Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Keskustele näyistä, unista ja profetaalisista kirjoituksista
Avatar
Eero
Viestit: 6098
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Eero »

Shalom!

Melkein unohdin jakaa tämän, näin torstain ja perjantain välisenä yönä seuraavan unen, olin jossakin minulle tuntemattomassa kaupungissa tai paikkakunnalla talossa, joka vaikutti olevan minun kotini, mutta ei siis tosielämässä ole. Ulkoa näkyi auringon paistetta ja oli vihreää, samanlainen sää kuin nytkin eli selvästi kesä.

Mulla oli läppäri pöydällä ja huomasin wifi-kuvakkeessa, että jokin taajuus alkoi kohota ensin noin 500:aan. Tällaisia lukuja ei mun läppärillä myöskään tosielämässä näy, mutta muistan että jotain lukuja signaalin voimakkuudesta on jostain saatavissa. Sitten tämä taajuus lähti harppoen kohoamaan 5000:een ja silloin aurinko pimeni välähdyksen omaisesti ja kuului vaimea tussahdus. Ymmärsin unessa, että oli tapahtunut ydinvoimalan räjähdys.

Ulkona alettiin miesäänellä kuuluttamaan jotakin hätäsanomaa, mutta en saanut siitä selvää ja menin toiseen huoneeseen katsomaan olisiko auki olevassa telkkarissa jotain varoitusta.

Sitten näytettiin ylhäältä päin Suomen karttaa ja jossakin Mikkelin korkeudella Venäjällä, Pietarin pohjoispuolen järvialueella olisi siis tämä räjähdys tapahtunut, mahdollisesti K:lla alkavassa kaupungissa, tätä on vaikea sanoa, koska kartan kirjaimet olivat kyrillisillä aakkosilla. En ole tarkoituksella katsomut löytyykö kartalta mitään vastaavaa paikkaa, enkä siis tiedä onko siellä mitään ydinvoimalaa olemassakaan.

Sitten alkoi ilmeisesti tulla ilta ja sain vaimolta tekstiviestin, että hän on Kotkassa. Mä yritin vastata takaisin, että ”Tulenko hakemaan, ok/ei”, mutta en millään meinannut saada viestiä kirjoitettua. Tää ehkä liittyy sanattomiin uniin tai sanojen hankaluuteen unissa, mitä mulla ainakin joskus on. Ymmärsinkin kuitenkin myös, että kännykkäverkko oli sillä hetkellä pahasti ruuhkautunut hätätilanteen vuoksi. Siihen uni päättyi.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Sanna
Site Admin
Viestit: 1744
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Niin siis oliko sun uni Eero?

Kuolan Ко́льская ydinvoimalanhan taitaa olla ainoa Mikkeliä ylempänä. Toki on reilusti ylempänä, kun on jossain Oulun korkeudella. Laitos itsessäänhän taitaa olla vanhojen reaktorien osalta melkoinen riski, että posahtaminen on vaan ajan kysymys 🤔
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Eero
Viestit: 6098
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kiitos Sanna! Joo näin itse tämän unen ja oon jotain vastaavanlaisia nähnyt aikaisemminkin, mutta en näin yksityiskohtaista.

Kävin kans katsomassa, että ei tuolla Laatokan itäpuolella ole mitään ydinvoimalaa, eikä sopivan nimistä paikkaakaan. Mutta! Tuo sun laittama venäjänkielinen kirjoitusasu voisi olla juuri se mitä näin ja muistaakseni kuulinkin, mutta en muista mitä sanottiin.

No, saa nähdä on tässä mitään todellisuusperää. Yksi uutisotsikko oli, että Kuolaan alettaisiin rakentaa uutta voimalaitosta 2028, en tiedä liittyykö tähän mitenkään.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2380
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://m.youtube.com/watch?v=iQ92Is87ZkY

Ukraina tehnyt iskun Z...ydinvoimalaan Venäjällä... toisesta ydinvoima"pömpelistä" nousee savua...
...

Ukraina ampui Zaporižžjan ydinvoimalaitokseen joka on nyt tulessa.

BREAKING 🚨 MAJOR HIT! LOCKDOWN ACTIVATED - A VERY DANGEROUS SITUATION

https://www.youtube.com/watch?v=iQ92Is87ZkY (23 min sitten)

Zaporižžjan ydinvoimalaitoksella tulipalo – IAEA: Sankka savu alkoi kohota räjähdysten jälkeen

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/juuri-ny... (2 tuntia sitten)

Ukrainassa Zaporižžjan ydinvoimalan alueella sammutetaan tulipaloa. Venäjä ja Ukraina syyttävät palosta toisiaan.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjän joukot ovat sytyttäneet tulipalon ydinvoimalan alueella. Zelenskyin mukaan palo näkyy ukrainalaisten hallussa olevalle alueelle. Zelenskyin mukaan säteilyarvot ovat kuitenkin normaalit.

Zelenskyi on jakanut X:ssä videon, jolla näkyy ydinvoimalasta nouseva musta sankka savupatsas.
IMG_20240812_034118.png
Ristiriitaista tietoa syttymisen syystä... lisäksi MTV:n ja tuon savuavan pömpelin kuvat ko. ydinvoimalasta erilaisia tai sitten MTV:n kuvassa eivät näy ko. pömpelit...

Kuvakoosteessa myös tieto että Nato olisi ampunut Venäjällä kohdetta josta olisi noussut sienipilvi...
(Tieto sama YT-kanava jonka linkki yllä Z. ydinvoimalaa koskien...)

Laitan lähinnä myös siksi, että jossain täälläkin on profetia, jossa olisi alussa että "Sota syttyy Venäjällä..."

En muista että liittyikö profetia Suomeen ja V. tänne tuloon... ehkä joku muistaa profetian...

Ukrainahan oli hyökännyt Venäjän Kurskiin...

Zaporižžja on myös Laatokan itäpuolella... tosin siis Ukrainassa...
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2380
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Profetia oli täälläkin Nälänhätä-ketjussa...

Usa ja Venäjä eivät sodi nyt ainakaan fyysisesti mutta onko esim. Nato ampunut Venäjän johonkin tukikohtaan kuten yllä edell. viestissä...

Sota syttyy Venäjällä... onko Ukrainan hyökkäys Kurskiin sodan syttymistä Venäjällä...
...

SOTA SYTTYY

Sota syttyy!
Sota syttyy Venäjällä.
Maat; USA ja Venäjä sotivat toisiaan vastaan.
Nato liittyy sotaan.
Suomesta tulee kuin astinlauta rintamien edetä.
Suomi jää keskelle tätä kaikkea.

MUTTA;
Koska Suomen kansa rukoilee, eivät viholliset pääse tuhoamaan Suomea.
SIKSI;
Olkaa valmiudessa!
Rukoilkaa, rukoilkaa, rukoilkaa!
Rukoilkaa, että pysytte lujina ja kestätte kaiken tulevan.
Nojatkaa Minuun, Herraanne.
Nimeni on yhä Herra Sebaot.

Te, Minun omani saatte tämän kaiken keskellä yliluonnollisen rauhan. Rauhan, joka käy yli ymmärryksen.
Te voitte ikään kuin ulkopuolelta tarkata kaikkea tapahtuvaa.
Rukoilkaa Suomen maanne puolesta!
Jos yksi ajaa pakoon tuhat ja kaksi kymmenentuhatta.

Sopikaa riitaisuudet, poistakaa keskuudestanne sormella osoittelu ja kaikkinainen pahuus, että olisitte valmiita rukoilemaan.
Armahtakaa, antakaa anteeksi toisillenne.
Älkää kantako kaunaa tai katkeruutta. Mikään edellä mainituista ei ole Minun mieleeni.
Sillä rakkauteen ja toisianne rakastamaan te olette kutsutut.

Katri Taskila, Lumijoki 26.1.202?
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2380
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Pastori Barnetin Ukraina-näky:

Minä nousin ja merkitsin muistiin kaikki, mitä Herra minulle puhui. Ja Jumala näytti minulle, minne nimenomaan putoavat ohjusten kärjet, jotka putoavat Itä-Ukrainaan.Ensimmäinen: Kiovaan, toinen: pohjois Poltavan alueelle, kolmas putoaa Harkovaan, neljäs pohjoiseen Doneckin alueelle, viides Luganskiin, kuudes Odessaan,, seitsemäs Hersonin alueelle, ja kahdeksas etelään Zaporozhjen alueelle.

Tuossa nyt nyt savuavan ydinvoimalan paikkakunta viimeisenä... mikäli siis sama (engl.) Zaporizhzhia...

Pikku yksityiskohta:
Millä nimellä Ukrainaa kutsuttiin 1000 vuotta sitten?
Syntyi voimakas keskiaikainen valtio nimeltä Venäjän maa tai vain Rus' ja se kehittyi Ukrainan maiksi saavuttaen kultakautensa 1000-luvun vaihteessa...
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 3734
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Onko Zaporizhi ehkä Chernobyl 2.0?
Varmaan kaikki tiedätte, että Chernobyl tarkoittaa Koiruoho?
Koiruohosta voi lukea Raamatusta.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 3734
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Uni: Ydinräjähdys Venäjällä

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Ilm 8:11 Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Vastaa Viestiin