Vaimoni näkysarja 3.3.22

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Olimme rukouksessa ja vaimoni näki näkysarjan. Hän ei ole poliittisesti aktiivinen eikä seuraa juuri lainkaan maailman tapahtumia. Hän ei ole koskaan ennen nähnyt mitään tällaisiin sotilaallisiin asioihin liittyvää.

Ensin hän näki monta sotalaivaa liikkeellä, ja niissä oli USA:n lippu.

Sitten hän näki Vapauden patsaan.

Sitten hän näki USA:ssa olevan avaruuskeskuksen, josta laukaistiin raketti ilmaan.

Sitten hän näki arabimiehen kamelin selässä, ja maakaistale heidän allansa alkoi kapenemaan kunnes se lopulta katosi kokonaan.

Siihen loppui vaimoni näkysarja.

Tämän jälkeen kun menin tietokoneelle ja avasin Youtuben, niin ensimmäisenä minun syötteesssäni näkyi tällainen kuva, joltain kanavalta jonka tilaaja en edes ole (!):

Kuva

Tekstissä kuvan ottanut uskova kertoo ihmetellen osuneensa paikalle pari päivää sitten juuri kun viereisestä Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta laukaistiin raketti. Tutkin Googlesta asiaa ja Canaveralin avaruuskeskuksen sivulla kerrotaan, että tuona päivänä sieltä ammuttiin avaruuteen sääseurantaan tarkoitettu satelliitti.

En tiedä onko tuolla syötteeseeni tulleella viestillä merkitystä, mutta erikoinen sattuma kuitenkin. Laitan tähän vielä USA:n kartan, jossa keltaisella merkitty Vapauden patsaan sijainti, ja punaisella Canaveralin avaruuskeskuksen sijainti:

Kuva

Vapauden patsas liittyy tietyllä tavalla Babylon-kulttiin, tämä yhteys tuli vastaan jokin aika sitten kun Babylon-aihetta tutkin. En ollut puhunut siitä vaimolleni mitään, joten tässäkin yhteensattuman tunnetta.

Vaimoni ei myöskään tiennyt lainkaan, missä yksikään avaruuskeskus USA:ssa sijaitsee. Jännä juttu tuokin, että ovat samalla rannikolla. Vapauden patsas katselee itään päin, ja Canaveralin avaruuskeskuksesta laukaistaan raketit itään päin (jotta ne putoavat Atlanttiin jos laukaisu epäonnistuu). Merkityksellistä?

Mutta näkysarja ei itselleni täysin avaudu. Laitan sen kuitenkin tänne, jos siihen ajan mittaan tulisi jotain valoa. Tai jos jollakin lukijalla sytyttää nyt jo.

(korjattu avaruuskeskus oikean nimiseksi klo 0:35)
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1213
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Kiitos tästä.

Voiko olla että jenkit ampuu ohi tai itseensä tahallaan ja tästä syystä lähtevät sotaan Lähi-itää? Ei olisi ensimmäinen kerta. Kuuluuko jenkit tuohon hesekiel 38 sotaan? Vai onko meillä ensin 3. maailman sota ja sitten tuo hesekiel sota perään?

Saamme varmasti tähän eri näkyksiä kaikilta.😇
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Koen vielä sanoa, että tuo kuva raketin laukaisusta saattoi olla vahvistus minulle itselleni. Tai sitten se voi olla vain merkki, joka ei sinällään suoranaisesti liity muihin tapahtumiin. Tai jokin muu merkitys sillä saattaa olla. Eli en kehoita yleisesti ottaen lähtemään tuon kyseisen raketin laukaisun kautta asiaa miettimään tai tutkimaan. Mutta laitoin sen tähän mukaan, siltä varalta jos se jotain lukijaa jollain tavoin puhuttelee tai jos joku kokee erityistä kehoitusta sitä tutkia.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Hes33 kirjoitti: 06 Maalis 2022, 10:08 Koen vielä sanoa, että tuo kuva raketin laukaisusta saattoi olla vahvistus minulle itselleni. Tai sitten se voi olla vain merkki, joka ei sinällään suoranaisesti liity muihin tapahtumiin. Tai jokin muu merkitys sillä saattaa olla. Eli en kehoita yleisesti ottaen lähtemään tuon kyseisen raketin laukaisun kautta asiaa miettimään tai tutkimaan. Mutta laitoin sen tähän mukaan, siltä varalta jos se jotain lukijaa jollain tavoin puhuttelee tai jos joku kokee erityistä kehoitusta sitä tutkia.
Itselleni tuli mieleen, että jos tuo raketti kuvaisi ylösnousua, eli "ylösottoa". Sitä ennen/ja aikana, olisi sota, jossa Yhdysvallat (sotalaivat) olisi osallisena, ja saattaisi koskea vaikutukseltaan Yhdysvaltojen omaa mannertakin, kun tuo Vapaudenpatsas näytettiin....
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja Maria »

Hes33 kirjoitti: 06 Maalis 2022, 10:08 Koen vielä sanoa, että tuo kuva raketin laukaisusta saattoi olla vahvistus minulle itselleni. Tai sitten se voi olla vain merkki, joka ei sinällään suoranaisesti liity muihin tapahtumiin. Tai jokin muu merkitys sillä saattaa olla. Eli en kehoita yleisesti ottaen lähtemään tuon kyseisen raketin laukaisun kautta asiaa miettimään tai tutkimaan. Mutta laitoin sen tähän mukaan, siltä varalta jos se jotain lukijaa jollain tavoin puhuttelee tai jos joku kokee erityistä kehoitusta sitä tutkia.
Puhutteli. Ja vielä enemmän tämä, mitä kirjoitit jälkeenpäin. Kiitos kun jaoit ja Herra siunatkoon sinua ja perheesi 🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Maria kirjoitti: 06 Maalis 2022, 22:26 Puhutteli. Ja vielä enemmän tämä, mitä kirjoitit jälkeenpäin. Kiitos kun jaoit ja Herra siunatkoon sinua ja perheesi 🙏
Kiitos sisareni Herrassa! Siunausta sinullekin ja Isän läsnäoloa 🙌
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja Maria »

Kiitos 🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Suuri amerikkalainen taistelu­­alus havaittiin Itämerellä (IS 15.4.2022)

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008817951.html

– Se, että näin isoja aluksia tulee, ei ole tavanomaista. Ymmärrän hyvin kysymyksen. Tämä ei kuitenkaan liity tilanteeseen, vaan Itämerellä on meneillään suuri sotaharjoitus, josta on päätetty jo vuosia sitten, sanoo komentajakapteeni Tommi Sorvari.

Tuli uutisesta mieleen tämä vaimoni maaliskuussa näkemä näky:
Hes33 kirjoitti: 06 Maalis 2022, 00:28 Olimme rukouksessa ja vaimoni näki näkysarjan. Hän ei ole poliittisesti aktiivinen eikä seuraa juuri lainkaan maailman tapahtumia. Hän ei ole koskaan ennen nähnyt mitään tällaisiin sotilaallisiin asioihin liittyvää.

Ensin hän näki monta sotalaivaa liikkeellä, ja niissä oli USA:n lippu.
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1213
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Vaimoni näkysarja 3.3.22

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Ompas älyvapaata nyt harjoitella kun Nato paperit laitettu. Tuostahan saattaa Venäjä vahingossa tai tahallaan ymmärtää itsensä uhatuksi.🤔

Mutta osuu kyllä tuohon vaimosi uninäkyyn🙏
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Vastaa Viestiin