Evankeliumien tekstien vertailua
Lähetetty: 18 Tammi 2018, 15:25
Yleensä, kun luemme Raamattua, luemme esimerkiksi yhden evankeliumin kerrallaan. Meille jää jokin muistikuva tapahtumien kulusta, ja kun siirrymme seuraavaan ja luemme samoista tapahtumista, meille jää se käsitys että toinen evankeliumi puhuu asiasta aivan samoin.
Näin ei kuitenkaan usein ole. Evankeliumien tekstien keskinäinen vertailu osoittaa, että evankeliumien kirjoittajat eivät ole olleet samaa mieltä asioista (1) ja että kuvatut tapahtumat perustuvat useassa kohdassa enemmän tai vähemmän hataraan perimätietoon, jonka ympärille on kirjoitettu kertomus, jonka jotkut yksityiskohdat eivät kaikki voi olla totta (2).
Esimerkkinä siitä että evankeliumien kirjoittajilla on ollut eri käsitys asioista (1) voidaan ottaa Johannes ja synoptiset evankeliumit. Näistä vain Johanneksen evankeliumi sisältää edes viitteitä siihen, että Jeesus voisi olla yhtä Isän kanssa tai että Jeesus olisi ollut olemassa ennen syntymistään maan päälle.
Kun tämän tajuaa ja havaitsee - jokainenhan voi asian itse lukea ja varmistaa - herää hyvin oleellinen kysymys: Jos kerran muut evankelistat kirjoittivat valtavat määrät asiaa Jeesuksesta, opetuslapsista ja tapahtumista, miten on mahdollista että Matteus, Markus ja Luukas eivät pitäneet edes mainitsemisen arvoisena, että Jeesus voisi olla Jumala ? Sehän on aivan ratkaisevan tärkeä kysymys jokaiselle, joka uskoo Jeesukseen: oliko maan päällä itse Jumala vai vain ihminen ?
Toisaalta kun katsomme evankeliumien arvioituja kirjoitusvuosia, havaitsemme, että Johannes on kirjoitettu vuosikymmeniä muiden evankeliumien jälkeen. On siis aivan selvää, että jotakin aivan oleellista on muuttunut tuona aikana. Tiedämme, että Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu tavalla josta näemme ettei kirjoittaja edes väitä olevansa Johannes, lähinnä kirjoitustapa viittaa siihen että Johanneksen "opetuslapset" ovat ainakin muokanneet, jos ei kokonaan kirjoittanut tekstin.
Markus, joka on vanhin, ei edes mainitse Jeesuksen syntymää, vaan antaa kuvan että Jeesus oli aivan tavallinen ihminen kasteeseensa asti, ja aloittaa tapahtumien kerronnan vasta siitä kun Jeesus sai pyhän hengen. Hieman myöhemmin kirjoitetut Matteus ja Luukas taas lisäävät mukaan Jeesuksen syntymän, jonka molemmat ilmoittavat neitseelliseksi - mutta nuo kaksi kertomusta ovat lähes täysin erilaiset ja ristiriidassa niin keskenään kuin tunnetun historian kanssa.
- Matteuksen mukaan Joosefin ja Marian asuinpaikka ennen Jeesuksen syntymää oli Betlehem(Juudeassa). Luukaksen mukaan Nasaret(Galileassa).
- Matteuksen mukaan perhe vietti pitkän aikaa Egyptissä paossa, ja valitsi paluupaikakseen Juudean(Betlehemin) sijaan Galilean (Nasaretin), enkelin ohjeen mukaisesti. Luukaksen mukaan perhe palasi Nasaretiin noin 32 päivää (puhdistautuminen) Jeesuksen syntymän jälkeen, eikä tällä aikaa pakoillut ketään missään.
Lisäksi tulevat historialliset virheet, kuten esimerkiksi se, että Herodeksen ja Kyerniuksen väitetään Luukkaassa olevan yhtä aikaa vallassa, vaikka todellisuudessa Herodeksen kuolemasta kului ainakin 7 vuotta ennen kuin Kyrenius oli vallassa. Väitteet koko maailman verollepanosta ja käskystä kaikkien palata sukukuntansa kaupunkiin (Daavid: 1000 vuoden takaa) ovat mahdottomia, tällainen verollepano oli käytännössä lähes mahdotonta toteuttaa, sitä ei koskaan Rooman alueella toteutettu, eikä Rooma edes ollut kiinnostunut Juutalaisten sukujuurista, vaan verotushan tapahtui aina nykyisen asuinpaikan mukaan.
Koko ajatus siitä, että kaikki (miljoona) juutalaista jotka olivat "Daavidin huonetta ja sukua" pitäisi saada mahtumaan siihen pikkuruiseen kyläpahaseen jota kutsutaan Betlehemiksi, on aivan mahdoton edes ajatuksena. Miksi joku Roomalainen määräisi ihmiset pieneen kylään, jonne joutuvat tulemaan satojenkin kilometrien päästä, kun Rooman verotuskäytäntö perustui asuinpaikkaan ja kansalaisuuteen ?
Näiden täysin sovittamattomien ristiriitojen lisäksi on valtava joukko pienempiä eroja ja ristiriitoja. Kannattaa lukea itse nämä kertomukset Luukkaan ja Matteuksen aluista, yksi kerrallaan, ja miettiä yksinomaan: mitä TÄSSÄ kertomuksessa sanotaan, ja sitten verrata sanomaa toisessa evankeliumissa sanottuun.
Jokaisella evankelistalla on lisäksi oma sanomansa, jota kirjoittaja tuo ilmi. Emme voi lukea vaikkapa Lutheria ja Wilkersonia ja kuvitella että heidän käsityksensä vaikkapa tempauksesta olisi sama ! Jokainen tietää tämän. Mutta miksi sitten voisimme lukea Markusta ja Johannesta, ja kuvitella heidän ajattelevan asioista samalla tavalla ??? Eivät nimittäin todellakaan ajattele !
Jos haluat siis yhdistää tekstiä ja asioita Markuksen ja Johanneksen evankeliumeista, niin se on silloin sinun evankeliumisi, ei Markuksen eikä Johanneksen. Me olemme kaikki tehneet näin. Luemme kaikki 4 evankeliumia ja kuvittelemme kaikilla kirjoittajilla olevan yksi ja yhteinen oppi siitä kuka on Jeesus tai mistä alkaen Hän erosi aivan tavallisesta ihmisestä, sinusta ja minusta.
On silmiä avaavaa, kun luet ja ymmärrät mitä Markuksen kirjoittaja ajatteli, ja erotat sen siitä mitä Matteuksen kirjoittaja ajatteli. Siinä on kaksi aivan eri näkemystä monista asioista.