Hyvää saarnaa Roseniukselta kirjasta elämän leipää. Ainakin minuun kolahti.
Herra itse tässä puhuu. Hän, joka viimeisenä päivänä tuomitsee kaikki. Hän, jonka puoleen käännyt rukouksessa. Oi, polvillamme ryömisimme Jerusalemiin saadaksemme kuulla hänen itsensä sanovan, mitä hän meiltä pyytää. Hän pyytää sinun rakkauttasi. Älä vastaa, ennen kuin oikein käsität hänen kysymyksensä. Näin kuuluu hänen ensimmäinen kysymyksensä: »Rakastatko minua?» Hän ei sano, palveletko, totteletko, tunnustatko minua, vaan rakastatko minua. Ei hän sano: »Rakastatko sitä, joka on minun, vaan minua.» Ei hän sano: Rakastatko voimaani ja lahjojani, vaan hän sanoo: »rakastatko minua - minua, joka olen sinulle Jumalan lahja, minua, joka omassa persoonassani olen sinun lohdutuksesi ja autuutesi.»
Tuo kysymys: milloin ihminen on valmis vastaanottamaan Herran? onkin todella mielenkiintoinen kysymys.
Moni ihminen ei varmasti edes ymmärrä olevansa syntinen taikka suostu edes ajattelemaan omaa syntisyyttään, eikä näinollen tunne tarvitsevansa Herraa Jeesusta.
Rovasti Olavi Peltola kuvaa seuraavassa tekstissä tätä ongelmaa:
Raamatun mukaan ihmisenä olemisen tärkein ongelma Jumalan edessä on synti ja syyllisyys. Sensijaan ihminen pitää keskeisenä ongelmanaan usein kärsimystä ja kohtaloa ja juuri siihen hän etsii Jumalalta apua. Myös uskova saattaa kadottaa Raamatun mukaisen tajun omasta elämästään eikä enää huomaa, että synti on uskovassakin sydämessä ja kaikissa hänen teoissaan niin kauan kuin hän elää. "Me teemme paljon syntiä joka päivä ja ansaitsemme yksinomaan rangaistusta" (TK). Siksi valvova uskova joutuu joka päivä katumaan ja tarvitsee joka hetki syntien anteeksiantamusta.
Sellainen, joka ei halua suostua oman syntisyytensä rehelliseen näkemiseen, hyvinkin pian lakkaa kilvoittelemasta kristittynä (1 Joh 1:8-10). "Jumala on kaikissa sanoissaan luvannut Kristuksen kuolevan synnin tähden. Sen vuoksi se, joka ei milloinkaan pidä eikä salli itseään pidettävän syntisenä, tahtoo tehdä Jumalan valehtelijaksi ja korottaa itsensä totuudeksi. Se taas on raskain synti ja kaikkein pahinta epäjumalanpalvelusta". "Armo ei maistu hyvältä ylpeitten mielestä, sillä heidän syntinsä eivät vielä maistu heistä pahalta" (Luther).
Todellinen synnintunto on ihme. Se syntyy kun Pyhä Henki käyttää lakina ja evankeliumina julistettua Jumalan sanaa ja sana satuttaa ihmisen omaatuntoa. Moni on silloin ollut jo kauan kristillisen seurakunnan yhteydessä ja on pitänyt itseään todellisena kristittynä. Kenties Jumala on sallinut langeta täysin odottamattomasti syvästi ja vasta sen kautta on opittu näkemään jotain omasta perinpohjaisesta syntiturmelluksesta. Usein vasta silloin on myös ensimmäistä kertaa Kristuksen sovituskuoleman valtavuus alkanut todella kirkastua ja siitä on tullut kaiken uskonkamppailun keskus.
Jumalan tuomion edessä kestävä ihmisen olemuksen syntiturmeluksen ja sen lukemattomien ilmentyminen anteeksiantamus ja peittäminen on lopulta jokaisen ihmisen syvin ja tärkein kysymys ja ongelma. Ihmisen koko mielekäs olemassaolo ja sen varsinainen tarkoitus voi toteutua vain silloin, kun ihminen elää syntiensä anteeksiantamuksessa. "Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus". Silloin olen Jeesuksen Kristuksen oma ja elän hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelen häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa.
Päivi R sanoi jossain telkkaohjelmassa hyvin, että se kun ihminen tulee uskoon on kuin pieni ihme. Ja niinhän se on. Se on ihme, jonka Jumala mahdollistaa ja tekee meissä. Milloin sitten, jokaista Hän kutsuu. Toisia tarvitsee ravistella enemmän kuin toisia ja toisaalta myös kauemmin ja toisaalta kaikki eivät kuitenkaan usko vaikka saavat osakseen kovankin ravistuksen. Miksi näin...? Vastaus menee varmaan tuohon vapaaseen tahtoon ja rakkauteen. Hyvyyttä totuutta rakkautta ei ole pakko uskoa osakseen, vaan saa valita myös sen lavean tien.
Ja toisaalta kun ymmärtää mistä on tullut pelastettua, niin sitä kautta alkaa ymmärtäämään sen valtavan rakkauden tämän kaiken takana, jota Jeesus meitä kohtaan tuntee.
Usko tulee kuulemisen kautta Jumalan ihmeen muodossa. Tulee mieleen kun tuolla S24 palstalla se eräs ateisti sanoi että hän kyllä uskoisi jos saisi kokea se että Jumala näyttäisi olemassaolonsa, johon vastasin että no tuohan on jo iso harppaus oikeaan suuntaan. Pallo on asetettu nyt Jumalalle, eikä meidän tarvitsekaan yhtään enempää olla avoimia kuin sen verran että olemme valmiit hyväksymään jos... Jumala näyttää voimansa.
Sen sijaan uskoon tuleminen ei ole vielä se kohta elämässä joka sinetöi pelastuksen. Näin minä sen olen ymmärtänyt kylväjävertausken kautta. Vasta kun siemen on itänyt ja saanut hyvän kasvualustan, niin silloin tapahtuu uudestisyntyminen ja palava lopullinen usko, jota ei enää menetä.
Olen miettinyt mitä usko oikeastaan on, uskohan muuttuu tiedoksi siinä vaiheessa kun Jeesus saapuu näkyvästi. Ja sehän siitä tekee vaikean asian, kun pitäisi uskoa johonkin, mitä ei voi aistein havaita. Siksi ateisti on ateisti siihen asti kunnes omin silmin havaitsee Herran saapuvan.
Uskova tuntee sen jo sydämessään ja siksi Herra Jeesus Kristus onkin sanonut:
Evankeliumi Johanneksen mukaan 20
29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
