Niskalaukaus

Keskustele Suomen tulevaisuudesta
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Maria »

Rauhaa kaikille.
On jotenkin taakka kirjaimellisesti harteilla. En tiedä mitä ajatella, en tiedä mitä rukoilla. En tiedä, enkä ymmärrä.
On kyllä luottamus Jumalaan, mutta samalla epävarma olo.
Viime yönä rukoilin ja koin Jumalan läsnäoloa. Aivan kuin Hänen läsnäolonsa olisi nyt suurempaa, kun me olemme lähteneet säännölliseen yhteiseen yörukoukseen. Toinen yö oli itselleni ensimmäistä vaikeampi. Oli vaikeaa terveyden vuoksi, mutta seuraava päivä oli levollisempi. Onneksi meillä on rintama, joka on laaja, emmekä edes tiedä kuinka monia on mukana ja itse Herra Jeesus Kristus on kaikkien meidän yläpuolellamme.

Viime yönä sitten kuulin sanat: Niskalaukaus.
Sitten näin ikäänkuin Suomen Itä-Lapin. Olin jossain siellä ja katselin kaikkea ylhäältä päin. Näin kaksi hevosta. Ne olivat siinä Suomen ja Venäjän rajalla, kasvot Suomeen päin.
Ensin ne olivat rauhassa, mutta samalla kun ne näin, se toinen, joka oli ikäänkuin minua lähempänä, enemmän eteläpuolelle päin, alkoi "vikuroimaan". Siitä tuli hallitsematon. Toinen pysyi täysin aloillaan.

En tavallaan nähnyt ketkä olivat ratsailla. Ja kuitenkin näyssäni näytettiin kaksi hahmoa. Toinen oli ikäänkuin Englanti ja toinen oli ikäänkuin Ranska. Heidän päällensä oli puettu sellaiset asut, että ne saattoi tunnistaa. En silti pystynyt ymmärtämään, että mitä niillä koitettiin ilmaista minulle. Aivan kuin se näky olisi ollut vielä osittain suljettu.

Englanti oli kuvattu siten kuin sillä sotilaalla olisi ollut musta karvahattu päässä ja punainen takki yllänsä. Sillä oli musta korkea hattu.
Ranska oli kuvattu siten, että sen päässä oli tunnistettavissa Napoleonin aikainen hattu.
Siltikin koin, että tämä kaikki ei ole ihan näin yksiselitteistä.

Sitten sieltä hevosilta päin lähti varmoin harppauksin astelemaan yksi tai kaksi henkilöä. En saanut nähdä oikein kunnolla sitä toista. Kaiken mitä näin, näin ikäänkuin pimeydessä, vaikka olin itse valon keskellä.

Tämä toinen oli puettuna siniseen vaatetukseen, mutta koska oli pimeää, en voinut olla siitä täysin varma. Kiinnitin vain erityistä huomiota siihen, että sillä hahmolla oli päässänsä samallainen hattu päässänsä, ikäänkuin oli vielä silloin poliisilla, kun heitä vielä koppalakeiksi kutsuttiin.

Tunsin vain, että en haluaisi nähdä tätä näkyä. Olin ikäänkuin voimaton.
En tiedä lankesinko johonkin omavoimaisuuteen vai olinko vain niin väsynyt, että en ymmärtänyt, että tämä näky on annettu ja se odottaa vielä aikaansa, niin kuin joskus on.

Sitten näin myös toisen näyn. Siinä Jeesus astui veteen. Samalla kuulin äänen, jossa tuli Hesekielistä kohta, ensin oli nilkkoihin asti. Ja sitten näytettiin ikäänkuin viljapeltoja. Minulla tuli mieleeni tästä kaikesta, kun sitä kuuntelin ja katsoin, että Jeesus antoi esimerkin. Astukaa veteen. Minä menen edellä. Teillä on edessänne viljapeltoja. Ne annetaan teidän käsiinne.

Aivan kuin mennessämme kasteelle, me emme tiedä mitä on edessäpäin, ei meidän tarvitsekaan. Se näyttää, jos me silmiämme uskomme, että me hukumme, mutta jos me luotamme Jeesuksen Sanoihin, meillä ei ole enää mitään muuta kuin toivo Hänen haavoissansa.

Ehkä tämä kaikki kuvaa myös sitä, että edessä voi olla tilanne, joka on kuin "Niskalaukaus", mutta Hänen kanssaan me olemme väsyneinäkin turvassa. Me emme aina tiedä Hänen kanssaan kulkiessaan, että mitä tämä kaikki on, mitä me näemme, mutta ilman selvää suunnitelmaakin, me saamme nousta armon siiville.

Annan tässä vaiheessa kaiken Jumalan käsiin. En ymmärrä tätä kaikkea, enkä ole varma onko minulla mitään annettavaa tämän kautta. Mutta jos Herra hyväksi näkee, puhukoon Hän itse sen kaiken tavalla tai toisella, että Hänen ilmoituksensa saisi tulla eheänä ja kirkkaana esiin meidän keskellämme.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Kiitos Maria. Mielenkiintoista.

En nyt ehdi syvemmin kommentoida, mutta tuo Napoleonin aikainen Ranska ja Englanti herätti huomioni, sillä olen jo pitkän aikaa mutta erityisesti viime aikoina kokenut puhuttelua liittyen niinsanotun valaistumisen ajan alkuun ja Ranskan vallankumoukseen. Koen että nuo näkemäsi hahmot kuvaavat henkiä jotka ovat tuolloin alkaneet voimakkaasti vaikuttaa maailmassa, ja yhä vaikuttavat. Palaan tähän asiaan paremmalla ajalla.
alabasteripullo

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Kiitos Maria. Kyllä mielenkiintoista.

Huomasin jotain muutosta kun Jumala oli entistä enemmän läsnä. Kun olin heikkouteni kanssa, tunsin taas Jumalan läsnäolon ja voiman. Tuntuu ikäänkuin Jumala olisi sanonut mulle; ”lepää Minussa. Tässä on Mun voimani, jonka Tahdon antaa kunhan pysyt ja lepäät Minussa”.

Mulle ajatus tuli ja jäi puhuttamaan mua että kun tulee viimeinen aika jolloin meitä ”riisutaan” kaikki pois niin silloin meille ei jää mitään mihin voisi luottaa ja sitten Jumalan voima pääsee heikkouden kautta meissä. Ja sitten saamme riippua yksin Hänessä ja silloin olemme turvassa Jumalan kanssa.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Maria »

Kiitos ajatuksistanne 🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1212
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Sanna »

En tiedä liittyykö tämä aiheeseen mitenkään mutta en pystynyt olla kirjoittamattakaan, että älkää pahoittako mieltänne, mutta etsin toista juttua linkitettäväksi tänne ja tämä osui silmiini
Minä odotan nyt sellaista vanhanaikaista herätystä. Minulle on näytetty kaksi miestä - en ole nähnyt kasvoja, vaan niskat - jotka Jumala ottaa huutavan ääneksi Suomessa. Se on ihana aika, ei pitkä mutta väkevä ja raitis. Odotan, että se alkaa armolahjojen kentästä. Ei hurmosliikkeenä, vaan hiljaisena ja jykevänä, Jumalan sanan mukaisena. Sairas paranee kesken evankeliumin saarnan pyhässä vakavuudessa ja me näemme ihmeitä. (Hilja Aaltonen)


Lue koko juttu "Onko Niilo Ylivainion näky toteutumassa"
https://www.kotimaa.fi/blogit/onko-yliv ... eutumassa/

Tuosta vedestä tuli lähinnä mieleeni. On se aika että uskovat astuu kaapeistaan ulos omilla nimillään. Vanhanaikainen jalan jaettu Evankeliumi leviää ja uppoaa kuulijoihin. Enää ei taistella uskonlahkoista, vaan siitä että saadaa kuulla sanomaa Jeesuksesta.
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Maria kirjoitti: 11 Maalis 2022, 11:29 Näin kaksi hevosta. Ne olivat siinä Suomen ja Venäjän rajalla, kasvot Suomeen päin.
Ensin ne olivat rauhassa, mutta samalla kun ne näin, se toinen, joka oli ikäänkuin minua lähempänä, enemmän eteläpuolelle päin, alkoi "vikuroimaan". Siitä tuli hallitsematon. Toinen pysyi täysin aloillaan.

En tavallaan nähnyt ketkä olivat ratsailla. Ja kuitenkin näyssäni näytettiin kaksi hahmoa. Toinen oli ikäänkuin Englanti ja toinen oli ikäänkuin Ranska. Heidän päällensä oli puettu sellaiset asut, että ne saattoi tunnistaa. En silti pystynyt ymmärtämään, että mitä niillä koitettiin ilmaista minulle. Aivan kuin se näky olisi ollut vielä osittain suljettu.

Englanti oli kuvattu siten kuin sillä sotilaalla olisi ollut musta karvahattu päässä ja punainen takki yllänsä. Sillä oli musta korkea hattu.
Ranska oli kuvattu siten, että sen päässä oli tunnistettavissa Napoleonin aikainen hattu.
Siltikin koin, että tämä kaikki ei ole ihan näin yksiselitteistä.
Muutama ajatus pohdittavaksi, edelliseen viestiini liittyen.

Brittisotilaiden käyttämiä isoja mustia karvahattuja käyttivät alunperin Napoleonin armeijan sotilaat. Brittien voittaessa heidät Waterloossa, alkoivat britit käyttämään noita hattuja voiton symboleina.

Karvahatut ovat tehty karhuntaljasta. Yhteen hattuun käytetään yhden karhun talja.

Nykyisin noita hattuja käyttävät Queen’s guard -sotilaat, eli kuningattaren vartijat. Tämä ryhmä perustettiin 1660, eli Englannin sisällissodan ja Mainion vallankumouksen välisenä aikana. Näitä tapahtumia pidetään oleellisina vaiheina ns. Valistuksen aikakauden alussa (Englightenment, suora käännös ’valaistuminen’).

Napoleon nousi valtaan 1789 Ranskan vallankumouksen myötä, joka oli monen historoitsijan mielestä Valistuksen ajan huipentuma.

Tässä muutama hajanainen ajatus näiden asioiden yhteydestä toisiinsa sekä Valistuksen aikakauteen. Palaan vielä paremmalla asialla, kun saan koottua ajatukseni yhteen.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Maria »

Rosita kirjoitti: 12 Maalis 2022, 09:14 En tiedä liittyykö tämä aiheeseen mitenkään mutta en pystynyt olla kirjoittamattakaan, että älkää pahoittako mieltänne, mutta etsin toista juttua linkitettäväksi tänne ja tämä osui silmiini
Minä odotan nyt sellaista vanhanaikaista herätystä. Minulle on näytetty kaksi miestä - en ole nähnyt kasvoja, vaan niskat - jotka Jumala ottaa huutavan ääneksi Suomessa. Se on ihana aika, ei pitkä mutta väkevä ja raitis. Odotan, että se alkaa armolahjojen kentästä. Ei hurmosliikkeenä, vaan hiljaisena ja jykevänä, Jumalan sanan mukaisena. Sairas paranee kesken evankeliumin saarnan pyhässä vakavuudessa ja me näemme ihmeitä. (Hilja Aaltonen)
Shalom 🙏
Kiitos tästä Rosita. En paljon tiedä muuta sanoa kuin, että Aamen.

Kiitos Herra, että annat kaikki ajatuksesi tulla Ilmoille.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Maria »

Hes33 kirjoitti: 12 Maalis 2022, 09:16
Maria kirjoitti: 11 Maalis 2022, 11:29 Näin kaksi hevosta. Ne olivat siinä Suomen ja Venäjän rajalla, kasvot Suomeen päin.
Ensin ne olivat rauhassa, mutta samalla kun ne näin, se toinen, joka oli ikäänkuin minua lähempänä, enemmän eteläpuolelle päin, alkoi "vikuroimaan". Siitä tuli hallitsematon. Toinen pysyi täysin aloillaan.

En tavallaan nähnyt ketkä olivat ratsailla. Ja kuitenkin näyssäni näytettiin kaksi hahmoa.

Toinen oli ikäänkuin Englanti ja toinen oli ikäänkuin Ranska. Heidän päällensä oli puettu sellaiset asut, että ne saattoi tunnistaa. En silti pystynyt ymmärtämään, että mitä niillä koitettiin ilmaista minulle. Aivan kuin se näky olisi ollut vielä osittain suljettu.

Englanti oli kuvattu siten kuin sillä sotilaalla olisi ollut musta karvahattu päässä ja punainen takki yllänsä. Sillä oli musta korkea hattu.
Ranska oli kuvattu siten, että sen päässä oli tunnistettavissa Napoleonin aikainen hattu.
Siltikin koin, että tämä kaikki ei ole ihan näin yksiselitteistä.
Muutama ajatus pohdittavaksi, edelliseen viestiini liittyen.

Brittisotilaiden käyttämiä isoja mustia karvahattuja käyttivät alunperin Napoleonin armeijan sotilaat. Brittien voittaessa heidät Waterloossa, alkoivat britit käyttämään noita hattuja voiton symboleina.

Karvahatut ovat tehty karhuntaljasta. Yhteen hattuun käytetään yhden karhun talja.

Nykyisin noita hattuja käyttävät Queen’s guard -sotilaat, eli kuningattaren vartijat. Tämä ryhmä perustettiin 1660, eli Englannin sisällissodan ja Mainion vallankumouksen välisenä aikana. Näitä tapahtumia pidetään oleellisina vaiheina ns. Valistuksen aikakauden alussa (Englightenment, suora käännös ’valaistuminen’).

Napoleon nousi valtaan 1789 Ranskan vallankumouksen myötä, joka oli monen historoitsijan mielestä Valistuksen ajan huipentuma.

Tässä muutama hajanainen ajatus näiden asioiden yhteydestä toisiinsa sekä Valistuksen aikakauteen. Palaan vielä paremmalla asialla, kun saan koottua ajatukseni yhteen.
Kiitos Hes33 🙏
Karvahatut on tehty karhuntaljasta? En tiennyt.
Paljon ajatuksia nousi tästä kaikesta.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Hes33 kirjoitti: 12 Maalis 2022, 09:16 Muutama ajatus pohdittavaksi, edelliseen viestiini liittyen.

Brittisotilaiden käyttämiä isoja mustia karvahattuja käyttivät alunperin Napoleonin armeijan sotilaat. Brittien voittaessa heidät Waterloossa, alkoivat britit käyttämään noita hattuja voiton symboleina.

Karvahatut ovat tehty karhuntaljasta. Yhteen hattuun käytetään yhden karhun talja.

Nykyisin noita hattuja käyttävät Queen’s guard -sotilaat, eli kuningattaren vartijat. Tämä ryhmä perustettiin 1660, eli Englannin sisällissodan ja Mainion vallankumouksen välisenä aikana. Näitä tapahtumia pidetään oleellisina vaiheina ns. Valistuksen aikakauden alussa (Englightenment, suora käännös ’valaistuminen’).

Napoleon nousi valtaan 1789 Ranskan vallankumouksen myötä, joka oli monen historoitsijan mielestä Valistuksen ajan huipentuma.

Tässä muutama hajanainen ajatus näiden asioiden yhteydestä toisiinsa sekä Valistuksen aikakauteen. Palaan vielä paremmalla asialla, kun saan koottua ajatukseni yhteen.
Palaan nyt tuohon aiheeseen.

Tuo 1600-1700 lukujen Valistuksen aika on vaikuttanut todella paljon nykyiseen maailmankuvaan. Esim yksilönkeskeisyys, liberalismi ja suvaitsevaisuus ovat vahvasti sieltä lähtöisin. Ihmiset alkoivat tuolloin kyseenalaistamaan valtion ja kirkon ylivaltaa, ja alkoivat vaatia kaikille tasavertaista oikeutta osallistua päätöksentekoon. Samalla kyseenalaistettiin uskomuksiin perustuvaa maailmankuvaa, ja alettiin korostamaan järkeä ja tiedettä. Ylipäätään kaikkea perinteikästä, vanhoillista ja konservatiivista vastaan hyökättiin ja haluttiin uudistaa yhtä ja toista.

Käytännössä kaikki sen jälkeiset eli modernin ajan antikristilliset liikehdinnät ja virtaukset maailmassa, ovat tavalla tai toisella Valistuksen hedelmää.

Liberalismi ja suvaitsevaisuus ja kansanvalta eivät kuitenkaan ole uusia ideoita. Niitä on ollut muinaisessa Babyloniassa, Meedo-Persiassa, Antiikin Kreikassa ja Roomassa. Ja Valistuksen edistäjät ovatkin ammentaneet paljon näistä kulttuureista. Eli niistä neljästä valtakunnasta, jotka Danielin kirjan toisen luvun patsas kuvastaa.

...sinä olet se kultainen pää. Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, joka on halvempi kuin sinun; ja sitten kolmas valtakunta, joka on vaskea ja joka hallitsee kaikkea maata. Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki. Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa. Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras. Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen. (Dan 2:38-43)

Kultainen pää oli Babylonian kuningas. Hopeinen rinta ja käsivarret eli toinen valtakunta oli Meedo-Persia. Vaskinen vatsa ja lanteet eli kolmas valtakunta oli antiikin Kreikka, ja rautaiset jalat oli Rooma.

Mitä savi sitten kuvastaa? Raamatussa se kuvastaa syvimmillään ihmistä. Kaikki muut patsaan materiaalit ovat metalleja, eli kuvastavat hallitsijoita, mutta savi kuvastaa tavallista ihmistä. Ja sitähän juuri Valistuksen myötä maailmaan tuli - tavallisen ihmisen tasavertainen oikeus päättää.

Mitä sitten tarkoittaa saven ja raudan sekaantuminen? Tavallisen ihmisen hallintavaltaa, sekä Rooman valtaa. Mutta vaikka ne sekaantuvat, ne eivät kuitenkaan yhdisty. Eikö se kuvaa aika hyvin nykyistä aikaa? Toisaalta on demokratia eli kansan valta. Mutta samalla on myös eliitti jonka valta keskittyy jatkuvasti enemmän. Ja tämä sekoitus on tuon patsaan jalat, eli pitää sisällään perinnettä kaikista noista aiemmista valtakunnista ja niiden kulttuureista.

Tässä taas hieman tutkittavaa tästä laajasta ja monitahoisesta aiheesta. Palaan tähän vielä.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Niskalaukaus

Viesti Kirjoittaja Maria »

Kiitos tästä Hes33. Tuo Valistuksen aika on tosiaan ihan totta. Olin unohtanut tuon näkökulman.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Vastaa Viestiin