Rukouksen voima
Lähetetty: 02 Loka 2022, 14:35
Rukoilkaa rakkaat ihmiset mutta rukoilkaa sydämestänne.
Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.
Psalmi 145:18
Toisinaan menneisyydessä sitä rukoili usein ja lyhyesti, yleensä pyytäen aina jotain. Tietenkin pettyen kun sitä ei aina tullutkaan. Ikä ja kasvu Jeesuksen matkassa on kuitenkin kasvattanut.
On oppinut luottamaan ja oppinut rukoilemisen taidon.
Myös omat vaatimuslistat on oppinut laittamaan sivuun ja pyytämään sitä, mikä tarkoitettu on. Että asiat tapahtuisi, niin kuin Hän haluaa, koska useimmin omat pyyntöni ja haluni ei johdakaan mihinkään hyvään pitkässä juoksussa.
Useimmiten kun aikaa on enemmän rukoushetkeen, sitä ei edes pyydä mitään. Nauttii siitä että saa olla läsnä Herran kanssa.
Tänään rukouksessa kiittäessä ja ylistäessä sain tuntea jälleen kerran ihmeellisen lämmön ja turvan. Mutta voimakkaamman kuin ennen, kuin merkiksi.
Kuin tunne siitä kun joskus meni vanhempien luo omillaan asuessaan ja siellä tajusi ettei haluakaan takas maailmalle ja omaan kotiin, missä odottaa työt, laskut ja muut ikävät arjen asiat.
Sama tunne tuli rukouksessa, en tahdo Isä enää maailmaan, olen nähnyt jo riittävästi, haluan turvasatamaan, Sinun luo.
Kuulin lohdun sanat: "vielä vähän aikaa lapseni."
Rukous on turvamme, ilomme, lohtumme ja pakopaikkamme maailmasta. Ne arvokkaat pienet lisähetket, kun saamme olla Herran kanssa.
Ojentaessani tänään aiemmin erästä uskosta osatonta somessa, joka avoimesti pilkkasi Jumalaa, Jeesusta ja rukouksen voimaa, koska hänet oli vaikeuksissa ohjattu rukoilemaan, ilman uskoa, eikä apua ollut hänen mielestään tullut. Pohdin, mikä ihmisessä saa noin sokeaksi uskon asioille?
Hän ei myöskään antanut mahdollisuutta vaihtoehdolle että Herra kantoi hänet vaikeuksien yli rukouksen voimasta, vaan sanoi että joutuneensa itse, omin voimin selviämään.
Totuutta en tietenkään hänen kohdallaan tiedä, mutta paljon on pielessä, jos oletamme rukouksen voimasta saavamme ihmeparantumisen, punaisen maton ja kaikkiin ongelmiimme ratkaisun vain yhtenä oljenkortena sen jälkeen, kun kaverille kilauttaminen ei auta. Siis jopa ilman uskonratkaisua.
Jos emme saa heti vastausta tai apua tilanteeseemme, luovutamme. Onko siis yhteiskuntamme muuttunut niin lyhyt jänteiseksi että kaikki pitää tapahtua heti vai onko kyse vaan syntisen lihan halusta nähdä merkit ha lupaukset ensin ja sitten vasta miettiä päätöstä uskoako vai ei?
Ei ole kaukana aika, jolloin Jumala oli pyhä auktoriteetti, jonka edessä niin pukumiehen kuin sotilaankin housut puntit taipuivat rukoukseen polvillaan, vaikkei välttämättä uskossa oltukaan sillä hetkellä.
Nöyrryttiin Herran edessä ja ymmärrettiin ettei välttämättä olla kelvollisia saamaan apua sillä kertaa.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota korviisi minun huutoni.
Älä ole kuuro minun kyyneleilleni;
sillä minä olen muukalainen sinun tykönäsi,
vieras, niinkuin kaikki minun isänikin.
Psalmi 39:13
Milloin yhteiskunnassamme tuli muutos että Jumala asetettiin juoksupojan asemaan?
Että sitten annetaan almu ja kunnia Herralle jos se hoitaa tehtävänsä?
Ja Jeesus siirrettiin pelastajan roolista hyllylle. Enkeleihin ja johonkin Korkeampaan voimaan uskotaan, mutta ei missään nimessä Jeesukseen.
Vaikka opetetaan että usko riittää, niin sekin tuntuu olevan monille liikaa, halutaan helpompaa ja nopeampaa reittiä.
Syntejä ei pyydetä anteeksi, koska ei tunneta itseään syntiseksi.
Rukous on vahva työkalu tänäkin päivänä. Kaikkien kädessä se ei kuitenkaan näytä voimiansa. Vaaditaan vilpitön sydän.
Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi.
Markus 11:25
Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.
Jaakob 1:6
Yksi suurimmasta paholaisen vedätyksistä lieneekin se, että ihmiset eivät kestäisi saarnausta synnistä. Että he haluavat vain makeita sanoja. Vaikka tosiasiassa synnistä saarnaaminen saa aikaan kehoituksen parannukseen. Muutokseen ja uskoon tuloon.
Hilja Aaltonen veti aikanaan salit täyteen pienissäkin kylissä saarnatessaan, nainen uskalsi käyttää koviakin termejä kehoittaessaan ja toruessaan itseään vanhempia aikamiehiä parannukseen. Ja satoa tuli. Tuli synnintuntoa ja tuli parannuksia. Kuulijoita ei mielistelty.
Jokainen ihminenhän tunnistaa synnin sisimmissään ja tähän pahaan oloon haetaan lohtua jos jostakin nykyaikaisesta villityksestä.
Kuinka oivallista onkaan paholaiselta kieltää synti, koska sitten ”ei ole enää” syntisiä ihmisiä. Ei ole ihmisiä jotka tarvitsisivat pelastusta.
Paha olo ei kuitenkaan ihmisestä poistu, se kalvaa niin kauan sisällä kun sille annetaan armahdus. Käänny siis synneistäsi ja rukoile. Löydä itsellesi hyvä olo ja armo. Ainoa tie vapauteen maailmassa on usko, joka tulee Jeesuksen ja synnintunnon kautta.
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
1. Johanneksen kirje 1:9
Joskus lienee uskovallakin paikallaan oman kalenterin tarkastelu. Paljonko rukous ja kiittäminen saa elämässämme sijaa?
Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.
1. Tessalonikalaiskirje 5:16-18
Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.
Psalmi 145:18
Toisinaan menneisyydessä sitä rukoili usein ja lyhyesti, yleensä pyytäen aina jotain. Tietenkin pettyen kun sitä ei aina tullutkaan. Ikä ja kasvu Jeesuksen matkassa on kuitenkin kasvattanut.
On oppinut luottamaan ja oppinut rukoilemisen taidon.
Myös omat vaatimuslistat on oppinut laittamaan sivuun ja pyytämään sitä, mikä tarkoitettu on. Että asiat tapahtuisi, niin kuin Hän haluaa, koska useimmin omat pyyntöni ja haluni ei johdakaan mihinkään hyvään pitkässä juoksussa.
Useimmiten kun aikaa on enemmän rukoushetkeen, sitä ei edes pyydä mitään. Nauttii siitä että saa olla läsnä Herran kanssa.
Tänään rukouksessa kiittäessä ja ylistäessä sain tuntea jälleen kerran ihmeellisen lämmön ja turvan. Mutta voimakkaamman kuin ennen, kuin merkiksi.
Kuin tunne siitä kun joskus meni vanhempien luo omillaan asuessaan ja siellä tajusi ettei haluakaan takas maailmalle ja omaan kotiin, missä odottaa työt, laskut ja muut ikävät arjen asiat.
Sama tunne tuli rukouksessa, en tahdo Isä enää maailmaan, olen nähnyt jo riittävästi, haluan turvasatamaan, Sinun luo.
Kuulin lohdun sanat: "vielä vähän aikaa lapseni."
Rukous on turvamme, ilomme, lohtumme ja pakopaikkamme maailmasta. Ne arvokkaat pienet lisähetket, kun saamme olla Herran kanssa.
Ojentaessani tänään aiemmin erästä uskosta osatonta somessa, joka avoimesti pilkkasi Jumalaa, Jeesusta ja rukouksen voimaa, koska hänet oli vaikeuksissa ohjattu rukoilemaan, ilman uskoa, eikä apua ollut hänen mielestään tullut. Pohdin, mikä ihmisessä saa noin sokeaksi uskon asioille?
Hän ei myöskään antanut mahdollisuutta vaihtoehdolle että Herra kantoi hänet vaikeuksien yli rukouksen voimasta, vaan sanoi että joutuneensa itse, omin voimin selviämään.
Totuutta en tietenkään hänen kohdallaan tiedä, mutta paljon on pielessä, jos oletamme rukouksen voimasta saavamme ihmeparantumisen, punaisen maton ja kaikkiin ongelmiimme ratkaisun vain yhtenä oljenkortena sen jälkeen, kun kaverille kilauttaminen ei auta. Siis jopa ilman uskonratkaisua.
Jos emme saa heti vastausta tai apua tilanteeseemme, luovutamme. Onko siis yhteiskuntamme muuttunut niin lyhyt jänteiseksi että kaikki pitää tapahtua heti vai onko kyse vaan syntisen lihan halusta nähdä merkit ha lupaukset ensin ja sitten vasta miettiä päätöstä uskoako vai ei?
Ei ole kaukana aika, jolloin Jumala oli pyhä auktoriteetti, jonka edessä niin pukumiehen kuin sotilaankin housut puntit taipuivat rukoukseen polvillaan, vaikkei välttämättä uskossa oltukaan sillä hetkellä.
Nöyrryttiin Herran edessä ja ymmärrettiin ettei välttämättä olla kelvollisia saamaan apua sillä kertaa.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota korviisi minun huutoni.
Älä ole kuuro minun kyyneleilleni;
sillä minä olen muukalainen sinun tykönäsi,
vieras, niinkuin kaikki minun isänikin.
Psalmi 39:13
Milloin yhteiskunnassamme tuli muutos että Jumala asetettiin juoksupojan asemaan?
Että sitten annetaan almu ja kunnia Herralle jos se hoitaa tehtävänsä?
Ja Jeesus siirrettiin pelastajan roolista hyllylle. Enkeleihin ja johonkin Korkeampaan voimaan uskotaan, mutta ei missään nimessä Jeesukseen.
Vaikka opetetaan että usko riittää, niin sekin tuntuu olevan monille liikaa, halutaan helpompaa ja nopeampaa reittiä.
Syntejä ei pyydetä anteeksi, koska ei tunneta itseään syntiseksi.
Rukous on vahva työkalu tänäkin päivänä. Kaikkien kädessä se ei kuitenkaan näytä voimiansa. Vaaditaan vilpitön sydän.
Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi.
Markus 11:25
Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.
Jaakob 1:6
Yksi suurimmasta paholaisen vedätyksistä lieneekin se, että ihmiset eivät kestäisi saarnausta synnistä. Että he haluavat vain makeita sanoja. Vaikka tosiasiassa synnistä saarnaaminen saa aikaan kehoituksen parannukseen. Muutokseen ja uskoon tuloon.
Hilja Aaltonen veti aikanaan salit täyteen pienissäkin kylissä saarnatessaan, nainen uskalsi käyttää koviakin termejä kehoittaessaan ja toruessaan itseään vanhempia aikamiehiä parannukseen. Ja satoa tuli. Tuli synnintuntoa ja tuli parannuksia. Kuulijoita ei mielistelty.
Jokainen ihminenhän tunnistaa synnin sisimmissään ja tähän pahaan oloon haetaan lohtua jos jostakin nykyaikaisesta villityksestä.
Kuinka oivallista onkaan paholaiselta kieltää synti, koska sitten ”ei ole enää” syntisiä ihmisiä. Ei ole ihmisiä jotka tarvitsisivat pelastusta.
Paha olo ei kuitenkaan ihmisestä poistu, se kalvaa niin kauan sisällä kun sille annetaan armahdus. Käänny siis synneistäsi ja rukoile. Löydä itsellesi hyvä olo ja armo. Ainoa tie vapauteen maailmassa on usko, joka tulee Jeesuksen ja synnintunnon kautta.
Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
1. Johanneksen kirje 1:9
Joskus lienee uskovallakin paikallaan oman kalenterin tarkastelu. Paljonko rukous ja kiittäminen saa elämässämme sijaa?
Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.
1. Tessalonikalaiskirje 5:16-18