Saanko luvan?

Valvoja: Sanna

Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1213
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Saanko luvan?

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Istun nojatuolissa hiljaa, en valita. Rukoilusta ei tule mitään. Sanaton huokailu saa hartiat yhä enemmän kasaan. Tunnen itseni tekopyhäksi lämpimässä asunnossani. Minulla ei ole puutetta ruoasta eikä vaatteista. Itseasiassa iän myötä vyötärölle ilmestynyt omituinen kumpu muistuttaa siitä, että asiani on liiankin hyvin. Paasto lieneisi jälleen paikallaan, koska selvästikään päivittäisillä askeleilla ei näytä olevan vaikutusta.

Huomaan vajoavani yhä syvemmälle nojatuoliin. Maailma tuntuu armottomalta ja paineet suorittaa uskoa kasvavat. Miten oikeutan itseni kelvolliseksi, kun tuolla ulkona uskon siskot ja veljet nukkuvat taivasalla ja kokevat vainoa?

Oma pää osaa olla vihonviimeinen vihollinen ajatuksineen. Yhdellä lauseella se saa tuntemaan arvottomaksi epäonnistujaksi, jonka ei olisi syytä kutsua itseään uskovaksi.

Negatiivisten asioiden kierteeseen on helppo jäädä. Olosuhteet lannistavat ja negatiiviset asiat kasvavat päivä päivältä, jos niille antaa vallan. ”Ei minusta ole palvelijaksi, en löydä rohkeutta, en ole vieläkään sanoutunut töistä irti, entä jos ovi ei olekaan valmiina auki, jos nyt jätän kaiken.”

Lapsuudessa, jos oli huijannut kokeissa ja saanut hyvän numeron, niin se ei yllättäen tuntunutkaan kivalta, kun sitä ei ollut saanut omin ansioin. Voitto ei ole voitto jos se ei ole ansaittu. Timoteus kirjeen lause ”olen juossut hyvän kilpailun” saa pään jankuttamaan lakkaamatta, olenko edes aloittanut kilpailua?

On huomioitavaa, että mitä enemmän Kristus meissä saa sijaa, sitä enemmän me itse vähennymme. Olemme heikkoja ja vajavaisia, ja niin kuuluukin olla. Vain siten ymmärrämme oman pienuutemme ja Herran työn meissä. Ylpeydellä ei ole uskossa sijaa.

Nuo heikot hetket on kuitenkin kamalia. Pyrkyrille, perfektionistille tai suorittajalle esteitä täynnä oleva tulevaisuus näyttää liian lannistavalta. Sinne näkymättömään hengelliseen elämään kaipaa kokoajan, taivaaseen ja turvaan Isän luokse.

Tuntuu raastavalta vaeltaa tätä maallista elämää, jossa velvoitteet kutsuvat ja suurin osa ihmisistä elää tuossa näkyvässä petollisessa maailmassa. Tästä maailmasta ei saa enää mitään irti. Miksi kaikki eivät voi herätä? Miksi tämä ei voi jo loppua? Miksi ihmiset eivät ymmärrä että Jumala on olemassa?

Sydäntä kalvaa ajatus että haluaisi tehdä paljon enemmän. Antaa, jakaa, auttaa, ylipäätään palvella Herraa enemmän.

Moni sanoo että ilman Herraa hyvin heikko. Itsestä tuntuu kuin olisi vanhan itsensä varjo. Sellainenko sitten on kykenevä ihmisten ilmoille? Toisaalta varjo on hyvin kuvaava termi. Olemme valosta riippuvaisia ja valon kanssa kulkiessamme, olemme voittamattomia.

Murehtiessani mahdollisuuksia huomaan näkymättömän vihollisen tarttuvan kurkkuuni yhä tiukemmin. Se haluaa vetää minut pohjalle, josta ei ole nousua. Se lisää kierroksia myllyyn muistuttamalla, että ei noin ihmispelkoinen voi ikinä tehdä Herran työtä.

Tiedän että tämäkin on syntiä tavallaan, yrittää edes rypeä jossain määrittelemättömässä itsesäälissä tai olosuhteiden uhrin aallokossa. Monella on asiat paljon huonommin, mutta he silti pystyvät, tekevät ja menevät.

Kaikki maallinenkin inhottaa päivä päivältä enemmän. Kauppakeskuksessa voin pahoin pikamuodin parissa. Meikkiosastoa katsellessa pohdin, että myytävän arsenaalin määrä on sitä luokkaa, kun luulisi niiden olevan koko talon remonttia varten. Kauppakeskuksista tulee mieleen turistikohteet, joiden marmorilattioiden ja mainosvalojen ulkopuolella on karut slummialueet. Ikäänkuin pystytetyt seinät, jotka kuiskivat sinulle että tämä on oikein, ei ole muuta maailmaa. Meiltä Suomesta noi slummialueet ovat vain vähän kauempana mutta silti liian lähellä että voisimme ummistaa silmämme. Se Jeesuksen kutsuma todellisuus jossa vähäisin on tärkein.

Maailman luoman ihmeellisen kuplan ymmärtää vasta kun sen ulkopuolella seisoo. Kuplan jossa pitää pärjätä, olla jotakin ja varsinkin näyttää. Kupla, jonka arvot ovat raha, kauneus ja menestys.

Kupla, jonka myös itse joskus tunsin, mutta jonka kanssa en haluaisi enää päivääkään elää.

Vaikka kyllähän sitä nykyään yritetään tuoda pehmeitä arvoja, kestävää kehitystä, vihreää tulevaisuutta ja kaikenlaista suvaitsevaisuutta. Ikään kuin yritetään valkopestä maailmaa ihmisille, että kyllä tässä hyviksien puolella ollaan.

Korruption ja raha hanojen kirskuessa on hyvä kieltää takkojen käyttö lämmitysvälineenä sekä maa- ja metsätalous luontoa kuormittavana, kun veli Kiina ja veli Intia saastuttavat vieressä niin, että Taivaassakin lienee kohta maskipakko. (Anteeksi musta huumori)


Uskovan irrallisuuden tunnekin on kamalaa. Toisinaan tuntuu kuin eläisi jossain tietokone pelissä, jossa vain sinä ja muutama muu lajitoveri tietää miten lopussa käy. Joka päivä maailma kulkee samaa rataansa, voit yrittää kyllä ihmisiä herätellä mutta ne katsovat sinua kuin vierasta. Päiväni murphynä kerrassaan. Pian tulee game over, mutta kukaan ei tunnu näkevän peliajan loppumista.

Välillä tuntuu että ei tunne ihmisiä enää ollenkaan, toisinaan edes perheenjäseniä. Kaikki tuntuu päivä päivältä enemmän tässä maailmassa pelkältä teatterilta. Kuin kaikki olisi jostain muualta ohjattavia robotteja ja sinun tehtäväsi on vain selvitä seassa.

Hyvinä päivinä tiedostan kyllä että minua valmistellaan johonkin. Hyvinä päivinä tuntuu että olen yksi noista ohjatuista ihmisistä jotka tietävät mitä tekevät. Huonona päivänä pelkkä liikkuminen on kamalaa. Tuntuu kuin kaikki näkisivät lävitse.

Tuntuu myös epäoikeudenmukaiselta, että on saanut Herralta niin paljon suhteessa siihen, miten olen kokenut antaneeni takaisin. Toisaalta jos ei olisi saanut, ei olisi tässäkään kirjoittamassa.

Ulkopuolisten esteiden kanssa voi oppia elämään. Rukoilla voit aina voimaa, kun lähdet ovesta ulos. Mutta itsensä kanssa pärjääminen on työlästä.

Murehdin tuolissani toimettomuuttani. Tuntuu että en edes kehtaa taas pyytää rohkeutta ja voimaa tähänkin päivään. Että taas pyytäisin itselleni jotain, kun en yhdestä vapaasta selviä.

Samassa havahdun tunteeseen lue Haggai 2 Raamatusta. Mietin onko tämä jotakin omaa kuvittelua, miten Vanha Testamentti nyt tähän hetkeen auttaisi, vaikka samalla tiedän että aina kun käsky lukea jotakin Raamatusta on tullut, se on pitänyt juuri oikean kehoituksen kohdan tai rohkaisun sanan sisällään siihen hetkeen.

Avaan laiskasti Raamatun ja alleviivauksista huomaan että tämä kohta on luettu useampaan kertaan. En kuitenkaan sitä muista.


Poimittu jakeet 4-6, 23:
Mutta nyt ole luja, Serubbaabel, sanoo Herra, ja ole luja, Joosua, Joosadakin poika, ylimmäinen pappi, ja ole luja, maan koko kansa, sanoo Herra, ja tehkää työtä; sillä minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra Sebaot.
Sen liiton sana, jonka minä tein teidän kanssanne, kun te läksitte Egyptistä, ja minun Henkeni pysyy teidän keskellänne. Älkää peljätkö.
Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Vielä vähän aikaa, ja minä liikutan taivaat ja maan, meren ja kuivan.
Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot.
"



Seuraava tunne, Psalmi 18 lukemisesta ei kaipaa enää vastustelua, kiireesti käännän sivut ja sanat ovat edessäni. Erityisesti jakeet 7, 17-20

Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa
ja huusin avuksi Jumalaani;
hän kuuli minun ääneni temppelistänsä,
ja minun huutoni hänen edessään
kohosi hänen korviinsa.
Hän ojensi kätensä korkeudesta
ja tarttui minuun,
veti minut ylös suurista vesistä;
hän pelasti minut voimallisesta vihollisestani,
minun vihamiehistäni,
sillä he olivat minua väkevämmät.
He hyökkäsivät minun kimppuuni
hätäni päivänä,
mutta Herra tuli minun tuekseni.
Hän toi minut avaraan paikkaan,
hän vapautti minut,
sillä hän oli mielistynyt minuun.



Olen sanaton. Miten Raamattu voikaan olla niin kattavasti kirjoitettu kirja että se antaa lukijoilleen vastauksia ja lohtua kerta kerralta ja vuosi vuodelta?

Yhtäkkiä ymmärrän taas enemmän. Ei olekaan kyse vain ulkopuolisista vastustajista ja esteistä. Herran lupauksessa auttaa ja nostaa on kyse kokonaisvaltaisesta avusta. Hän antaa murheelliselle avun ja nostaa syvistäkin vesistä voipuneen.

Meillä on lupa pyytää apua mitättömiinkin mielen ongelmiin, ahdistuksiin ja voimattomuuden tunteisiin. Ei tarvitse enää ajatella että vain isoissa ongelmissa ja murheissa voin pyytää Herraa avuksi, vaan avunanto sopimus koskee joka asiaa, myös heikkoja ja masentuneita.

Kyse on siitä vastaammeko Herralle kyllä, kun Hän kysyy Saanko luvan? Saanko luvan auttaa, nostaa ja kantaa? Me emme ole yksin. Meidän ei pidä jäädä sohvan pohjalle odottamaan parempaa päivää, vaan noustava ja rukoiltava ennen kuin vihollisen käsi painaa meidät alas sohvan uumeniin, josta ympäröivä maailma näyttää pelottavalta ja synkältä esteineen ja murheineen.

Kaikessa saamme turvata Herraamme. Kaiken me voimme Hänen kanssaan jos vain haluamme ja uskallamme.

Alan tunnistaa ettei nojatuoli vedä enää yhtä ahnaasti puoleensa kuin hetki sitten, kiitokset satelevat ja ymmärrän että sanoma pitää jakaa muillekkin. Vaikka kyllähän te uskossa vanhat tämän tiedätte, mutta ehkä joku muukin on linjoilla joka nostoa kaipaa.

Kuinka meillä onkaan upea Taivaan Isä? Kuinka arvokkaita ja etuoikeutettuja olemmekaan, kun saamme nauttia Jeesuksen tuomasta armosta, joka ei jäänyt vain ristille vaan kulkee meidän kanssamme maailman loppuun saakka. Kerrassaan merkillistä.

Päivä alkaa sittenkin tuntua hyvältä päivältä, sellaiselta jossa voi saa jotain merkityksellistä aikaiseksi.

Teen jälleen yhden siirron kohti jotakin, johon tiedän olevani velvoitettu, johonkin jota vastaan taistelen alitajuisesti. Sydän on vapaampi ja kevyempi, mutta tiedostan että nojatuolin uumenissa odottaa lannistaja, jos rupean ajattelemaan sitä, mitä edessä mahdollisesti on tai mitä edes ajattelen asiasta, mitä kohti ollaan ehkä minuakin viemässä.

Lannistajan saalis jäi tältä erää heikoksi, mutta tiedän että hän ei lopeta minun eikä sinunkaan kanssa. Katse puhtaasti Kristuksessa, hetki ja päivä kerrallansa, Hänessä roikkuen on matkattava. Kuin nuoralla kävelyä, jossa putoaminen on varmaa, jos katse harhautuu.


Älä siis jää rakas uskonsisar tai -veli tunteinesi kanssa yksin. Sinulla on lupa pyytää apua ja saada sitä. Meillä on aivan uskomaton voima- ja selviytymispankki Herrassa. Älä jätä sitä käyttämättä, kaikessa voit Häneen turvata.



Vanhuuteenne asti minä olen sama, vielä harmaantuneinakin minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4)
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Tuija
Viestit: 2791
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Saanko luvan?

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Amen Rosita. Amen.
Tunnen tuon tuskasi sisko. Sitä samaa olen täällä käynyt nyt päivästä päivään. Minulla on hiljainenen hetki/ aika. Tiedän että silloin minua valmistellaan johonkin.
Nyt olen päässyt jotenkin sen yli. Olen vain myöntänyt, että kyllä Herra kuljettaa ja johdattaa juuri siihen mihin on tarve.
Huusin Hänelle, että vaikka olisit kuinka hiljaa, en minä sinusta irti päästä. MINÄ USKON JA SITÄ EI POIS OTETA!
Tuo Haggai lohdutti minua tuossa saamassasi Rosita, sillä sen saman Hän antoi minulle vuosia sitten ja monien vahvistusten kautta.
Usein Jumala rohkaisee ja tukee meitä heti, kun otamme ensimmäisiä kuuliaisia askeleita. Hän siunaa mielellään.” Loppuhuipennuksena 2:23 Minä otan sinut… Sinut minä olen valinnut. Jumala on valinnut meistä jokaisen

Ef:1:4 niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,

Se auttaa ymmärtämään , miten suuri arvo meillä on Jumalan silmissä, ja rohkaisee meitä tekemään työtä hänelle. Sen muistaminen myös auttaa silloin, kun lannistaa”.

Ajattele, Hän on meidät valinnut ja sinettisormuksella omikseen ottanut. Iloitaan siitä. Vaikka tehtävämme olisi mielestämme kuinka pieni ja näkymätön, voi se Jumalan silmissä olla suurempi kuin yhdenkään maailmassa olevan suuren julistajan. Se on Jumalan suunnitelmassa juuri se ratkaiseva tekijä. Pieninä ja heikkoina teemme suuria asioita huomaamattamme.

Ota tuo Haggai vastaan sillä Hän on sillä siunaava sinua, sinua, joka olet Jumalan valittu.

"Sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä otan sinut, palvelijani Serubbaabel, Sealtielin poika, sanoo Herra, ja panen sinut ikäänkuin sinettisormukseksi. Sillä sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot."

Amen.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1213
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Saanko luvan?

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Kiitos Tuija 🙏🥰💖
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Saanko luvan?

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Aamen. Kiitos Rosita, että jaoit! Kiitos Tuija. Näiden pienten ihmeiden ja johdatusten jakaminen vahvistaa meitä kaikkia.
Ne tuo konkretiaa sille, miten uskomme vahvistuu..ja, että Raamattu on elävä kirja. Tuo pieni hiljainen ääni, johdatus, kun sen uskossa otat vastaan ja teet kehoituksen mukaan, niin vaikutukset ovat suuret!
Vastaa Viestiin