Mitä on nähtävissä Suomen osalta nyt?

Keskustele Suomen tulevaisuudesta
Avatar
Eero
Viestit: 6091
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Mitä on nähtävissä Suomen osalta nyt?

Viesti Kirjoittaja Eero »

Shalom!

Mitä olette mieltä Suomen nykytilanteesta sekä maallisessa että profeetallisessa ja Hengellisessä mielessä?

Pohjustukseksi, että meillähän on tällä hetkellä aika erikoislaatuinen tilanne ja maa on selvästi astunut uuteen aikakauteen: itäraja on kiinni, mikä on hyvin poikkeuksellista kansanvälisessäkin mielessä ja naapurimaamme kohdistaa meihin osin avoimia, osin peiteltyjä ja puolisotilaallisia toimenpiteitä ja heidän epäillään voivan käyttää myös suoraan sotilaallista voimaa. Lisäksi olemme taas liittoutuneet sotilaallisesti ja eduskunta käsittelee parasta aikaa sopimuksen hyväksymistä, joka antaa toiselle valtiolle ennennäkemättömän laajoja valtuuksia Suomen maaperällä.

Tämä kaikki ei voi olla vaikuttamatta myös Hengellisesti, eikä se välttämättä ole pelkästään maallisista lähtökohdista kumpuavaa.

Meillä on myös takana maailmanlaajuinen ja kiistelty pandemia sulkutiloineen ja energia, ruoka ja elämisen yleiset kustannukset tuntuvat nousseen pysyvästi.

Mitä mieltä siis olette? Maailma ja Suomi ei ole enää samanlainen kuin se oli 2010-luvulla, se on selvää!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com