Ramallahissa syntynyt arabi, Mosab Hassan Yousef on Hamasin perustajan poika.
Jollain ihmeen kaupalla hän heräsi todellisuuteen, että heidän toimintansa on pahuutta.
Sittemmin Mosab on kerinnyt toimia yli kymmenen vuotta Israelin asevoimien apuna.
Luennon aiheena on, että Israel kuuluu juutalaisille. Hän käy läpi alueen historian. Sitä ei voi kiistää pahinkaan anarkisti.
Tämä maailmalla leviävä pro palestiina liikehdintä ei ole palestiinamyönteisyyttä vaan järjestäytyneen yhteiskunnan ja länsimaisen ajattelun vastaisuutta.
Ennen kaduilla oli punkkarit ja anarkistit, nyt samat tyypit ovat pro palestiina väkeä. Huom. esim. tämä aivopesty kehityshäiriöinen tyttö, Greta.
Israel kuuluu juutalaisille
Ei ole ollut eikä ole Palestiinan valtiota.
Kun ei ole valtiota, ei sitä voida miehittääkään.
Kesto noin 25 min.
Englanninkielinen.
https://youtu.be/uLUh52VLNZ8?si=zXNYzcB0BCtq2s7M
Mosab Hassan Yousef (Hamasin perustajan poika)
Mosab Hassan Yousef (Hamasin perustajan poika)
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!