UNI ; kuu- asteroidit
Lähetetty: 23 Marras 2018, 22:53
Sain torstai-aamuna 22.11.2018, juuri ennen ylösnousua tällaisen unen;
Olin isäni ja äitini kanssa jonkun vuoren sivulla, juurella. Se vaikutti materiaaliltaan kuin hienojakeiselta hiilimurskalta. Vuoren kyljessä oli sellainen oven kokoinen aukko. Isäni kehoitti menemään siitä sisälle, mutta minä en tahtonut, en pitänyt sitä turvallisena enkä halunnut/uskaltanut mennä niin epämääräisestä aukosta vuoren sisälle, jos se vaikka vielä sortuisi, ajattelin näin mutta en sanonut sitä ääneen.
Lähdin äitini kanssa kiertämään vuorta sen oikean sivun kautta vuoren vastakkaiselle puolen. Kuljimme äidin kanssa hyvin leveää tietä, mielestäni sekin oli hiilimurskan kaltaista, mutta tie oli leveä ja hyväkuntoinen. Oli aika hämärää. Näin oikealla puolellamme taivaalla täysikuun. Se oli kirkas. Näin jotain pieniä mustia "murusia", pisteitä kuun edessä. Pisteitä oli koko kuun pinnan laajuudelta. En muista liikkuivatko nuo pisteet.
Päästyämme toiselle puolelle vuorta, muistaakseni näin sielläkin täysikuun mutta nyt isompana, lähempänä,tästä en ole aivan varma koska huomioni kiinnittyi siihen mitä muuta näin. Näin taivaalla liikkuvia isoja kiviä. Ja hetken kuluttua nämä kivet olivat alempana ja lähempänä. Ne kiersivät ympyränmuotoista rataa ja tulivat koko ajan samalla lähemmäksi.Niitä oli todella paljon. Nyt erotin ne hyvin tarkasti, todella isoja kiviä. Kokoa en osaa arvioida, koska en tiedä näytettiinkö ne minulle oikeassa mittasuhteessa. Kiinnitin huomioni yhteen järkäleeseen joka radallaan oli noin 100 metrin päässä minusta ja äidistäni. Tajusin, että tässä on vaarallista olla.
Vuoren tällä puolella vuoressa oli todella iso sisäänmenoaukko, ei korkea mutta leveä. Vuorikaan ei täällä näyttänyt ns. hiilimurskalta vaan luonnolliselta vuorelta. Oviaukko oli betoninen, ja juoksimme sisään. Siellä oli valot, ja se vaikuutti kuin isolta, pitkältä ja leveältä parkkihallilta vaaleine kovine betonilattioineen.
Jatkoimme juoksemista vaikka olimme jo sisällä, sillä ymmärsin että täytyy päästä mahdollisimman kauas luolan oviaukosta. Juostessani huusin jotenkin näin; " suojaan, suojaan" tai turvaan, turvaan".
Uni päättyi tähän.
---- Eräässä aiemmassa unessani olivat myös nuo kuut taivaan rannassa, mutta silloin niitä oli 360 astetta ympäriinsä, ja ne muuttuovat erilaisiksi kelloiksi ja ne muuttivat koko nopeutuvasti ulkomuotoaan. Siinä vaiheessa unta ymmärsin ja huusin ; " ajan merkit, ajan merkit, ajan merkit".
Mielestäni tässä uudessa unessa nuo näkemäni kivet olivat asteroideja/meteoriitteja. Se, että näin kivet useassa eri vaiheessa, ja eri tasossa, kuvaisivat unen toteutumistavasta "pidemmän ajan" päästä, ei siis lähiaikoina, näin itse tämän tulkitsen.