Uni; lopun kilvoittelu

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Sinettisormus

Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Shalom ja terveiset Kainuusta!
Laitan lyhyesti viime öisen uneni.
Olin jossain kilpajuoksussa, jossa oli monenlaisia ihmisiä. Jokainen juoksi omaa juoksuaan. Eräs tumma ja lihava nainen oli mukana juoksussa. Hänellä oli yllään violetti mekko. Hän kaatui vähän väliä mutta nousi ja jatkoi juoksuaan.
Jouduin keskeyttämään juoksuni hetkeksi, mutta lupasin naiselle että tulen takaisin juokesmaan hänen kanssaan loppujuoksun.
Olin jossain rakennuksessa jossa oli tyhjiä huoneita ja mutta olin niitä voisiko niissä järjestää jotain hengellistä toimintaa. Joskus lauloin että tiesin miltä niissä kuulostaa.
Näin vanhan evankelistan joka ilmoitti että oli jo odottanut minua ja kertoi kuiskaten minulle jonkin salaisuuden.
Sitten kuulin että kilpajuoksijat tulevat ja harmittelin että olin vain avojaloin joten oli vaikea osallistua. Päätin kuitenkin lähteä taas juoksuun vaikka avojaloin, sillä olin sen naiselle luvannut.
Nainen näki minut ja iloitsi minut nähdessään ja minä huomasin että jalkoihini oli ilmestynyt valkoiset lenkkitossut. Sitten loppujuoksu alkoi ja uni loppui ....

Että tällaiset terveiset. Loma jatkuu ... siunaukset kaikille !
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Ps. Tulen kyllä takaisin, juoksemaan kanssanne loppujuoksun ... :)
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Amen, Sinetti :D
olli

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja olli »

Mutta Sinetti, kyllä sitä ehtii perille sieltäkin, ihan samaan aikaan meidän muiden kanssa...
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

:lol:
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

...joo, ei tartte koukata kotoakaan hakeen hammasharjaa :D
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

:lol: :lol:
katso7
Viestit: 1415
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja katso7 »

Mulle tulee mieleen se näky vuosi sitten3x16 jossa oli kortteli jossa suuri joukko ihmisiä oli valmistautumassa juoksee korttelin ympäri kolme kertaa.kertooko se että kohta me jotka olemme maailman merestä emme meressä juoksimme päättyy pian.Rakkaus kiitos tempaat pois isä kaipaan jo häihin.minulla ei ole kuin Jeesus tässä elämässä.tahdon olla Jumalan ystävä sinäkin olet.kiitos rakkaus ystävyydestä on veljiä ysäviäkin uskollisempia
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Shalom!

Pidetään yhdessä tuota hirveä sarvista, loppuun asti, sillä koen, että nyt on tuo loppukilvoituksen aika, josta kerroin tuossa aloitukseni unessa, jonka myös sieltä mökiltä lähetin.
Mietin sitä unta ja noita uniani illalla kun kävin nukkumaan ja ennen sitä rukoukseen.
Muistin tuon sananpaikan tai ehkä se laskettiin mieleeni, että niin moni tulee lopussa luopumaan uskostaan, ehkä tämä on juuri sitä aikaa. Uskovat väsyvät odottamiseen, mutta Herralle se on ollut jo kauan sitten tiedossa, siinä siis koetellaan, kuka oikeasti uskoo, eikä kompuroi kuin nuo jesaja 40 nuoret, vaan nousevat vahvoina ylös kuin uljaat kotkat.
Aivan kuin tuossa unessa tuin tuota lihavaa tummaa naista ja kun menin tauolle unessa (tauko:mökille meno) lupasin, että tulen takaisin hänen luokseen tekemään tuon loppukilvoituksen. Ja niin tein ja nainen oli iloinen. Vaikka hän kaatuili ,hän silti aina nousi ylös ja jatkoi, hän ei antanut periksi ... koen että käymme tässä jotain samaa. Tulin tuolta mökiltä ja nyt on loppukilvoituksen aika. Olen teidän kanssanne loppuun asti, Kristus vierellämme, nostaen meitä ylös, vahvistaen!
Älkäämme antako periksi, vaan pidetään tuon hirven sarvista kiinni loppuun asti, antamatta periksi piiruakaan, sillä sitähän se vihtahousu toivoo ja minä en ainakaan halua elää sen toiveiden mukaan.

Siunaten; Sinetti
Viimeksi muokannut Sinettisormus, 09 Kesä 2017, 10:32. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
6. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
7. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
9. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
11. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Matt.24.
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuinka määrittelet sanan "kilvoitus"? Uudessa testamentissa se tarkoittaa juoksukilpailua, jonka palkinnoksi on luvattu iankaikkisen elämän laakeriseppele. "Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä…" (1. Tim. 6:12, ks. myös 4:7). Siitä ei kilpailla, kuka on paras, vaan siitä, kenen usko säilyy loppuun asti ja kuka pääsee perille maaliin. Juudan kirjeessä tätä sanaa käytetään myös siinä merkityksessä, että kristityt "taistelevat" harhaoppeja vastaan totuuden puolesta.
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Juoskaa siis

"Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan. Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun."
1. Kor. 9:24-27
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

"Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat." (Fil. 3:13-14).
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4764
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Eero »

Lueskelin eilen juttua tempauksesta ja taakse jäävistä ja siinä puhuttiin hyvin Ilmestyskirjan 2-3 luvuista eli kirjeistä seurakunnille. Onko nyt että jokaiselle seurakunnalle sanotaan "se, joka on voittava (overcome)", niin että se tarkoittaa jokaisen seurakuntalaisen omaa kilvoittelua itsessään olevaa syntiä vastaan. Ja siltä juuri nyt tuntuu, en ihmettele että käsketään ja myös halutaan vetäytyä kammioon odottamaan, jossa ei maailman houkutus niin paljon häiritse, mutta jokaisen on kohdattava myös itsensä ja sisäinen syntinsä.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
katso7
Viestit: 1415
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja katso7 »

Amen saamme voittopalkinnon kun olemme kestäviä juudan jalopeura Jeesus Kristus on voittaja.sydämeni iloitsee Jumalassani
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
tuula

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja tuula »

näin sellaisen valve näyn yks yö. ensin tuli iso valkoinen neliö ja siihen ilmestyi kuvioita. en tajunnut niitä ensin. sitten ymmärsin ne alkukantaisiksi kirjaimiksi. esim. oli sarvipäisen nautaeläimen kuva yksi niistä kirjaimista, jonka muistan. sitten ne kirjaimet alkoivat pomppimaan siinä alustalla ja sen jälkeen tuli (elokuva) jossa katsoin laakson pohjalle. näin siellä sellaisen raunio rakennuksen ja tosi vanhan sellaisen. kivitalo. siellä liikkui paljon ihmisiä sen laakson pohjalla ja sen talon pihalla. sitten näky muuttui siten että erotin siellä 2 valkopukuista ihmistä mies ja nainen. hääpärista oli kyse.ympärillä oli paljon ihmisiä ja näyn loppu talo olikin todellisuudessa hyvin kaunis ja kukilla koristeltu ja paljon värejä ympärillä. mielenkiintoinen näky.
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tuli tuolla seikkailessa vastaan tällainen teksti ( suomi24 profetiat) .. ja muistin samalla tämän uneni ja halusin tuoda tämän siihen liitteeksi:

Loppujuoksu

vaellusta

30.10.2017 13:33
Maailma kääntyy viimeiselle suoralle, sen loppujuoksuun on valmistauduttava. Maailmanlopun merkkejä alkaa olemaan jo paljon. Paholainen kiirehtii myöskin saaliiden perään, josko vielä saisi itselleen maailmasta ryöstettyä ihmisiä. Sielujen ystävä Jeesus rientää apuun. Taistelijan viimeiset hetket voivat olla suuria koettelemuksia, kun vihollinen on jokaiseen nurkkaansa laittanut palvelijansa kiduttamaan niin, että uskovaisista osa kuolee marttyyrikuoleman. Viimeinen taistelu ei ole helppo. Osalle paholainen näyttelee rahanippua, osalle osoittaa väkivallantekomahdollisuuksia, huoruuttakaan unohtamatta. Kun paholaisen orja on tehnyt riittävän paljon pahoja töitä, siitä paholainen antaa rahaa tai huoria vastikkeeksi. Sellainen palkka ei maistu hyvältä kuitenkaan ja johtaa vain entistä syvimpiin synteihin.

Väsynyt ja monessa rääkätty uskovainen lähtee viimeiseen juoksuunkin Jeesuksen voimalla, ei omillaan. Juoksun loputtua määränpäänä on taivas, jossa on tämä maallinen unohdettu. Raatelevaiset pedot on syösty helvettiin, yhtään sellaista ei taivaassa näy.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15053489/loppujuoksu
Sinettisormus

Re: Uni; lopun kilvoittelu

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tuohon sopii hyvin tuo hiiri teema josta olen tuolla kirjoitellut ... :roll:
viewtopic.php?f=17&p=16811#p16811
Vastaa Viestiin