Oli sitten kyse maallisista oloista tai hengellisistä oloista. Erämaassa olosta tai epämukavista olosuhteista uskontiellä, niin samat ratkaisut pätee molempiin.
Itseltäni kasvua on vaadittu paljon ja monessakin asiassa. Varmaan vaaditaan vieläkin. Tunnistan ja tunnustan itsessäni ne osa-alueet joissa en ole hyvä ja joista en kykene suoriutumaan neutraalin mielin. Hyvin mieluusti vetäydyn näistä taka-alalle ja ajattelen joku muu osaa hoitaa tämän. Osaako?
Eräs rakas puhuja sanoi, en muista aihetta mutta kyseessä oli uskovien puhtaus tai siis sellainen virheettömyys ja synnittömyys. Hän sanoi ettei sellaisia ole tai jos on, niin ne valehtelee. Kuinka lohdullista uusille uskoon tulleille. Kukaan ei ole täydellinen eikä sellaiseksi kerkeä tulla vaikka pyrkimys tietenkin monella on.
Kaikille kuitenkin tulee viisaus Herralta ja ehkä tämä on taas niitä kasvunpaikkoja jossa pitäisi ottaa sota-asu päälle ja sotia. Siis hengellinen sota-asu ja puheenkin pitäisi olla rauhallista. Rukoushan on aseemme.
Rakkaus ja välittäminen on yleensä se millä vastapuolen saa hiljaiseksi. Mutta nyt on viimeaikoina tullut paljon sellaista vastaan että rakkauskaan ei riitä. Vastustus on luja ja sanallisesti hirveä. Sanoja jota uskova ei halua edes lukea. Pilkkaa rivien välistä, ilman rivejäkin ja päin näköä.
Kun altavastaajalla Raamatun lauseet loppuvat ja rakkauskin alkaa horjua, mikä avuksi? Nostan hattua niille ketkä kykenevät loputtomiin ja pitkämielisesti vastaamaan kaikkiin henkilökohtaisiinkin hyökkäyksiin mitä somessakin tulee vastaan.
Olen heistä ylpeä ja samalla tunnistan alueen jossa itseni pitäisi kehittyä.
Ei saisi asioita päästää tunteiden tasolle. Ei saisi ärsyyntyä. Entä jos tulee vaan fyysisesti paha olo? Pilkkaajatkin on kehittyneet. Enää ei vastata takaisin aivottomilla ja yksinkertaisilla kommenteilla, vaan ne rupeaa olemaan älykkäitä ja niistä näkee että Raamattukin on luettu. Väärässä hengessä tosin mutta luettu. Joutuu oikeasti miettimään miten puolustautuu ja sehän vastapuolen tarkoituskin on. Tehdä tyhjäksi Raamatun sana.
Valmiiksi meistä kukaan ei täällä maanpinnalla tule ja kaikkia sotia ei ole tarkoitettu kaikille uskonsotilaille, mutta oli kehityskohde sitten tämä tai joku muu niin kehittyminen ei tapahdu pakenemalla.
Vanhat rutiinit on turvallisia ja opittu kehitysmalli monella vie samaan oravanpyörässä juoksuun. Ei nähdä metsää puilta.
Uskotaan niin lujasti omaan oikeassa oloon ettei nähdä edes päivänselviä ratkaisuja mitkä vieressä ovat. Vaikka ne huudettaisiin vasten kasvoja.
Uskova joutuu pakenemaan monesti lääkekaapille pahan tilanteen tulessa. Tuolle lääkekaapille ei kuitenkaan saa apteekista täydennystä ja välillä olisi hyvä tarkistaa myös vanhat lääkkeet. Onko siellä enää mitään vai onko tilalla pölyä tai peräti mausteita jos lääkepurkki on jäänyt käyttöä vaille?
Joskus kysellään lempi Raamatun kohtaa. Minulla se vaihtelee. Niitä on niin monia. Viimeksi sykähdytti Psalmi 119. Ennenkin luettu ja se on pitkä tähän jaettavaksi, mutta täyttä sanaa koko Psalmi.
Otan siitä otteen tähän.
Psalmi 119 jakeet 133-145.
133 Tee askeleeni vakaiksi Sanallasi, ettei mikään vääryys minua hallitse.
134 Vapauta minut ihmisten sorrosta, niin minä noudatan Sinun asetuksiasi.
135 Valaise kasvosi palvelijallesi ja opeta minulle lakisi.
136 Silmäni vuotavat kyynelvirtoja, kun Sinun opetustasi ei noudateta.
137 HERRA , sinä olet vanhurskas, ja Sinun tuomiosi ovat oikeamielisiä.
138 Sinä olet säätänyt todistuksesi vanhurskaudessa ja suuressa uskollisuudessa.
139 Kiivauteni on kuluttanut minut, sillä ahdistajani ovat unohtaneet Sinun sanasi.
140 Sinun sanasi on koeteltu ja puhdas, palvelijasi rakastaa sitä.
141 Minä olen vähäinen ja halveksittu, mutta en ole unohtanut Sinun asetuksiasi.
142 Sinun vanhurskautesi on ikuinen vanhurskaus, ja Sinun opetuksesi on totuus.
143 Hätä ja ahdistus ovat kohdanneet minua, mutta Sinun käskysi ovat ihastukseni.
144 Sinun todistuksesi ovat ikuisesti vanhurskaat, anna minulle ymmärrys, että eläisin.
145 Kaikesta sydämestäni minä huudan Sinua, vastaa minulle, HERRA . Minä tahdon noudattaa Sinun lakejasi.
Herran sana kantaa. Ja lääkkeistä tärkein, rukoilu on aseemme ja turvamme. Mutta meiltä vaaditaankin vähän.
Elämä on tavallaan kuin parikymmenkerroksinen kerrostalo. Moni jää sinne toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Toistamaan samoja vanhoja ympyröitä. Ei uskalleta tai viitsitä lähteä etsimään mitä ylempänä on. Maalliset menestyjät ja uskossaan pitkälle päässeet ovat niitä jotka sinne ovat lähteneen kipuamaan. Vaikka hissi ja helpot pelastustiet olisivat poikki, niin sinne mennään kun on selkeä määränpää.
Sillä ei ole merkitystä kaadutko seitsemän kertaa vaan sillä että nouset aina ylös. Jos jää pelkäämään epäonnistumisia ei voi ikinä onnistuakaan, jos ei uskalla kokeilla. Jos jää uskossaan vauvanruokatasolle ja ajattelee että se riittää niin kysyn, että riittääkö? Haluatko jättää sen kaiken väliin, jonka Herra on sinullekin suonut?
Määränpään ollessa selkeä tai vaikka se ei olisi edes tiedossa, niin kehoitan silti kiipeämään. Meillä on yksi elämä. Ja se elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei uskalleta katsoa tai lähteä tutkimaan mitä ylempänä on. Helppoa se tuskin on tai aina edes mukavaa, mutta uskallatko jättää tutkimatta?
Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.
Johannes 15:16