Documentary Central

Keskustelua ajankohtaisista uutisista.
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 3408
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Documentary Central

Viesti Kirjoittaja Rutger »

JFK:n salamurhaaja tunnustaa.

JFK:n salamurhaaja kertoo miten isku tehtiin.
Hän kertoo Lee Harvey Oswaldilla ja hänellä olleen sama CIA:n händleri, jonka myös videolla nimeää.
Oswald ei ollut tappajatyyppiä ollenkaan eikä kuulemma tämän pitänyt olla edes paikalla, meinaa Sutton.
Salamurhaaja Jimmy Sutton, peitenimellä James Files salamurhasta asti eläneenä, on FBI:n mukaan epäuskottava lähde.
Videon perusteella sanoisin tyypin puhuvan täyttä totta iskusta.
Hän on erittäin lojaali mafialle, kuolemaan asti, täysin häikäilemätön tyyppi. Hän kertoo tehneensä lukuisia iskuja ja sanoo eläneensä hyvän elämän jossa kokenut sadan miehen edestä asioita. Juuri sellainen minkälaiseksi on helppo kuvitella henkilö jolta puuttuu joku ihmisyyden osanen aivoista.
Hän on elänyt vaimonsa ja perheensä kanssa näkymätöntä elämää vaikka tehnyt uskollisesti jumaloimansa Nicolettin määräämät murhat.
Haastatteluhetkellä Sutton on istunut 7 vuotta poliisin tappamisesta saamastaan 50 vuodesta.
Suttonin oli tarkoitus olla backuppina tapauksessa, että Nicoletti ei osu. Siksi Kennedy sai kaksi osumaa koska Sutton ja Nicoletti ampuivat lähes yhtäaikaisesti. Sutton kertoo ettei tykännyt Kennedystä johtuen Sikojenlahden tapahtumista jossa kuoli hänen aseveljiään.
Sutton kertoo, että hänen oli pakko ampua viimeisessä mahdollisessa "ikkunassa" ennenkuin Kennedyn vaimo olisi jäänyt tulilinjalle.
Kennedyn vaimoon ei kuulemma saanut missään nimessä osua
Nicoletti oli kuulemma kysynyt vuosien päästä uskolliselta sotilaaltaan, että hätäilitkö laukauksen kanssa koska sinäkin ammuit.
Sutton kertoi selittäneensä yllä kirjoittamani syyn, eli hänen ampumasektorinsa satuttamatta Jaqueline Kennedyä oli sulkeutumassa ja varmaa tappo laukausta ei ollut Kennedyn päähän näkynyt kun hän päätti toimia. Samassa ampui Nicoletti ja molemmat osuivat presidentin päähän.
Hän kertoo poistuneenensa liikemieheksi pukeutuneena, 222 kivääri salkussa pois paikalta, ohittaen rauhallisesti kävellen poliisit noin 7.5 metrin etäisyydeltä poliiseista. Ketään ei kuulemma kiinnostanut ennen eikä jälkeen ampumisen ympäröivät tapahtumat, kaikki katsoivat Kennedyjä.
Edes turvallisuudesta vastaavat eivät kuulemma tarkkailleet ympäristöä.
Sutton kertoo pitäneensä aina kahta 45:sta pistoolia taskuissa, ollen valmis ampumaan itsensä ulos tilanteesta.
Suttonin idolisoiman Nicolettin murhan jälkeen hän kertoo avanneensa säilössään olleen paketin, jossa oli Salaisen Palvelun ID ja sama kartta joka salamurhiin osallistuville oli jaettu, sekä Nicolettin päiväkirja.
Kun kuuntelee tyypin haastattelun, tulee kuva ettei tällä ole mitään syytä valehdella. Hän on asennoitunut istumaan vankilassa kuolemaansa asti.
Hän ei kadu tekoaan ja tekisi sen kuulemma uudestaan, jos käskyn antaisi Nicoletti.
Sutton kertoo ainoan pelon elämässään olleen se, että ei onnistuisi hänelle annetussa tehtävässä.
Kuolema oli hänelle kuulemma vain uuden kokemuksen avautuminen jossain muualla.
Sutton kertoo monesti tiukassa paikassa rukoilleensa Jumalaa jotta saisi (murha)työnsä tehtyä ja kertoi ettei usko Taivaaseen eikä helvettiin vaan johonkin uuteen mikä alkaa kuolemassa.
Uskon tyypin puhuvan totta tässä haastattelussa.
Kesto vajaa puolitoista tuntia. Englanninkielinen.
https://youtu.be/-8DGv6KSBZI?si=EEm96DqM1xI_ZGrv
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!