"Saviruukkuja ja Lahjapaketteja"
Lähetetty: 01 Maalis 2018, 10:06
Tänään,1.3.2018, aamulla herätessäni näin neljä kuvaa:
- Ensin näin kuvan jossa oli vanhoja, samanlaisia, savisia ruukkuja ja niissä kaikissa oli molemmin puolin kiemuraiset korvat, joista sai kaataa, tuli mieleeni viini ruukut.
Ne kaikki olivat kasallaan ja osa oli rikkoutunut.
Me ihmiset olemme noita saviastioita, osa hyvin rikkinäisiä.
Jer 18:1 Sana, joka tuli Jeremialle Herralta ja kuului:
2 "Nouse ja mene alas savenvalajan huoneeseen; siellä minä annan sinun kuulla sanani".
3 Niin minä menin alas savenvalajan huoneeseen, ja katso, hän teki työtä pyöränsä ääressä.
4 Ja jos astia, jota hän valmisti, meni pilalle, niinkuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä.
5 Silloin tuli minulle tämä Herran sana:
6 "Enkö minä voi tehdä teille, te Israelin heimo, niinkuin tekee tuo savenvalaja, sanoo Herra. Katso, niinkuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette minun kädessäni, te Israelin heimo.
- Toisena minulle näytettiin kuvaa, jossa oli kasapäin lahjapaketteja.
Ehkäpä Herra haluaa jakaa joillekkin armolahjojaan.
Room 12:
6 ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on;
7 Jos virka (diakonia=palvelutehtävä), pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaan;
8 jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja (alkutekstissä on sana johtaa), johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten.
- Kolmantena näin kuvan tuosta sähköpostissa olevasta profiili ympyrästäni, jossa on kirjain "T". Mitä lie Herralla on mielessään?
- ja viimeinen, neljäs kuva oli valtava ruoka pöytä jossa oli runsaat antimet. Näin käsiä jotka ottivat syötävää tarjottimilta ja eräs käsi nosti kakkukupua jonka alla oli pieniksi revittyjä vaaleita leipäpaloja, kuin vamiita suupaloja. Käsi otti sieltä pienen palasen, pienellä annos haarukalla ....
Näin Herra on meille pöydän valmistanut ja siitä nousee tämä Psalmi:
PSALMIT 23
1. Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
2. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. Kuvahaun tulos haulle kuvia kukka ketjut