Sivu 1/1

outo kokemus

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 16:58
Kirjoittaja tuula
viime yönä oli minulla outo kokemus. heräsin, mutta en avannut silmiä ja sitten kun sain avattua silmäni niin katselin vain ympärilleni enkä puhunut mitään vain katselin ympärilleni. sitten yhtäkkiä radio aukesi itsestään. mieskin heräsi siihen ja konusi ylös kun luuli minun aukasseen keskellä yötä radion. mutta tosipuheessa tää tekee siitä oudon. näin ympärilläni valkoisen hahmon jolla oli silmät kuin kameran linssit.ja syy miksi radio aukesi itsestään johtui siitä, että tuo olento ei tiennyt olenko hereillä vai nukunko silmät auki ja laittoi radion auki siis.mutta tulin siihen tulokseen, että kuulkaas meitä seurataan nyt meitä morsian ehdokkaita suurennuslasien kanssa, miten suhtaudumme kaikkeen.

Re: outo kokemus

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 17:07
Kirjoittaja -jarmo-
Amen! Mäkin olen miettiny koko päivän mikä sanoma mullekin aamuyöllä annettiin. Se oli samankaltainen johon liittyi myös se että nyt pitää olla valppaana milloin alkaa ns. puhdistautuminen häitä varten. Häävaatteet on oltava päällä, muuten ylkä ei huoli.

Re: outo kokemus

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 17:12
Kirjoittaja -jarmo-
Viimeisinä päivinä luste kootaan kimppuihin ja nisu korjataan aittaan. Luste sidotaan jottei leikkuumiehet vahingossa poimisi lustetta. Lusteen pitää siis näkyä omissa kimpuissaan, käyttäytymässä lähimmäisiä kohtaan ilkeästi ja lyömässä kanssapalvelijoita. Tämä pitää erottua selkeästi.

Luste ei kuitenkaan tarkoita sitä että vaikka ne poltetaan, niin tuhkasta nousee aina uusi luomus. He pelastuvat ahdistuksen ajasta ja lopulta kuten Joh.ilm. 7. luvussa puhutaan, he ilmestyvät sinne ylös yllättäen, aivan kuin heidän ei pitäisi olla siellä. Kysytään mistä nämä tulivat? He tulivat siitä suuresta ahdistuksesta, josta morsian oli jo ennen sitä otettu ja oli siellä vihittynä morsiamena. Luste poltetaan kaupungin ulkopuolella ja siitä nousee sitten häävieraat.

Re: outo kokemus

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 17:29
Kirjoittaja Sinettisormus
Herra on jo jonkun aikaa puhunut kauttani, että meidän tulee puhdistautua.
Amen!

Re: outo kokemus

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 19:39
Kirjoittaja katso7
Tämä on totta Tuula. jalopeura Juudan sukukunnasta on voittanut kun näette tämän nostakaa päänne teidän vapautuksen päivä on lähellä!se on hyvin lähellä!lähdemme kohta häihin! Se Jarmon profetia arista tulee varmaan pian!

Re: outo kokemus

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 20:24
Kirjoittaja -jarmo-
Mitään muuta täs ei oikeen odota ku sitä päivää että Jeesus istuu pilven reunalla ja käskyttää enkeleitä "leikkaa maa".

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 01:44
Kirjoittaja Eero
Aamen Katso7 ja Jarmo ja muut! Herra on Herra, Häneen enää pitää tähdätä, olkaa Siunatut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen. Aamen.

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 09:40
Kirjoittaja näkymätön ninni
Tuohon Jarmon tuomaan ajatukseen:
puhdistautuminen häitä varten. Häävaatteet on oltava päällä, muuten ylkä ei huoli.
Löysin mielestäni hyvän kirjoituksen Timon blogista puhdasta kultaa;

Taivaalliset häävaatteet:

http://puhdastakultaa.blogspot.fi/2014/ ... tteet.html

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 11:27
Kirjoittaja Pigeon
Tuli tämä Tuulan outo kokemus mieleen, kun kuuntelin tämän profetian pienestä sarvesta.
Mitä tuo pieni sarvi tässä kuvaa? Itselle ei auennut, mikä se voisi olla, mutta..
profetoi jotain outoa ja hyvin pahaa..eksytystä, ihmeiden kera.

https://m.youtube.com/watch?v=CN0fqxWaU2M

Herran Siunausta kaikille, että meillä olisi voimia paeta tätä kaikkea.. että vaatteemme säilyisi puhtaina Isän luo!!!

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 11:29
Kirjoittaja Pigeon
Kiitos Ninni hyvästä linkistä!

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 12:10
Kirjoittaja näkymätön ninni
Danielin kirjassa luvussa seitsemän kuvataan tuota pientä sarvea.

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet ... 2592545103

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 12:43
Kirjoittaja Pigeon
Tuo profetia siis varoittaa, että ollaan siirtymässä tuohon aikaan(tai siirrytty jo), jolloin tuo pikku sarvi ilmaantuu ja jolloin pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.. Näin sen ymmärrän.
Varokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Uskossa oleville tämä ei tule yllätyksenä koska, mitään ei tapahdu, etteikö siitä etukäteen meille ilmoitettaisi! Aamen.

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 15:18
Kirjoittaja näkymätön ninni
Aamen Pigeon!

Jäin miettimään tuota Danielin kirjan sanomaa, joka koskee lopun aikoja ja alkaa pikkuhiljaa avautua. Tässä pohdiskelun lomassa löysin linkin mielenkiintoisille sivuille, jossa myös käsitellään tuota Danielin kirjaa: http://www.pasuunasoi.com/danielinkirja/index.html

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 18:12
Kirjoittaja sisar
Minä "törmäsin vahingossa" eilen kaksi kertaa peräkkäin Sefanjan kirjaan, jossa on puhetta Herran Päivästä. (ensin tietokoneella lukiessani Habakukin kirjaa ja toisen kerran nidottu Raamattu aukesi ko. kohdasta)

Sieltä nousi esille vahvasti kohta 1:7 Vaiti Herran, Herran edessä! Sillä Herran päivä on lähellä; sillä Herra on laittanut teurasuhrin, on vihkinyt kutsuttunsa. (92 käännöksen mukaan "...pyhittänyt kutsuvieraansa")

Jokos me aletaan olla valmiita?

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 18:21
Kirjoittaja sisar
Ja laitetaanpa tähän samaan ketjuun, kun sain sen verran oudon kokemuksen....

Etsin päivällä yhtä juttua netistä (Olin juuri rukoillut, että Herra puhuisi minulle niin että ymmärrän .... ) hakutuloksena sain tekstin "Siirrän sinut uuteen paikkaan" ja nyt kun olen yrittänyt etsiä sitä samaa paikkaa, samoilla hakuehdoilla, niin en löydä sitä samaa juttua enää mistään.

Voi Herra, Sinä olet niin SUURI, tiesi ja suunnitelmasi ovat niin paljon meidän ymmärrystä korkeammalla. Pieni ihminen ei voi kuin nöyrtyä Sinun edessäsi ja pyytää, ole minulle syntiselle armollinen. Anna anteeksi kaikki rikokseni, joihin tänään olen syyllistynyt. Pese minut puhtaaksi Sinun kalliilla verelläsi. Armahda minua!

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 20:01
Kirjoittaja olli
Ollaanpa tässä mielenkiintoisten kysymysten äärellä kun esiin tulee pieni sarvi Danielissa.

Pitännee heti ensi alkuun varoituksen sanana mainita, että tulkintaehdotuksia pienelle sarvelle löytyy sitten varsin monia; mm. Antiokus Epifanes, Rooma, Islam, Bill Gates, EU, mikä_hyvänsä_antikristus ... jne jne. Varsinkin adventistit ovat sitoutuneet erääseen yhteen tulkintaan, ja heille tämä kohta onkin eräs tärkeimmistä lopunaikaa koskevista Raamatun kohdista. Sääli että ovat aivan pihalla tämän kohdan tulkinnan suhteen... mutta se nyt on vain minun mielipiteeni, entisenä adventistina.

Mutta koska olen tuohon kohtaan aika hyvin paneutunut ja sitä melkoisestikin erilaisten tulkintojen valossa tutkinut, antaisin asiaan kaikille yleisesti sellaisen vihjeen että koko Danielin kirja on kirjoitettu kahdelle eri joukolle; toisaalta juutalaisille ja toisaalta pelastuneille (ei-juutalaisille), ja sen vuoksi Danielissa esitetäänkin kaksi ERI maailmanhistoriaa; toinen juutalaisten ja toinen pakanoiden kannalta.

Danielin kirjan 2:4-7:28 on siis kirjoitettukin arameaksi, loput kun taas on kirjoitettu hepreaksi. On siis jo terveen hermeneutiikan sääntöjen valossa lähtökohtaisesti erotettava näiden lukujen asiat muiden lukujen asioista.

Mielenkiintoista on sekin, että Dan 7 luvussa esitetty pieni sarvi ei ykstyiskohdiltaankaan voi edes teoriassa olla SAMA pieni sarvi kuin Daniel 8:ssa esitetty pieni sarvi, mikä lopullisesti osoittaa edellä mainitun oikeaksi tavaksi lähestyä asiaa.

--> Jos siis törmäät tulkintaan, jossa Dan 7 ja Dan 8 pieni sarvi rinnastetaan, voit noin 100.000% varmuudella tietää että kyseinen tulkinta on väärä - usein jopa tarkoitushakuinen.

Suosittelen kuitenkin lämpimästi tutustumista lähemmin aiheeseen, oikein ajan kanssa; ja nimenomaan niin, ettet ota "oikeaksi" ihan ensimmäistä kohtaamaasi tulkintaa, koska niitä enemmän tai vähemmän oikeita tai vääriä tulkintoja on tässä asiassa niin kovin paljon.

Re: outo kokemus

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 20:28
Kirjoittaja näkymätön ninni
Kiitos Olli!
Danielin kirjan tulkintoja taitaa todella olla melkoinen määrä.
Päivällä jo pohdin tuota Danielin kirjan luvussa 8 esiintyvää pientä sarvea, ja tämä Ollin tuoma ajatus jo käväisi päässäni, etteivät luvussa 7 ja 8 olevat pienet sarvet ole sama asia.

kiitos Olli kun vahvistit ajatukseni!

Re: outo kokemus

Lähetetty: 20 Huhti 2017, 09:58
Kirjoittaja Sinettisormus
Avasin Raamattuni, tuskaillen tätä hiljaisuutta ja tämä avauti eteeni ja samalla myös muistin mitä täällä oli keskusteltu:

PSALMIT 75
1. Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Älä turmele"; virsi; Aasafin
laulu.
2. Me kiitämme sinua, Jumala, me kiitämme sinua; lähellä on sinun nimesi, sinun ihmeitäsi kerrotaan.
3. "Vaikka minä valitsenkin ajan, minä tuomitsen oikein.
4. Vaikka maa kaikkine asukkaineen menehtyy pelkoon, pidän minä pystyssä sen patsaat." Sela.
5. "Ylvästelijöille minä sanon: älkää ylvästelkö, ja jumalattomille: älkää sarvea nostako.
6. Älkää nostako sarveanne korkealle, älkää puhuko niskoitellen, julkeasti."
7. Ei tule apua idästä, ei lännestä, ei vuorisesta erämaasta,
8. vaan Jumala on se, joka tuomitsee: yhden hän alentaa, toisen ylentää.
9. Sillä Herran kädessä on malja, joka vaahtoaa täynnänsä höystettyä viiniä, ja siitä hän kaataa; kaikkien maan jumalattomien täytyy se juoda, särpiä pohjasakkaa myöten.
10. Mutta minä julistan iäti, veisaan kiitosta Jaakobin Jumalalle.
11. Ja kaikki jumalattomien sarvet minä katkaisen; korkealle kohoavat vanhurskaan sarvet.