Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Valvoja: Maria
Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Yksi toisensa jälkeen
Vanhaa, niin vanhaa, kaikki on niin vanhaa. Missään ei näy ketään. Jokainen tie on joskus ollut käytössä, nyt niitä pitkin ei ole kukaan pitkään aikaan ajanut.
Noina aikoina, kun meillä oli vielä monta autoa käytössämme, teillä oli ruuhkaa. Niihin aikoihin kun meillä oli vielä kaikki hyvin. Niin, meillä oli silloin kaikki hyvin.
Näetkö oikealla puolella vanhan koulurakennuksen? Siinä on vanhanaikainen puurakenteinen pihavalaistuskin. Sen alla kaikki lapset kokoontuivat ennen ensimmäistä koulupäivää. Ensimmäinen koulupäivä oli se kohokohta, kun lapset palasivat reppua selässä kantaen kesän jälkeen toistensa luokse. Niin, toistensa luokse.
Muistatko, kuinka paljon kuului iloista naurua heidän keskeltänsä? Jopa se yksi uusi oppilas, joka oli vasta muuttanut sen koulun vieressä sijaitsevan puutalon yläkertaan. Hänkin hymyili.
Maanantai oli se päivä, kun melkein jokaisesta tuntui siltä, kuin olisi Joulu. Opettaja antoi uusia kirjoja. Kaikki lapset antoivat opettajan nähdä oman tehtäväkirjansa, johon oli kirjoitettu ensin etunimi, ja sitten sukunimi, ja sen viereen luokan numero, sekä kirjain.
Oma opettaja antoi jokaiselle pulpetin ja vesivärit, sekä maalausalustan. Oli aika maalata omasta mieliaiheesta vesiväreillä valkoiselle kalliille paperille. Ne laitettiin siihen ikkunan eteen kuivumaan välitunnin ajaksi ja kaikki odottivat, että ne asetetaan näytteille sen yhden seinän vieressä olevalle taideseinälle. Taideseinäksi sitä kutsuttiin.
Seuraavaksi viikonlopuksi oli suunniteltu erityinen tapahtuma. Sinne tulivat kaikki. Melkein kaikki. Siltä se silloin tuntui.
Koulun vahtimestari antoi aina paljon apua niille, jotka eivät itse olisi muuten sinne päässeet. Vahtimestarin vaimo oli leiponut sitä varten monta päivää, eikä mikään siltikään riittänyt. Kaikki loppui liian nopeasti. Miten iloisia kaikki silloin olivatkaan. Kaikki ne herkut ja se ilo. Jos se olisi mahdollista, niin haluaisin saada kokea sen taas.
Koulun vieressä on vielä jäljellä osa kaupasta. Sen luona isommat lapset tapasivat toisiaan illalla, kun kotityöt oli saatu tehtyä. Sinne ei pienemmillä lapsilla ollut silloin pääsyä, mutta joskus kun ei kukaan huomannut, me vietimme aikaa sen lähellä olevan parakin takana. Siellä me kuuntelimme heidän puheitaan salaa.
Joskus jouduimme myös kertomaan kotona siitä, mitä olimme kuulleet. Kerran kuulimme väärin ja sen takia isommat lapset saivat väärästä syystä rangaistuksen. Emme koskaan kertoneet sitä aikuisille, sillä meitä pelotti.
Eräänä päivänä me kuitenkin jäimme siitä muulla tavalla kiinni. Eräs toinen lapsi oli kuullut siitä, mitä oikeasti oli tapahtunut ja sen seurauksena meille tuli kovat paikat. Silloin me opimme, että valhe tulee aina ilmi, eikä ole oikein, että valehtelee, jos se aiheuttaa ongelmia muille. Jos?
Kesti kauan ennen kuin meidän sanaan alettiin luottamaan. Silloin se tuntui pahalta. Emme ensin ymmärtäneet sitä, että miksi niin tapahtui, mutta kerran kävi niin, että opimme taas vähän lisää.
Eräs mies muutti saman tien varrella olevaan taloon, jossa meidän koulumme rehtorin talo oli. Rehtori ystävystyi miehen kanssa nopeasti. Heidän kanssaan vietti aikaa muuan toinenkin opettaja.
Nämä kolme olivat kerran yhdessä kalastusretkellä ja siellä missä ikinä liikutkin, siellä voi myös samalla käydä monenlaista. Näin nytkin.
Rehtori oli yllättäen liukastunut ja horjuessaan tarttunut toisen opettajan selkärepusta kiinni. Samalla toinen opettaja oli ojentanut kättään kolmannelle miehelle, joka ei ojentanutkaan omaa kättään takaisinpäin. Sekä rehtori, että opettaja kaatuivat maahan ja molemmat löivät itseänsä pahemman kerran. Rehtori loukkasi jalkansa ja opettaja satutti päänsä.
Kolmas mies jäi, tyrmistyttävää kyllä, vain seisomaan viereen. Rehtori ei kyennyt liikkumaan ja opettaja oli hetken ilman ymmärrystä. Sen tilanteen ratkaisi koulun vahtimestari, joka oli myös kalastusretkellä. Hän oli siellä yleensä aina silloin, kuin vain ehti. Hän näki melkein kaiken, mutta ei sitä, että rehtorin uusi ystävä oli jättänyt opettajan pulaan.
Vahtimestari näki kuitenkin kaatumisen, tai oikeastaan kuuli sen, sillä sen verran paljon voi kahdesta miehestä lähteä ääntä.
Rehtori oppi, että jos on hätä, ystävällisyys on kädenojennus. Kädenpuristus ei ole aina ystävyyttä.
Mies lähti vähin äänin paikkakunnaltamme ja meni kauan, että kukaan jätti auttamatta toistaan. Me emme sen jälkeen enää ajatelleet, että luottamus saadaan heti takaisin. Me ymmärsimme, että ystävien ja yhteisön kesken luottamusta ylläpidetään. Sen särkyminen ei onnistu ilman, että kääntyisimme toisiamme vastaan. Siksi meidän koulumme alkoi opettamaan enemmän rakkaudesta ja me aloimme ajatella enemmän toistemme parasta.
Yksi toisensa jälkeen alkoi antaa enemmän huomiota myös niille, jotka eivät aiemmin olleet sitä saaneet. Muutos on ensin enemmän meissä itsessämme, sitten se näkyy meidän ulkopuolellamme.
Näin syntyy myös hyviä uutisia. Sen sijaan, että kerromme sen, mitä halutaan kuulla, uutiset kertovat sen, mikä on totta.
Ystävät ovat myös sellaisia. He kertovat meille sen, mitä emme halua aina kuulla. Tosiystävät rakastavat meitä ja he eivät sano mitään sentähden, että sanoisivat sen satuttaakseen. He sanovat sen, mitä meidän on saatava kuulla. Tosiystävä osaa myös olla lempeä ja rauhoittava, jota emme aina itse ole.
Samalla tavalla uutistuotannonkin tulee olla sellainen, että se uskaltaa sanoa sen, mitä kukaan toinen ei uskalla sanoa, mutta se esittää sen niin, että se ei raatele, eikä tee siitä sensaatiota.
Kädenojennus ei aina ole mahdollista. Jos se olisi helppoa, siihen kykenesi useampikin meistä. Tärkeintä on, että emme luulisi olevamme jotain muuta kuin olemme. Siksi lapset, jotka luulivat kuulevansa jotain, eivätkä korjanneet sanomistaan oikeaan aikaan, on esimerkki siitä, että nopeasti korjattu virhe kääntää laivamme kurssin ajoissa. Laiva nimittäin kääntyy hitaasti.
Käänny ystävän puoleen tänään ja huomenna on lyhyempi matka oikeaan suuntaan.
Vanhaa, niin vanhaa, kaikki on niin vanhaa. Missään ei näy ketään. Jokainen tie on joskus ollut käytössä, nyt niitä pitkin ei ole kukaan pitkään aikaan ajanut.
Noina aikoina, kun meillä oli vielä monta autoa käytössämme, teillä oli ruuhkaa. Niihin aikoihin kun meillä oli vielä kaikki hyvin. Niin, meillä oli silloin kaikki hyvin.
Näetkö oikealla puolella vanhan koulurakennuksen? Siinä on vanhanaikainen puurakenteinen pihavalaistuskin. Sen alla kaikki lapset kokoontuivat ennen ensimmäistä koulupäivää. Ensimmäinen koulupäivä oli se kohokohta, kun lapset palasivat reppua selässä kantaen kesän jälkeen toistensa luokse. Niin, toistensa luokse.
Muistatko, kuinka paljon kuului iloista naurua heidän keskeltänsä? Jopa se yksi uusi oppilas, joka oli vasta muuttanut sen koulun vieressä sijaitsevan puutalon yläkertaan. Hänkin hymyili.
Maanantai oli se päivä, kun melkein jokaisesta tuntui siltä, kuin olisi Joulu. Opettaja antoi uusia kirjoja. Kaikki lapset antoivat opettajan nähdä oman tehtäväkirjansa, johon oli kirjoitettu ensin etunimi, ja sitten sukunimi, ja sen viereen luokan numero, sekä kirjain.
Oma opettaja antoi jokaiselle pulpetin ja vesivärit, sekä maalausalustan. Oli aika maalata omasta mieliaiheesta vesiväreillä valkoiselle kalliille paperille. Ne laitettiin siihen ikkunan eteen kuivumaan välitunnin ajaksi ja kaikki odottivat, että ne asetetaan näytteille sen yhden seinän vieressä olevalle taideseinälle. Taideseinäksi sitä kutsuttiin.
Seuraavaksi viikonlopuksi oli suunniteltu erityinen tapahtuma. Sinne tulivat kaikki. Melkein kaikki. Siltä se silloin tuntui.
Koulun vahtimestari antoi aina paljon apua niille, jotka eivät itse olisi muuten sinne päässeet. Vahtimestarin vaimo oli leiponut sitä varten monta päivää, eikä mikään siltikään riittänyt. Kaikki loppui liian nopeasti. Miten iloisia kaikki silloin olivatkaan. Kaikki ne herkut ja se ilo. Jos se olisi mahdollista, niin haluaisin saada kokea sen taas.
Koulun vieressä on vielä jäljellä osa kaupasta. Sen luona isommat lapset tapasivat toisiaan illalla, kun kotityöt oli saatu tehtyä. Sinne ei pienemmillä lapsilla ollut silloin pääsyä, mutta joskus kun ei kukaan huomannut, me vietimme aikaa sen lähellä olevan parakin takana. Siellä me kuuntelimme heidän puheitaan salaa.
Joskus jouduimme myös kertomaan kotona siitä, mitä olimme kuulleet. Kerran kuulimme väärin ja sen takia isommat lapset saivat väärästä syystä rangaistuksen. Emme koskaan kertoneet sitä aikuisille, sillä meitä pelotti.
Eräänä päivänä me kuitenkin jäimme siitä muulla tavalla kiinni. Eräs toinen lapsi oli kuullut siitä, mitä oikeasti oli tapahtunut ja sen seurauksena meille tuli kovat paikat. Silloin me opimme, että valhe tulee aina ilmi, eikä ole oikein, että valehtelee, jos se aiheuttaa ongelmia muille. Jos?
Kesti kauan ennen kuin meidän sanaan alettiin luottamaan. Silloin se tuntui pahalta. Emme ensin ymmärtäneet sitä, että miksi niin tapahtui, mutta kerran kävi niin, että opimme taas vähän lisää.
Eräs mies muutti saman tien varrella olevaan taloon, jossa meidän koulumme rehtorin talo oli. Rehtori ystävystyi miehen kanssa nopeasti. Heidän kanssaan vietti aikaa muuan toinenkin opettaja.
Nämä kolme olivat kerran yhdessä kalastusretkellä ja siellä missä ikinä liikutkin, siellä voi myös samalla käydä monenlaista. Näin nytkin.
Rehtori oli yllättäen liukastunut ja horjuessaan tarttunut toisen opettajan selkärepusta kiinni. Samalla toinen opettaja oli ojentanut kättään kolmannelle miehelle, joka ei ojentanutkaan omaa kättään takaisinpäin. Sekä rehtori, että opettaja kaatuivat maahan ja molemmat löivät itseänsä pahemman kerran. Rehtori loukkasi jalkansa ja opettaja satutti päänsä.
Kolmas mies jäi, tyrmistyttävää kyllä, vain seisomaan viereen. Rehtori ei kyennyt liikkumaan ja opettaja oli hetken ilman ymmärrystä. Sen tilanteen ratkaisi koulun vahtimestari, joka oli myös kalastusretkellä. Hän oli siellä yleensä aina silloin, kuin vain ehti. Hän näki melkein kaiken, mutta ei sitä, että rehtorin uusi ystävä oli jättänyt opettajan pulaan.
Vahtimestari näki kuitenkin kaatumisen, tai oikeastaan kuuli sen, sillä sen verran paljon voi kahdesta miehestä lähteä ääntä.
Rehtori oppi, että jos on hätä, ystävällisyys on kädenojennus. Kädenpuristus ei ole aina ystävyyttä.
Mies lähti vähin äänin paikkakunnaltamme ja meni kauan, että kukaan jätti auttamatta toistaan. Me emme sen jälkeen enää ajatelleet, että luottamus saadaan heti takaisin. Me ymmärsimme, että ystävien ja yhteisön kesken luottamusta ylläpidetään. Sen särkyminen ei onnistu ilman, että kääntyisimme toisiamme vastaan. Siksi meidän koulumme alkoi opettamaan enemmän rakkaudesta ja me aloimme ajatella enemmän toistemme parasta.
Yksi toisensa jälkeen alkoi antaa enemmän huomiota myös niille, jotka eivät aiemmin olleet sitä saaneet. Muutos on ensin enemmän meissä itsessämme, sitten se näkyy meidän ulkopuolellamme.
Näin syntyy myös hyviä uutisia. Sen sijaan, että kerromme sen, mitä halutaan kuulla, uutiset kertovat sen, mikä on totta.
Ystävät ovat myös sellaisia. He kertovat meille sen, mitä emme halua aina kuulla. Tosiystävät rakastavat meitä ja he eivät sano mitään sentähden, että sanoisivat sen satuttaakseen. He sanovat sen, mitä meidän on saatava kuulla. Tosiystävä osaa myös olla lempeä ja rauhoittava, jota emme aina itse ole.
Samalla tavalla uutistuotannonkin tulee olla sellainen, että se uskaltaa sanoa sen, mitä kukaan toinen ei uskalla sanoa, mutta se esittää sen niin, että se ei raatele, eikä tee siitä sensaatiota.
Kädenojennus ei aina ole mahdollista. Jos se olisi helppoa, siihen kykenesi useampikin meistä. Tärkeintä on, että emme luulisi olevamme jotain muuta kuin olemme. Siksi lapset, jotka luulivat kuulevansa jotain, eivätkä korjanneet sanomistaan oikeaan aikaan, on esimerkki siitä, että nopeasti korjattu virhe kääntää laivamme kurssin ajoissa. Laiva nimittäin kääntyy hitaasti.
Käänny ystävän puoleen tänään ja huomenna on lyhyempi matka oikeaan suuntaan.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Tästä se alkaa: todellinen rukoustaistelu. Voimme rukoilla vain sitä, että vain ja ainoastaan Jumalan tahto saa toteutua. Amen.
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Aamen Yhdyn sanoihisi. Herra kanssasi
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Shalom
Kirjoitan tähän voimieni mukaan sen, mitä olen saanut ylhäältä. Kaikki on ikäänkuin tarinoita, joissa kuka tahansa voi olla kuka tahansa. Me voimme olla tarinan lapsi, aikuinen, vanhus tai sivusta seuraava lukija. Kaikki mitä näemme maailmassa, ei aina näytä samalta toisen silmissä. Sitä ajattelee että asiat ovat näin niin kuin minä sen näen, mutta Jumala näkee kokonaisuuden.
Jos tulee hetki, jolloin luet jotain ja ajattelet, että mitä ihmettä tuo nyt tarkoitti, niin muista siinä, että maailma on täynnä väärinkäsityksiä ja me tarvitsemme Jumalan apua, että opimme näkemään sen, mitä kukaan toinen ei voi meille selittää.
Kaikki tarinat ovat minullekin uusia ja kun olen niitä kirjoittanut, olen välillä hämmästynyt, että jokin kuvaus on hyvä selitys siitä, miten hassusti olen itse joskus ajatellut jossain tilanteessa. En ole sitä kuitenkaan välttämättä aiemmin ajatellut. Ehkä joku lause sai minut nauramaan, koska oikeassa elämässä en koskaan käytä sitä, mutta kirjoittaessani sen, alan päästä jyvälle siitä, mitä sen taustalla on voinut joskus olla. Olen kuitenkin jossain kuullut sellaisen lausahduksen. Moni asia kun kumpuaa meidän menneisyydestä. Me emme aina vain sitä muista, emmekä ole siitä aina itse edes tietoisia.
Kirjoitan tähän voimieni mukaan sen, mitä olen saanut ylhäältä. Kaikki on ikäänkuin tarinoita, joissa kuka tahansa voi olla kuka tahansa. Me voimme olla tarinan lapsi, aikuinen, vanhus tai sivusta seuraava lukija. Kaikki mitä näemme maailmassa, ei aina näytä samalta toisen silmissä. Sitä ajattelee että asiat ovat näin niin kuin minä sen näen, mutta Jumala näkee kokonaisuuden.
Jos tulee hetki, jolloin luet jotain ja ajattelet, että mitä ihmettä tuo nyt tarkoitti, niin muista siinä, että maailma on täynnä väärinkäsityksiä ja me tarvitsemme Jumalan apua, että opimme näkemään sen, mitä kukaan toinen ei voi meille selittää.
Kaikki tarinat ovat minullekin uusia ja kun olen niitä kirjoittanut, olen välillä hämmästynyt, että jokin kuvaus on hyvä selitys siitä, miten hassusti olen itse joskus ajatellut jossain tilanteessa. En ole sitä kuitenkaan välttämättä aiemmin ajatellut. Ehkä joku lause sai minut nauramaan, koska oikeassa elämässä en koskaan käytä sitä, mutta kirjoittaessani sen, alan päästä jyvälle siitä, mitä sen taustalla on voinut joskus olla. Olen kuitenkin jossain kuullut sellaisen lausahduksen. Moni asia kun kumpuaa meidän menneisyydestä. Me emme aina vain sitä muista, emmekä ole siitä aina itse edes tietoisia.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Vanhus penkillä
Vanhus penkillä
Mitä näet? Katsotko ensin penkkiä, penkin vierustaa, taustalla näkyvää maisemaa, mitä näet?
Puistonpenkki on haljennut. Puisto-osasto tietää, että penkkiä ei ole vielä korjattu.
Penkin päällä hyppii toisinaan myös lapsia, joskus näet sen vieressä koiriakin. Heidän hätänsä on yllättänyt ne.
Mutta vanhus ei välitä kurasta, jonka päälle hän istuutuu. Miten paljon hänelle tuottaakaan iloa, jos yksikin pieni koira uskaltaa lähestyä hänen toista jalkaansa.
Hän muistelee sillä hetkellä vanhaa maataloa, jossa nuorena poikana teki monia raskaita töitä, ennen kuin menetti paikkansa siellä. Sodassa meni kyllä jalka, mutta ilman silmiä hän ei olisi halunnut olla. Ihanaa nähdä omilla silmillä!
Penkin luokse on joskus työlästä kivuta, mutta sieltä saa nähdä kauas. Ja se jos mikä on vanhuksen elämässä tärkeää.
Kaukaiset muistot ovat mukana penkillä istuessa. Kukaan ohikulkija ei tiedä, että mies tuntee monet, suurimman osan heistä nimeltä. Hänellä on valokuvamuisti ja hänen kuulossaan ei ole milloinkaan havaittu heikkenemistä.
Siinä meni ohitse pariskunta, jonka vanhus on tuntenut jo pitkään. Pariskunta ohittaa vanhuksen päivittäin useita kertoja. He eivät ole koskaan edes huomanneet ohittamaansa penkkiä. Vanhus tietää heidän nimensä ja missä he asuvat. Hän tietää montako sisarusta heillä on.
Pariskunta ei tiedä, että mies on tuon naisen sukulainen, eikä sitä tiedä mies itsekkään. Mies on kiinnostunut jokaisesta ohikulkijasta, hän hymyilee kaikille, vaikka he eivät sitä näkisikään. Niin, eivät ota hymyä vastaan.
Kaunis aamu on taas tullut. Miljonääri on tullut satamaan. Moni kiirehtii katsomaan sitä. Sillä on kuulemma jahti. Sinne pääsee jopa sisälle. Nyt mennään, sanoi yksi nuori, kun hän ohitti taas kerran vanhuksen.
Mietitkö samaa kuin minä? Näkikö hän vanhuksen?
Kerronko tästä nuoresta hieman? Hän on pikkuisen, aivan vähän, no sanotaanko kuitenkin, hän on turhamainen. Hänen silmissään ei ole iloa. Hän on taitava ja käyttää paljon aikaa siihen, että mikään ei näytä ulospäin väärälle.
Vanhus kertoi naapurillensa, että nuori on nyt muuttunut. Hän ei ole enää sama kuin ennen. Naapuri on istunut talon kulmauksen läheisyydessä. Hänen penkkinsä on siellä. Mutta sieltä ei näe niin hyvin. Se on vähän varjoinen paikka ja siellä on harvoin liikennettä. Kävelijät kulkevat mieluummin siellä missä on aurinkoista. Nurkissa on hämärää, mutta joskus sinnekin paistaa.
Naapurin silmien edessä tapahtui ihmeitä. Hän todisti paikaltansa sitä, mitä vanhus oli murehtinut. Siinä nuori nyt oli. Tietämättömänä ja huolettomana. Mustat renkaat silmien ympärillä. Sellainen on tänä päivänä mahdollista.
Miten sinne jahdille pääsee, nuori kysyi ohitsekulkevalta mieheltä. Mies oli menossa samaan paikkaan ja neuvoi tien ja tarjosi autokyytiä nuorelle.
Miehellä oli yllään pikimustat vaatteet. Eikä hän tiennyt sitä, että pukukoodi oli väärä. Kukaan ei ollut kertonut hänelle sitä.
Vanhus ja vanhuksen naapuri miettivät yhdessä, mitä nyt pitäisi tehdä. Miljonääri oli kuitenkin jo tulossa, ja moni oli menossa hänen tykönsä.
Siinä samassa heidän eteensä ilmestyi kolmas henkilö. Hän oli hieman erikoisempi vieras.
Vanhus oli satunnaisesti tavannut hänet, mutta jostain syystä vanhuskin ymmärsi, että tämä henkilö on sellainen, että häneen ei noin vain tutustuta.
Kolmas henkilö kertoi, että hänen oma veneensä oli matkalla satamaan. Siinä on reilusti tilaa, mutta siihenkin pääsee sisään vain pukukoodilla. Maksettu lippu on saatavilla oikeanpuoleiselta lippuluukulta. Valittavana on ensimmäinen luokka. Ainoastaan se. Hän pyysi kertomaan tästä ja antoi meille useampia tuhansia kutsukortteja veneeseen.
Katsahdimme hädässämme toisiimme, minä, joka olin se naapuri, ja hän, naapurini vanhus josta tässä kerron.
"Mitä me voimme tehdä näillä?"
Kuin taivaan lahjana meidän eteen astui mies, jonka selkäreppu oli tyhjä. Hän sanoi, että on valmis tekemään kaikkensa, että kutsukorttien menekki on suuri. Seuraavassa hetkessä eteemme ilmestyi kolme taivaan lahjaa. Yksi oli pieni poika, kolmas oli nuori, joka oli meidän alkuperäinen huolenaiheemme, ja toinen oli vanhuksen sukulainen.
Tämä sukulainen sanoi: "Anteeksi. Kuulostaa siltä, että teillä on tarvetta lisäkäsille? Missä teidän tilaisuutenne on? Minne voimme viedä nämä ihmiset? Käytössämme on enemmänkin tila-autoja, joita ei ole vielä koskaan käytetty."
Pieni poika ojensi kaksi kättänsä ja sanoi: "Minä otan ne kaikki. Minulla ei ole mitään laukkua, eikä bussilippua, minulla on nyt nämä kaksi kättä. Laita ne kaikki tähän. Niissä ei ole ennestään mitään."
Näetkö pienen pojan hymyn? Sellainen hymy, kuin olisi Joulu.
"Missä olit silloin, kun hymyjä jaettiin", vanhus kysyy hymyillen pieneltä pojalta.
"No minä olin aina valmiina" , hän vastasi ja nauroi.
Nuori miettii. "Mitä minä sitten teen? Eikö minua enää tarvita? En voi vain kysyä sitä. Taidan mennä kokonaan pois. Aina tässä käy näin."
"Millainen tilanne sinulla on?", vanhus kysyy nuorelta. "Muistan, kun olit aika pieni ja ajoit äitisi uuden Volvon kyydissä. Silloin taisi olla kesäkin lopuillaan, eikös ollutkin?"
- Mistä sinä sen voit tietää?
"Minä istuin siinä penkillä ja näin."
- Eihän täällä ole kuin se yksi ruma ja risa, kurainen penkki. Et sinä ainakaan siellä olisi istunut.
"Minä itse asiassa istuin. Volvon matka oli lyhyt. Muistatko?"
- Muistanhan minä.
- Olin niin holtiton silloin. Mutta nyt haluaisin peruuttaa taaksepäin.
"Niinhän meistä jokainen. Tässä on sinun reppusi, haluatko sen? Otatko myös pienen pojan mukaasi, että hän ei koskaan kompastuisi?"
Pieni hymy ja nyökkäys.
Taas me katsoimme toisiimme. Miten tämä kaikki tapahtuikaan?
Vanhus oli siis uskollinen penkillänsä ja yhtenä päivänä kaikki ihmiset vain alkoivat kerääntyä hänen tykönsä. Miksi? Ehkäpä Jumala on se, joka tässäkin tietää kaiken parhaiten.
Yksi toisensa jälkeen, me seuraamme sitä ääntä, joka on meille rakkain. Ääni voi istua puitten varjossa, se voi olla myös pikkuisen piilossa. Missä ikinä se hiljainen ääni onkin, anna sen olla terävä ja kirkas sisälläsi. Älä salli sen olla melun alla piilossa. Anna sydämesi kuulla se. Aina. Sen äänen, jota eniten rakastamme, sen sisältö ratkaisee mitä maaliviivan jälkeen näemme.
Mitä näet? Katsotko ensin penkkiä, penkin vierustaa, taustalla näkyvää maisemaa, mitä näet?
Puistonpenkki on haljennut. Puisto-osasto tietää, että penkkiä ei ole vielä korjattu.
Penkin päällä hyppii toisinaan myös lapsia, joskus näet sen vieressä koiriakin. Heidän hätänsä on yllättänyt ne.
Mutta vanhus ei välitä kurasta, jonka päälle hän istuutuu. Miten paljon hänelle tuottaakaan iloa, jos yksikin pieni koira uskaltaa lähestyä hänen toista jalkaansa.
Hän muistelee sillä hetkellä vanhaa maataloa, jossa nuorena poikana teki monia raskaita töitä, ennen kuin menetti paikkansa siellä. Sodassa meni kyllä jalka, mutta ilman silmiä hän ei olisi halunnut olla. Ihanaa nähdä omilla silmillä!
Penkin luokse on joskus työlästä kivuta, mutta sieltä saa nähdä kauas. Ja se jos mikä on vanhuksen elämässä tärkeää.
Kaukaiset muistot ovat mukana penkillä istuessa. Kukaan ohikulkija ei tiedä, että mies tuntee monet, suurimman osan heistä nimeltä. Hänellä on valokuvamuisti ja hänen kuulossaan ei ole milloinkaan havaittu heikkenemistä.
Siinä meni ohitse pariskunta, jonka vanhus on tuntenut jo pitkään. Pariskunta ohittaa vanhuksen päivittäin useita kertoja. He eivät ole koskaan edes huomanneet ohittamaansa penkkiä. Vanhus tietää heidän nimensä ja missä he asuvat. Hän tietää montako sisarusta heillä on.
Pariskunta ei tiedä, että mies on tuon naisen sukulainen, eikä sitä tiedä mies itsekkään. Mies on kiinnostunut jokaisesta ohikulkijasta, hän hymyilee kaikille, vaikka he eivät sitä näkisikään. Niin, eivät ota hymyä vastaan.
Kaunis aamu on taas tullut. Miljonääri on tullut satamaan. Moni kiirehtii katsomaan sitä. Sillä on kuulemma jahti. Sinne pääsee jopa sisälle. Nyt mennään, sanoi yksi nuori, kun hän ohitti taas kerran vanhuksen.
Mietitkö samaa kuin minä? Näkikö hän vanhuksen?
Kerronko tästä nuoresta hieman? Hän on pikkuisen, aivan vähän, no sanotaanko kuitenkin, hän on turhamainen. Hänen silmissään ei ole iloa. Hän on taitava ja käyttää paljon aikaa siihen, että mikään ei näytä ulospäin väärälle.
Vanhus kertoi naapurillensa, että nuori on nyt muuttunut. Hän ei ole enää sama kuin ennen. Naapuri on istunut talon kulmauksen läheisyydessä. Hänen penkkinsä on siellä. Mutta sieltä ei näe niin hyvin. Se on vähän varjoinen paikka ja siellä on harvoin liikennettä. Kävelijät kulkevat mieluummin siellä missä on aurinkoista. Nurkissa on hämärää, mutta joskus sinnekin paistaa.
Naapurin silmien edessä tapahtui ihmeitä. Hän todisti paikaltansa sitä, mitä vanhus oli murehtinut. Siinä nuori nyt oli. Tietämättömänä ja huolettomana. Mustat renkaat silmien ympärillä. Sellainen on tänä päivänä mahdollista.
Miten sinne jahdille pääsee, nuori kysyi ohitsekulkevalta mieheltä. Mies oli menossa samaan paikkaan ja neuvoi tien ja tarjosi autokyytiä nuorelle.
Miehellä oli yllään pikimustat vaatteet. Eikä hän tiennyt sitä, että pukukoodi oli väärä. Kukaan ei ollut kertonut hänelle sitä.
Vanhus ja vanhuksen naapuri miettivät yhdessä, mitä nyt pitäisi tehdä. Miljonääri oli kuitenkin jo tulossa, ja moni oli menossa hänen tykönsä.
Siinä samassa heidän eteensä ilmestyi kolmas henkilö. Hän oli hieman erikoisempi vieras.
Vanhus oli satunnaisesti tavannut hänet, mutta jostain syystä vanhuskin ymmärsi, että tämä henkilö on sellainen, että häneen ei noin vain tutustuta.
Kolmas henkilö kertoi, että hänen oma veneensä oli matkalla satamaan. Siinä on reilusti tilaa, mutta siihenkin pääsee sisään vain pukukoodilla. Maksettu lippu on saatavilla oikeanpuoleiselta lippuluukulta. Valittavana on ensimmäinen luokka. Ainoastaan se. Hän pyysi kertomaan tästä ja antoi meille useampia tuhansia kutsukortteja veneeseen.
Katsahdimme hädässämme toisiimme, minä, joka olin se naapuri, ja hän, naapurini vanhus josta tässä kerron.
"Mitä me voimme tehdä näillä?"
Kuin taivaan lahjana meidän eteen astui mies, jonka selkäreppu oli tyhjä. Hän sanoi, että on valmis tekemään kaikkensa, että kutsukorttien menekki on suuri. Seuraavassa hetkessä eteemme ilmestyi kolme taivaan lahjaa. Yksi oli pieni poika, kolmas oli nuori, joka oli meidän alkuperäinen huolenaiheemme, ja toinen oli vanhuksen sukulainen.
Tämä sukulainen sanoi: "Anteeksi. Kuulostaa siltä, että teillä on tarvetta lisäkäsille? Missä teidän tilaisuutenne on? Minne voimme viedä nämä ihmiset? Käytössämme on enemmänkin tila-autoja, joita ei ole vielä koskaan käytetty."
Pieni poika ojensi kaksi kättänsä ja sanoi: "Minä otan ne kaikki. Minulla ei ole mitään laukkua, eikä bussilippua, minulla on nyt nämä kaksi kättä. Laita ne kaikki tähän. Niissä ei ole ennestään mitään."
Näetkö pienen pojan hymyn? Sellainen hymy, kuin olisi Joulu.
"Missä olit silloin, kun hymyjä jaettiin", vanhus kysyy hymyillen pieneltä pojalta.
"No minä olin aina valmiina" , hän vastasi ja nauroi.
Nuori miettii. "Mitä minä sitten teen? Eikö minua enää tarvita? En voi vain kysyä sitä. Taidan mennä kokonaan pois. Aina tässä käy näin."
"Millainen tilanne sinulla on?", vanhus kysyy nuorelta. "Muistan, kun olit aika pieni ja ajoit äitisi uuden Volvon kyydissä. Silloin taisi olla kesäkin lopuillaan, eikös ollutkin?"
- Mistä sinä sen voit tietää?
"Minä istuin siinä penkillä ja näin."
- Eihän täällä ole kuin se yksi ruma ja risa, kurainen penkki. Et sinä ainakaan siellä olisi istunut.
"Minä itse asiassa istuin. Volvon matka oli lyhyt. Muistatko?"
- Muistanhan minä.
- Olin niin holtiton silloin. Mutta nyt haluaisin peruuttaa taaksepäin.
"Niinhän meistä jokainen. Tässä on sinun reppusi, haluatko sen? Otatko myös pienen pojan mukaasi, että hän ei koskaan kompastuisi?"
Pieni hymy ja nyökkäys.
Taas me katsoimme toisiimme. Miten tämä kaikki tapahtuikaan?
Vanhus oli siis uskollinen penkillänsä ja yhtenä päivänä kaikki ihmiset vain alkoivat kerääntyä hänen tykönsä. Miksi? Ehkäpä Jumala on se, joka tässäkin tietää kaiken parhaiten.
Yksi toisensa jälkeen, me seuraamme sitä ääntä, joka on meille rakkain. Ääni voi istua puitten varjossa, se voi olla myös pikkuisen piilossa. Missä ikinä se hiljainen ääni onkin, anna sen olla terävä ja kirkas sisälläsi. Älä salli sen olla melun alla piilossa. Anna sydämesi kuulla se. Aina. Sen äänen, jota eniten rakastamme, sen sisältö ratkaisee mitä maaliviivan jälkeen näemme.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Aamen! Vahvistukoon ja kirkastakoon tuo ääni elämässämme, että me sen aina kuulisimme ja noudattaisimme sen ohjeita!
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Aamen Kirkasta äänesi tänäänkin Herra meille kaikille
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Maassa maan tavalla
Maassa maan tavalla
Kato nytten
- Niin just
Miten se on tommonen?
- Se voi aika huonosti varmaan?
Ehkä se on kipeä?
- Se on niin kumarassakin.
Niin on.
- Mennään vähän lähemmäs
Ei viitti. Jos se haluaa olla rauhassa?
- Se on kyllä aika syvällä
Joo, niin on. Se on ihan liian maassa
- Ei se enää taida nousta tuolta ylös. Ei varmaan nouse.
Ei. Se on ihan painunutkin
- Jätetään se vaan siihen.
Ei häiritä sitä.
- Ehkä se haluaa olla ihan yksin?
Ei se varmaan enää edes elä.
- Ei niin. Mennään pois.
Mennään vaikka illalla taas kattomaan sitä.
- Joo
Tossa se vielä kökkii
- Aika huonosti se voi
On se pahassa paikassa
- Miten sen noin kävi?
Niin, miten sen noin kävi?
- Se on niin laihakin
Niin on. Kato sen vaatteita.
- Annetaan sille jotain, että se piristyisi.
Mikä sitä voisi auttaa?
- Joku keppi?
Tai vaikka remmi. Sidotaan se siihen keppiin
- Entä jos se ei halua?
Anna sille vähän tota vettä tosta lätäköstä
- Joo. Tossa on hyvää vettä.
Kaivetaanko vähän maata siitä ympäriltä, että se pärjää?
- Se on jo niin lakastunut
Annetaan sille pikkasen enemmän multaa.
- Ole hyvä
Kiitos
- Tullaan taas aamulla uudestaan
Joo. Tullaan aamulla uudestaan
Tossa se nyt on
- Niin on
Paljon elävämpi
- Niin just
Ei se kuollutkaan
- Ei niin
Se oli vaan yksinäinen
- Ja sillä oli kova jano
Onneksi me kasvatettiin sitä
- Niin. Se on meidän maatilan ensimmäinen kukka
Niin on
- Mummu antoi sen meidän hoitoon
Niin antoi
- Siinä se nyt loistaa.
Siinä se nyt näkyy kaikille
- Se näyttää olevan aika onnellinen
Niin näyttääkin
- Meidän oma kukka
Niin. Siinä se nyt nököttää
- Joo. Kato miten etevä se on
Niin on
- Ihana aamu
Meidän oma aamu
Kato nytten
- Niin just
Miten se on tommonen?
- Se voi aika huonosti varmaan?
Ehkä se on kipeä?
- Se on niin kumarassakin.
Niin on.
- Mennään vähän lähemmäs
Ei viitti. Jos se haluaa olla rauhassa?
- Se on kyllä aika syvällä
Joo, niin on. Se on ihan liian maassa
- Ei se enää taida nousta tuolta ylös. Ei varmaan nouse.
Ei. Se on ihan painunutkin
- Jätetään se vaan siihen.
Ei häiritä sitä.
- Ehkä se haluaa olla ihan yksin?
Ei se varmaan enää edes elä.
- Ei niin. Mennään pois.
Mennään vaikka illalla taas kattomaan sitä.
- Joo
Tossa se vielä kökkii
- Aika huonosti se voi
On se pahassa paikassa
- Miten sen noin kävi?
Niin, miten sen noin kävi?
- Se on niin laihakin
Niin on. Kato sen vaatteita.
- Annetaan sille jotain, että se piristyisi.
Mikä sitä voisi auttaa?
- Joku keppi?
Tai vaikka remmi. Sidotaan se siihen keppiin
- Entä jos se ei halua?
Anna sille vähän tota vettä tosta lätäköstä
- Joo. Tossa on hyvää vettä.
Kaivetaanko vähän maata siitä ympäriltä, että se pärjää?
- Se on jo niin lakastunut
Annetaan sille pikkasen enemmän multaa.
- Ole hyvä
Kiitos
- Tullaan taas aamulla uudestaan
Joo. Tullaan aamulla uudestaan
Tossa se nyt on
- Niin on
Paljon elävämpi
- Niin just
Ei se kuollutkaan
- Ei niin
Se oli vaan yksinäinen
- Ja sillä oli kova jano
Onneksi me kasvatettiin sitä
- Niin. Se on meidän maatilan ensimmäinen kukka
Niin on
- Mummu antoi sen meidän hoitoon
Niin antoi
- Siinä se nyt loistaa.
Siinä se nyt näkyy kaikille
- Se näyttää olevan aika onnellinen
Niin näyttääkin
- Meidän oma kukka
Niin. Siinä se nyt nököttää
- Joo. Kato miten etevä se on
Niin on
- Ihana aamu
Meidän oma aamu
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Armon tikapuut
Armon tikapuut
Menetettyjä mahdollisuuksia, kaikenlaisia kummallisia kommentteja, outoja luulemisia? Mihin se kaikki voi johtaa?
Tikapuut on sitä varten, että niitä pitkin voi kiivetä korkealle. Yleensä kaikki, mikä on mennyttä, vaatii meiltä kurottautumista. Historiassamme on paljon kokemuksia, joihin emme enää halua palata, siellä on ihmisiä, joiden avulla me saatamme nähdä itsessämme jotain muuta kuin sen, mikä on meidän oma mielikuvamme.
Mitä jos kuitenkin palataan historiassa takaisinpäin ja katsotaan rohkeasti sinne. Siellä on meidän kasvutekijät. Meidän kasvutarinamme koostuu monesta vuodesta ja vuodenajasta. Siellä on ollut paljon epäonnistumisia, siellä on ollut epävarmuutta, sitten siellä on ollut etsimistä, varmistelua, erehtymistä, liioittelua, kopiointia ja paljon muuta.
Jotta tuttu oma minämme löytyisi, on meidän siedettävä sitäkin puolta itsessämme, joka on kelvoton. Muuten laitamme sen uudestaan "esille" ja haluamme tehdä siitä näyttävän näyteikkunan.
Meidän "elämän-cv" on sellainen, kuin se on. Me synnymme maailmaan, johonkin maahan, johonkin perheeseen ja jonkinlaiseksi. Meidät myös kasvatetaan jonkinlaiseksi ja sen mukaan meidän ajatuksemme alkavat muotoutua. Näin me alamme ensin ajattelemaan.
Me opettelemme, me teemme virheitä ja me valitsemme väärin ja samalla me opimme. Me kadumme, murehdimme, muutumme, nöyrrymme ja sitten me iloitsemme siitä vähästä, jota me olemme omaksuneet.
Me muutamme mielipiteitämme monia kertoja elämämme aikana. Me uskomme monia erilaisia opettajia. Me luotamme moniin erilaisiin neuvoihin. Me kasvamme läpi elämän.
Tikapuut ovat kyllä tarpeen, että pääsemme ylöspäin, mutta sieltä on tultava alaskin. Mitä korkeammalle on kivunnut, sitä hurjempaa sieltä on tulla alas.
Itseään ei tarvitse myöskään tutkia koko elämänsä varrelta yhdellä kertaa.Yksi rappunen kertoo meille enemmän. Se auttaa meitä tekemään yhden päätöksen kerrallaan.
Vaikka peruuttaisimmekin taaksepäin, pystyisimmekö tekemään asioita sen paremmin? Tikapuut ovat meille ikäänkuin tulevaisuus. Se voi olla mahdoton tai mahdollinen tai mahdollisesti. Se voi olla myös armoa.
Armon sisällä me hyväksymme sen, että me itse olemme tehneet sen, mikä elämässämme on jo toteutunut. Me emme voi sitä kiistää, emmekä enää edes haluaisi sitä kiistää.
Armon sisällä me emme halua enää olla sellaisia, kuin me olimme, mutta me hyväksymme sen, että me itse emme pysty itsellemme mitään.
Me tiedämme, että jos joku sanoisi, että otat vain itseäsi niskasta kiinni, ja teet näille asioille näin ja näille asioille näin, niin se on mahdotonta. Mahdotonta, koska maailma on täynnä muuttuvia tekijöitä. Siksipä sellainen elämä olisi armosta osatonta.
Syyllinen ei ole armossa, ennen kuin hän ymmärtää olevansa syylliseksi tuomittu. Ja kun eteemme tulee se hetki, jolloin sen koemme, sitä haluaisi muuttaa kaiken tehdyn tekemättömäksi. Meidän sydän voi vain pahoin, eikä se voi tulla millään iloiseksi. Haluamme vain, että voisimme pyyhkiä pois kaiken tekemämme pahan. Sydämemme on täynnä katumista.
Katuva sydän saa rauhan vain anteeksiantamuksen kautta. Ja anteeksi voimme saada vain Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. Mikään muu ei voi sovittaa meitä, kuin Jeesuksen Golgatan täytetty työ. Se on täydellinen rakkauden työ.
Katuva, joka tulee Jeesuksen luo, hän löytää rauhan. Miksi? Koska katuva armahdetaan. Jeesuksen luona meille, jokaiselle katuvalle sanotaan, että: sinä saat nyt kaikki syntisi anteeksi. Me saamme kaikki mitä olemme tehneet anteeksi. Tämä on armoa. Anteeksianto on meille armoa.
Me saamme nousta uudelleen ylös. Meidän jalkamme eivät enää haluisi milloinkaan olla siellä, missä ne ennen olivat. Meidän syntimme eivät enää sokaise meidän silmiämme, sillä Jumalan rakkaus saa meidän silmämme näkeviksi.
Menetettyjä mahdollisuuksia, kaikenlaisia kummallisia kommentteja, outoja luulemisia? Mihin se kaikki voi johtaa?
Tikapuut on sitä varten, että niitä pitkin voi kiivetä korkealle. Yleensä kaikki, mikä on mennyttä, vaatii meiltä kurottautumista. Historiassamme on paljon kokemuksia, joihin emme enää halua palata, siellä on ihmisiä, joiden avulla me saatamme nähdä itsessämme jotain muuta kuin sen, mikä on meidän oma mielikuvamme.
Mitä jos kuitenkin palataan historiassa takaisinpäin ja katsotaan rohkeasti sinne. Siellä on meidän kasvutekijät. Meidän kasvutarinamme koostuu monesta vuodesta ja vuodenajasta. Siellä on ollut paljon epäonnistumisia, siellä on ollut epävarmuutta, sitten siellä on ollut etsimistä, varmistelua, erehtymistä, liioittelua, kopiointia ja paljon muuta.
Jotta tuttu oma minämme löytyisi, on meidän siedettävä sitäkin puolta itsessämme, joka on kelvoton. Muuten laitamme sen uudestaan "esille" ja haluamme tehdä siitä näyttävän näyteikkunan.
Meidän "elämän-cv" on sellainen, kuin se on. Me synnymme maailmaan, johonkin maahan, johonkin perheeseen ja jonkinlaiseksi. Meidät myös kasvatetaan jonkinlaiseksi ja sen mukaan meidän ajatuksemme alkavat muotoutua. Näin me alamme ensin ajattelemaan.
Me opettelemme, me teemme virheitä ja me valitsemme väärin ja samalla me opimme. Me kadumme, murehdimme, muutumme, nöyrrymme ja sitten me iloitsemme siitä vähästä, jota me olemme omaksuneet.
Me muutamme mielipiteitämme monia kertoja elämämme aikana. Me uskomme monia erilaisia opettajia. Me luotamme moniin erilaisiin neuvoihin. Me kasvamme läpi elämän.
Tikapuut ovat kyllä tarpeen, että pääsemme ylöspäin, mutta sieltä on tultava alaskin. Mitä korkeammalle on kivunnut, sitä hurjempaa sieltä on tulla alas.
Itseään ei tarvitse myöskään tutkia koko elämänsä varrelta yhdellä kertaa.Yksi rappunen kertoo meille enemmän. Se auttaa meitä tekemään yhden päätöksen kerrallaan.
Vaikka peruuttaisimmekin taaksepäin, pystyisimmekö tekemään asioita sen paremmin? Tikapuut ovat meille ikäänkuin tulevaisuus. Se voi olla mahdoton tai mahdollinen tai mahdollisesti. Se voi olla myös armoa.
Armon sisällä me hyväksymme sen, että me itse olemme tehneet sen, mikä elämässämme on jo toteutunut. Me emme voi sitä kiistää, emmekä enää edes haluaisi sitä kiistää.
Armon sisällä me emme halua enää olla sellaisia, kuin me olimme, mutta me hyväksymme sen, että me itse emme pysty itsellemme mitään.
Me tiedämme, että jos joku sanoisi, että otat vain itseäsi niskasta kiinni, ja teet näille asioille näin ja näille asioille näin, niin se on mahdotonta. Mahdotonta, koska maailma on täynnä muuttuvia tekijöitä. Siksipä sellainen elämä olisi armosta osatonta.
Syyllinen ei ole armossa, ennen kuin hän ymmärtää olevansa syylliseksi tuomittu. Ja kun eteemme tulee se hetki, jolloin sen koemme, sitä haluaisi muuttaa kaiken tehdyn tekemättömäksi. Meidän sydän voi vain pahoin, eikä se voi tulla millään iloiseksi. Haluamme vain, että voisimme pyyhkiä pois kaiken tekemämme pahan. Sydämemme on täynnä katumista.
Katuva sydän saa rauhan vain anteeksiantamuksen kautta. Ja anteeksi voimme saada vain Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. Mikään muu ei voi sovittaa meitä, kuin Jeesuksen Golgatan täytetty työ. Se on täydellinen rakkauden työ.
Katuva, joka tulee Jeesuksen luo, hän löytää rauhan. Miksi? Koska katuva armahdetaan. Jeesuksen luona meille, jokaiselle katuvalle sanotaan, että: sinä saat nyt kaikki syntisi anteeksi. Me saamme kaikki mitä olemme tehneet anteeksi. Tämä on armoa. Anteeksianto on meille armoa.
Me saamme nousta uudelleen ylös. Meidän jalkamme eivät enää haluisi milloinkaan olla siellä, missä ne ennen olivat. Meidän syntimme eivät enää sokaise meidän silmiämme, sillä Jumalan rakkaus saa meidän silmämme näkeviksi.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Ompa jännä! Mulle tuli pari päivää sitten selkeä kuva tikkaista ja niissä kiipeämisestä uskon matkalla. Tuo kuva nyt on tuollainen kutosen kuvisnumerolla piirretty nopea rykäys mutta mietin että tuosta pitää joku teksti kirjoittaa mutten ole kerinnyt vielä painiessani muiden kirjoitusten kanssa.
Jokainen uusi askel vaatii ponnistelua, välillä astutaan harhaan tai tuttu askelma pettää. Joskus tullaan rytinällä alas mutta kuitenkin pysytään tikkailla jos katseemme on keskitettynä Herraan.
Nyt sainkin sinulta kauniin tekstin valmiina eteen. Kiitos.
Muokattu Tajusimpa tuossa aiemmin kommentoineeni kuvien teosta. Totuus lävähti kasvoille oikein sarjakuvan kanssa. Jatkossa saakin olla tarkempi mielipiteissään.
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Todella puhuttelevaa kuvausta tästä matkasta.
Liittyykö asiaankaan mutta kirjoitan mitä mieleeni nousi: Kun virheitä on tekevälle sattunut jo hyvin paljon. On hiljalleen kipeästi ymmärretty oma puutteellisuus ja syyllisyys. Kaduttu, ja anteeksianto koettu Jumalalta, nyt toimit jo toisin mutta tässä ajassa ihmiset eivät unohda vaan hylkäävät, olet aivan yksin, jolloin jäät sinne Jumalan uudistavan armon yksiöön Hänen kannettavakseen ja hoidettavakseen ja tässä maailman ulkoisessa käsittelyssä joka ei ole koskaan helppo tie, tajuat tutustuessasi entistä paremmin Jumalan valtakuntaan, että kaikki hyvä tulee Häneltä, on hänen armoaan pienikin asia mitä vielä saa kokea ystävyyttä ja yhteyttä, tai mitä tahansa siitä jonka omalla tielläsi menetit. Sitten kohta menetykset ovatkin merkitystä vailla ja suurin ilo mitä voi ajatella on juuri Jumalan läheisyys. Ja Jumala lahjoittaa kaiken. Ympärilläsi on pieniä suuria rikkauksia, taivaan aarteita.
Liittyykö asiaankaan mutta kirjoitan mitä mieleeni nousi: Kun virheitä on tekevälle sattunut jo hyvin paljon. On hiljalleen kipeästi ymmärretty oma puutteellisuus ja syyllisyys. Kaduttu, ja anteeksianto koettu Jumalalta, nyt toimit jo toisin mutta tässä ajassa ihmiset eivät unohda vaan hylkäävät, olet aivan yksin, jolloin jäät sinne Jumalan uudistavan armon yksiöön Hänen kannettavakseen ja hoidettavakseen ja tässä maailman ulkoisessa käsittelyssä joka ei ole koskaan helppo tie, tajuat tutustuessasi entistä paremmin Jumalan valtakuntaan, että kaikki hyvä tulee Häneltä, on hänen armoaan pienikin asia mitä vielä saa kokea ystävyyttä ja yhteyttä, tai mitä tahansa siitä jonka omalla tielläsi menetit. Sitten kohta menetykset ovatkin merkitystä vailla ja suurin ilo mitä voi ajatella on juuri Jumalan läheisyys. Ja Jumala lahjoittaa kaiken. Ympärilläsi on pieniä suuria rikkauksia, taivaan aarteita.
Re: Tikkaat ja Armon yksiö
Kiitos palautteesta, jos näin voi sanoa. Täällä armon yksiössä, aika kipeänä ja Jumalan läheisyydessä. Täysin varmana siitä, että toitte Herran iloa tänne.
Väistämättä tuli mieleeni, että tekstit kaipasivat kuvia, ja sellaista ei tarvinnut edes pyytää. Sellainen annettiin. Kiitos Rosita! Ja tuo Armon yksiö oli osuva ilmaisu. Ihan kuin oma ilmaisu, mutta en sitä ollut vielä löytänyt. Siis kiitos Kulkija! Sellainenhan tämä taipale ajoittain juuri on.
Tätähän se yhteytemme parhaimmillaan juuri on, me täytämme maailman jakamalla omastamme. Me teemme sen yhdessä, Herran antamalla onnella ja ilolla. Me sanoittamme ja kuvitamme ja sävellämme sen armolla. Eikä se ole valmis ilman jokaisen ajatuksen esiintuloa. Toisinaan on vain vaikeaa tulla näkyville sen kanssa, mikä on itselle vajavaista. Muillehan se useinkin antaa iloa.
Arvostan suuresti jokaisen omaa aikaa ja sitä hedelmää, mitä Herra jokaisen kautta tekee. Kiitos
Väistämättä tuli mieleeni, että tekstit kaipasivat kuvia, ja sellaista ei tarvinnut edes pyytää. Sellainen annettiin. Kiitos Rosita! Ja tuo Armon yksiö oli osuva ilmaisu. Ihan kuin oma ilmaisu, mutta en sitä ollut vielä löytänyt. Siis kiitos Kulkija! Sellainenhan tämä taipale ajoittain juuri on.
Tätähän se yhteytemme parhaimmillaan juuri on, me täytämme maailman jakamalla omastamme. Me teemme sen yhdessä, Herran antamalla onnella ja ilolla. Me sanoittamme ja kuvitamme ja sävellämme sen armolla. Eikä se ole valmis ilman jokaisen ajatuksen esiintuloa. Toisinaan on vain vaikeaa tulla näkyville sen kanssa, mikä on itselle vajavaista. Muillehan se useinkin antaa iloa.
Arvostan suuresti jokaisen omaa aikaa ja sitä hedelmää, mitä Herra jokaisen kautta tekee. Kiitos
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Sinä suljet heidät armosi suojiin, otat heidät turvaan majaasi. Sinne eivät ulotu ihmisten juonet, eivät syyttävät puheet. Ps. 31:21
Luin hetki sitten psalmia 31 joka on kokonaisuudessaan niin hyvä mutta tämä jae erityisesti sai pysähtymään
Luin hetki sitten psalmia 31 joka on kokonaisuudessaan niin hyvä mutta tämä jae erityisesti sai pysähtymään
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Hoksasin yhtäkkiä, että Maria kirjoitit olevasi kipeä.
Tervehtymistä ja kivuttomuutta
Tervehtymistä ja kivuttomuutta
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Kiitos ja kiitos Sanasta. Se upposi minuunkin!
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Neljä metsätiellä
Neljä metsätiellä
Valkoinen automaalaamohan se siinä. Tuossa se edelleen näköjään nököttää. Voi, että. Katso nyt! Tää ei voi olla totta, miten se on vielä tossa? Eihän se voi mitenkään olla mahdollista, eihän? Sano nyt sinäkin. Kuulitko?
Hei, taaskaan sulla ei ole niitä nappeja korvissa. Mitä ihmettä mä teen sun kanssasi? Onko nyt pakko lähteä takaisin päin? Eihän meidän matkasta tule muuten mitään! Kuuletko? Sinä et sitten kuullut sanaakaan. Ai miten pahalle tuulelle sinä sait nyt minut.
Semmonen jääräpää. Jokaisessa asiassa pitää aina laittaa vastaan. Katso nyt. Eihän mikään ole hyvin, kun ei tee niin kuin pitää tehdä. Etkö nyt vieläkään ymmärrä?
Nyt saa riittää. Minä lähden takaisin kotiin. Ei sinun kanssasi kestä olla hetkeäkään.
Meni taas kesän kohokohta ihan pilalle. Siinäs näit. Nyt saat syyttää vain itseäsi. Minä otan nyt just seuraavan junan takaisin, enkä ole enää sekuntiakaan tässä autossa sinun kanssasi.
Hei, hei!
Hetki sitten kun kaikki alkoi
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että toinen on aina äänessä?
Mitä se auttaa, jos sanoisin, että kyllä minä kuulin suuren äänen viereltäni? Mutta en millään jaksaisi riitaisan vaimoni äänen päälle kiivetä.
Automatka oli pitkä, en muista koska olisin ollut näin väsynyt kuin mitä olen viime aikoina ollut.
Sydän on kuitenkin siellä missä pitää, sen tähden lähdin hänen kanssaan Itä-Lappiinkin.
Ei kukaan aja riitaa varten montaa sataa kilometriä.
Rakkaudesta minä sitä matkaa tein.
Ei minulla ole silti silmissäni sellaista vikaa, että en huolestuisi vaimoni suuren äänen aiheuttamasta kaaoksesta. Se kaaoshan näkyy elämässä, luonnossa. Mikään eläin ei pidä ihmeellisenä ja mukavana sellaista huutoa, joka solvaa toista ihmistä kovaan ääneen.
Vain viisi tuntia myöhemmin
"Onpas kaunista."
- Niin on.
"Miten me ei olla ennen tajuttu?"
- Ei me olla koskaan päästy tänne asti.
"Ei vai? Ihan totta?"
- Ei. Me ollaan aina istuttu vaan tuossa yhden "päivämatkan" päässä.
"Nii-in. Tosiaan. Miten se menikin niin? 40 vuoden ajan."
- Niinpä.
"Minä olin aika paha suustani. En edes tiennyt miten paha mielesi oli. En uskalla antaa sille edes ajatustakaan."
- Niin.
"En osannut odottaa omaa vuoroani. Jätin sinut yksin."
- Niin.
"Annoit kuitenkin anteeksi?"
- Niin. Minä en ole ollut kovin hyvä puhuja. En liioin kuuntelija.
"Niin."
- Ennen olin mielestäni oikeassa, kun puhuin vain itselleni.
"Niin."
- Nyt tiedän, että en antanut itsestäni yhtään enempää.
"Niin."
- Me molemmat olemme nyt kuuntelijoita.
"Niin."
- Ja me molemmat osaamme myös puhua.
"Niin, meillä on ollut aikaa harjoitella. Nyt vasta huomasimme mitä se tarkoittaa, että myötä- ja vastoinkäymisissä."
- Niin.
"Mennään eteenpäin, että ei enää jäätäisi mistään ilosta paitsi!"
- Juuri niin. Ei muuta kuin kylmään järveen uimaan ja makkarat tulille. Sitä on nyt 40 vuotta odotettu!
"Niin on! Meillä on yhä elämä edessä!"
Monen monta.. päivää myöhemmin
"Valkoinen automaalaamohan se siinä. Tuossa se edelleen näköjään nököttää. Voi, että. Katso nyt! Tää ei voi olla totta, miten se on vielä tossa? Eihän se voi mitenkään olla mahdollista, eihän? Sano nyt sinäkin. Kuulitko?"
- Kyllä. Siinähän se on. Mennään ottamaan meidän ensimmäinen yhteiskuva.
"Ensimmäinen?"
- Niin. Enintään yksi erimielisyys koko reissun aikana. Eikös sellainenkin seikka ole ihan muistamisen arvoinen? Automaalaamokin on tässä.
"Mikä se erimielisyys sitten oli? Minä en muista sellaista?"
- Tämä valokuvan ottaminen. Enintään yksi erimielisyys! Kumpi valitaan?
"Yhteisymmärrys, eli valokuva ja muisto mukaan. Hyvä muistaa, että sellaista pitää vaalia, mikä on tuonut elämäämme iloa."
- Niin, elämä ja ilo. Elämänilo.
Jotain heidän välillään tapahtui. Miten ja miksi? Eikö vain, että se joka oli ennen hiljaa, alkoi puhua ja se, joka enemmän ennen puhui, alkoikin kuunnella?
Sopusointu on ainakin sitä, että on yhdessä, eikä ole vastaan. Rakkaus on yhdistävä tekijä. Etsitään sitä ja vaalitaan sitä. Arvostetaan sitä. Ettemme milloinkaan halveksi sitä.
Älkäämme jääkö istumaan, ja elämään, vain yhden päivämatkan päähän.
Valkoinen automaalaamohan se siinä. Tuossa se edelleen näköjään nököttää. Voi, että. Katso nyt! Tää ei voi olla totta, miten se on vielä tossa? Eihän se voi mitenkään olla mahdollista, eihän? Sano nyt sinäkin. Kuulitko?
Hei, taaskaan sulla ei ole niitä nappeja korvissa. Mitä ihmettä mä teen sun kanssasi? Onko nyt pakko lähteä takaisin päin? Eihän meidän matkasta tule muuten mitään! Kuuletko? Sinä et sitten kuullut sanaakaan. Ai miten pahalle tuulelle sinä sait nyt minut.
Semmonen jääräpää. Jokaisessa asiassa pitää aina laittaa vastaan. Katso nyt. Eihän mikään ole hyvin, kun ei tee niin kuin pitää tehdä. Etkö nyt vieläkään ymmärrä?
Nyt saa riittää. Minä lähden takaisin kotiin. Ei sinun kanssasi kestä olla hetkeäkään.
Meni taas kesän kohokohta ihan pilalle. Siinäs näit. Nyt saat syyttää vain itseäsi. Minä otan nyt just seuraavan junan takaisin, enkä ole enää sekuntiakaan tässä autossa sinun kanssasi.
Hei, hei!
Hetki sitten kun kaikki alkoi
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että toinen on aina äänessä?
Mitä se auttaa, jos sanoisin, että kyllä minä kuulin suuren äänen viereltäni? Mutta en millään jaksaisi riitaisan vaimoni äänen päälle kiivetä.
Automatka oli pitkä, en muista koska olisin ollut näin väsynyt kuin mitä olen viime aikoina ollut.
Sydän on kuitenkin siellä missä pitää, sen tähden lähdin hänen kanssaan Itä-Lappiinkin.
Ei kukaan aja riitaa varten montaa sataa kilometriä.
Rakkaudesta minä sitä matkaa tein.
Ei minulla ole silti silmissäni sellaista vikaa, että en huolestuisi vaimoni suuren äänen aiheuttamasta kaaoksesta. Se kaaoshan näkyy elämässä, luonnossa. Mikään eläin ei pidä ihmeellisenä ja mukavana sellaista huutoa, joka solvaa toista ihmistä kovaan ääneen.
Vain viisi tuntia myöhemmin
"Onpas kaunista."
- Niin on.
"Miten me ei olla ennen tajuttu?"
- Ei me olla koskaan päästy tänne asti.
"Ei vai? Ihan totta?"
- Ei. Me ollaan aina istuttu vaan tuossa yhden "päivämatkan" päässä.
"Nii-in. Tosiaan. Miten se menikin niin? 40 vuoden ajan."
- Niinpä.
"Minä olin aika paha suustani. En edes tiennyt miten paha mielesi oli. En uskalla antaa sille edes ajatustakaan."
- Niin.
"En osannut odottaa omaa vuoroani. Jätin sinut yksin."
- Niin.
"Annoit kuitenkin anteeksi?"
- Niin. Minä en ole ollut kovin hyvä puhuja. En liioin kuuntelija.
"Niin."
- Ennen olin mielestäni oikeassa, kun puhuin vain itselleni.
"Niin."
- Nyt tiedän, että en antanut itsestäni yhtään enempää.
"Niin."
- Me molemmat olemme nyt kuuntelijoita.
"Niin."
- Ja me molemmat osaamme myös puhua.
"Niin, meillä on ollut aikaa harjoitella. Nyt vasta huomasimme mitä se tarkoittaa, että myötä- ja vastoinkäymisissä."
- Niin.
"Mennään eteenpäin, että ei enää jäätäisi mistään ilosta paitsi!"
- Juuri niin. Ei muuta kuin kylmään järveen uimaan ja makkarat tulille. Sitä on nyt 40 vuotta odotettu!
"Niin on! Meillä on yhä elämä edessä!"
Monen monta.. päivää myöhemmin
"Valkoinen automaalaamohan se siinä. Tuossa se edelleen näköjään nököttää. Voi, että. Katso nyt! Tää ei voi olla totta, miten se on vielä tossa? Eihän se voi mitenkään olla mahdollista, eihän? Sano nyt sinäkin. Kuulitko?"
- Kyllä. Siinähän se on. Mennään ottamaan meidän ensimmäinen yhteiskuva.
"Ensimmäinen?"
- Niin. Enintään yksi erimielisyys koko reissun aikana. Eikös sellainenkin seikka ole ihan muistamisen arvoinen? Automaalaamokin on tässä.
"Mikä se erimielisyys sitten oli? Minä en muista sellaista?"
- Tämä valokuvan ottaminen. Enintään yksi erimielisyys! Kumpi valitaan?
"Yhteisymmärrys, eli valokuva ja muisto mukaan. Hyvä muistaa, että sellaista pitää vaalia, mikä on tuonut elämäämme iloa."
- Niin, elämä ja ilo. Elämänilo.
Jotain heidän välillään tapahtui. Miten ja miksi? Eikö vain, että se joka oli ennen hiljaa, alkoi puhua ja se, joka enemmän ennen puhui, alkoikin kuunnella?
Sopusointu on ainakin sitä, että on yhdessä, eikä ole vastaan. Rakkaus on yhdistävä tekijä. Etsitään sitä ja vaalitaan sitä. Arvostetaan sitä. Ettemme milloinkaan halveksi sitä.
Älkäämme jääkö istumaan, ja elämään, vain yhden päivämatkan päähän.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Muunlaisia mietteitä
Muunlaisia mietteitä
Se päivä on nyt takanapäin. Onneksi. Mitä enemmän sitä ajattelee, sitä kiitollisempi sitä on. Me olisimme muuten voineet olla mukana siinä, missä emme olisi milloinkaan halunneet olla mukana.
Houkutuslintu on väärä sana, mutta sellaista sanaa hänestä alettiin käyttämään. Hän oli milloin mies ja milloin nainen, ja tosiaan, me uskoimme hänen jokaisen sanansa.
Yksi kaunis ilta, muuan ihminen ymmärsi, että Houkutuslintu oli jo Jouluna päättänyt tehdä jotain sellaista, mikä tulisi osumaan meidän pahimpaan elämänhetkeemme.
Nainen ja mies tulivat paikkakunnallemme eri aikoina, ja löydettyään piilopaikan itselleen, he alkoivat tehdä meistä erilaisia havaintoja. Jokainen meistä luotti heihin ja uskoi heitä. Emme enää kiinnittäneet huomiota heidän tekemisiinsä. Kuinka varomattomalta se tänä päivänä tuntuukaan.
Muuan ihminen onnistui löytämään pienen raon, jota pitkin Houkutuslintu oli asettunut paikkakunnallemme. Jos rako olikin pieni, niin sen seuraukset olivat kuitenkin suuren suuret.
Vanhan sillan luona oli pienin mahdollinen rakennustyömaa. Siellä oli vain yksi tai kaksi miestä kerrallaan töissä.
Sillan lähialueella ei vielä silloin, toisin kuin tänä päivänä, asunut kukaan. Samoin oli sillan kupeessa, sielläkään ei niihin aikoihin asunut kukaan.
Siksi Houkutuslintu olikin tehnyt sekä sillan alle, että myös sillan kupeeseen reiät, joita se hyödynsi. Omia reittejään pitkin se sitten hyökkäsi paikkakuntamme elämään, ilman että me edes kiinnostuimme tästä.
Me olisimme voineet olla tästä tietoisia, mutta kun siltatyöt oli annettu sellaisen rakennusmiehen haltuun, joka ei valvonut perustustöitä huolellisesti, emme saaneet tätä tietoa.
Missä sitten oli valvonta? Siellä missä oli Houkutuslintukin. Houkutuslintuhan onnistui erehdyttämään tilaajan.
Samalla kun maksaja, eli paikkakuntamme pormestari luotti tilaajaan, tilaaja taas luotti Houkutuslintuun. Niin, Houkutuslintu oli ainoa, joka tiesi, että rakennusmies ei valvonut huolellisesti perustustöitä.
Paikkakunnallamme oli siis tilanne, jossa kukaan ei tiennyt mihin aikaan mitäkin tapahtui. Yksi poikkeus oli, Houkutuslintu, hän tiesi kaiken ja hänen annettiin tietää kaikki, ja hän oli ikäänkuin nainen ja samalla mies.
Kaksi pienempää lasta oli kulkenut sen sillan ohitse, jossa sillankorjaustyötä oli tehty. Hetken aikaa korjaustyötä sivusta katseltuaan he ymmärsivät, että siltaa ei korjatakaan, sitä tuhotaan.
Lapset alkoivat miettimään, että mitä nyt pitäisi tehdä. He eivät osanneet selittää aikuisten kielellä huoltansa ja nyt he alkoivat omatoimisesti muuttamaan sitä, mitä he itse osasivat.
Lapset alkoivat järjestämään omia leikki- ja lauluhetkiä Sillankupeessa. Heidän innokas laulunsa ja ilonpitonsa keskeytti myös silta-työt. He iloitsivat siitä, että musiikki ja leikki saivat aikaan muutoksen. Niin, myös uusia aikuisia liittyi lasten seuraan.
Houkutuslintu alkoikin muuttamaan toimintaansa ja samalla lastenkin mieli hetkittäin masentui.
Yhtenä päivänä paikkakunnallemme syntyi suuri hälinä. Oli tapahtunut hyvin paljon kaikkea.
Kukaan ei tiennyt miksi, tai mitä oli tapahtunut ensin.
Ihmiset alkoivat puhumaan toistensa päälle, eikä oikein muistettu kuunnella muita. Sen seurauksena sekaannus kasvoi.
Niin myös Houkutuslintukin hymyili.
Kun ihmiset puhuivat toistensa päälle, Vanha siltakin alkoi sortumaan. Kuinkahan kukaan ei huomannut sitä?
- - - -
Emmehän milloinkaan anna pettää itseämme sillä tavoin, että paha voisi onnistua hyödyntämään meitä?
Jumala luottaa meihin, koska Hän toivoo, että me olisimme Hänen luottamuksensa arvoisia.
Muistammehan aina, että meidänkin avullamme voidaan voittaa muita ihmisiä pahan puolelta hyvän puolelle.
Se päivä on nyt takanapäin. Onneksi. Mitä enemmän sitä ajattelee, sitä kiitollisempi sitä on. Me olisimme muuten voineet olla mukana siinä, missä emme olisi milloinkaan halunneet olla mukana.
Houkutuslintu on väärä sana, mutta sellaista sanaa hänestä alettiin käyttämään. Hän oli milloin mies ja milloin nainen, ja tosiaan, me uskoimme hänen jokaisen sanansa.
Yksi kaunis ilta, muuan ihminen ymmärsi, että Houkutuslintu oli jo Jouluna päättänyt tehdä jotain sellaista, mikä tulisi osumaan meidän pahimpaan elämänhetkeemme.
Nainen ja mies tulivat paikkakunnallemme eri aikoina, ja löydettyään piilopaikan itselleen, he alkoivat tehdä meistä erilaisia havaintoja. Jokainen meistä luotti heihin ja uskoi heitä. Emme enää kiinnittäneet huomiota heidän tekemisiinsä. Kuinka varomattomalta se tänä päivänä tuntuukaan.
Muuan ihminen onnistui löytämään pienen raon, jota pitkin Houkutuslintu oli asettunut paikkakunnallemme. Jos rako olikin pieni, niin sen seuraukset olivat kuitenkin suuren suuret.
Vanhan sillan luona oli pienin mahdollinen rakennustyömaa. Siellä oli vain yksi tai kaksi miestä kerrallaan töissä.
Sillan lähialueella ei vielä silloin, toisin kuin tänä päivänä, asunut kukaan. Samoin oli sillan kupeessa, sielläkään ei niihin aikoihin asunut kukaan.
Siksi Houkutuslintu olikin tehnyt sekä sillan alle, että myös sillan kupeeseen reiät, joita se hyödynsi. Omia reittejään pitkin se sitten hyökkäsi paikkakuntamme elämään, ilman että me edes kiinnostuimme tästä.
Me olisimme voineet olla tästä tietoisia, mutta kun siltatyöt oli annettu sellaisen rakennusmiehen haltuun, joka ei valvonut perustustöitä huolellisesti, emme saaneet tätä tietoa.
Missä sitten oli valvonta? Siellä missä oli Houkutuslintukin. Houkutuslintuhan onnistui erehdyttämään tilaajan.
Samalla kun maksaja, eli paikkakuntamme pormestari luotti tilaajaan, tilaaja taas luotti Houkutuslintuun. Niin, Houkutuslintu oli ainoa, joka tiesi, että rakennusmies ei valvonut huolellisesti perustustöitä.
Paikkakunnallamme oli siis tilanne, jossa kukaan ei tiennyt mihin aikaan mitäkin tapahtui. Yksi poikkeus oli, Houkutuslintu, hän tiesi kaiken ja hänen annettiin tietää kaikki, ja hän oli ikäänkuin nainen ja samalla mies.
Kaksi pienempää lasta oli kulkenut sen sillan ohitse, jossa sillankorjaustyötä oli tehty. Hetken aikaa korjaustyötä sivusta katseltuaan he ymmärsivät, että siltaa ei korjatakaan, sitä tuhotaan.
Lapset alkoivat miettimään, että mitä nyt pitäisi tehdä. He eivät osanneet selittää aikuisten kielellä huoltansa ja nyt he alkoivat omatoimisesti muuttamaan sitä, mitä he itse osasivat.
Lapset alkoivat järjestämään omia leikki- ja lauluhetkiä Sillankupeessa. Heidän innokas laulunsa ja ilonpitonsa keskeytti myös silta-työt. He iloitsivat siitä, että musiikki ja leikki saivat aikaan muutoksen. Niin, myös uusia aikuisia liittyi lasten seuraan.
Houkutuslintu alkoikin muuttamaan toimintaansa ja samalla lastenkin mieli hetkittäin masentui.
Yhtenä päivänä paikkakunnallemme syntyi suuri hälinä. Oli tapahtunut hyvin paljon kaikkea.
Kukaan ei tiennyt miksi, tai mitä oli tapahtunut ensin.
Ihmiset alkoivat puhumaan toistensa päälle, eikä oikein muistettu kuunnella muita. Sen seurauksena sekaannus kasvoi.
Niin myös Houkutuslintukin hymyili.
Kun ihmiset puhuivat toistensa päälle, Vanha siltakin alkoi sortumaan. Kuinkahan kukaan ei huomannut sitä?
- - - -
Emmehän milloinkaan anna pettää itseämme sillä tavoin, että paha voisi onnistua hyödyntämään meitä?
Jumala luottaa meihin, koska Hän toivoo, että me olisimme Hänen luottamuksensa arvoisia.
Muistammehan aina, että meidänkin avullamme voidaan voittaa muita ihmisiä pahan puolelta hyvän puolelle.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Vårt land, vårt land, vårt fosterland
Maamme
- - - -
Kiitos Jumalalle tästä maasta
Tästä Suomen kauniista maasta.
Kiitos myös entisestä Petsamosta, jonka saimme pitää. Kiitos Viipurista. Kiitos.
Kiitos maasta, joka meille annettiin.
Kiitos Karjalasta.
Kiitos kaikille, jotka puolestamme taisteluissa
Itsenäisen Suomen puolesta taisteli
Kiitos
Se Herran on, se lainaks jäi
Mikä sinulla on
Se meidän Herramme kiitokseksi yksin jää
Siunaa maatamme Suomen kansa
Se Herralta lainaa vain on
Yhdestä suusta jos kiitosta
Hänelle siitä annat
Meidän metsätiellä kaikki paremmin voi
Niin, jokainen meistä, paremmin voi
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen salot, saaret, manteret,
ne meist on kultaiset.
Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk'kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.
Täss auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täss Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.
Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen
ja kärsimykset sen?
Täss on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin,
täss iloaan on nauttinut
ja murheitansa huokaillut
se kansa, jolle muinaisin
kuormamme pantihin.
Tääll' olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?
Ja tässä, täss' on tämä maa,
sen näkee silmämme.
me kättä voimme ojentaa
ja vettä rantaa osoittaa
ja sanoa: kas tuoss' on se,
maa armas isäimme.
Jos loistoon meitä saatettais
vaikk' kultapilvihin,
mis itkien ei huoattais,
vaan tärkein riemun sielu sais,
ois tähän köyhään kotihin
halumme kuitenkin.
Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss' elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos, onnees tyytyen,
vapaa ja iloinen.
Din blomning, sluten än i knopp,
Skall mogna ur sitt tvång;
Se, ur vår kärlek skall gå opp
Ditt ljus, din glans, din fröjd, ditt hopp.
Och högre klinga skall en gång
Vår fosterländska sång.
Sun kukoistukses kuorestaan
kerrankin puhkeaa,
viel lempemme saa nousemaan
sun toivos, riemus loistossaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.
- - - -
Kiitos Jumalalle tästä maasta
Tästä Suomen kauniista maasta.
Kiitos myös entisestä Petsamosta, jonka saimme pitää. Kiitos Viipurista. Kiitos.
Kiitos maasta, joka meille annettiin.
Kiitos Karjalasta.
Kiitos kaikille, jotka puolestamme taisteluissa
Itsenäisen Suomen puolesta taisteli
Kiitos
Se Herran on, se lainaks jäi
Mikä sinulla on
Se meidän Herramme kiitokseksi yksin jää
Siunaa maatamme Suomen kansa
Se Herralta lainaa vain on
Yhdestä suusta jos kiitosta
Hänelle siitä annat
Meidän metsätiellä kaikki paremmin voi
Niin, jokainen meistä, paremmin voi
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Maamme-laulu on J.L Runebergin kirjoittama runo, jonka hän kirjoitti ruotsinkielellä. Siksi laitoin viimeisen säkeistön ja laulun nimenkin ruotsin kielellä.
Laulu on myös sävellyksen puolesta tuttu.
Runeberg kirjoitti runonsa niin, että se myös tulisi sävellettäväksi ja hän myös on julkaissut sen omana sävellyksenään 1800-luvun puolivälissä.
Meillä laulettu Maamme-laulu on Fredrik Paciuksen säveltämä. Myös Viron kansallislaulu lauletaan samalla sävelmällä, kuin Suomen Maamme-laulu.
Tässä aiemmin halusin korostaa Suomen kielen historiaa, Suomen menetettyjä koteja, ihmisten uhrautumista ja rakkautta omaan Isänmaahan.
Minulle Isänmaa tarkoittaa Jumalaa. Jumalan antoi minulle tämän maan, että kauan eläisin täällä siihen asti, kuin Hän on näin tarkoittanut.
Jos rukoilit viime vuoden heinäkuussa kansojen puolesta, joilla oli Kansallispäivä tai Itsenäisyyspäivä Heinäkuun aikana, niin ehkä sinua puhutteli se, mitä tapahtui sen jälkeen?
Kanada on maailman toiseksi suurin valtio. (Siis heti Venäjän jälkeen.) Sen Canada Day oli 1.7.2021. Ja miten raskas aika sillä olikaan edessä.
On siis tärkeää muistaa oman maan Itsenäisyyspäivä vuoden jokaisena päivänä.
Kiitos Herralle meidän omasta maastamme. Se alkoi pienestä, sitten se sai kasvaa ja sitten se sai tulikasteen jälkeen itsenäistyä.
Tulkoon Suomen viimeinen kunnia suuremmaksi, kuin sen ensimmäinen.
Laulu on myös sävellyksen puolesta tuttu.
Runeberg kirjoitti runonsa niin, että se myös tulisi sävellettäväksi ja hän myös on julkaissut sen omana sävellyksenään 1800-luvun puolivälissä.
Meillä laulettu Maamme-laulu on Fredrik Paciuksen säveltämä. Myös Viron kansallislaulu lauletaan samalla sävelmällä, kuin Suomen Maamme-laulu.
Tässä aiemmin halusin korostaa Suomen kielen historiaa, Suomen menetettyjä koteja, ihmisten uhrautumista ja rakkautta omaan Isänmaahan.
Minulle Isänmaa tarkoittaa Jumalaa. Jumalan antoi minulle tämän maan, että kauan eläisin täällä siihen asti, kuin Hän on näin tarkoittanut.
Jos rukoilit viime vuoden heinäkuussa kansojen puolesta, joilla oli Kansallispäivä tai Itsenäisyyspäivä Heinäkuun aikana, niin ehkä sinua puhutteli se, mitä tapahtui sen jälkeen?
Kanada on maailman toiseksi suurin valtio. (Siis heti Venäjän jälkeen.) Sen Canada Day oli 1.7.2021. Ja miten raskas aika sillä olikaan edessä.
On siis tärkeää muistaa oman maan Itsenäisyyspäivä vuoden jokaisena päivänä.
Kiitos Herralle meidän omasta maastamme. Se alkoi pienestä, sitten se sai kasvaa ja sitten se sai tulikasteen jälkeen itsenäistyä.
Tulkoon Suomen viimeinen kunnia suuremmaksi, kuin sen ensimmäinen.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
2. Tim. 2:24
- AOAOAOAOAO
- Site Admin
- Viestit: 2427
- Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
- Paikkakunta: Pirkanmaa
Re: Tästä se alkaa, kirjoittaminen siis
Maria, onko sinulla tietoa onko netissä kuunneltavissa tuo Maamme-laulu Runebergin sävellyksen mukaan ?Maria kirjoitti: ↑11 Maalis 2022, 08:38 Maamme-laulu on J.L Runebergin kirjoittama runo, jonka hän kirjoitti ruotsinkielellä. Siksi laitoin viimeisen säkeistön ja laulun nimenkin ruotsin kielellä.
Laulu on myös sävellyksen puolesta tuttu.
Runeberg kirjoitti runonsa niin, että se myös tulisi sävellettäväksi ja hän myös on julkaissut sen omana sävellyksenään 1800-luvun puolivälissä.
Meillä laulettu Maamme-laulu on Fredrik Paciuksen säveltämä. Myös Viron kansallislaulu lauletaan samalla sävelmällä, kuin Suomen Maamme-laulu.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro