Osta lippusi ennen viimeistä junaa
Lähetetty: 03 Heinä 2022, 13:14
Meillä ihmisillä tuppaa olemaan tukiverkkoja, tapoja ja riippuvuuksia jossa roikumme. Monesti tietyt tavat tuovat turvaa varsinkin jos puhutaan riippuvuuksista tai sairauksista.
On helppoa hakea turvaa maallisista asioista. Ihminen jaksaa uskomattoman raskaita asioita, jos siintää palkinto mielessä kuten suklaalevy tai viinapullo. Tai parisuhteessa joku parempi aika. Itseään on helppo huijata ja usein läheiset ovat nähneet tarinan juonen jo aikaa sitten, ennen kuin sen edes itselleen myöntää.
Maalliset turvat antavat kuitenkin vain näennäistä turvaa ja suojaa. Usein ne tuovat mukaan jotain huonoa. Herrassa on kuitenkin loppumaton turva niillekin, jotka eivät omin voimin jaksa riippua. Omavaraisuudesta luopuminen on usein vaikeaa, antaa ohjat jollekin jota ei näe, etkä voi ”varmaksi" luottaa että saat avun.
Vaikka olen itse antanut päätösvallan Herralle pelkään silti ajoittain, että sorrun omavaraisuuteen. Entä jos meillä onkin loppuun asti kaksi tietä kuljettavana? Vaikka molemmat veisivät perille toinen on helppo Herran tarkoittama tie ja toinen tie on kivikkoinen. Luulen että itse tulen kulkemaan tuota kivikkoista tietä loppuun asti. Sen verran paksukalloinen ainakin tähän asti olen ollut. Mutta kulku on nykyään onneksi Herran kanssa.
Vaikka pahuutta onkin, niin Herran kanssa on hyvä olla. Katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen. Matteus 28:20
Meillä on tuki ja turva vaikka mokamme. Eksyneet nostetaan polulle ja meille ollaan pitkämielisiä. Herra ei hylkää. Siitä tietoisena on ainakin hyvä elää. Tietenkään ei voi elää tahallaan mokaillen ja luottaa kerran annettuun pelastukseen sokeasti.
Viitaten täällä olleeseen keskusteluun uskon siihen, että pelastuneiden osuus tulee olemaan paljon suurempi kun ihmiset luulevat. Uskon että viime hetken matkalippuja kyllä jaetaan. Ja hyvä niin. Saatana on voitettu jo Golgatalla ja joutuu edelleen tottelemaan Jumalaa ja Hänen poikaansa.
Joskus mietin että on epäreilua että viimemetreillä pelastuu, jos siihen asti on kieltänyt uskon, verrattuna niihin jotka palvelevat koko ikänsä. Mutta Jumala ei ajattele niin kuin ihmiset.
Jos astuisit Isän ”saappaisiin” ja ajattelisit kaikkia lapsinasi, etkö haluaisi jokaisen heistä kotiin? Antaisit enemmän uskollisille palvelijoille mutta palkitsisit ja rakastaisit myös niitä jotka eivät ole sitä ansainneet, jotta heistäkin tulisi uskollisia seuraajia ja muiden auttajia. Rakkaus ei ole ostotavaraa. Teinin äitinä olleena voin sanoa usein omien hampaiden lyhenneen niitä purressa kun kärsivällisyys vaan loppuu, mutta sitten niinä hyvinä päivinä kun näkee työnsä tuloksen ja ymmärtää että rakkaus on se ainoa joka kestää ja jota tarvitaan että ihmiset kestää.
Harva meistä on ollut pienestä saakka Jeesukseen uskova. Jos viime metreillä ei saisi pelastua, niin mihin kohtaan raja vedettäisiin? Oli raja missä hyvänsä todennäköisesti olisin itse ulkopuolella. Haluaisinko sitä muille? Olenko ansainnut oman pelastumiseni? Molempiin voin vastata etten todellakaan.
Olen joskus surrut asiaa, kun en ymmärrä tuota tuhat vuotiskautta. Olen elänyt siinä uskossa että taivas on lopullinen paikka, hyvä ja muuttumaton ja siellä ei ole minkäänlaista pahuutta. Jos tuleekin uusi Jerusalem ja maailma maanpinnalle ja saatanakin päästetään vielä kerran vapaaksi, niin muuttuuko mikään?
Mitenkä pahat ihmiset, jotka pelastuvat viime hetkellä toimivat taivaassa? Muuttuvatko he ylösotettaessa? Entä jos Taivas ei olekaan lopullinen, vaan uusi valtakunta on maanpinnalla ja siellä on ne ihmiset joiden kanssa et ole tullut toimeen maanpinnalla? Muistammeko me kaikki vanhat asiat?
Sain tässä taannoin näyn painiessani asian kanssa. Minut temmattiin vauhdilla ylös, sain nähdä maapallon kaukaa alhaalta. Oli kaunis kaupunki, valkoista kiveä ja marmoria, sellaista mitä näkee Kreikassa ja vanhoissa kaupungeissa. Kävelin käytävää Jeesuksen kanssa. Kasvoja ei näytetty mutta tiesin Hänen olevan rakas Herrani. Kalkin väriä kaikkialla rakenteissa. Kaunis palatsi. Sellaisten tukipilarien välistä näkyi sisäpihalle jossa oli työmiehiä hommissa kauniissa kaavuissa. Jotenkin ymmärsin että kaikki saa palkkionsa tekojensa mukaan. Toiset päätyvät työmiehiksi, toiset vähän korkeammalle, palvelustyönsä ansionsa mukaisesti. Työmiehen rooli ei kuitenkaan ole huono. Kaikki ovat pelastuneet. On rauha. Jokainen on vastuussa matkastaan. Se lohdutti vaikken kaikkea vieläkään ymmärrä. Kysymyksiä on paljon. Odotus on kova sinne jonnekin uuteen ja parempaan, turvalliseen elämään. Herra haluaa että kaikki pelastuvat.
Elämässä joutuu usein tuohon risteykseen jossa pitää valita valoisa tai varjoisampi polku. Sitä alkaa jo tällä ikää tiedostaa että mitkä tiet ja asiat helpottavat omaa uskon matkaa ja mitkä ovat haitaksi. Mokia ne eivät silti estä. Koko ajan me kasvamme ja kasvumme mukaan saamme uusia ovia ja polkuja. Joudumme valintojen eteen. Herrassa on hyvä olla. En lakkaa ikinä kyllästymästä lauseeseen. Silti näen toisinaan että valitsen tuon varjoisamman polun. Ne virheet. Sorrun omaan ajatteluun ja omavaraisuuteen. Rakkaus ei katoa sanotaan. Rakastunut näkee asiat valoisammin kuin ei rakastunut. Ensirakkauden jälkeen suhde Herraan pysyy vahvana. Tätä kirjoittaessa muistan äitini aikoinaan sanoneen rakastavansa kahta miestä. Omaa miestään ja Jeesusta. Nyt ymmärrän ja koen sen konkreettisesti.
Olen oppinut tai tarkemmin sanottuna huomaan katsovani usein ihmisiä Jeesuksen silmin. (Lisään tähän että Jeesuksen oletettujen silmien tavoin, koska en tietenkään voi kuvitella edes että meriittini riittäisi mihinkään Hänen tai Jumalan kykyihin tai niiden tulkintaan) Siinä epäonnistuneemmassakin tai yhteiskunnallisesti merkityksettömissä ihmisessä on kyseessä yksi Jumalan lapsista. Se avaa paljon ymmärrystä sekä auttaa näkemään ihmisiä pintaa syvemmältä. Toisten kohtelu itseään parempana unohtuu usein. Ymmärrän päivä päivältä enemmän Herraani. Ymmärrän miksi minutkin kutsuttiin syntiin eksymisen tieltä parannukseen, vaikka itse pitkään epäilinkin etten ole enää kelpaava.
Matkani silti ei ole ollut niin pitkä ettenkö jaksaisi lakata ihmettelemästä puheissani ja kirjoituksissani luonnon, Herran ja Raamatun sanan ihmeellisyyttä. Kuinka yksi lause voi nostaa särkyneen ylös? Ihmeet eivät lopu.
Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin.
Matteus 26:53
Toivoisin silti olevani rohkeampi sanansaattaja. Haluan jakaa rakkautta ja iloa ympäristööni, siitäkin huolimatta että sellaisia pidetään hieman yksinkertaisena. Ihmiset elävät sellaisessa omassa putkessaan eivätkä näe mitä ympärillä tapahtuu. Oman navan tuijottaminen vie usein noudattamaan omia halujaan ja tekee sokeaksi sille mitä muut ovat vailla. Maailma tarvitsee enemmän rakkautta ja iloa ja ennen kaikkea Herraa ja Hänen turvaansa. Kirjoitan tämän kun minulla on vahva päivä. Tiedän paikkani ja roolini. Mutta heikkoja päiviä on myös niillä jotka pitkään ovat uskossa olleet. Niinä päivinä vapisen kuin haavanlehti enkä ole ollenkaan varma matkastani. Silti niitä hyviä kuin huonoja päiviäkin tarvitaan. Tasainen matkakin alkaa joskus puuduttamaan. Kivikot ja rosoiset kohdat saavat arvostamaan sitä helppoakin kulkua.
Herrassa on hyvä olla tänäänkin, huomenna ja iankaikkisesti. Ja niille jotka koette että ette tarvitse Jeesusta voin sanoa, että kyllä tarvitsette, kun kaikki maallinen sortuu, niin mitä jää jäljelle jos ei omaa mitään henkistä pääomaa? Me emme myöskään tiedä omaa lähtöpäiväämme. Iltapäivälehdistä usein näemme monen matkan päättyneen äkisti. Silloin ei enää paikkalippuja ostella kun juna on mennyt ohitse.
Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Matteus 7:7-8
On helppoa hakea turvaa maallisista asioista. Ihminen jaksaa uskomattoman raskaita asioita, jos siintää palkinto mielessä kuten suklaalevy tai viinapullo. Tai parisuhteessa joku parempi aika. Itseään on helppo huijata ja usein läheiset ovat nähneet tarinan juonen jo aikaa sitten, ennen kuin sen edes itselleen myöntää.
Maalliset turvat antavat kuitenkin vain näennäistä turvaa ja suojaa. Usein ne tuovat mukaan jotain huonoa. Herrassa on kuitenkin loppumaton turva niillekin, jotka eivät omin voimin jaksa riippua. Omavaraisuudesta luopuminen on usein vaikeaa, antaa ohjat jollekin jota ei näe, etkä voi ”varmaksi" luottaa että saat avun.
Vaikka olen itse antanut päätösvallan Herralle pelkään silti ajoittain, että sorrun omavaraisuuteen. Entä jos meillä onkin loppuun asti kaksi tietä kuljettavana? Vaikka molemmat veisivät perille toinen on helppo Herran tarkoittama tie ja toinen tie on kivikkoinen. Luulen että itse tulen kulkemaan tuota kivikkoista tietä loppuun asti. Sen verran paksukalloinen ainakin tähän asti olen ollut. Mutta kulku on nykyään onneksi Herran kanssa.
Vaikka pahuutta onkin, niin Herran kanssa on hyvä olla. Katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen. Matteus 28:20
Meillä on tuki ja turva vaikka mokamme. Eksyneet nostetaan polulle ja meille ollaan pitkämielisiä. Herra ei hylkää. Siitä tietoisena on ainakin hyvä elää. Tietenkään ei voi elää tahallaan mokaillen ja luottaa kerran annettuun pelastukseen sokeasti.
Viitaten täällä olleeseen keskusteluun uskon siihen, että pelastuneiden osuus tulee olemaan paljon suurempi kun ihmiset luulevat. Uskon että viime hetken matkalippuja kyllä jaetaan. Ja hyvä niin. Saatana on voitettu jo Golgatalla ja joutuu edelleen tottelemaan Jumalaa ja Hänen poikaansa.
Joskus mietin että on epäreilua että viimemetreillä pelastuu, jos siihen asti on kieltänyt uskon, verrattuna niihin jotka palvelevat koko ikänsä. Mutta Jumala ei ajattele niin kuin ihmiset.
Jos astuisit Isän ”saappaisiin” ja ajattelisit kaikkia lapsinasi, etkö haluaisi jokaisen heistä kotiin? Antaisit enemmän uskollisille palvelijoille mutta palkitsisit ja rakastaisit myös niitä jotka eivät ole sitä ansainneet, jotta heistäkin tulisi uskollisia seuraajia ja muiden auttajia. Rakkaus ei ole ostotavaraa. Teinin äitinä olleena voin sanoa usein omien hampaiden lyhenneen niitä purressa kun kärsivällisyys vaan loppuu, mutta sitten niinä hyvinä päivinä kun näkee työnsä tuloksen ja ymmärtää että rakkaus on se ainoa joka kestää ja jota tarvitaan että ihmiset kestää.
Harva meistä on ollut pienestä saakka Jeesukseen uskova. Jos viime metreillä ei saisi pelastua, niin mihin kohtaan raja vedettäisiin? Oli raja missä hyvänsä todennäköisesti olisin itse ulkopuolella. Haluaisinko sitä muille? Olenko ansainnut oman pelastumiseni? Molempiin voin vastata etten todellakaan.
Olen joskus surrut asiaa, kun en ymmärrä tuota tuhat vuotiskautta. Olen elänyt siinä uskossa että taivas on lopullinen paikka, hyvä ja muuttumaton ja siellä ei ole minkäänlaista pahuutta. Jos tuleekin uusi Jerusalem ja maailma maanpinnalle ja saatanakin päästetään vielä kerran vapaaksi, niin muuttuuko mikään?
Mitenkä pahat ihmiset, jotka pelastuvat viime hetkellä toimivat taivaassa? Muuttuvatko he ylösotettaessa? Entä jos Taivas ei olekaan lopullinen, vaan uusi valtakunta on maanpinnalla ja siellä on ne ihmiset joiden kanssa et ole tullut toimeen maanpinnalla? Muistammeko me kaikki vanhat asiat?
Sain tässä taannoin näyn painiessani asian kanssa. Minut temmattiin vauhdilla ylös, sain nähdä maapallon kaukaa alhaalta. Oli kaunis kaupunki, valkoista kiveä ja marmoria, sellaista mitä näkee Kreikassa ja vanhoissa kaupungeissa. Kävelin käytävää Jeesuksen kanssa. Kasvoja ei näytetty mutta tiesin Hänen olevan rakas Herrani. Kalkin väriä kaikkialla rakenteissa. Kaunis palatsi. Sellaisten tukipilarien välistä näkyi sisäpihalle jossa oli työmiehiä hommissa kauniissa kaavuissa. Jotenkin ymmärsin että kaikki saa palkkionsa tekojensa mukaan. Toiset päätyvät työmiehiksi, toiset vähän korkeammalle, palvelustyönsä ansionsa mukaisesti. Työmiehen rooli ei kuitenkaan ole huono. Kaikki ovat pelastuneet. On rauha. Jokainen on vastuussa matkastaan. Se lohdutti vaikken kaikkea vieläkään ymmärrä. Kysymyksiä on paljon. Odotus on kova sinne jonnekin uuteen ja parempaan, turvalliseen elämään. Herra haluaa että kaikki pelastuvat.
Elämässä joutuu usein tuohon risteykseen jossa pitää valita valoisa tai varjoisampi polku. Sitä alkaa jo tällä ikää tiedostaa että mitkä tiet ja asiat helpottavat omaa uskon matkaa ja mitkä ovat haitaksi. Mokia ne eivät silti estä. Koko ajan me kasvamme ja kasvumme mukaan saamme uusia ovia ja polkuja. Joudumme valintojen eteen. Herrassa on hyvä olla. En lakkaa ikinä kyllästymästä lauseeseen. Silti näen toisinaan että valitsen tuon varjoisamman polun. Ne virheet. Sorrun omaan ajatteluun ja omavaraisuuteen. Rakkaus ei katoa sanotaan. Rakastunut näkee asiat valoisammin kuin ei rakastunut. Ensirakkauden jälkeen suhde Herraan pysyy vahvana. Tätä kirjoittaessa muistan äitini aikoinaan sanoneen rakastavansa kahta miestä. Omaa miestään ja Jeesusta. Nyt ymmärrän ja koen sen konkreettisesti.
Olen oppinut tai tarkemmin sanottuna huomaan katsovani usein ihmisiä Jeesuksen silmin. (Lisään tähän että Jeesuksen oletettujen silmien tavoin, koska en tietenkään voi kuvitella edes että meriittini riittäisi mihinkään Hänen tai Jumalan kykyihin tai niiden tulkintaan) Siinä epäonnistuneemmassakin tai yhteiskunnallisesti merkityksettömissä ihmisessä on kyseessä yksi Jumalan lapsista. Se avaa paljon ymmärrystä sekä auttaa näkemään ihmisiä pintaa syvemmältä. Toisten kohtelu itseään parempana unohtuu usein. Ymmärrän päivä päivältä enemmän Herraani. Ymmärrän miksi minutkin kutsuttiin syntiin eksymisen tieltä parannukseen, vaikka itse pitkään epäilinkin etten ole enää kelpaava.
Matkani silti ei ole ollut niin pitkä ettenkö jaksaisi lakata ihmettelemästä puheissani ja kirjoituksissani luonnon, Herran ja Raamatun sanan ihmeellisyyttä. Kuinka yksi lause voi nostaa särkyneen ylös? Ihmeet eivät lopu.
Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin.
Matteus 26:53
Toivoisin silti olevani rohkeampi sanansaattaja. Haluan jakaa rakkautta ja iloa ympäristööni, siitäkin huolimatta että sellaisia pidetään hieman yksinkertaisena. Ihmiset elävät sellaisessa omassa putkessaan eivätkä näe mitä ympärillä tapahtuu. Oman navan tuijottaminen vie usein noudattamaan omia halujaan ja tekee sokeaksi sille mitä muut ovat vailla. Maailma tarvitsee enemmän rakkautta ja iloa ja ennen kaikkea Herraa ja Hänen turvaansa. Kirjoitan tämän kun minulla on vahva päivä. Tiedän paikkani ja roolini. Mutta heikkoja päiviä on myös niillä jotka pitkään ovat uskossa olleet. Niinä päivinä vapisen kuin haavanlehti enkä ole ollenkaan varma matkastani. Silti niitä hyviä kuin huonoja päiviäkin tarvitaan. Tasainen matkakin alkaa joskus puuduttamaan. Kivikot ja rosoiset kohdat saavat arvostamaan sitä helppoakin kulkua.
Herrassa on hyvä olla tänäänkin, huomenna ja iankaikkisesti. Ja niille jotka koette että ette tarvitse Jeesusta voin sanoa, että kyllä tarvitsette, kun kaikki maallinen sortuu, niin mitä jää jäljelle jos ei omaa mitään henkistä pääomaa? Me emme myöskään tiedä omaa lähtöpäiväämme. Iltapäivälehdistä usein näemme monen matkan päättyneen äkisti. Silloin ei enää paikkalippuja ostella kun juna on mennyt ohitse.
Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Matteus 7:7-8