Erään henkilön näky, joka on totta

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Ariel7

Erään henkilön näky, joka on totta

Viesti Kirjoittaja Ariel7 »

Erään uskovan näky

NÄKY SUURESTA EKSYTYKSESTÄ

Näen juoksukilparadan ja siinä juoksijoiden tulisi olla sillä omalla radallaan, mutta kilpailussa vallitsee kaaos!

Tuolla on juoksija, joka on kadottanut oman ratansa. Hän katselee niin usein kanssakilpailijoitaan, heidän virheitään ja onnistumisiaan ettei enää muista miksi on itse juoksemassa. Hän ihailee muita ja pettyy muihin, hän ei katso enää eteenpäin, eikä muista juosta vaan pysyy paikallaan. Hän toimii näin, uskoen tekevänsä oikein ja koittaa elää omaa uskonelämäänsä toisten kautta koska on liian tuskallista tutkia itseään ja nähdä omat synnit, sillä hän ei katsele toivon antajaan, syntien anteeksi antajaan ja muutoksen antajaan Jeesukseen.

Tuolla on juoksija, joka on kaatunut. Hän on kompastunut matkallaan ja langennut syntiin josta tuomitsee itsensä. Hän ei nouse koska hän ei halua katsella eteenpäin ja maaliin, jossa häntä odottaa Kristus voittopalkinnon kanssa. Hän surkuttelee itseään koska hänen uskonsa on riippuvainen omista suorituksista, eikä Kristuksesta.

Tuolla on kilpailija, joka seisoo selkä maaliin päin tai etenee vaivalloisesti, kuin sokea. Hän katselee menneisyyteensä ja näkee sen niin mahdottomana, ettei halua kääntyä jotta näkisi Hänet joka kannustaisi häntä juoksemaan perille maaliin asti.

Tuolla menee pieni joukko kaukana edellä, He katsovat maaliin ja Häneen joka heitä siellä odottaa. He eivät katsele itseään, eivät toisiaan eivätkä menneisyyttään. Jos he kaatuvat, he nousevat pian ylös, sillä heidän keskittyneisyytensä ja katseensa on luotuna uskon alkajaan kristukseen. He ovat niin keskittyneitä Häneen, etteivät edes muista itseään. Koska heidän päämääränsä on edessä he juoksevat suoraan ja koska he ovat niin riippuvaisia Jeesuksesta he etenevät Häntä kohti.

Maalissa seisoo Jeesus Kristus Vapahtajamme. Hän on iloinen ja täynnä kannustavaa rakkautta ja tulevaisuuden toivoa ja odottaa omiaan maalissa. Hän sanoo: " Katso minun laumaani miten se on eksyksissä. Miten harva tyytyy evankeliumiin joka on Minussa. He haluavat tehdä vaelluksestaan monimutkaista vaikka se voisi olla aivan yksinkertaista. Katso minun lupauksiani jotka täällä perillä odottavat ja miten valtavat ne ovatkaan! Katso miten paljon palkintoja minulla onkaan täällä odottamassa. Katso miten vähän matkaa heillä on enää jäljellä, mutta he eivät ole valmistautuneet kohtamaan Minua. Minä tahdon auttaa heitä, herättää heidät ja kääntää heidän katseensa Minuun. Vain Minuun katsomalla he voivat saada kaiken mitä he tarvitsevat matkallensa. Minä sanon teille: Seuratkaa minua!"

1Kor. 9:24
Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.

Fil. 3:14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

2Tim. 4:7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt

Hebr. 12:1 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
Sinettisormus

Re: Erään henkilön näky, joka on totta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen!
Tämä näky on niin TOSI!!! Tätä koen ja näen tämän päivän uskovissa.
Jokin aika sitten sain unia näistä kilpajuoksuista ja niissä oli sama tunnelma ...
Kiitos Ariel7, että toit ja jaoit, tähän voimme peilata uskon elämäämme. Tässä on sama kaiku ja sanoma kuin eräässä näyssä jossa kerrottiin uskovien sota-asusta, jotka oli puettu miten sattuu ... on tarkastelun paikka.
sisar

Re: Erään henkilön näky, joka on totta

Viesti Kirjoittaja sisar »

Aamen. Tämä liittyy vähän omiin tämän päivän pohdintoihini. Miten usein me ihmiset lähdemme seuraamaan "saarnaajaa" tai "profeettaa", menemme tilaisuudesta toiseen, pyydämme rukouksia ja voiteluita noissa tilaisuuksissa. Etsimme tunnelmia ja kokemuksia. Emme kuitenkaan pysähdy ristin juurelle jättämään taakkojamme siihen emmekä uskalla nostaa katsetta kohti Kristusta. (Tällä en nyt siis väheksy ketään, joka Herran elopellolla tekee töitä saarnaten, evankelioiden, profetoiden tai rukoillen). Jos minulta puuttuu Kristus, minulta puuttuu kaikki. Me ihmiset nostamme niin helposti jonkun ihmisen jalustalle ja teemme hänestä epäjumalan. Etsimmekö iankaikkista elämää vai maallisia siunauksia? Jos perustamme ei ole Kristus, emme pysy oikealla kilparadalla, vaan menemme kuin päättömät kanat sinne sun tänne.
Sinettisormus

Re: Erään henkilön näky, joka on totta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tuo on totta sisar, sama on ollut täälläkin mielessä. Juoksemme jos minkä julistajan tms. perässä, vaikka meidän tulisi yksin omaan etsiä vain Jeesusta.
Haemme parannus ja ihme kokouksia, vaikka ainut oikea parantaja, vapahtaja ja pelastaja on JEESUS KRISTUS!
AMEN.

VAIN YKSIN JEESUS !!!

Kuva
Sinettisormus

Re: Erään henkilön näky, joka on totta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Rukous
Kiitos Jeesus siitä, että kuolit minun syntieni tähden.
Kiitos, että minun ei tarvitse enää koskaan jäädä yksin,
sillä Sinä olet luvannut olla minun kanssani ilossa ja surussa.
Opeta minua jakamaan Sinun rakkauttasi muille ihmisille ja tukemaan
niitä, jotka ovat yksinäisiä.
Aamen.
Sinettisormus

Re: Erään henkilön näky, joka on totta

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Vain Jeesus pelastaa

"Tuomas sanoi hänelle: 'Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?'

Jeesus vastasi: 'Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.'”
- - -
Mitä siis on sanottu? -- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.
Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.

Kirjoituksissa sanotaan: 'Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.' Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen."
Joh. 14:5-6; Room. 10:8-12
Vastaa Viestiin