Sivu 1/2
Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 07 Joulu 2016, 10:36
Kirjoittaja -jarmo-
Olen ollut aika vaitonainen jo monta viikkoa. Se johtuu osin siitä että on syksy, jolloin yleensä olen aika masentunut... you know... vuoden surkein keli ja pimeys jne. mieli ei ole kirkkaimmillaan, ainakaan minulla. Olen ehottomasti "ääri kevään lapsi" !
Mutta tämä toinen asia koskee erästä jo viime kesästä asti käsitteillä ollutta rikostutkintaa ja alkavaa oikeuskäsittelyä, johon joudun mukaan hyvin ikävällä tavalla. En ole syytettynä siinä millään tavalla, vaan olen rikoksen uhri. Enkä ole edes tehnyt asiasta rikosilmoitusta, vaan sen teki Suomen keskusrikospoliisi, tutkittuaan asiaa ja sen taustoja ensin lähes 2 vuotta.
Mutta muut asianomaiset ovat ex. ystäviä ja toiset heistä ovat hyvinkin läheisiä ja jopa uskoviksi kuuluvia ihmisiä ja siksi tämä asia sattuu minuun erityisen paljon. Mutta varsinaiset rikoksen tekijät kyllä ovat harkittuja pahuuden tekijöitä, jotka ehdottomasti ansaitsevat siitä asiaan kuuluvan rangaistuksen, minkä tekivät. He eivät tule katumaan. Rukoillaan että nämä uskovat ymmärtäisivät osallisuutensa ja osaisivat nöyrtyä Jumalan edessä.
Mutta kaikesta sattumisesta huolimatta on parasta että oikeus toteutuisi ja asiat selviäsi, hinnalla millä tahansa. Jumala nimittäin ei ole rehellisyydellämme leikkimistä varten katsomassa ja läpivalaisemassa kaikkien sydämiämme ja syvimpiä ajatuksiamme. Emme voi samalla sanoa olevamme Jumalaa pelkääviä ja samalla itse umpi epärehellisiä erityisesti itsellemme. Silti kuitenkin tuomitsemme synnin yleisellä tasolla ja niiden tekijät... mutta sitten teemme sitä hymyssä suin itse, sanoen vain että kyllä Jeesuksen veri puhdistaa, tällainen syntinen minä olen. Tämän tällaisen itselleen synnin sallimisen elämän on loputtava ja tällaisten ihmisten on tajuttava että laki ja usko ilman lain tekoja on tyhjää uskoa. Näin emme kertakaikkiaan voi elää ja sanoa olevamme Jumalaa pelkääviä. Meidän täytyy TAISTELLA SYNTIÄ VASTAAN koko sielullamme, muuten meissä ei asu Jumalan Henki, vaan meitä riivaa muut henget. Emme ole synnittömiä... siitä ei ole kyse ollenkaan, vaan meidän tulee vihata syntiä itsessämme. Me emme voi haudata pahoja tekojamme maton alle ja sanoa että Jeesuksen veri kyllä hoitaa loput. Näin me löydämme itsemme penseiden joukosta.
Noh, mutta tämä asia saattaa venyä vielä kuukausia, joten tarvisten ennen kaikkea henkisiä voimia.
Osa teistä tietää ko. asiasta jo enemmänkin, enkä voi julkisesti tästä puhua yhtään mitään mutta pyydän siis rukousapua tältä kertomaltani pohjalta.
veljenne
-jarmo-
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 07 Joulu 2016, 14:40
Kirjoittaja Pigeon
Heräsin yksi aamu sanoihin tai minun annettiin voimakkaasti ymmärtää, että "Jumala pitää sinusta huolen".
Tämä pätee meihin kaikkiin. Annetaan Jumalan "sotia" meidän puolesta oikeuksistamme, hän sen tekee sen parhaiten ja tahtonsa mukaan.
Olet rukouksissani.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 07 Joulu 2016, 16:27
Kirjoittaja -jarmo-
Pigeon kirjoitti:Heräsin yksi aamu sanoihin tai minun annettiin voimakkaasti ymmärtää, että "Jumala pitää sinusta huolen".
Tämä pätee meihin kaikkiin. Annetaan Jumalan "sotia" meidän puolesta oikeuksistamme, hän sen tekee sen parhaiten ja tahtonsa mukaan.
Olet rukouksissani.
Kiitos Pigeon! Helpottavat tiedon sanat...

Sain itsekin voimakkaasti Psalmi 91. sanat, jakeita en muista mut kumminkin vaikka ympärilläso olisi mikä tilanne, niin ei hiuskarvaa minulta katkea. Kaikki on Jumalan käsissä ja se rauhoittaa sydäntä.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 07 Joulu 2016, 16:57
Kirjoittaja Pigeon
Kyllä. Siihen, kun luottaa ja uskoo, on rauha sydämessä. Itselläkin aika ajoin tällaisia tilanteita, kun ymmärtää, että minä en tätä "taistelua" voi voittaa, niin mahdottomilta ne näyttäytyy.. mutta Jumala voi!
Se todella rauhoittaa, kun tietää, että asiat ovat korkeimman käsissä. Sinulta ei hiuskarvakaan katkea..

Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 07 Joulu 2016, 20:10
Kirjoittaja Eero
Rukoilen sinulle voimaa ja siunausta Herralta Jarmo, Jumala on itse Oikeus, joten se myös tapahtuu kun Hänen edessään lopulta olemme.
Muutenkin tuo sinun kirjoituksesi on meille kaikille. Jokainen meistä taistelee syntiä vastaan päivittäin. Koen myös tämän vuodenajan erityisen haastavaksi. Siihen vielä työkiireet päälle ja huomaan, että moraali löystyy, ihan vaikka siinä mitä pistää suuhunsa ja mitä kaataa kurkusta alas. Välillä tuntuu, että maailma suorastaan repii, enkä jaksaisi enää yhtään. Herra anna meille voimaa olla Sinun esimerkkisi mukaan. AAMEN.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 07 Joulu 2016, 20:23
Kirjoittaja -jarmo-
HerranNimessä kirjoitti:...tuo sinun kirjoituksesi on meille kaikille. Jokainen meistä taistelee syntiä vastaan päivittäin...
Näin minä sen näin itsekin lävitse kuin peilistä. Kirjoitus oli todella jokaiselle, niin minulle kuin kenelle tahansa. Me kaikki joudumme painimaan sen asian kanssa. Pääasia vaan on se että vastustamme, emmekä tee kuten... ei saa sano "ne muut" mutta sinne päin... toiset eivät vastusta, vaan ajattelevat että Jumala on Rakkaus ja Hän antaa kyllä kaiken anteeeksi noin vain. Mutta kun pitää tehdä tätä jatkuvaa katumustyötä ja kilvoitella. Se on ahtaan portin kulkijan esimerkki,
morsiamen merkki.
Kiitos "HerranNimessä" ja kaikki muut jotka kannatte huolta minunki hyvinvoinnista. Yritän parhaani mutta olen kuin juossut aina pää edellä taistelusta toiseen. Se on kaiketi minun kutsumus. Herra sen siunatkoon ja huolen siitä pitäköön.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 09:15
Kirjoittaja Sinettisormus
Olet Rukouksessani ... I know.....
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 12:50
Kirjoittaja Sinettisormus
Ehkäpä Jarmo, nämä 30.11. saamasi sanat liittyy tähän asiaan:
ennen heräämistä myös lyhyen tiedon sanat, "teillä on 2 viikkoa peliaikaa". En tiedä mille se 2 viikkoa on ja mitä sitte... mutta tämän sanan sain juuri ennen heräämistä.
... kun tuon ilmoitit, minulle jo silloin nousi tämä asia, josko liittyy siihen.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 12:58
Kirjoittaja Sinettisormus
.. itsekkin olen tällä hetkellä hyvin väsynyt ja heikko, mutta samalla nousi taas tuo vanha viisaus ja ymmärrys, että juuri heikoimmalla hetkellä, olemme vahvimmillaan Jeesuksessa Kristuksessa, sillä oma lihamme ei jaksa nousta taistoon ja rukouksien myötä, Herra saa olla vahvana ja voimallisina meissä. Älkäämme siis unohda Rukouksen voimaa joka on yhteys avaimemme Herraan. Me voimme vain huokaista Herran puoleen, sillä Hän tietää jo asiamme, ennen kuin edes huokaamme ....
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 13:02
Kirjoittaja Sinettisormus
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 13:20
Kirjoittaja Sinettisormus
Maranata:
https://www.youtube.com/watch?v=zkBiTsexuqI
*Sanat*
1.
Saavu, lohduttaja
uuden elämän antaja.
Saavu, Vapahtaja
syntiemme kantaja
kertosäe:
Kuin kuu ja tähdet aamua me odotamme Sinua.
Kuin kuu ja tähdet aamua, Maranata.
Kuin kuu ja tähdet aamua me odotamme Sinua.
Kuin kuu ja tähdet aamua, Maranata, Maranata.
2.
Saavu, totuutemme
aikeet salaiset paljasta.
Saavu, sydämeemme
puhtauden antaja.
kertosäe
Kuin kuu ja tähdet aamua me odotamme Sinua.
Kuin kuu ja tähdet aamua, Maranata.
Kuin kuu ja tähdet aamua me odotamme Sinua.
Kuin kuu ja tähdet aamua, Maranata, Maranata.
3.
Saavu, voimaksemme,
Herra taivaan ja maailman
Saavu, Jumalamme,
Kukistaja kuoleman.
Kertosäe, 2x
Kuin kuu ja tähdet aamua me odotamme Sinua.
Kuin kuu ja tähdet aamua, Maranata.
Kuin kuu ja tähdet aamua me odotamme Sinua.
Kuin kuu ja tähdet aamua, Maranata, Maranata.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 14:14
Kirjoittaja Sinettisormus
... kannatellaan vajavaisina toinen toisiamme ...
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 14:23
Kirjoittaja Sinettisormus
... tunnen, että olen heikkoudessani, aivan nääntymäisilläni, mutta en siltikään anna sinun pudota ...
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 14:38
Kirjoittaja Sinettisormus
Näin toteutuu itseni, lähimmäisen ja Jumalan rakastaminen. Täällä aina tosin vajaana mutta kerran täydellisenä kuten apostoli Paavali toteaa kirjoittaessaan rakkaudesta (1. Kor. 13):
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 16:05
Kirjoittaja Markku_my
-jarmo- kirjoitti: pyydän siis rukousapua tältä kertomaltani pohjalta.
veljenne-jarmo-
Olen mukana rukousrintamassa.
Room. 8:35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 16:07
Kirjoittaja -jarmo-
Kiitos ystävät! Ahdistus on aika ikävää.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 18:30
Kirjoittaja näkymätön ninni
Rukoilkaamme toistemme puolesta. Samassa veneessä ollaan!
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 18:41
Kirjoittaja Sinettisormus
Tuo nosti mieleen vähän aika sitten nähdyn näkyni, veneestä. Todellakin, ei pidä unohtaa että samassa veneessä ollaan ja Jeesus Kristus on moottorimme! Halleluja!
Amen.
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 18:50
Kirjoittaja Sinettisormus
Kysyin juuri Herralta, että missä mennään? Että Hän avaisi minulle, mikä tilanne täällä Pelastussanomissa on, sillä kaikki ei ole nyt hyvin? Tuon jälkeen luin ninnin kommentin tuosta veneestä, joka muistutti näystä, Herra avasi ja vastasi meille näin! Halleluja!
5.11.2016.
Tänään kun olin nousemassa ylös Herrani läsnäolosta, ajatellen ettei tänään näkyä tainnut tulla, samassa näin kuitenkin vanhan soutuveneen, jossa oli perämoottori ja näin kuinka se läksi liikkeelle laiturilta, tummaan ja syvään veteen ..
Re: Rukouspyyntö omasta puolestani
Lähetetty: 08 Joulu 2016, 19:06
Kirjoittaja Pigeon
Syvissä ja tummissa vesissä, mutta Jumalan Johdatuksessa, Jeesus Kristus majakkana ja perämoottorina. Siitä kiitollisena.
Halleluja!
Ahdistus on kova täälläkin rakkaat siskot ja veljet, elämän koukeroissa.
Rukousrintamassa mukana. Sitä tarvitsemme itse kukin.