Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Jos haluat että palstalaiset osallistuu rukousaiheisiin ja voit kertoa täällä esirukouspyynnöt
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Maria »

"Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

Kanna, rohkaise ja lohduta


Kanna ristiäsi, ole puun oksa, joka on puhdistettu, että saisit kantaa runsaasti hyvää hedelmää, joka on Jumalan Sana.

Herra on antanut meille enkelinsä varjelemaan, että jaksamme pysyä vahvoina uskossa, että emme loukkaantuisi Häneen. Että emme kompastuisi omaan ymmärtämättömyyteemme. Silloin rauhamme on kuin virta.

Olemme silloin onnellisia.

Rukousta yövartiossa: Kukin tavallaan ja voimillaan. Herra siunatkoon jokaisen. Jos haluat, laita yöllä tähän viestisi. Saamme itse kukin nähdä, mitä Jumala tekee silloin, kun sitä pyydetään Hänen kädestään.

Jos haluat rukoilla mukana, rukoile. Linja on auki noin klo 23-01 ja joskus pidempäänkin. Herra kuulee kuitenkin huokauksetkin, eikä ole merkitystä, vaikka yörukous olisi myös muuhun kellonaikaan.

Kannetaan asiamme Herran eteen 🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Upea ketju! Mukana jos ja kun Herra suo 🙏
alabasteripullo

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Aamen! Mukana 🙏
alabasteripullo

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Rakas Herra, anna meille viisautta joka on täynnä laupeutta ja armoa ja anna myös lempeät sanat voidaksemme hoitaa uupuneen ja väsyneen sielun niin se vahvistuu ja virkistyy Sinun armostasi. 🙏
Rauha totuuden kanssa kuin virta
Rauha totuuden kanssa kuin virta
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Maria »

Kiitos Herralle 🙏 ❤️

Tämä on ensimmäinen kiitosaihe. Missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä Hänkin on heidän keskellänsä. Kiitos Jeesus, että tulet tällä tavalla mukaan tähän. 🙏

Toinen kiitosaihe. Sain tänään siis tämän kohdan: Lisääntyköön teille laupeus ja rauha ja rakkaus.
(Juud. 1:2)

Joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen. (Luuk. 10) Me matkustamme laupeuden tietä kohti kirkkautta. Kiitos siis vahvistuksesta alabasteripullo! 🙏❤️

Kaikki me voimme Hänessä, joka meitä vahvistaa ❤️
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
alabasteripullo

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Rakas Herra, nosta, hoivaa ja auta loukanneen ihmisen ja parane hänen sydämensä. Kuiskaa Sinä ja sano hänelle; menneisyyttä ei enää muisteta. Tule takaisin. Sua kaivataan. Olet samaa Jumalan perhettä. ❤️ 🙏

Jes. 43:19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Tämä rukousketju on minulle rukousvastaus. Kiitos Herra!
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Maria »

alabasteripullo kirjoitti: 07 Maalis 2022, 22:25 Rakas Herra, nosta, hoivaa ja auta loukanneen ihmisen ja parane hänen sydämensä. Kuiskaa Sinä ja sano hänelle; menneisyyttä ei enää muisteta. Tule takaisin. Sua kaivataan. Olet samaa Jumalan perhettä. ❤️ 🙏

Jes. 43:19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.
Hes33 kirjoitti: 07 Maalis 2022, 22:42 Tämä rukousketju on minulle rukousvastaus. Kiitos Herra!
Aamen ja kiitos vielä kerran Herralle 🙏 ❤️
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Rakastettu
Viestit: 255
Liittynyt: 15 Elo 2021, 19:13

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Rakastettu »

Hes33 kirjoitti: 07 Maalis 2022, 22:42 Tämä rukousketju on minulle rukousvastaus. Kiitos Herra!
Saisinpa itsekin joskus rukousvaustauksen👍🏻
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Maria »

Ulkopuolinen kirjoitti: 07 Maalis 2022, 23:20
Hes33 kirjoitti: 07 Maalis 2022, 22:42 Tämä rukousketju on minulle rukousvastaus. Kiitos Herra!
Saisinpa itsekin joskus rukousvaustauksen👍🏻
Sinä olet itse rukousvastaus ❤️
Joskus se, mitä odotamme, eli ihme, on sitä että ymmärrämme sen, että Jumala haluaa tehdä meistä ihmeensä. Hän luo "huulten hedelmät".

Kun alamme nähdä itsessämme jotain muuta kuin sen, mikä on meidän tekojamme, me alamme muuttua. Samalla alamme nähdä miten Jumala on uskollinen.
Sillä on merkitystä, että uskot, että olet ihme! Sitten alat nähdä rukousvastauksia ympärilläsi.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Ulkopuolinen kirjoitti: 07 Maalis 2022, 23:20 Saisinpa itsekin joskus rukousvaustauksen👍🏻
Isä, rukoilen että Ulkopuolinen saisi vastauksen pyyntöönsä. Jeesuksen opetuslasten tavoin pyydän hänen puolestaan: "Opeta meitä rukoilemaan". Sillä Sinä Herra olet luvannut vastata jokaiseen Sinun tahtosi mukaiseen rukoukseen, ja antaa meille kaiken mitä Sinun tahtosi mukaan anomme, kun anomme uskossa jonka Sinä meille myös annat lahjana. Tapahtukoon siis Sinun tarkoituksesi Ulkopuolisen elämässä, kirkasta hänelle Sinun hyvä tahtosi ja Sinun täydelliset tiesi. Kiitos, että haluat antaa hänelle pelkkää parasta. Jeesuksen nimessä, aamen.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Maria »

🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Rukoilen Suomen kansan puolesta. Että kaikki ihmiset voisivat tulla totuuden tuntemiseen. Kiitos Herra, että Sinulle mikään ei ole mahdotonta. Kosketa ja kohtaa ihmisiä, niin että he voisivat saada armon kääntyä Sinun puoleesi ja syntyä uudesti ylhäältä. Varjele ihmisiä sielunvihollisen juonilta, kun se koittaa pimentää sydämiä näkemästä Sinun valoasi. Herra, laskeudu alas ja vapauta vangitut!

Lähetä työmiehiä elonpellolle, anna Sinun omillesi rauha ja voima elää Sinun todistajina Pyhän Hengen johdatuksessa. Täyty meidät uskolla, jonka kautta voimme nousta siihen asemaan johon olet meidät jo Kristuksessa asettanut. Auta meitä elämään siinä voitossa jonka Golgatalla sinetöit. Varusta meidät kaikella viisaudella ja voimalla, kaikilla armolahjoilla joita tarvitsemme tässä hengellisessä taistelussa.

Auta meitä ottakaa Sinun ikeesi päällemme ja oppia Sinusta, niin että löydämme levon sielullemme (Matt 11:29). Auta meitä ottamaan Sinun käskyistäsi vaarin, niin että meidän rauhamme olisi niinkuin virta ja meidän vanhurskautemme niinkuin meren aallot (Jes 48:18). Auta meitä nöyrtymään Sinun väkevän kätesi alle, niin että ajallasi voit meidät korottaa (1 Piet 5:6). Auta meitä istumaan Korkeimman suojassa ja yöpymään Kaikkivaltiaan varjossa, niin että voimme sydämestämme sanoa: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan" (Ps 91:1-2).

Kiitos Herra, että Sinulla on kaikki hallinnassa, ja Sinä varjelet ne jotka Sinuun turvaavat. Jos vetten läpi kuljemme, olet Sinä meidän kanssamme, jos virtojen läpi, eivät ne meitä upota; jos tulen läpi käymme, emme kärvenny, eikä liekki meitä polta, kun Sinä olet kanssamme (Jes 43:2). Jeesuksen nimessä, aamen.
Kulkija
Viestit: 187
Liittynyt: 27 Joulu 2020, 09:57

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Kulkija »

Täällä mukana🙏🙏🙏
Avatar
Rakastettu
Viestit: 255
Liittynyt: 15 Elo 2021, 19:13

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Rakastettu »

Rukoilen että Herra antasi rohkeutta mennä kasteelle. Rukoilen että Herra auttaisi järjestämään asiani kuntoon. Auttaisi löytämään oman asunnon. Antaisi jaksamista ja parantaisi ja pelastaisi minut ja perheeni ja sukulaiseni. Rukoilen että Herra kuulisi ja muistaisi kaikki huokaukset ja pyynnöt ja toiveet mitä olen mielessäni pyöritellyt nyt ja aiemmin.
Kulkija
Viestit: 187
Liittynyt: 27 Joulu 2020, 09:57

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Kulkija »

🙏
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Eero »

Mukana rintamassa myös, rukousta Herramme edessä Hänen tahtonsa toteutumiseksi.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1213
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Sanna »

🙏
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Ihana ketju🙏mukana!
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Rukousta yövartiossa 7.3.2022 Herran tulemukseen asti

Viesti Kirjoittaja Maria »

🙏❤️
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Vastaa Viestiin