hätäsi ja syntisi kanssa ja huudat, kuten kanaanilainen äiti huusi: "Herra, auta minua!"

Helluntain jälkeen syntyi Välimeren rannikolle Tyroksen seurakunta, jossa Paavalinkin kerrotaan vierailleen. Varmaan kanaanilainen äiti oli tyttärensä kanssa tuon seurakunnan kantavia voimia. Nyt olivat erot juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen väliltä hävinneet. Kaikki tiesivät, ettei Jeesus ollut vain juutalaisten, vaan koko maailman Vapahtaja. Myös sinun ja sinun perheesi Vapahtaja.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Joko väsytte näihin minun ainaisiin kirjoituksiini? Olisiko aika hiljentää? :? ... käyn tässä itsetutkiskelua :?:
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

ps ... olkaa rehellisiä.
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Ella »

No eihän toki. Rakas sisareni sinetti.
Tuli mieleen lukiessani tuota kirjoitusta.
Pekka Reinikaisen kirja. Noituuden paluu lääketieteeseen. Kaikki nämä "vaihtoehto"
hoidot. Kirjoittaja on kristitty lääkäri.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Eero »

Samaa mieltä Ellan kanssa, pitkästä aikaa oli myös aikaa lukea pitkä teksti, ja kiitos siitä, tuli levollinen mieli. Vaikka Herra on joskus hiljaa, niin Hän on silti "siellä", meidän kanssamme siis.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos Ella ja Eero että vastasitte.
Olen käynyt täällä taas kauheaa itsekritiikkiä. Ihmisten tuomitseva sormi on taas viistänyt useampaan otteeseen, liittyen näihin näkyihini ja uniin, että työstän näitä omassa ymmärryksessäni. Että korotan vain itseäni näillä kirjoituksillani, mutta miten kirjoittaa tätä omaa elämänkertaa Jeesuksen kanssa, päiväkirjamaisesti, jos jätän itseni pois tästä elämäni tarinasta? Miten se on mahdollista? Jeesus Kristus on kaikessa minulle NRO : 1 !!!
Olen ollut peilin edessä nämä muutamat päivät. Ymmärrän, että saatanalla on kiire ja se hyökkää jo meidän uskovien kautta.
Eikä liioin tähän kaikkeen auttanut, kun mieheni tuli eilen töistä kotiin iloisena ja huudahti:
- "Tilasin 18.7. päivälle parturin, otin riskin, vaikkei maailmaa enää silloin olisi? Ajattele, että kun Jeesus tulee, ei Hän ottaiskaan sinua mukaan, sitten kaikki tekemisesi olisi mennyt hukkaan."
'Sanoin heti ettei se maailma vielä lopu,ei se ole maailmanlopun paikka, kun Jeesus hakee omansa ja osa uskovista jätetään auttamaan ahdistuksen ajassa, jäljelle jääville.
Nyt olen täällä tuskassa rukoillut Herralta vahvistusta Hänen tulostaan. VAHVAA VAHVISTUSTA, ja onhan niitä tullutkin.
Nyt täällä yritän vahvistaa ja koota itseäni henkisesti eikä ole pahitteeksi, jos joku jaksaa rukoilla puolestani.
Nyt on yhteys meissä ja Kristuksessa tärkeää ja sitä se on aina ollut.

teitä siunaten; Jeesuksessa Kristuksessa! Olette rakkaat.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Ella »

Rukoilen puolestasi sisareni sinetti. Eilen tuli tämä sanan paikka. Mutta en saanut lupaa sitä vielä kirjoittaa.
Nyt on aika.
Ilm 3:10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta
vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä,
jotka maan päällä asuvat.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Voi KIITOS ELLA; Rakas siskoni! JA KIITOS; SINÄ KAIKISTA RAKKAHIN; JEESUS KRISTUS!!!
Sinä vastasit minulle vahvistaen Ella siskon kautta! Kiitos! Tämä oli enemmän kuin tarpeen! Sinä tiedät Jeesus missä tulessa olen ollut. Kiitos!
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Mitenkäs sattuikaan, kirjoittaessa äsken tuonne lasten blogiini tämän päivän teksti, kirjasta, jota olen tuonnut järjestelmällisesti ja tämän päivän teksti, oli niin sopiva myös tähän omaan hetkeeni, en ollut sitä katsonut, mikä teksti tälle päivälle tulee .... joten tuon sen tähänkin näytille:
https://lapsenusko.blogspot.com/2019/07 ... kansa.html
Jos me kätkemme sydämeemme saamamme pelastuksen ja häpeämme sitä ihmisten edessä, niin se otetaan meiltä pois.
... siis minunkin pitää jakaa teille tätä omaa, henkilökohtaista leiviskääni, saanoo siitä muut mitä tahansa. Tämä on Herran suunnitelmaa.
Tämä vahvisti lisää.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Ps. minulla on vielä viisi kertomusta kirjoitettavana tuosta kirjasta lasten blogiini, sitten kirja on kirjoitettu ja jaettu loppuun sinne.
Kuvastaako hetkeä jossa elämme? Näin vahvasti koen.

Pyhä Henki teki tässä keskustelussa ja hetkessä työtään, kauttamme!
Amen.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Vein tuon keskustelumme sinettisormus blogiini, sillä uskon, että moni muu uskova käy tällä hetkellä näitä taisteluita.
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Ella »

Roomal: 8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi,
jotka Jumalaa rakastavat, niiden jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

Kiitos Jeesukselle!
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen! Olet rukouksissani rakas Sinetti-sisko ja perheesi ja läheisesi myös! Antakoon Herra laskeutua Rauhansa teidän yllenne. Aamen! :)
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos Ella ja Eero, olette niin rakkaat .. nämä kirjaimet sitä rakkautta ei saavuta, mutta Henki saavuttaa.
Pi_O

Re: Omia Kokemuksia Levossa 3

Viesti Kirjoittaja Pi_O »

On hyvä itsekunkin välillä pysähtyä ja tutkia itseään Jumalan kanssa.
Jos saat kritiikkiä kirjoituksistasi niin se tarkoittaa sitä, että olet osunut ytimeen.
Mielestäni kirjoitat hyvin. Kirjoituksiasi on mukava ja helppo lukea.
Siunauksia palvelustehtävääsi!
Vastaa Viestiin