Tulevan suuren hädän keskellä meidän pitää olla lamppuja jotka loistavat pimeässä ja niitä tukevia valurautaisia lampunjalkoja mihin nojata. Konkreettisessa työssä me pystymme jakamaan tietoa Herran armosta. Ihmiset eivät kaipaa korulauseita vaan todellisia kokemuksia. Ihmiset kaipaavat auttavaa kättä ja tietoa turvasta, ei pitkiä litanioita ulkokultaisista lauseista. Niitä ei ymmärrä moni harras uskovakaan.
Aikaa ei ole tuhlattavaksi teologiseen väittelyyn tai Raamatun sanan opetukseen tai siitä kiistelyyn.
Todelliset tekijät ovat siellä missä on hätä. Älkäämme päätykö fariseuksiksi tai omiin kammioihimme odottamaan tulevaa aikaa.
Jeesus kulki viimeiseen hetkeen asti ulkona, kaduilla. Konkreettisesti auttamassa.
Ei temppelissä saarnaamassa.
Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa. Room 29:8
Sillä siihen teidät on kutsuttu. Kärsihän Kristuskin teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.
1. Pietarin kirje 2:21
Älkäämme tuudittautuko siihen että vain usko pelastaa.
Rakastan Jaakobin kirjettä vaikka sitä on kritisoitu siitä että siinä ei mainita Herran nimeä paljoakaan ja se on kokoelma kehotuksia kristityille ja haasteita kristittynä elämiseen. Se jolla korva on kuulkoon pätee tähän.Meille nykyajan uskoville pelastus ja usko Jeesukseen Kristukseen on usein lähinnä tietokilpailun omainen suoritus, johon lisätään ripaus uskonnollista pönötystä. Monille riittää totena pitävä usko, vaikka se ei ilmenisi millään tavalla uskovan elämässä. Näiden uskovien mielestä Jaakobin kirje on olkikirje, joka joutaisi poistaa Raamatusta, se kun ei uskonpuhdistajan, (tiedätte kyllä kenen), mielestä ajanut Jeesusta Kristusta.
Jaakob esittää kirjeessään totuuskriteerin. Seemiläisen sellaisen. Jos usko ei vaikuta millään tavalla, ei tunnu missään, eikä ilmene mitenkään, on usko kuollut, eli suomeksi sanottuna harhaluuloa. Uskoa ei siis ole. Jaakobia pidetään ainakin vähän laillisuuteen taipuvana ja armoa ymmärtämättömänä.
Meidän tulisi voida tehdä kuin Paavali aikoinaan, asettaa itsemme esikuvaksi ja todistaa sanamme omalla elämällämme. Se on uskon mitta, jonka jälkeen ja jonka puitteissa meidän tulee vaeltaa ja toimia, kuten Paavali opettaa roomalaiskirjeessä.
Me tarvitsemme Pyhän Hengen voimaa voidaksemme julistaa Jumalan suuria tekoja kielellä, jota kuulijamme ymmärtää. Meidät on siis kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja, niitä tekoja, joita hän on tehnyt elämässämme.
Meitä ei koskaan lähetetty teoretisoimaan, eikä kasvattamaan ihmisten inhimillistä viisautta, vaan johtamaan ihmiset Jumalan tuntemiseen.
Uskovina meidän tulee kyetä näyttämään Jumalan muuttava voima todeksi. Ennen oli toisin, sitten tuli Jeesus ja tapahtui muutos, joka näkyy, kuuluu, tuntuu ja saa aikaiseksi Jumalan suurten tekojen ylistystä.
Lainaus: https://jumalanunelma.wordpress.com/201 ... #more-1025
Moni auttaa, kun suoraan pyydetään mutta harva menee hädän keskelle, sinne missä ei enää pyydetä.Jaakobin kirja 2:14
Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: »Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin», jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
Emme voi tuudittautua pelkkään menolippuun taivaaseen.
Usko on konkreettisia tekoja, ymmärrettäviä lauseita, oman matkalaukun pakkaamista ja varmistamista että Taivaaseen lähtevälle lennolle pääsee mahdollisimman monta ihmistä.
Että sinne pääsee niitä ihmisiä jotka eivät lue uskonnollisia kirjoituksia, niitä jotka eivät kulje keskustelupalstoilla tai omista edes älypuhelinta, niitä jotka seisovat leipäjonossa tai istuvat sillan alla piikit kädessään. Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli kappaleen sanoin:
Anna minulle armahduksesi