Isoja kiviä.

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Maria »

Pigeon kirjoitti: 11 Heinä 2021, 09:26 Olen itsekin nähnyt NewYorkiin suuntaavan unen noin 20v sitten. (Joku tuho oli siellä käynyt) kadut oli veden alla ja autojen sijasta oli veneitä. Yhtään ihmistä en nähnyt, kuva oli tumma, ei värejä, ikkunat kerrostaloissa mustat, tyhjät, ei verhoja, ei ehkä ikkunoitakaan vaan aukot? mitään elollista ei oikeastaan ollut. Katselin näkymää, kunnes vasemmalta ”tietä” kanavaa pitkin saapui ruosteinen proomu, jonka päällä kirkastakin kirkkaampi torni, täynnä valoa.. tästä yritin saada kuvaa, mutta jäin odottamaan, että se tulee lähemmäksi(olin varma, että se kulkee suoraan ohitseni..) tulo kesti, joten aloin keskittymään järkkärin hienosäätöihin, samalla laivaa vilkuillen.. kun jälleen vilkaisin laivaa, missä kohtaa se on tulossa, se kääntyikin tulosuunnassa vasempaan. Laivan tornistä näkyi pilkahduksia, kun se hävisi talojen taakse.. en saanut kuvaa ja se harmitti ihan todella. Uni jatkui.. toisessa osiossa olin autossa itärannikolla ja näin tien viitan, jossa luki York, sana New puuttui, ihmettelin. Tässä kohtaa unessa tiesin, että tuo kuva(joka jäi saamatta) olisi ollut elämäni tärkein asia. Millään ei ollut enää mitään merkitystä, ei millään.
Oliko tämä proomu valotorneineen unessa Jeesuksen tarjoama pelastus, pelastuksen arkki, todennäköisesti oli! Unta tulkitessa koen, että NY tapahtumat saattaa olla vahva ajanmerkki, meneekö pelastuksen ovi niihin aikoihin pysyvästi kiinni?? Kenties jo vähän aiemmin?
mitä ajtuksia teillä herää??
Ihmeellinen uni.
Proomu on aivan kuin vastakohta Vapaudenpatsaalle. Eikö Ranska lahjoittanutkin Vapudenpatsaan Usalle aikoinaan? Ruosteinen "Proomu" ei itsessään ole mahtava, kuten Vapaudenpatsas, mutta sen yllä on kirkkaus. Kuvailit Pigeon sitä torniksi, onko valonlähde sitten ikäänkuin Jeesuksen risti, aivan kuin meillä merellä toimiva majakka, vai onko se todellakin torni. Pääasia on se, että pelastus on tarjolla ja se saadaan ottaa oikeaan aikaan vastaan.

Proomusta vielä, minun sydämelleni laskeutui sana valo
jota se toi mukanaan. Herra valaise pimentyneet sydämet. Haluan julistaa Jeesuksen ristin voittoa kaikkiin pimentyneisin sydämiin, joita nämä ikkunat minulle edustavat. Sain Herralta Suomea koskevan sanan jokin aika sitten, ja siinä meidän kansalla oli ikkunat kiinni ja verhot edessä, mutta Pigeon sai nähdä unessa Nykin asukkaat näin: "ikkunat kerrostaloissa mustat, tyhjät, ei verhoja, ei ehkä ikkunoitakaan vaan aukot? mitään elollista ei oikeastaan ollut".

Herätä Jeesus kristityt New Yorkissa valvomaan. Herätä heidät rukoilemaan, kuten D. Wilkerson kertoi, että hekin alkoivat sinun kehotuksesta rukoilemaan 1,5 kk ennen WTC-iskuja. He myös tunsivat pakottavaa tarvetta kutsua seurakuntansa rukoukseen.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Uskoin, mutta en ollut uskossa silloin, kun tämän näin ja ajattelin sitä pitkään maallisesti.. nykyään toisin.
nuo yksityiskohdat minulle osoitettiin se oli sellainen matalalla kulkeva proomu ruma ja ruosteinen, mitä Hollannin kanaaleissakin näkee, mutta siinä oli upea, säihkyvä torni ja mielikuva oli, että valot tuli ikkunoista, joita oli paljon, koko tornin matkalla, mutta niitä ei yksittäisesti erottanut sen kirkkauden ja paljouden vuoksi vaan se näytti täysin valaistulta tornilta, joka ylettyi korkealle..terävä huippukin siinä oli ja tosiaan oli ainut valonlähde.

Se voisi sopia olemaan, vaikka se hääkulkue(tyhmät ja viisaat neitsyet kertomuksessa),joka yön pimeydessä kulkee ja kutsuu Herran omia mukaansa... vain ne joilla lyhteet palaa ja on hereillä pääsee kulkueeseen mukaan?

Minua on mietityttänyt myös se liikennemerkki/kyltti. Unessakin sitä ihmettelin, siinä piti lukea New York vaan sana New puuttui ja ihmettelin miksi? New=uusi, onko sanalla york muuta merkitystä? kaupunki englannissa, mutta unessa olin rapakon toišella puolen eli New Yorkin osavaltiossa..
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

tuo proomu voi edustaa fyysisin silmin nähtävää asiaa ja torni hengensilmin nähtävää asiaa..uskovien kulkuetta.. viimeistä sadonkorjuuta!
Ananda
Viestit: 40
Liittynyt: 10 Heinä 2021, 16:32

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Ananda »

Pigeon kirjoitti: 11 Heinä 2021, 09:26 Olen itsekin nähnyt NewYorkiin suuntaavan unen noin 20v sitten. (Joku tuho oli siellä käynyt) kadut oli veden alla ja autojen sijasta oli veneitä. Yhtään ihmistä en nähnyt, kuva oli tumma, ei värejä, ikkunat kerrostaloissa mustat, tyhjät, ei verhoja, ei ehkä ikkunoitakaan vaan aukot? mitään elollista ei oikeastaan ollut. Katselin näkymää, kunnes vasemmalta ”tietä” kanavaa pitkin saapui ruosteinen proomu, jonka päällä kirkastakin kirkkaampi torni, täynnä valoa.. tästä yritin saada kuvaa, mutta jäin odottamaan, että se tulee lähemmäksi(olin varma, että se kulkee suoraan ohitseni..) tulo kesti, joten aloin keskittymään järkkärin hienosäätöihin, samalla laivaa vilkuillen.. kun jälleen vilkaisin laivaa, missä kohtaa se on tulossa, se kääntyikin tulosuunnassa vasempaan. Laivan tornistä näkyi pilkahduksia, kun se hävisi talojen taakse.. en saanut kuvaa ja se harmitti ihan todella. Uni jatkui.. toisessa osiossa olin autossa itärannikolla ja näin tien viitan, jossa luki York, sana New puuttui, ihmettelin. Tässä kohtaa unessa tiesin, että tuo kuva(joka jäi saamatta) olisi ollut elämäni tärkein asia. Millään ei ollut enää mitään merkitystä, ei millään.
Oliko tämä proomu valotorneineen unessa Jeesuksen tarjoama pelastus, pelastuksen arkki, todennäköisesti oli! Unta tulkitessa koen, että NY tapahtumat saattaa olla vahva ajanmerkki, meneekö pelastuksen ovi niihin aikoihin pysyvästi kiinni?? Kenties jo vähän aiemmin?
mitä ajtuksia teillä herää??
Mulla on myös sellainen olo että New York on keskeisessä roolissa lopunaikoina noin tuhon osalta, olisiko kenties suurimmat tuhot nähtävissä siellä ensimmäisenä? Tälläinen ajatus minulla.
Ananda
Viestit: 40
Liittynyt: 10 Heinä 2021, 16:32

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Ananda »

Eero kirjoitti: 11 Heinä 2021, 02:22 Mä en olekaan koskaan ajatellut, että Herra voi jakaa tietoa ”osiin”, enkä mä myöskään ole koskaan osannut rukoilla ymmärtämystä Herralta tai rukoilla sitä jollekin muulle. Kiitos siis Maria ja Ananda, tässä on vielä paljon opittavaa uskontiellä, en ole kovin hyvä ”ryhmäpeluri”, vaikka tulenkin ihmisten kanssa juttuun.

Siunausta siis teillekin, rakkaat siskot! (Oletan, että olet Ananda-sisar)

Tuli jostain syystä mieleen Tunguskan räjähdys 1908 eli ehkä jonkinlainen komeetta, se vaalensi todennäköisesti pyrstöllään yötaivaat pohjoisessa ennen osumistaan maahan ja muistan että on joitain profetioita, jossa yöt muuttuvat valoisiksi juuri ennen tuhoa tai vastaavaa, mutta ihmiset eivät välitä, vaan jatkavat maallisia juhliaan loppuun asti.

No, en tiedä liittykö tähän mitenkään.
Joo olen uskonsisar, siunausta sinulle. Me kaikki ollaan keskeneräisiä tällä uskonpolulla ja tarvitsemme toisten apua! Et ole siis ainut :D
Ananda
Viestit: 40
Liittynyt: 10 Heinä 2021, 16:32

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Ananda »

Jossakin uutisessa mainittiin muutama päivä sitten meteoriitti, olisiko tämä minun näkyni mutta vaikea sanoa onko uutisissa mainittu meteoriitti totta koska uutisiin ei voi aina luottaa. No nähtäväksi jää, tuleeko tuo meteoriitti New Yorkiin ja milloin.
Maaret

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Tämä oli hassu uutinen kun heti mietitään jotain avaruushyökkäystä mutta ei sitä että on täysin varmaa tuleva tuho meteorien toimesta.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/30f ... fccac8bfbd

Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri.
Ilm. 16:21
Leiviskä on 50kg.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Eero »

Eilen tuli vastaan uutinen, että Euroopan keskuspankki lopettaa koronaelvytyksen ja Ylen jutussa ollut kuva keskuspankin rakennuksesta voisi sopia tuohon uneen jonka sain jostakin rahalaitoksesta:

https://yle.fi/uutiset/3-12227106

En nyt tiedä miten tämä uutinen muuten liittyy uneen, mutta sellainen olo tuli, että jollakin tavalla.

Lisäys vielä, unessa oli siis kyse siitä että tätä rahalaitosta käydään suojelemaan ja tuossa uutisessa puhutaan siitä että EKP on vaikeassa tilanteessa, se ei voi nostaa korkoja etteivät velkaiset valtiot ja kotitaloudet kärsisi, mutta jos luottamus siihen jostain syystä rahamarkkinoilla kärsisi, niin edessä voisi olla syvä kriisi.

Uni löytyy siis täältä, aiemmin tässä samassa ketjussa:

viewtopic.php?p=39069#p39069
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Talouden romahdutus voi tulla muutaman kuukauden sisään. Wilkersonin jossakin profetiassa oli, että yhdessä tunnissa kaikki romahtaa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Isoja kiviä.

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tällä kehityskululla musta tuntuu, että kaikki on mahdollista jo aivan siinä tunnissa.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Vastaa Viestiin