⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
26.02.26
Minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. Ap.t. 26:20
Kokouskristillisyydeksi kutsutaan uskonelämää, jossa ollaan hurskaita ja innokkaita hengellisissä tilaisuuksissa, parhaimmillaan intoa puhkuvissa herätyskokouksissa, mutta kotiin tultua elämän arkea eletään kuin siat pottuhalmeessa. Julistus synnistä ja armosta ei laskeudu kokemusten usvasta sydämen tasolle ja sieltä edelleen elämään. Lähimmäisemme tarpeet unohtuvat, kuljemme välinpitämättömästi ohi kipeiden kysymysten tai puemme kyvyttömyytemme kuunnella ja auttaa hengellisiin lauseisiin. Jumala puhuu monessa kohdin sellaista uskoa vastaan, joka osoittaa hurskauttaan Jumalalle mutta ei huolehdi heikoimmista. Armahdettu ei voi muuta kuin armahtaa tai sitten hän ei ole tutustunut tarpeeksi syntiensä kauheuteen ja Jumalan armon syvyyteen.

Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com