Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Täällä voit julistaa sanaa ja keskustella myös armolahjoista
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

Minä Luojalta kaksi kättä sain.
Luoja kuiskasi; "Rakasta niillä."
Otan kädet käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.

Mutta en oppinut rakastamaan,
Minun käteni taskuihin jäivät.
Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan.
Ohi kulkivat vuodet ja päivät.

En oppinut käsiä käyttämään
Ne olivat köpelöt, kovat.
Niitä Luojalle lähdin näyttämään:
"Katso, millaiset käteni ovat."

Mitä tahansa tahdon koskettaa,
Se musertuu kätteni alla.
Minun käteni kylvää kuolemaa,
Ja ne rakastaa rikkomalla.

On siis paras, kun käteni taskuun jää.
Kädet huolella kätken ja peitän,
Niin ne eivät tuhoa enempää.
Niiden päälle nyt multaa heitän.
Näin Luojani silmissä kyyneleet,
en jälkekään syytöksestä:
"Anna minulle kädet likaiset.
Minä tahdon ne hoitaa ja pestä."

Mitä tapahtui silloin, tiedä en.
Tuulet alkoivat huminoida.
Ne pyyhkivät lian ja katkerudeuden
Minun käteni alkoivat soida.

Ja ne soittivat outoa sävelmää
Ensin arasti aivan ja salaa.
Sitä säveltä voinut en hiljentää,
Kun se villinä valtasi alaa.

Ja se levisi hurjalla voimalla
minun tuttuihin käsiini näihin,
jotka ilosta uhkoivat soimalla.
Valo virtasi sormen päihin.

Jumala, Sinulta käteni sain.
Koko sieluni Sinua Kiittää.
Minun käteni ovat kanava vain.
Mitä tahdot, se tee, se riittää.
Jukka Leppilampi ja Outi Terho
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

Haluaisin sanoa jotain tästä laulusta. Tämä alkoi soida sydämessäni. Tässä laulussa on sanoma, joka on totta minulle. Siksi en halua enää heittää multaa kukkimattomien kukkien päälle. Herra antakoon voimaa rakentaa uutta ja odottaa sitä päivää, jolloin Hän saapuu. Tänään saamme antaa tyhjät kätemme Hänelle, joka tietää miten niitä voi uudestaan käyttää.

Siunausta 🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

Suurella arkuudella kerran katsoin Sinuun päin. En voinut puhutella, vain kaukaa Sinut näin. Sinä huusit Jumalaasi: "Miksi minut hylkäsit?" Tuominnut et maailmaasi. Sinä meitä siunasit.

Herra, et lentänyt kultasiivin
yli kivun ja kuoleman.
Sinä itkit kun viereesi hiivin,
siksi Sinua rakastan.

Sinä teit mitä laki ei saata,
kova sana ei yksikään.
Sinä rakastit tätä maata,
joka sai Sinut itkemään.

Et jäänyt rauhaan kotiin Sinä Poika taivaan maan. Saavuit alas pelkoon, sotiin maan kivut kantamaan.
Et pakoon ihmisyyttä juosta tahtonut silloinkaan,
kun sokeasti, syyttä Sinut syöksimme kuolemaan.

Herra, et lentänyt kultasiivin
yli kivun ja kuoleman.
Sinä itkit kun viereesi hiivin,
siksi Sinua rakastan.

Sinä teit mitä laki ei saata,
kova sana ei yksikään.
Sinä rakastit tätä maata,
joka sai Sinut itkemään.


Nyt mihin täältä lähden, sait minut murtumaan,
kun pahuuteni tähden noin kävit kuolemaan.
Tahdon joukoissasi seistä, minut käyttöön ottaa saat.
Sinä olet yksi meistä, Sinä kohtalomme jaat.

(Exit: Kultasiivin)
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

"kun pahuuteni tähden noin kävit kuolemaan"
"sait minut murtumaan"
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Pigeon
Viestit: 888
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Shalom!
Onpa kaunis laulu. Tuon myös käteni tänne..Voima ja viisaus tulkoon ylhäältä!🙏❤️
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

Aamen, Kiitos Herralle! Herra siunatkoon sinua Pigeon ja täyttäköön kätesi 🙏❤️
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

ELÄMÄN SÄVEL

Pekka Simojoki
Anna-Mari Kaskinen

Elämän sävel on hiljainen
Elämän sävel on vakaa
Tänäänkin voit kuulla sen
Yhä satojen vuosien takaa


Elämän sävel soinut on
Jumalan Pojan suulla
Se sävel on rakkaus kuolematon
Ja se syntyi ristin puulla


Kerto:
Anna elämän sävelen sykkiä
Anna elämän sävelen soida
(Mene) Herätä huulia mykkiä,
Veljiäsi hoida


Anna iankaikkisen rakkauden
Tulen lailla loistaa ja palaa
Jos kohtasit Jeesuksen
Häntä seurata,
et voi salaa!



Ja vaikka ei sinun kielesi
Aina taipuisi nuotista nuottiin
Silti laulamaan rohkaise mielesi
Meidät valettiin moneen muottiin


Luoja on lahjoja antanut
Voimme sanoista ryhtyä tekoom
Kunnes kukin meistä on kantanut
Oman kortensa yhteiseen kekoon


Kerto:
Anna elämän sävelen sykkiä
Anna elämän sävelen soida
(Mene) Herätä huulia mykkiä,
Veljiäsi hoida


Anna iankaikkisen rakkauden
Tulen lailla loistaa ja palaa
Jos kohtasit Jeesuksen
Häntä seurata,
et voi salaa!



Ja kun sinä kaipaisit taukoa
Ja tahtoisit hiljaa olla
Ei sun tarvitse suutasi aukoa
Saat levätä sovinnolla


Ei elämän sävel sammua voi
Sen kulkua ei voi estää
Elämän sävel sykkii ja soi
Ja se ikuisesti kestää


Kerto:
Anna elämän sävelen sykkiä
Anna elämän sävelen soida
(Mene) Herätä huulia mykkiä,
Veljiäsi hoida


Anna iankaikkisen rakkauden
Tulen lailla loistaa ja palaa
Jos kohtasit Jeesuksen
Häntä seurata, et voi salaa!

Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »


Tyyntykää, tyyntykää juurella ristin

Tyyntykää, tyyntykää juurelle ristin,
maailman äänet, tuska ja muu.
Kalpeni, köyhtyi riemu ja kyllyys,
korkeni Herran kärsimyspuu.
Kalpeni, köyhtyi riemu ja kyllyys,
korkeni Herran kärsimyspuu.

Vaikene maailman syyte ja kiitos,
tyyntyös taisto, hiljene maa.
Notkista polves, syntinen suurin,
taivas on kuullut puolustajaa.
Notkista polves, syntinen suurin,
taivas on kuullut puolustajaa.

Saastunut sairas ja vaivattu varsin,
kellä ei yhtään ymmärtäjää.
Kosketus ainoo viittaan vain Herran,
katsahdus ristiin tervehdyttää.
Kosketus ainoo viittaan vain Herran,
katsahdus ristiin tervehdyttää.

Kaikuos, kaikuos vapahduslaulu.
Kiittäös lauma ostettujen.
Korkea yksin ylitse kaiken
Karitsa olkoon tuo verinen.
Korkea yksin ylitse kaiken
Karitsa olkoon tuo verinen.

Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

Muistelen, että tässä vanhassa laulussa, "Tyyntykää, tyyntykää juurella ristin", olisi enemmänkin säkeistöjä, mutta minulla ei ole tallessa enempää. Olen aina tykännyt tästä. Sen lohtu on se, että se tuo aina rauhaa sydämeen. Jo laulun nimikin sen kertoo. Saa vain tyyntyä myrskyn edellä ja myrskyn jälkeen ja myrskyn keskellä.

Tilanteessa kuin tilanteessa.


Elämän sävel taas on sellainen, että sen sanoma on jokaiselle omansa. Tänään haluan välittää tämän:
Ja kun sinä kaipaisit taukoa
Ja tahtoisit hiljaa olla
Ei sun tarvitse suutasi aukoa
Saat levätä sovinnolla
Levähdyspaikalla saa levätä sovinnossa. Siellä ei ole suorituspakkoa. Siellä on armoa armon päälle.

Tervetuloa paikanpäälle. Täällä levätään. 🙏

❤️ Siunausta meille kaikille ❤️
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

Pyhän kosketus


Riisu kengät
Maa jolla seisot on Herran
Pyhää ja puhdasta maata
Katso ja kuuntele hiljaa
Vaikka paljon et ymmärtää saata

Paina pääsi,
Maa jolla seisot on Herran
Hän itse puhuu ja kuulee
Koskettaa meitä kuin viljaa
Sillä Jumalan pelloilla tuulee


Joskus ajaton kohtaa ajan
Silloin Jumalan aavistaa
Joskus rajaton rikkoo rajan
Silloin Pyhä koskettaa


Riisu kengät
Maa jolla seisot on Herran
Pyhää ja puhdasta maata
Katso ja kuuntele hiljaa
vaikka paljon et ymmärtää saata

Paina pääsi
Maa jolla seisot on Herran
Hän itse puhuu ja kuulee
Koskettaa meitä kuin viljaa
Sillä Jumalan pelloilla tuulee


Joskus palavan pensaan lailla
Luoja kasvonsa paljastaa
Joskus puhuu Hän sanoja vailla
Silloin Pyhä koskettaa

-- --

Riisu kengät
Maa jolla seisot on Herran
Pyhää ja puhdasta maata
Katso ja kuuntele hiljaa
Vaikka paljon et ymmärtää saata

Paina pääsi
Maa jolla seisot on Herran
Hän itse puhuu ja kuulee
Koskettaa meitä kuin viljaa
Sillä Jumalan pelloilla tuulee


Joskus kaatuvat vanhat kaavat
Tuomas Mestarin nähdä saa
Tarttuu käteen ja tuntee haavat
Silloin Pyhä koskettaa


Riisu kengät
Maa jolla seisot on Herran
Pyhää ja puhdasta maata
Katso ja kuuntele hiljaa
Vaikka paljon et ymmärtää saata



Paina pääsi
Maa jolla seisot on Herran
Hän itse puhuu ja kuulee
Koskettaa meitä kuin viljaa
Sillä Jumalan pelloilla tuulee

(Pekka Simojoki)
🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Laulumme puhukoon puolestaan, Jumalan kunniaksi lopunaikoina

Viesti Kirjoittaja Maria »

Minun Herrani elää

Sanat Hilja Aaltonen,
Sävel Heli Ahvenainen-Saaristo

Soi harppuni kirkkain kielin,
Sävel armon jo helää.                    
Sitä kuuntelen hiljaisin mielin.
Koko luomakunta jo laulaa siitä
Tomu, Mestarin kädessä kiitä.                 
Tomu, Mestarin kädessä kiitä.
  
                                           
Minun Herrani elää
Minun Herrani elää
Kivi poissa on murrettu kalliopaasi.
Sävel armon jo helää
Sävel armon jo helää
Yläsnousemusvoima esteet kaasi.
Yön siiville säteensä aurinko loi
Valon ihmisen tielle toi.


Soi harppuni kirkkain kielin,
Sävel armon jo helää.
Sitä kuuntelen hiljaisin mielin.
Koko luomakunta jo laulaa siitä
Tomu, Mestarin kädessä, kiitä.
Tomu, Mestarin kädessä, kiitä.


Minun Herrani elää
Minun Herrani elää
Jo loisteessa pääsiäishuomenen
Sävel armon jo helää
Sävel armon jo helää
Näen kirkkaana Kristuksen morsiamen.
Veren kautta on oikeus mulla
Kotiporteista kerran tulla.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Vastaa Viestiin