Kohta ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen vaihteen jälkeen (1000 - 1200 jKr.) Etelä-Euroopan ja Pohjois-Afrikan alueilla joukko Herralle omistautuneita 'pyhiä miehiä' luuli keksineensä ratkaisun hurskaita kristittyjä vaivanneeseen ongelmaan eli kiusauksen ja lankeemuksen ongelmaan. Heidän ratkaisunsa oli vetäytyä pois normaalista sosiaalisesta vuorovaikutuksesta, jotta kiusaukset sammuisivat virikkeiden myötä. Jotkut isistä muuttivat asumaan luoliin, toiset puolestaan asuivat majoissa, joita olivat rakentaneet puihin. Jotkut jopa kaivautuivat hiekkaan, toiset vetäytyivät korkeiden tolppien päälle jne.
Askeesi ja vetäytyminen yhteiskunnasta ei kuitenkaan ratkaissut isien alkuperäistä ongelmaa, vaan kiusaukset muuttivat vain muotoaan. Onneksi kävi niin, että kohta parhaat luolastot olivat asuttuja, ja erämaassa alkoikin olla tungosta. Koska täydellinen erakoituminen ei kaikilta osin onnistunut eikä toisaalta kaikille sopinutkaan, alkoivat erämaa-isät laatia sääntöjä 'yhdessä-erillään' elämistä varten, jotta kaikki saivat elää rauhassa. Rajusti historian vaiheita oikaisten, näitä osin olosuhteiden pakosta syntyneitä yhteisöjä voidaan pitää luostarilaitoksen alkuna. Lopulta isien tarpeesta omistautua Herralle kehittyi ajanmittaan luostarilaitos, joka pimeällä keskiajalla vastasi käytännössä kirkon hengellisestä opetuksesta ja sosiaalisesta avustuksesta. Voidaan siis sanoa, että Herra johdatti luostarit takaisin ihmisten pariin.
Kysymys kuuluu, miten olisi käynyt, jos kaikki Herran omat olisivat vetäytyneet yksinäisyyteen eivätkä olisi palanneet takaisin ihmisten pariin? Kuka olisi julistanut evankeliumia kadotetuille? Luostarilaitos syntyi aikanaan vastauksena ihmisten tarpeeseen vetäytyä yhteiskunnasta, mutta koska Jumalan suunnitelma ei ollut eristää uskovia yhteiskunnasta, hän toi luostarit takaisin ihmisten pariin. Uskovien tulee olla siellä, missä evankeliumia ei ole kuultu oikein. Ja evankeliumia ei ole kuultu oikein, jos on yksikin, joka sitä ei ole vastaanottanut. On siis tarkoituksen mukaista, että uskovat elävät ihmisten parissa valona ja suolana, kuten Jeesus vuorisaarnassa meitä vertauksin muistuttaa:
"'Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa".
"Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.
Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa." (2. Moos. 5:13-16)
Saarnassa Jeesus käyttää sanoja "Te olette..." puhuessaan sekä suolasta että valosta. Tekstin tilanteessa Jeesus puhuu paitsi kansanjoukolle, hän puhuu erityisesti opetuslapsilleen, jotka olivat kokoontuneet hänen ympärilleen kuuntelemaan häntä (Matt. 5:1-2). Sanat "Te olette..." tulevat täten suoraan kohti myös meitä - nykypäivän opetuslapsia. Entä mihin Jeesus vertauksissa meidät rinnastaa?
Suola
Aloitetaan suolasta. Suola oli Jeesuksen aikaan monikäyttöinen aine, mutta vertauksessa Jeesus keskittyy kuvaamaan sen käyttöä maustamisessa ja säilönnässä.
Puhe suolan maun menettämisestä ei tarkoita sitä, että puhdas suola väljähtyisi, vaan kyse on siitä, että Israelissa käytetty suola oli peräisin Kuolleesta merestä ja se oli täten 'jalostamattomana luonnonsuolana' epäpuhdasta. Koska suolassa oli epäpuhtauksia, oli joukossa 'huonoa suolaa', jonka suolapitoisuus ei ollut riittävää maustamiseen eikä säilömiseen.
Jeesuksen vertauksessa suolalla on kolme vertauskohtaa, joita voimme soveltaa uskovaan. Katsotaan niistä kutakin erikseen.
Suola maistuu
Ensimmäinen asia on tietenkin suolan maku. Suola on tarpeetonta, jos se menettää makunsa. Jos suola ei tuo makua ruokaan, sillä ei ole mitään arvoa. Esimerkiksi purjo maustaa ja myös koristaa ruokaa, vaan suola vain sulaa ja sekoittuu ruuan sekaan koristamatta annosta. Ellei suola maistu ruuassa, se on täysin turha mauste, koska se ei näy eikä sillä ole merkittävää ravintoarvoakaan.
Uskovan tulee säilyttää 'makunsa'. Hänen ei tule hyväksyä ja myöntyä kaikkeen pahuuteen, mitä näkee ja kuulee, vaan hän rohkeasti sanoa oman mielipiteensä ja ennen kaikkea elää uskovan elämää, niin että vaellus todella erottuu edukseen. Suola säilyttää makunsa pysymällä suolana. Uskova säilyttää makunsa, olemalla uskova joka tilanteessa.
Suolana sopassa
Suola siis antaa ruokaan makua. Kuvitellaanpa, että teet reseptin mukaan ruokaa ilman suolaa. Tämän jälkeen mittaat tarvittavan suolan erilleen. Kun ruoka on valmista syöt ensin ruoan ilman suolaa ja sen jälkeen syöt suolan erikseen. Maistuuko hyvälle? - Suolasta ei ollut hyötyä, koska se oli erillään ruoasta. Vain jos sekoitat suolan ruokaan, se antaa ruoan makuun halutun lisän.
Samoin on uskovan laita; hän on maailman suola. Jos uskova on pysyttelee erillään maailmasta, hän on kuin se suola, joka nautitaan erikseen. Mitä hyötyä on uskovasta, joka ei ota osallistu yhteiskunnan toimintaan ja elä siinä. Se olisi aivan sama asia kuin se, että uskovat kokoontuisivat kirkkoihin keskenään ja kieltäisivät ulkopuolisia tulemasta sinne. Uskovan tulee mennä sinne, missä on hätä ja tarve, ollen 'suolana sopassa'.
Suola säilöö
Maustamisen lisäksi suolaa käytettiin säilöntään, koska se estää ennenaikaisen mädäntymisen. Esimerkiksi liha pilaantuu lämpimässä nopeasti, mutta jos liha suolataan, se säilyy huomattavasti pidempään.
Nykyisin monissa länsimaissa moraalinormit vaikuttavat lähes olemattomilta, ja ihmiset elävät kuin viimeistä päivää. Tätä varten Jumala on asettanut uskovat yhteiskunnassa strategisiin paikkoihin suolaksi säilyttämään järjestystä ja moraalia. Elämällä ihmisten parissa uskovat täten pitävät yllä 'makua' moraalin ja kristillisten arvojen osalta, ja näin hidastavat maailman mätänemistä.
Valkeus
Jeesuksen toinen vertaus käsittelee valoa. Siinä Jeesus sanoo, että uskovat ovat "maailman valo". Hän ei sano, että sinusta pitää tulla "maailman valo" tai että sinun pitäisi loistaa kasvoiltasi kuin Mooses hänen tultua alas Siinain vuorelta Jumalan läsnäolosta (2. Moos. 34:29-35).
Jeesus sanoo yksinkertaisesti, että uskovat ovat "maailman valo" - siis ilman epäinhimillisiä ponnistuksia. Kenenkään ei tarvitse löytää itsestään valoa tai saada sitä aikaan, vaan se on hänessä. Uskova näet heijastaa Herransa Jeesuksen Kristuksen valkeutta.
Vertauksen valolla Jeesus tarkoittaa öljylamppua, joka oli sen ajan pääasiallinen sisävalaisin. Öljylampussa poltettiin oliiviöljyä, joka antoi tasaisen liekin aina niin pitkäksi aikaa, kun öljyä riitti.
Toinen vertauksessa mainittu esine on vakka, joka on iso kori, jossa säilytettiin esimerkiksi jauhoja ja säilöttyä ruokaa. Katsotaanpa vielä lyhyesti kolmea valon ominaisuutta, jotta Jeesuksen jälkimmäinenkin vertaus avautuu meille luoden meissä uutta.
Voimanlähde
Valolla on aina jokin voimanlähde. Öljylamppu palaa öljyllä, taskulamppu tarvitsee pariston ja kattovalaisin verkkovirtaa. Valo ei siis milloinkaan synny tuosta vain ilman voimanlähdettä. Lamppu ei saa itsestään tuotettua valoa, vaan valo tarvitsee energianlähteen.
Mikähän uskovan energianlähde voisi olla? Onko se kenties askeesi tai äärimmäinen ponnistus? Palaako kynttilä, jos se vain ponnistaa kovasti? - Ei. Uskovan voimanlähde on Kristus. Jeesus on ehtymätön valkeuden lähde. Me katsomme häntä ja säteilemme hänen valoaan ympärillemme. Kun yhteys voimanlähteeseen on kunnossa, on myös valo taattu.
Valo näkyy
Vertaus valosta ja sen merkityksestä jatkuu. Jeesus sanoo:
"Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville."
Jos valon voimanlähde on kunnossa, valo loistaa ja säteilee kirkkautta ympärilleen. Mutta, jos valo laitetaan ehdoin tahdoin piiloon, ei valo saa säteillä vapaasti.
Jos emme kristittyinä tahdo tuoda valkeutta näkyville, on kuin laittaisimme valon piiloon kannen alle. Valkeus on kyllä edelleen meissä, mutta se ei ole kenellekään hyödyksi, koska itsekkäästi pidämme sen vain itsellämme.
Eikö valosta ole suurempi hyöty, jos se loistaa vapaasti? Ja eikö liekki myös pala paremmin, kun se ei tukehdu kannen alle, vaan palaa vapaasti avoimessa tilassa?
Valo on tarkoitettu näkymään. Ethän siis peitä Kristuksen valoa, jota luonnostasi loistat? Miksi ahdistaisit itseäsi ja peittäisit valkeuden, joka on sinussa luonnostaan Jumalan lapsena?
Valo voittaa pimeyden
Kolmantena valon ominaisuutena mainitsen vielä sen uskomattoman voiman pimeyteen nähden. Ajattelepa miten vahva elementti valo on verrattuna pimeyteen. Pimeys saattaa tuntua massiiviselta, kun yö laskeutuu ja synkkä pimeys kietoutuu ympärille. Mutta jos sinulla on mukanasi edes pieni kynttilä, se riittää voittamaan pimeyden. Sen sijaan pimeys ei kykene peittämään edes pientä liekkiä, vaan tuo liekin tuottama valo ylittää pimeyden ja näkyy pitkälle.
Niin kauan, kun liekki palaa, pimeys on voimaton sen edessä. Samoin aamunkoitteessa pimeys väistyy valkeuden tieltä ja pysyy poissa kunnes valkeus päättää vetäytyä horisontin taakse ja antaa pimeyden peittää maan.
Ajattele, kuinka pieni valo näkyy kauas ja voittaa suuren pimeyden. Tämä pätee myös uskoviin. Vaikka sinun valosi tuntuisi olevan kuinka pieni ja arka liekki tahansa, se näkyy pimeyden keskellä ja kutsuu ihmisiä luokseen pelastukseen.
Synkinkään pimeys ei kykene sammuttamaan Kristuksen tulta sydämestäsi, vaan pimeys joutuu väistymään tuon liekin edessä. Niin kauan, kun olet yhteydessä voimanlähteeseen, ei pimeys sinua voita.
Valoa ja suolaa omaan elämään
Jeesuksen lyhyet vertaukset antavat valtavan raamattutunnin siitä, miten Herra tahtoo meidän jokaisen elävän suolana yhteiskunnassa ihmisten keskellä ja säteilevän valkeutta lähimmäistemme keskellä.
Vaikka meistä saattaa aika ajoin tuntua siltä, että tahdomme muinaisten isien tavoin vetäytyä erämaan hiljaisuuteen pois aina niin hankalien ihmisten parista, Herra ei tahdo meidän jäävän hiljaisuuteen. Herra sallii meidän toki viipyvän hiljaisuudessa hänen yhteydessään, mutta siitä huolimatta hän tahtoo lähettää meidät takaisin ihmisten pariin, kun olemme siihen valmiit.
Me olemme "maan suola" ja "maailman valo". Edellä tarkastelimme suolaa ja valoa muutamasta eri näkökulmasta. Ajattelepa nyt uudelleen, mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan, että sinä olet "maan suola" ja "maailman valo".
Säteiletkö sinä Kristuksen ehtymätöntä kirkkautta ympäristöösi? Entä maustatko lähipiiriäsi Kristuksen hyvällä 'suolalla'? Olet Jeesuksen oma, hänen lähettiläänsä omassa ajassasi. Valkeus ja maku on sinussa. Ethän pidä sitä vain itselläsi?
Olethan ylpeä arvokkaasta tehtävästäsi!
Pohdittavaa
Millaista on olla 'maan suola'?
Millaista on olla 'maailman valo'?
Miten 'oleminen' on erilaista 'tulemisesta' tai 'tekemisestä'?
