Pedon merkki

Keskustele eskatologisista asioista
Anujohanna74
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Syys 2021, 11:51

Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Anujohanna74 »

Hei!

Olen nyt tutkinut Raamattua. Elikkä ensiksi tulee peto, joka on valtioiden liitto. Tämä valta-aika 3,5 vuotta. Näettekö, että se on jo muodostunut? Koronan aikaan maailmanhallitukset olivat aika yhteisymmärryksessä eikä ole selvää onko pedon valtakunta koko maailma vai pääosa maailmaa. WHO:n KB pitää aika hyvin valtaa käsissään, tämänhän on nähty lehdistöstä, jota on hankala kiistää (Venäjä, Ranska, Suomi ja mahdollisesti moni muutkin maat (tuo Venäjäkin tuli yllätyksenä)). Tähän aikaan liittyy pedon palvonta sekä pedon merkki. Olen miettynyt, onko palvonta vain tottelua kaikkeen käskyihin eikä varsinaista palvontaa. Olemme totelleet erittäin hyvin kaikkia mahdollisia eristyksiä, maskipakkoa ja etäisyyttä. Kyse on ollut viruksen pelosta, mutta sitä voisi sivustaseuraajan silmissä (Johannes) nähdä palvontana.

Itse pelkään, että rokote on pedonmerkki käteen ja PCR testi on pedonmerkki otsaan. Olen valitettavasti kadotettu, jos tämä pitää paikkaansa, koska en tajunnut asioita aikaisemmin enkä osannut varoa PCR testejä. Sain outoja neurologisia oireita PCR testejä, jotka vastaavat täysin rokotehaittoja. Ovat kestäneet jo puoli vuotta. Ilmeisesti testit muuttavat DNA:ta, ja siksi tuo Ilmestyskirjan kadotus tulee näistä. Kun tutkin Eenokin kirjaa, mieleeni tuli seuraava ajatus, miksi maa kenties tuhottiin Nooan päivinä. Ehkei syynä ollut yksinkertaisesti pelkkä pahuus. Voisiko olla että ihmiskunta tuhottiin tuon pahojen henkien ihmisiin aiheuttaman DNA:n vääristymän takia. Jos olisi jatkunut tuolla mallin, Jeesus ei olisi voinut tulla, koska koko ihmiskunta olisi saastunut väärästä langenneiden henkiöinden DNA:sta. Lopunaikaa itse Jeesus vertaa Nooan päiviin. Onko saatanalla taas sama juoni?
Anujohanna74
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Syys 2021, 11:51

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Anujohanna74 »

Anteeksi korjaus edelliseen WHO:n KS.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2072
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Anujohanna74 kirjoitti: 21 Maalis 2022, 15:29 Hei!

Olen nyt tutkinut Raamattua. Elikkä ...
.....
Itse pelkään, että rokote on pedonmerkki käteen ja PCR testi on pedonmerkki otsaan. Olen valitettavasti kadotettu, jos tämä pitää paikkaansa, koska en tajunnut asioita aikaisemmin enkä osannut varoa PCR testejä. Sain outoja neurologisia oireita PCR testejä, jotka vastaavat täysin rokotehaittoja. Ovat kestäneet jo puoli vuotta. Ilmeisesti testit muuttavat DNA:ta, ja siksi tuo Ilmestyskirjan kadotus tulee näistä. Kun tutkin...Etc.
Et ole kadotettu. Ole turvallisella mielellä.
Anujohanna74
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Syys 2021, 11:51

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Anujohanna74 »

https://asiakas.kotisivukone.com/files/ ... uuttuu.mp3

Tätä pahoin pelkään, että asia ei ole näin yksinkertainen.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2072
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Anujohanna74 kirjoitti: 21 Maalis 2022, 17:46 https://asiakas.kotisivukone.com/files/ ... uuttuu.mp3

Tätä pahoin pelkään, että asia ei ole näin yksinkertainen.
Tuossahan mainittiin vain kansojen geneettinen muutos.
Viimeksi muokannut Uskon Jeesukseen, 21 Maalis 2022, 21:56. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
NO112
Viestit: 21
Liittynyt: 22 Tammi 2022, 19:41

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja NO112 »

Syksyllä 2021 Herra näytti pätkän unta. Siinä nenään työnnettiin 3 piikkiä, sitten sai passin. Passissa ei ollutkaan enään oma kuva. Vaan kuva oli tummaihoinen "koin että sillä viitattiin orjuuteen, johon piikit johtaa" sitten ihon alle mönki langan pätkiä, vähän kuin DNA pätkiä jotka meni ihosta läpi. Sitten kun Huusi Jeesusta avuksi nämä langanpätkät tulivat ihosta takaisin pintaan kuin piikit, ja ne pystyi nyppiä pois. Koin että haittavaikutukset korjaantuu Jeesuksen avulla. Passiin kuitenkin jäi edelleen tummaihoinen henkilö.

Itse olen välttänyt testit ja piikit, ja suosittelen muitakin turvaamaan elävään Jumalaan Jeesukseen. sana riittää suojaamaan taudilta, ja jos tulee oireita niin rukous ja öljyllä voitelu riittää, sekä syntien tunnustus mikäli sairaus on tullut synnin johdosta, kuten varomattomat sanat tai ajatukset. Amen Jaakobin 5:14
"Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä."
Raamattu Suomeksi 1938
https://play.google.com/store/apps/deta ... omeksi1938
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2072
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Kiitos Herra Jeesus, että olet verelläsi lunastanut meidät kaikki.
Viimeksi muokannut Uskon Jeesukseen, 21 Maalis 2022, 21:54. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2072
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Anujohanna74 kirjoitti: 21 Maalis 2022, 17:46 https://asiakas.kotisivukone.com/files/ ... uuttuu.mp3

Tätä pahoin pelkään, että asia ei ole näin yksinkertainen.
Viitaten tuohon "Kansojen geneettinen ominaisuus muuttuu"-lauseeseen audiotallenteessa:

https://www.modernatx.com/mrna-technolo ... evelopment

Käyttöjärjestelmämme:

Tunnustamme mRNA-tieteen laajat mahdollisuudet, päätimme luoda mRNA-teknologiaalustan, joka toimii hyvin paljon kuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Se on suunniteltu siten, että se voidaan kytkeä ja toistaa vaihdettavasti eri ohjelmien kanssa. Meidän tapauksessamme "ohjelma" tai "sovellus" on mRNA-lääkkeemme - ainutlaatuinen mRNA-sekvenssi, joka koodaa proteiinia.
...
mRNA-lääkkeemme – "elämän ohjelmisto".
Viimeksi muokannut Uskon Jeesukseen, 21 Maalis 2022, 21:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Anujohanna74
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Syys 2021, 11:51

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Anujohanna74 »

Luin tämän:

War has been declared on the saints. The Covid vaccines and tests are the enemy’s weapons of war. Do not allow the enemy to use his weapons on you or you will suffer eternal consequences. You must resist, do not be deceived
.

Pitäisikö minun tappaa itseni nyt, ennenkuin teen enemmän vahinkoa?
Avatar
Rakastettu
Viestit: 257
Liittynyt: 15 Elo 2021, 19:13

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Rakastettu »

Anujohanna74 kirjoitti: 21 Maalis 2022, 21:03 Luin tämän:

War has been declared on the saints. The Covid vaccines and tests are the enemy’s weapons of war. Do not allow the enemy to use his weapons on you or you will suffer eternal consequences. You must resist, do not be deceived
.

Pitäisikö minun tappaa itseni nyt, ennenkuin teen enemmän vahinkoa?
Testit ja rokotteet ei ole pedonmerkki. Älä tapa itteäs.
Anujohanna74
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Syys 2021, 11:51

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Anujohanna74 »

Mutta tuossa profetiasivuilla oli, että rokotteet muuttavat zombieksi ja pahaksi.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2072
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Anujohanna74 kirjoitti: 21 Maalis 2022, 21:28 Mutta tuossa profetiasivuilla oli, että rokotteet muuttavat zombieksi ja pahaksi.
Rokotteet vaikuttavat toki DNA:han, mutta ollakseen pedonmerkki, tulisi rokotteen vaikuttaa ostamiseen ja myymiseen.

Etkös sinä ollut käynyt vain testeissä. Niissähän otetaan vain näyte. Jos näytteestä kerätään jotain tietoa niin se ei ole pedonmerkki.

Usko Herraan Jeesukseen tässäkin asiassa ja heitä kaikki murheesi hänen päälleen.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2202
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Anujohanna74 kirjoitti: 21 Maalis 2022, 21:28 Mutta tuossa profetiasivuilla oli, että rokotteet muuttavat zombieksi ja pahaksi.
Ei kaikki ihmisten kirjoitukset ole Jumalalta ! Monet ns.profetiat ovat ihmisten omia uskomuksia,olettamuksia, oman mielensä tuotteita, eli silkkaa huu-haata :roll:

Tälläkin foorumilla on julkaistu "profetioita" jotka eivät ole toteutuneet, mutta näistä toteutumattomista "profetioista" puhutaan jälkikäteen tuskin ollenkaan.... :geek:

Sitten on niitä uskovia, jotka kuulevat "jumalan äänen", ja perustelevat esim. puolueita, koska se on kuulemma "jumalan heille tarkoittama tehtävä"...jne. jne. yhä uuudestaa ja uudestaan.....ja kun vanhat suunnitelmat, "profetiat", eivät toteutunutkaan niin sille tietenkin löytyy aina selitys..."jumala muutti suunnitelmiaan"....."rukouksemme kuultiin, niin Venäjä ei nyt sitten hyökännytkää"...jne.

-----------------------

Ja, mitä tulee ns. "pedon merkkiin", niin sitä ei voi tulla ennen kuin "peto" on astunut avoimesti näyttämölle...
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1242
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Anujohanna74 kirjoitti: 21 Maalis 2022, 15:29 Hei!

Olen nyt tutkinut Raamattua. Elikkä ensiksi tulee peto, joka on valtioiden liitto. Tämä valta-aika 3,5 vuotta. Näettekö, että se on jo muodostunut? Koronan aikaan maailmanhallitukset olivat aika yhteisymmärryksessä eikä ole selvää onko pedon valtakunta koko maailma vai pääosa maailmaa. WHO:n KB pitää aika hyvin valtaa käsissään, tämänhän on nähty lehdistöstä, jota on hankala kiistää (Venäjä, Ranska, Suomi ja mahdollisesti moni muutkin maat (tuo Venäjäkin tuli yllätyksenä)). Tähän aikaan liittyy pedon palvonta sekä pedon merkki. Olen miettynyt, onko palvonta vain tottelua kaikkeen käskyihin eikä varsinaista palvontaa. Olemme totelleet erittäin hyvin kaikkia mahdollisia eristyksiä, maskipakkoa ja etäisyyttä. Kyse on ollut viruksen pelosta, mutta sitä voisi sivustaseuraajan silmissä (Johannes) nähdä palvontana.

Itse pelkään, että rokote on pedonmerkki käteen ja PCR testi on pedonmerkki otsaan. Olen valitettavasti kadotettu, jos tämä pitää paikkaansa, koska en tajunnut asioita aikaisemmin enkä osannut varoa PCR testejä. Sain outoja neurologisia oireita PCR testejä, jotka vastaavat täysin rokotehaittoja. Ovat kestäneet jo puoli vuotta. Ilmeisesti testit muuttavat DNA:ta, ja siksi tuo Ilmestyskirjan kadotus tulee näistä. Kun tutkin Eenokin kirjaa, mieleeni tuli seuraava ajatus, miksi maa kenties tuhottiin Nooan päivinä. Ehkei syynä ollut yksinkertaisesti pelkkä pahuus. Voisiko olla että ihmiskunta tuhottiin tuon pahojen henkien ihmisiin aiheuttaman DNA:n vääristymän takia. Jos olisi jatkunut tuolla mallin, Jeesus ei olisi voinut tulla, koska koko ihmiskunta olisi saastunut väärästä langenneiden henkiöinden DNA:sta. Lopunaikaa itse Jeesus vertaa Nooan päiviin. Onko saatanalla taas sama juoni?


Samaa mieltä tosta että palvonta saattaa olla käskyjen noudattamista ja sitä että me ollaan polvillaan tämän käskyvallan alla, mitä koko kansakunta ei ole tähän päivään mennessä suostunut tekemään Jumalan kohdalla.

Rokote tuskin on pedonmerkki. Aoao:ta kompaten ymmärtääkseni pedon pitää ensin astua esiin. Vaikka tässä on jo kulissit pystyssä tolle maailmanhallitukselle mistä Niinistökin on varoitellut niin me emme ole vielä kokonaan tämän alla. Uskoisin että tämä korona on harjotusta siihen kuinka helposti me olemme vietävissä.

Sinun kannattaisi nyt kiinnittää katse Jeesukseen ja rukoilla. Älä pelkää liikaa. Mielestäni oliko täällä palstalla vai muualla, joku joka oli jo ottanut rokotteen rukoilemalla sai vastauksen ja kehotuksen olla ottamatta enempää.

On totta että on tutkittu että nuo rokotteen aineet muuttavat dna:ta mutta ei se hetkessä takuulla tapahdu. Annoksia on myös varattu 9 per henkilö joten voisi hyvin olettaa että vasta tämän määrän jälkeen ollaan tuossa "zombi" tilassa. Eikä sekään tuskin ole sellainen kun elokuvissa kuvataan, vaan tuollainen määrä myrkkyä ihmiseen tekee vihanneksen kaltaiseksi.

Saatanan juoni on eksyttää ihmiset Jumalan luota. Mielestäni vähän scifi pohjainen ajatus tuo dna:n kautta lankeaminen. Ymmärtääkseni lopun ajan eksytys tarkoittaa juuri sitä että hylätään Jumala, astutaan pedon vallan alle, ja tuhotaan pyhä keho noilla rokotteilla siruilla ja millä ties teknisillä ruumiinosilla mitä jo suunnitteilla. Toki voin olla väärässäkin mutta itsemurha ei ole uskovalle missään tilanteessa, millään asialla perusteltu teko. Raamatussa lukee n.366 kertaa älä pelkää. Jumala pitää kyllä huolen omistaan. Rukoile ja pyydä apua tilanteeseesi.

Lisäyksenä tuo itsemurha ei ole kenellekkään ihmiselle hyvä vaihtoehto. Pohjalta pääsee kyllä ylös. Ja joskus meidät laitetaan sinne jotta näemme sen mikä tarkoitettu on
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Anujohanna74
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Syys 2021, 11:51

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Anujohanna74 »

Minulla alkoi PCR testien jälkeen ihme kutina ja pistely puolilla kehoa (Morgellonin taudin oireita). FEMAN Celeste Solumin mukaan kyseessä on pedonmerkki ja minussa on nyt jotain nanotekniikkaa, josta ihoärsytykset johtuvat. Olen erittäin huolestunut hänen teksteistään, että minusta tulee ohjelmoitava robotti.Olen aivan äärimmäisen tuskissani ja en pysty enää syömään. Neljäs päivä jo menossa.
Anujohanna74
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Syys 2021, 11:51

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Anujohanna74 »

En tiedä, onko muille tullut testistä vastaavia oireita? Kaikki puhuvat vaan rokotteen haitoista.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2072
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Anujohanna74 kirjoitti: 23 Maalis 2022, 21:21 Minulla alkoi PCR testien jälkeen ihme kutina ja pistely puolilla kehoa (Morgellonin taudin oireita). FEMAN Celeste Solumin mukaan kyseessä on pedonmerkki ja minussa on nyt jotain nanotekniikkaa, josta ihoärsytykset johtuvat. Olen erittäin huolestunut hänen teksteistään, että minusta tulee ohjelmoitava robotti.Olen aivan äärimmäisen tuskissani ja en pysty enää syömään. Neljäs päivä jo menossa.
PCR-testi ei ole pedonmerkki, eikä pedonmerkkiä aseteta testin pumpulipuikolla.

Ilman PCR-testiä voi edelleen ostaa ja myydä.

Mikäli puikoista siirtyy joitain kuituja kehoon niin niihin tulisi voida siirtää informaatiota niin, että "asiointi" pedonmerki edellyttämässä liiketilassa tms. onnistuisi ostoksien tai palvelujen jne maksamiseksi

Rokotteissa on nanoteknologiaa.

Oletko ollut tavallista enemmän laitteiden äärellä? Itselläni pistelee kehossa ja varsikin käsissä paljon istumisen tuoman fyysisen jännitystilan vuoksi.
Anujohanna74
Viestit: 19
Liittynyt: 05 Syys 2021, 11:51

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Anujohanna74 »

Luin, että näissä testeissä on asetettu nanosirujs. Olen kyllä ollut tavallista enemmän koneen ääressä. Suomessakin pääsi testillä rokotteiden ohella johonkin paikkoihin, joskin testin voimassaoloaika oli vain kolme päivää.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2072
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Anujohanna74 kirjoitti: 24 Maalis 2022, 06:36 Luin, että näissä testeissä on asetettu nanosirujs. Olen kyllä ollut tavallista enemmän koneen ääressä. Suomessakin pääsi testillä rokotteiden ohella johonkin paikkoihin, joskin testin voimassaoloaika oli vain kolme päivää.
Läppäreistä tulee kyllä säteilyä ja istuminen tuo jännitteitä, joista pistelyjä.

Kokeilepa mahd. kuuma suihku; se auttaa. Itsellä pistelyä juuri noista syistä. Myös ulkoilu ja keuhkoventilaatio auttaa. Juuri luin kuinka 5g "syö" tai tuhoaa happi-molekyylejä.

Pitkähihainen Collegepaita, kypäräpipo ja kynsikkäät taistelussa näkymätöntä vihulaista eli säteilyä vastaan.

https://sahkoailmassa.fi
Suojautuminen 5g:ltä etc.
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: Pedon merkki

Viesti Kirjoittaja jsj »

En usko että meillä olisi sellainen Jumala, joka antaisi saatanan hämätä meitä ottamaan pedon merkin ikään kuin vahingossa.
Jotta pedon merkin ottamisella voidaan reilusti tuomita ihminen kadotukseen, täytyy sen ottamisen mielestäni olla ihan tietoinen teko. Uskon että jokainen ihminen, joka ottaa tuon merkin, tietää mistä siinä on kyse: että merkki tarkoittaa nimenomaan kristinuskon Jumalan lopullista hylkäämistä, mutta nuo ihmiset ehkä ajattelevat voivansa itse olla ikään kuin jumalia.
Ei olisi reilua että kävisit valtion ohjeistamana tekemässä PCR-testin ja saatana sitten olisi että "ähäkutti, tuo se oli nyt se pedon merkki!". Ja meillä on reilu Jumala.
Vastaa Viestiin