Valhe apostolit

Täällä voit julistaa sanaa ja keskustella myös armolahjoista
Uusiluomus

Valhe apostolit

Viesti Kirjoittaja Uusiluomus »

11:13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
11:15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

2 kor 11 on vahvaa sanaa tälle ajalle

Huomatkaa että nämä esiintyvät apostoleina ja Kristuksen palvelijoina , luultavasti paljon jeesustelua ja hurraa huutoja ja ihmeitä ja merkkejäkin tapahtuu , siellä varmaan rukoillaan ja tapahtuu jos jonkinlaista asiaa


11:3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
11:4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

Tätä kun tutkimme niin selväksi tulee että nämä pyrkivät tulemaan seurakuntiin, ja sinne missä kokoonnutaan yhteen Jeesuksen Kristuksen nimessä, no voisi ajatella että miten nämä sitten onnistuvat tuomaan petoksen ja eksytyksen kavalat juonet sinne missä pitäisi olla lamppu niin kirkkaana että valo paljastaa kaiken ?

Eikö tuo mielestänne ole pelottava ajatus että saatana tekeytyy niin taitavasti uskovaiseksi että se menee läpi monelle jotka ovat tulleet jo totuutta tuntemaan ja pettää näin ollen Herran Jeesuksen omia !

Olen tätä asiaa pohtinut ja täytyy sanoa että se laittaa nöyrälle paikalle jokaisen meistä , usein mietin että kun tulee vastaan joku uusi saarnaaja tai joku joka sanoo olevansa Jeesuksen oma , niin heti nousee "tuntosarvet" pystyyn ja mietin että onko asia näin, onko tämä joku juoni , ja tiedän että monelle tälläinen ajatusmaailma on järkyttävä ja rakkaudetonkin , ja kuulostaahan se jopa vainoharhaiselta eikö totta ?

No kun katsomme tätä aikaa niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa niin herkempi huomaa että kaikki ei ole kunnossa monessakaan paikassa , on jos jonkinlaista ihmeen tekijää ja profettaa ja apostolia ja kultahippu miestä ja monelle nämä täysin vieraan hengen ja vieraan opin ihmiset ovat menneet läpi, jopa vanhimmistot ja paimenet joiden tulisi olla hereillä niin ovat sokeasti avanneet ovet seurakuntiin ja päästäneet nämä kalavat opit sisälle , siis nämä jotka ovat virkansa puolesta vastuussa Jumalan edessä niistä ihmisistä joita pyrkivät hengellisesti kasvattamaan ja ohjaamaan , siis työkseen täysi päiväisesti ovat tällä paikalla ja siltikin eivät ole hereillä sen vertaa että näkisivät ja ymmärtäisivät , ovat varmasti olleet osa pitkäänkin kymmeniä vuosia uskossa..!!!

Miten tähän pisteeseen ollaan tultu tässäkin maassa jonka kristillistä uskoa ja historiaa niin monessa paikassa liputtetaan ??

Ystävät kalliit lukekaa ihmeessä sanaa ja varsinkin 2 kor 11 ja miettikkää näitä asioita rehellisesti Jumalan edessä

Ylpeys ,oma onnistuminen , vaellus kaikki muutkin asiat ,hyvät hetket seurakunnissa ja hienot kokemukset kaikki riisukaa pois ja miettikkää tutkikaa ja rukoilkaa , pyrkikää pienelle paikalle Herran edessä

Miettikkää mitä teille syötetään kristillisen uskon nimissä niin netissä kuin tvssä ja tuttava ja ystäväpiirissä ja täällä palstallakin

Koetellaan kaikki ja muistakaa että mitä arvokkaampi jokin asia on sitä vähemmän voimme luottaa ihmisiin siinä asiassa

NÄISSÄ asioissa jokainen meistä voi mennä metsään ja petokseen ja on tärkeää ymmärtää että kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää

Jokainen meistä.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Valhe apostolit

Viesti Kirjoittaja Maria »

En voi sanoa kuin Aamen! Aamen. Aamen 🙏
Kiitos Uusiluomus väkevästä sanasta. Kiitos Jeesus tästä Sanasta. Todella surullinen mieli ja en oikein tiedä mitä ajatella. En tiedä. Kiitän tästä Sanasta ja luin Paavalin kirjeen. Ei tässä voi kuin antaa oman pesänsä puhdistukseen.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
alabasteripullo

Re: Valhe apostolit

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Hyvä että nostit tärkeen asian esille, uusiluomus. 👍

Haluaisin vielä lisätä myös tärkeeseen asiaan liittyvän pari tärkeetä asiaa. Se on ikäänkuin suojamekanismi Raamatun termin mukaista seurakuntaa varten. Suokamekanismin kautta Raamatun termin mukainen seurakunta pääsee rakentumaan Kristuksessa ja tunnistamaan heti eksytyshenkiä. Haluaisin että me yhdessä lukisimme Ef. 4:11-16 kohtia ja lisäksi Hes. 34:7-23 kohtia huolellisesti ja rukoillen ymmärrystä. :)

Ne on erittäin tärkeetä tähän meidän nykyaikaan. Seurakunta on Raamatun termi, jota ei saisi laiminlyödä. Mutta ihmistulkinnallinen seurakuntaoppi otetaan käyttöön ihan surutta ja sen takia eksytyshenki pääsee sisälle eksyttämään ja esittämään muka Pyhää Henkeä ja ohittaa Jumalan Sanan opetuksia.

Ef. 4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.



Paimenet eivät välitä Jumalan Sanan opetuksista koska ne on ainut asia jonka kautta Jumala pääsee toimimaan, eheyttämään, virkistämään, hoivaamaan rakkaudesta, vahvistamaan ja rakentamaan Raamatun termin mukaista seurakuntaa Kristuksessa.
Hes. 34:7 Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:
8 Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani,

9 sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:
10 Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä.
11 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen.
12 Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.

13 Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa.
14 Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla.
15 Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra.

16 Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.
17 Mutta te, minun lampaani! Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan, oinasten ja vuohipukkien välillä.
18 Eikö teille riitä, että olette hyvällä laitumella, kun vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne, ja että saatte juoda kirkasta vettä, kun vielä hämmennätte jaloillanne loput?
19 Ja onko minun lampaitteni oltava laitumella siinä, mitä jalkanne ovat tallanneet, ja juotava sitä, mitä jalkanne ovat hämmentäneet?

20 Sentähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä.
21 Koska te olette kylki- ja niskavoimalla sysineet ja sarvillanne puskeneet kaikkia heikkoja, kunnes olette saaneet ne ajetuiksi ulos ja hajallensa,
22 niin minä tahdon vapauttaa lampaani, etteivät ne enää jää ryöstettäviksi; ja minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan välillä.
23 Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Valhe apostolit

Viesti Kirjoittaja Maria »

Novumin kommentti Kirje Efesolaisille 5:6-14
6. Tässä apostoli varoittaa niistä, jotka väittivät, ettei ole vaarallista tehdä syntiä Jumalaa vastaan. Sellaiset puheet hämmensivät ja johtivat ihmisiä harhaan.

Tottelemattomuuden lapset tarkoittaa jumalattomia (vrt. 2:2). Tätä aihetta käsitellään seikkaperäisemmin Room 1:18 ss.: ssa, jossa Paavali osoittaa erilaisia rikkomuksia, joihin Jumalan viha kohdistuu. Jumala on kirjoittanut käsityksensä näistä synneistä ihmisten omaantuntoon. Siksi hänen omansa eivät mitenkään voi suvaita niitä omassa elämässään.


7. Tämä on johtopäätös edellä sanotusta. Uskovat eivät saa olla missään tekemisissä mainittujen syntien kanssa. Muutoin heitäkin kohtaa se vihan tuomio, jonka Jumala langettaa näissä synneissä eläville (j. 6). Varoitus ei koske vain tässä lueteltuja syntejä, vaan syntejä yleensä. Synti on Jumalalle vastenmielistä ja herättää hänen vihansa.

Elleivät tottelemattomat välty Jumalan tuomiolta, vielä vähemmän siltä välttyvät ne, jotka sanovat uskovansa Jumalaan, mutta palaavat takaisin vanhaan elämäntapaansa. Vrt. 2 Piet 2:20.


8. Eläessään vielä pimeydessä he olivat tehneet pimeyden tekoja. Nyt heidän piti näyttää maailmallekin, etteivät he enää olleet synnin orjia, vaan Korkeimman alttiita palvelijoita.

Apostoli ilmoittaa useita syitä, joiden perusteella heidän tulee elää oikein Jumalan edessä. Jakeessa 4:1 hän tähdensi kutsumusta, jakeissa 4:17-18 vastakohtaa pakanoihin, jotka olivat vieraita Jumalalle. Tässä hän puhuu siitä, että he ovat valkeuden lapsia. Heidän on elettävä sopusoinnussa tämän tosiasian kanssa. Muutos on täydellinen. He ovat valkeus Herrassa.


9. Tassä mainitaan Hengessä elämiselle ominaisia piirteitä. Gal 5:22:ssa valkeuden hedelmää sanotaan Hengen hedelmäksi, koska sen vastakohtana siinä ovat lihan teot. Tässä on vastapainona se pimeys, jossa he ennen olivat eläneet (j. 11). Nyt Paavali kutsuu uskovia vaeltamaan valon lapsina ja muistuttaa heitä siitä, että hedelmän tulisi olla sen mukaista.


10. Ne, jotka vaeltavat valkeudessa ja jotka itse ovat valkeus, tuottavat jakeessa 9 mainittua hedelmää. Samalla he tutkivat, mikä on otollista Herralle. He punnitsevat jokaisen ajatuksensa, sanansa ja tekonsa tietyllä mitalla: Mitä Herra tästä pitää? Miltä tämä näyttää hänen silmissään?


11. Pimeyden teoista on puhuttu jo aikaisemmin (4:25-31; 5:3-4). Niihin kuuluvat kaikki pahuuden ja pimeyden valtakunnan teot, joiden alkuunpanijana on sen ruhtinas. Sellaiset teot ovat hedelmättömiä siinä mielessä, etteivät ne voi tuottaa kunniaa Jumalalle. Niistä ei ole apua ihmiselle itselleen eikä muille.

Paavali ei puhu tässä hämärästä. Tosin sekä synnissä että pyhyydessä on eri asteita, mutta ihminen ei voi elää molemmissa samanaikaisesti. Hän tekee joko valkeuden tai pimeyden tekoja. Älköön se, joka on vannonut uskollisuuttaan valkeuden Herralle, osallistuko pimeyden tyhjiin ja petollisiin tekoihin!


12. Voidaan kysyä, miten on mahdollista nuhdella teoista, joista ei saisi edes puhua. Apostoli kehottaa selvästi nuhtelemaan näistä teoista, mutta hän ei käske kuvailla yksityiskohtaisesti sellaista, mikä on häpeällistä. Asiayhteys ilmaisee, miten sen tulee tapahtua. Elämällä hyvyydessä, vanhurskaudessa ja totuudessa (j. 9) me osoitamme, miten jyrkkä ristiriita valkeuden ja pimeyden tekojen välillä vallitsee.


13. Kun pimeyden ja valkeuden teot asetetaan vastakkain, niiden todellinen luonne selviää. Kaikki paljastuu, niin asenteet, sanat kuin teot. Pahat teotkin nähdään sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat.


Kreikankielinen alkukäännös (Novum):
Älköön kukaan pettäkö tyhjillä sanoilla, vuoksi näiden sillä tulee viha Jumalan päälle poikien tottelemattomuuden. Älkää siis olko osatovereita heidän.
Olitte sillä ennen pimeys, mutta nyt valo Herrassa, kuin lapset valon vaeltakaa, sillä hedelmä Hengen valon kaikessa hyvyydessä ja vanhurskaudessa ja totuudessa, koettelevina mikä on otollista Herralle. Ja älkää olko osallisia tekoihin hedelmättömiin pimeyden, ja mieluummin myös nuhdelkaa, sillä salassa tapahtuvista toimesta heidän hävettävää on myös puhua. Ja kaikki paljastuvat toimesta valon tulevat ilmi, jokainen sillä tuleva ilmi valoa on, siksi sanoo: Herää, herää nukkuva, ja nouse kuolleista ja valaisee sinut Kristus.

(Ef. 5:6-14)



Biblia

6 Älkäät antako yhdenkään pettää teitänne turhilla puheilla; sillä sen tähden Jumalan viha epäuskoisten päälle tulee.
7 Älkäät sen tähden olko heidän osaveljensä.
8 Sillä muinen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaat niin kuin valkeuden lapset; .
9 (Sillä Hengen hedelmä on kaikessa hyvyydessä ja vanhurskaudessa ja totuudessa,)
10 Ja koetelkaat, mikä Herralle otollinen on.
11 Älkäät olko osalliset pimeyden hedelmättömissä töissä, vaan paremmin nuhdelkaat.
12 Sillä mitä salaa heiltä tapahtuu, se on häpiä sanoakin;
13 Mutta kaikki ne ilmi tulevat, kuin he valkeudelta rangaistaan; sillä kaikki, mikä ilmi tulee, se on valkeus.
14 Sen tähden hän sanoo: heräjä sinä, joka makaat, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee.

(Ef. 5:6-14)

Toivo Koilo Suuri Ilosanoma

6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä sellaisten vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomia*.
7 Älkää siis olko heidän osatoverejaan.
8 Sillä ennen te olitte pimeys, mutta nyt olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina
9 — sillä Hengen* hedelmä ilmenee kaikkinaisena hyvyytenä ja vanhurskautena ja totuutena —
10 ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle
11 älkääkä olko osallisia pimeän hedelmättömiin tekoihin, vaan ennemminkin *nuhdelkaa niistä*.
12 Sillä häpeällistä on sanoakin, mitä he salassa tekevät.
13 Mutta *kaikki, minkä valo paljastaa, tulee ilmi*; sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valoa. Sen vuoksi Hän sanoo: "Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"
14 Sen vuoksi Hän sanoo: "Herää sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"

(Ef 5:6-14)

Aapeli Saarisalo 1969

6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä sellaisten vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomuuden lapsia.
7 Älkää siis olko heidän kanssaan osallisia.
8 Sillä ennen olitte pimeä, mutta nyt olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina -
9 sillä valon hedelmä on kaikkinaista hyvyyttä ja vanhurskautta ja totuutta -
10 tutkien mikä on otollista Herralle,
11 älkääkä olko osallisia pimeän hedelmättömiin tekoihin, vaan ennemmin ojentakaa.
12 Sillä häpeällistä on sanoakin, mitä salassa tekevät,
13 mutta kaikki, minkä valo paljastaa, tulee ilmi; sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valoa.
14 Sen tähden Hän sanoo: Heräjä, nukkuva, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"
(Ef 5:6-14)

1933/38

6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
7 älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.
8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina
9 — sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä —
10 ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
11 älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
12 Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;
13 mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.
14 Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"

(Ef. 5:6-14)
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Valhe apostolit

Viesti Kirjoittaja Maria »

apate
Liitteet
Novump.jpg
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Valhe apostolit

Viesti Kirjoittaja Maria »

Sivu 2
Liitteet
Novum p.jpg
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Uusiluomus

Re: Valhe apostolit

Viesti Kirjoittaja Uusiluomus »

15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
Vastaa Viestiin