”Herran toimintaohjeet”

Keskustele Suomen tulevaisuudesta
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja Eero »

Sain Maria-sisarelta viestin yv-keskustelussa, jonka koin sen verran tärkeäksi, että halusin sen jakoon tänne palstalle:

———-

Shalom 🙏
Kansakunnat ovat paikoillaan odottamassa sodan puhkeamista ja Herran tulemusta, mutta mihin suuntaan katsoa, ettei tuijottaisi vihollisen toimia?
Kirjoitit Eero juuri niin, kuin Herra on minulle näyttänyt. Tämä on juuri se ongelma. Me emme saisi olla paikoillamme. Me emme saisi levätä profetioissa, emmekä odottaa Herran paluuta "väärässä paikassa" tai "väärällä tavalla". Se että me joudutamme Herran tuloa, ei ole sama asia, kuin Herran tulemuksen odotus. Meillä on todella puute Jeremian kaltaisista profeetoista, jotka välittävät sanoman siitä, että Raamattu toteutuu kirjaimellisesti ja tarkoin. Mutta tuomiot tulevat koskemaan syntiä. Ne eivät koske armon alla olevaa Kristuksen omaa.

Meidän apumme on Herran läsnäolo, eli saamme olla koko ajan Nooan arkissa, kun hävitys alkaa. Siihen asti, kun pahin alkaa me rakennamme tuota arkkia. Se arkki on armo, jota me julistamme siihen asti kun Jeesus tulee. Kun vedenpaisumus, eli myrsky, eli tuomio vyöryy, me nöyryytämme yhä edelleen sydämiämme Jeesuksen Kristuksen ristin juurella ja tuo Jeesuksen veri suojaa meitä.

Me tarjoamme tätä pelastussanomaa kaikille. Ne jotka haluavat, saavat sen kuulla, ja ne jotka eivät sitä halua, hylkäävät sen. Meillä on kerrottavana sanoma, joka on:
Pakene henkesi tähden, älä katso taaksesi äläkä pysähdy mihinkään lakeudella. Pakene vuorille, ettet hukkuisi.
Kun Ain miehet kääntyivät ja katsoivat taaksensa, niin he näkivät kaupungista savun nousevan taivasta kohti; eivätkä he kyenneet pakenemaan, ei sinne eikä tänne, sillä se väki, joka pakeni erämaahan, kääntyi takaa-ajajia vastaan.
(Joos. 8:20)
Näin yhtenä yönä unen, jossa kaikki kävelivät kohti Venäjän rajaa ja kohti Natoa. Sitten yksi ystäväni alkoi itkeä, että ei. Se itku herätti heidät.

Ymmärsin jälkeenpäin, että samalla tavalla Johanneskin joutui itkemään ennen kuin Ilmestyskirjan sinetit saatiin avattua. Tuo itku oli Jumalan mielenmukaista itkua. Oli vain yksi joka saattoi sinetit murtaa. Se oli Jeesus. Ja ne sinetit on avattu. Herra Jeesus mursi ne Golgatalla. Hän on julistanut maailman luopumusta jo silloin, kun Hän oli maailman päällä. Hän on jo silloin toivonut, että me anoisimme Isän käsissä olevia asioita. Hän toivoo, että me siirtäisimme vuoria, jotka ovat Hänen käsivartensa varassa.

Kun läntinen maailma hautoo kostoa Jumalalle, tulee meidän hyväksyä se, että Jumala tulee sallimaan sen, että sota tulee, mutta meidän tulisi olla valkeus maailman keskellä. Ainoa valkeus, mitä meillä on annettavana maailmalle on se, että me annamme maailmalle sen, mitä me olemme Isältä saaneet Hänen Poikansa kautta. Se on Jeesus Kristus, Elävä Sana.

Meidän seurakuntamme on kuin Lasarus. Hänessä ei ole enää Kristuksen tuoksua, hän on sidottu, hän ei tule enää ulos saarnaamaan seurakuntansa ulkopuolelle ja hänen kasvojensa edessä on hevosen kuolaimet. Jos meillä on, kuten Lasaruksellakin oli, "jalat ja kädet siteisiin käärittyinä", me olemme tehoton seurakunta. Ja kun me emme enää katso Elävän Jumalan kasvoja peittämättömin kasvoin, emme enää uudistu.

Lasaruksellakin oli kasvojensa ympärillä hikiliina, joka edustaa sitä, että suu ei ole enää ase rukoukseen.
Maria oli kotona, aivan kuten moni meistä uskovista ja hänen sisarensakin tuli houkuttelemaan valheella hänet sieltä ulos. Martta valehteli, että Jeesus on täällä, vaikka ei ollut. Jeesus varoitti, että moni tulee Minun nimessänk ja he eksyttävät monet.

Jos oma sisaresi tai veljesikin eksyttää sinut ja saa sinut liikkeelle, niin kyae on siitä, että on epätoivoinen aika. Ja Maria oli juuri se nainen, joka oli ollut lähellä Jeesusta. "eksyttääkseen, jos mahdollista myös valitutkin".

Martta taas oli sitä mieltä, että jos Jeesus olisi ollut täällä, niin hänen veljensä ei olisi kuollut. Tuomas ehdotti, että hekin voisivat mennä kuolemaan yhdessä hänen kanssaan.

Minusta tämä on ikäänkuin profetaalista tästä ajasta. Epätoivo ja suru. Ja kuinka Jeesus itkikään. Hän itki. Hän oli syvästi murheellinen.

Hän todellakin tietää miten vaikea aika meillä on juuri nyt, mutta vaikeus on juuri siinä, että meidän huomiota vie maailma. Maailman murhe ja kaaos. Palkkapaimen antaa laumansa vaeltaa ja susi on nyt sen keskellä. JEESUS on silti samalla tavalla keskellämme. Hän sanoo: tule ulos. Vain laiva hukkuu.

Minä olen voittanut maailman.

"Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa."

Joka voittaa, se saa syödä elämän puusta Jumalan paratiisissa. Häntä ei toinen kuolema vahingoita. Sille, joka voittaa, Herra antaa salattua mannaa ja muistomerkin Hänen huoneensa ja muuriensa sisällä, sekä iankaikkisen nimen, joka ei häviä.
Joka voittaa, saa hallita yhdessä Jeesuksen kanssa rautaisella valtikalla pakanoita ja saa kointähden.
Hänet, joka voittaa, puetaan valkeihin vaatteisiin.
Joka voittaa: hänen nimeänsä ei pyyhitä elämän kirjasta ja hänen nimensä Jeesus Kristus tunnustaa Isän edessä ja
Hänen enkeliensä edessä.
Joka voittaa, sen Herra tekee pylvääksi Jumalan temppeliin. Joka voittaa, ei tarvitse enää lähteä sieltä ulos. Ei milloinkaan.
Joka voittaa, häneen Jeesus Kristus kirjoittaa meidän Jumalamme nimen.

Kun Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saavat kaikki, jotka voittavat, kaikki jotka ovat Jeesusta seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa yhdessä Hänen kanssansa.

Älkäämme kääntykö milloinkaan pois Herrasta, että ettemme eksyisi pois Hänen luotaan

Älkäämme turvatko väärään rauhaan

Turvatkaamme Karitsan veren suojaan

Kysykäämme Herralta oikeita kysymyksiä

Vain Jumala voi tehdä meistä terveitä

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon

Meidän tulisi olla Jumalalle alamaiset ja vastustaa vihollisen työtä

Lähestykäämme Jumalaa ja murehtien nöyrtykäämme

Emme saa enää elää niin, että panettelemme toinen toistamme

Jos jotain tulee suunnitella, niin suunnitelkaamme elämämme yksin Herran varaan

Älkäämme vaihtako totuutta valheeseen

Karttakaamme jumalisuuden ulkokuorta ja pysykäämme yksin Herrassa

Älkäämme enää kootko aarteita maan päälle, sillä
jos meiltä jotain puuttuu, me saamme tulla Hänen tykönsä jolla on iankaikkisen Elämän sanat. Hän, Herra Jeesus Kristus on se, joka myy armon sanoin. Vain kehoittaen meitä ostamaan ja syömään ja tulemaan. Hänen tykönsä saamme vieläkin tulla ilman rahatta, ilman hinnatta ostaaksemme viiniä ja maitoa.

Tulkaamme Herran luo, ettemme enää olisi kurjia, köyhiä, sokeita ja alastomia, että emme luulisi olevamme rikkaita itsessämme

Herra haluaa yhä edelleen olla meidän parantajamme!!

Herra haluaa yhä edelleen antaa meille meidän syntimme anteeksi, kun me ne haluamme tunnustaa, rukoilkaamme siis lakkaamatta toinen toistemme puolesta

Herra kuulee yhä rukouksemme, kun me anomalla anomme

Turvatkaamme Herraan ahdistuksessamme, sillä Hän on pelastava omansa siitä Sanansa mukaisesti

Älä pelkää! Luota Herraan! Jumala tarttuu oikeaan käteemme, auttaakseensa sinua ja minua.

Ja Herran puolella kun olemme, niin olemme oikealla puolella. Ajatelkaa!! ❤️ 🙏 😊

Ja vielä lopuksi. Aamulla heräsin sanomaan: Suomen maavoimat. Eli muistetaan heitäkin.

Siunausta Herrassa 🙏
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen! Amen! Amen!
Tärkeä viesti.
💜👑💜
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja Eero »

Joo, tää on mun mielestä ”enemmän kuin osiensa summa” ja kaikille meille kutsu Pyhässä Hengessä. Mulla on myös sellainen tunne että Seurakunta on nyt yhdistymässä yhteen, keskinäiset kiistat on hiottu pois. Herra tulee!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Katsoin juuri yhden chatti kokouksen ja siinä eräs Raamatun opettaja kertoi kuinka Israelin kansa lähtiessä Egyptistä, rukoili joka päivä, siis 7 kertaa päivässä , psalmin 91 sanoin. Hän sanoi että aika on semmoinen että meidänkin olisi hyvä tuo tehdä. Se voimakkain psalmi.
Sinettisormus

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Tästä on jo noin 2-3 viikkoa, kun kuulin aamulla sanan "Tilsit".
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja Eero »

Katsoin, että se on kaupunki Kaliningradissa, josta myös myös samanniminen juusto on kotoisin. Kaliningrad liittyy kyllä vahvasti tähän kuumentuneeseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Tilsitissä Napoleon ja Aleksanteri I sopivat mm. toimista Britanniaa vastaan, ja että Suomi ...... :geek: :geek:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tilsitin_sopimus

Tuo Wikipedian sisältö on aika suppea tuosta aiheesta. Englanninkieliseltä löytää enemmän.

https://en.wikipedia.org/wiki/Treaties_of_Tilsit
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tässä nykytilanteessa on kyllä vahvasti historiallisia kaikuja, nythän on Ranskan presidentti Macron ryhtynyt neuvottelupöytään Putinin kanssa ja ainakin Twitterissä ihmetellään millä mandaatilla hän neuvottelee muun Euroopan puolesta, vai neuvotteleeko sittenkin omiaan..
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja Maria »

Mielenkiintoinen "juttu" tämä Tilsit AO. En tiedä onko se unohtunut itseltäni vai mitä historiasta on jäänyt sitten mieleen, mutta en muista tätä paikkaa, vaikka olen siitä lukenut.

Kesällä luin Suomen sodasta ja siihen liittyi se, että olin nähnyt unta, johon liittyi kolme eri maata. Ruotsi oli niistä toinen. Suomi oli jollain tavalla ulkopuolella siitä, mitä sovittiin. No, täytyy alkaa palautella mieleen taas asiaa.. 🤔
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: ”Herran toimintaohjeet”

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Tilsitissä siis sovittiin, että Suomi kuuluu Venäjälle, joka vielä tuolloin oli osa Ruotsia....yhtenä palkintona Venäjän saamiseksi käynnistämään sotatoimet Ruotsia vastaan, että se liittyisi mannermaasulkemukseen Britanniaa vastaan, mitä se ei ollut halukas tekemään, vaikka Ruotsilla oli perinteisesti hyvät suhteet Ranskaan..... :D

Ja, taas tehtiin 1939 sopimus Saksan ja Neuvostoliiton välillä , ns. Molotov-Ribbentrop-sopimus, jossa Baltian maat ja Suomi jaettiin Neuvostoliiton etupiiriin kuuluviksi.. :D .

https://fi.wikipedia.org/wiki/Molotov%E ... op-sopimus
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Vastaa Viestiin