⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
16.03.26
Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut. 2 Moos. 23:20
Jumalalla on valmiiksi suunniteltu reitti ja edeltä katsottu paikka meille jokaiselle niin tässä elämässä kuin tulevassakin. Taivaassa on sija jo valmistettu, ja siellä meitä odotetaan. Jumalan kansalle on luvattu päättymätön pyhän lepo. Mutta jo tässä elämässä Jumala lähettää enkelinsä suojaksi matkallemme. Jeesuksen omassa elämässä mitään ei tapahtunut sattumalta eikä mikään tapahtunut ollut merkityksetöntä. Voi olla, että vastauksien aika on vasta perillä ja ettemme sitä ennen saa selitystä kaikkeen kokemaamme. Mutta enkelivartiossa me saamme joka tapauksessa matkaamme tehdä ja olla turvallisella mielellä. Jumala kyllä osaa suojella meitä ja kykenee antamaan meille sen verran eväitä kuin on matkalla tarpeen.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy

Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com

AmenTuija kirjoitti: ↑16 Maalis 2026, 08:23 16.03.26

Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
17.03.26
Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1 Joh. 4:10
Sinun on ainoastaan rakastettava Jumalaa, niin pääset taivaaseen. Kuinka lempeää ja lohdullista. Muuta ei tarvita, vain hieman rakkautta Luojaa kohtaan. Ja juuri tämän lempeän rakkaudenvaatimuksen alle on moni kristitty nääntynyt. Vaatimus kun on aivan mahdoton. Se on kova ja armoton, pelkkää lakia. Yksikään meistä ei rakasta Jumalaa luonnostaan, vaan vihaa häntä. Jumalan laki tuomitsee synnit ja lähettää syntiset helvettiin – kuka sitä voisi rakastaa? Evankeliumi ei ole ilosanoma meidän rakastamisen kyvyistämme, vaan jotain aivan muuta. Evankeliumi on sitä, että Jumala rakasti ensin meitä, joilta kaikki rakkaus puuttuu. Hän antoi Poikansa sovittamaan rakkaudettomuutemme synnin ja kaikki muutkin syntimme. Jeesus sovitti meidät, ei meidän rakkautemme tai sen puute.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1 Joh. 4:10
Sinun on ainoastaan rakastettava Jumalaa, niin pääset taivaaseen. Kuinka lempeää ja lohdullista. Muuta ei tarvita, vain hieman rakkautta Luojaa kohtaan. Ja juuri tämän lempeän rakkaudenvaatimuksen alle on moni kristitty nääntynyt. Vaatimus kun on aivan mahdoton. Se on kova ja armoton, pelkkää lakia. Yksikään meistä ei rakasta Jumalaa luonnostaan, vaan vihaa häntä. Jumalan laki tuomitsee synnit ja lähettää syntiset helvettiin – kuka sitä voisi rakastaa? Evankeliumi ei ole ilosanoma meidän rakastamisen kyvyistämme, vaan jotain aivan muuta. Evankeliumi on sitä, että Jumala rakasti ensin meitä, joilta kaikki rakkaus puuttuu. Hän antoi Poikansa sovittamaan rakkaudettomuutemme synnin ja kaikki muutkin syntimme. Jeesus sovitti meidät, ei meidän rakkautemme tai sen puute.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä lupaus kantaa.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Aamen, Jeesus sen yksin on tehnyt
-
Näkymätön Ninni
- Viestit: 416
- Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21
Re: ⭐️ PÄIVÄN SANA ⭐️✝️
Päivän Sana
18.03.26
Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. Kol. 1:19–20
Jumala teki Kristuksessa sovinnon koko maailman kanssa. Se tarkoittaa sotatilan päättymistä ihmiskunnan ja Jumalan väliltä. Siksi meillä voi nyt olla rauha myös omassatunnossamme. Jumalan sydän on leppynyt, ja hän katsoo meitä rakastavin ja anteeksiantavin silmin. Meidän ei siis tarvitse enää yrittää ansaita Jumalan rakkautta oman rakkautemme uhrein tai suuren uskon uhrein tai onnistuneen kilvoittelun uhrein. Ne ovat täysin turhia ja vahingollisiakin, jos ajattelemme niiden perusteella pelastuvamme. Ristin veri on sovituksen veri, joka vahvistaa rauhan taivaan ja maan välillä. Siksi se on siunattu veri, pyhä veri, jota me ylistämme vielä taivaassakin. Jeesuksen veri on suuren rauhan merkki, tuhoavan vihan päättymisen merkki. – Miksi Jumala tahtoi antaa Poikansa kuolla meidän kurjien puolesta? Vain ja ainoastaan siksi, että hän on rakkaus ja hän tahtoo luomansa ihmiset kotiin.

Aamen 
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.