Ahdistuksen aika suhteessa vihan aikaan on kuin valtavan suuri lohtu

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Samuli

Ahdistuksen aika suhteessa vihan aikaan on kuin valtavan suuri lohtu

Viesti Kirjoittaja Samuli »

Kommentti Jarmon kirjoitukseen. Kiitos lohduttavasta kirjoituksesta. Uskon, että tämä koskettaa monia meistä. Useimmilla meistä on kuitenkin hyvinkin läheisiä ihmisiä, kenen puolesta on suuri huoli.

Tässä näky, jonka saimme koko perheenä todistaa viime helluntaina.
"Saar. 10: 20 Taivaan linnut kuljettavat sinun äänesi ja siivelliset ilmaisevat sinun sanasi."
Kolme lintua lensi pihapiiriin,(3 henkinen perhe) kun olimme aamupalaa lopettelemassa koko perheen kesken. Linnut oleilivat siinä niin kauan, että ehdimme rauhassa ne tunnistaa, linnut olivat västäräkki, varpunen ja joku tiainen (kellertävää rinnuksissa). Västäräkki lensi suoraan kirsikkapuuhun. (pihassamme on vain yksi puu) Varpunen myös hetken perästä ja viimeiseksi myös tiainen, joka oli kyyhöttänyt pihamme puskassa siihen asti. Linnut oleilivat hetken aikaa pihallamme. Kirsikkapuu oli huonossa kunnossa aikaisempina vuosina. Nyt olimme keväällä siitä leikelleet huonot ja vinoon kasvaneet oksat pois. Puu kukki nyt mahtavasti ja useita kirsikoita on tulossa, aiempina vuosina niitä on tullut ihan muutama vain. Sydämeni iloitsi Herran läsnäolosta, lämmöstä ja rakkaudesta.

Tämä oli minulle suuri rukousvastaus ja lohdutus. Tosín olen elätellyt toiveita, että vaimoni saisi vastaanottaa piakkoin Vapahtajan, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että menemme eri kyydeillä. Vaikkakin lopulta pääsemme koko perhe perille. Kiitos Taivaan Isälle lohdutuksesta ja toivosta.

"Psalmi 84:5-7 Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla. He käyvät voimasta voimaan, he astuvat Jumalan eteen Siionissa.
"Toinen ylösotto on syksyllä!!! Tämä Psalmi 84:5-7 on lunastuksen vuodenajankohdan mainitseva profetia samoin kuin morsiamelle Laulujen laulu 2:10-13 kesän kynnys."
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Ahdistuksen aika suhteessa vihan aikaan on kuin valtavan suuri lohtu

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Koen hiukan jääviyttä vastata, koska olen valtavan otettu sanoistasi ja kuitenkin olen niin valtavan kiitollinen että sait noinkin selvän vastineen tälle koko asialle. Tämä nimittäin on vaikea juttu kaikille kristikunnan edustajille mutta se on samalla totuus. Nuo kolme lintua senkin asian taas näytti... nuo linnut kertoivat tämän pelastussuunnitelman erityisen ihanan kauniilla tavalla ja siksi voimme olla turvallisin mielin läheistemme edestä, joista voimme nähdä ettei heillä olisi muuten mitään toivoa. Ihmeitä pitää tapahtua ja sitten ne vain tapahtuu.

Herralle Jeesukselle Kristukselle kiitos, näin ihanasta suunnitelmasta, jolla niin moni pelastuu kadotuksen tieltä.
Vastaa Viestiin