Tänä aamuna sain näky kuvan, jota näytettiin vain hetken, eikä sitä ennen eikä jälkeen tullut muita kuvia, mutta kuva oli selkeä. Taustalla oli kuin kuva New Yorkista ilta valoissa ja tuon kuvan päälle oli asetettu toinen kuva kuin iso tv skriini (en tiedä miten kirjoitetaan

). Ja tuossa tv:ssä oli vaalea, polkkatukkainen nainen, joka oli hyvin laittautunut ja hymeilevä kuvassa ja jokin punainen asuste päällä.
Ensin ajattelin josko tuo näky olikaan ja siksi toin sen tähän ketjuunkin, omituisuutensa takia, enkä halunut tehdä sille omaa ketjua, mutta mitään muuta ei sitten näytetty, se oli kuin vartavasten annettu ja tuon kuvan asetelmakin siitä kieli. Olen pari kertaa aiemminkin saanut kaksi kuvaa New Yorkista ja silloin se esiteltiin logoina joissa luki: New York. Nyt tuota kaupunkia ei mainittu, mutta tuo tausta kuva muistutti sitä suosittua iltakuvaa New Yorkista valoineen. Minulle nousi tästä mieleeni uutisointi jostain isosta tapahtumasta siellä, tiedämmehän että siitä on annettu paljon ennustuksia, joten tätä voi vain jäädä odottamaan, tapahtuuko jotain?
Herran siunausta ja rauhaa teille kaikille, Jarmolle, Ollille, Jyrkille, Markulle, Samulille, Vanhalle Uskikselle, kiitosvirrelle, ninnille, Tuulalle, Salomolle ja Kalamokselle ja kaikille teille muillekkin joita en nyt luetellut ja teille hiljaisille lukijoille, tulkoon tästä päivästä meille kaikille hyvä, kuin myös tulevista.
Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle!