Uni: Karhu ahdistelee ja hyppy ikkunan läpi hirsimökkiin
Lähetetty: 31 Loka 2016, 13:08
Näin viimeyönä omituisen unen. Unessa kuljeskelin, jossain mäkisessä lumisessa maastossa . Sitten huomasin, että karhu tulee perässä pahat mielessä. Luulen, että se etsi ja jahtasi myös muita kuin minua. Lähdin sitä karkuun. Yritin etsiä jotain paikkaa, mihin pääsisin turvaan. Mutta olin tosiaan jossain mäkisessä paikassa, missä ei ollut asutusta. Sitten hokasin, että tuosta läheltä alkaa tuollainen mäki josta voi laskea. Laitoin sukset jalkaan ja laskettelin kovaa vauhtia alas mäen rinnettä, ja ajattelin ettei karhu ainakaan heti saisi kiinni. Tulin alarinteelle ja näin lähellä sellaisen vanhan kelo tai hirsimökin. Ovet ei olleet auki, mutta löysin yhden ikkunan, josta voisi yrittää sisään. Näin, että karhu taas lähestyy, joten ajattelin tästä täytyy nyt mennä, sukelsin sitten ikkunan läpi, sirpaleet vähän lensivät sinne tänne ja pääsin mökin sisälle. Ikkuna-aukko oli niin pieni, ettei karhu päässyt siitä sisään ja olin turvassa.
Uni varmaan muutoin kertoo omasta elämästäni, mutta tuo lasin läpi hyppääminen turvaan herätti kiinnostuksen.
Juutalaisissa häissä poljetaan lasi rikki ja onnitellaan.
"If you are having a Jewish wedding, you probably have to break a glass. You can forgo almost every other element, but if you don't break glass, folks will not believe you are really married."
"As this glass shatters, so may your marriage never break."
Toisaalta ikkunasta tulo viittaa myös varas vertauksiin.
Ilm, 3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
Unen ikkuna tuntui tämän kaltaiselta. Ulkoa se tuntui ahtaalta, niin että juuri mahduin siitä läpi, sisältä avarampi.
1Kun. 6:4
Ja hän teki temppeliin sisäänpäin avartuvat ikkuna-aukot. (Salomon rakensi temppeliä)
Biblia (1776)
Ja teki akkunan huoneen päälle, sisältä avaraksi ja ahtaaksi ulkoa.