Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Keskustele eskatologisista asioista
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Salaliittoteoria käsitteenä on perujaan K e n n e d y n murhan ajoilta. Tuolloin ja virallisessakin totuudessa esitetään, että joku olisi ampunut hänet kauempaa rakennuksesta, mutta on olemassa teoria, jonka mukaan rouva K. olisi ampunut hänet?

Hän olisi ollut toisen luodin ampuja ja/tai piteli miestään muita ampujia varten? Kaikki muut autossa paitsi K. itse tiesivät hankkeesta. Eli näitä vaihtoehtoja esitetty tapahtumaan liittyen. Kts. myös kommentit.

Seuraavassa aikakauden tilanteesta kuvatusta videossa tilanne näyttää juuri tuolta kuten mainittu.

*Poistettu ilmeisen toimimaton linkki

Laitan tämän lähinnä omaa käsitystäni hämmentäneen väittämän vuoksi. Mikäli asia olisi todellakin noin niin silloinhan kenen tahansa totuudesta tietämättömän maailmankuvaan tulee jokin muutos.

Mikäli tuo on totta niin silloinhan W*T*C-tornien räjäytys, siis nimenomaan räjäytys voi jopa olla "omien" työtä?
Erillisiä tapahtumia ehken, mutta salattujen liittojen toimijoiden hankkeita?

Ajatuksia, mielipiteitä?

Näistä erillään on sitten litteän maapallon : ) teoria.
Viimeksi muokannut Uskon Jeesukseen, 13 Loka 2021, 17:47. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Litteä maapallo ei ole poissuljettu minun oletuksistani, mutta asiaan:

En ole koskaan kuullut, että rouva K. olisi ollut ampuja, mielenkiintoinen uusi teoria. Hänellä oli kyllä tarpeeksi motiivia uskotonta miestään kohtaan. Mutta mihin hän olisi piilottanut aseen?

Tästähän tuli hyvä jännäri :mrgreen:
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Linkki ei toimi.
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Magda-sisko kirjoitti: 13 Loka 2021, 11:18 Linkki ei toimi.
Itsellä linkki kyllä toimii.
Viimeksi muokannut Uskon Jeesukseen, 13 Loka 2021, 14:12. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

.
Viimeksi muokannut Uskon Jeesukseen, 14 Loka 2021, 10:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Magda-sisko kirjoitti: 13 Loka 2021, 11:08 Litteä maapallo ei ole poissuljettu minun oletuksistani, mutta asiaan:
:o :o

Vai, että litteä... :?

Mihinköhän vuorokauden vaihtelut perustuvat, ellei siihen että maapallo pyörii akselinsa ympäri, yksi osa palloa vuorollaan kohti aurinkoa ja valoa ??? :roll:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Aloitusta lukiessa tulee kyllä mieleen, että pitäisikö olla olemassa ihan oma osionsa tämän kaltaisille jutuille....nimenä voisi olla vaikka.."Suljettu osasto". :shock:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja Maria »

AOAOAOAOAO kirjoitti: 13 Loka 2021, 14:12 Aloitusta lukiessa tulee kyllä mieleen, että pitäisikö olla olemassa ihan oma osionsa tämän kaltaisille jutuille....nimenä voisi olla vaikka.."Suljettu osasto". :shock:
Tämä keskustelun aloitus oli kieltämättä yllättävä. En ole tuota esitettyä vaihtoehtoa tullut koskaan ajatelleeksi. En tiedä onko media esittänyt sitä meille.

Minulle tuo video ei heti selvittänyt sitä, mitä väittämä koskee, mutta eiköhän liene mahdollista sekin, että voimme nähdä videolla tuollaisenkin tapahtuman. Surullista se kuitenkin on, oli tekijä sitten kuka tahansa.

Joskus keskustelu aiheesta, joka on hieman (tai jopa paljonkin) haastava, saattaa toisinaan muistuttaa meitä siitä, että totuus voi olla joskus edessämme, emmekä pysty sitä silti näkemään. Ja koska olemme ihmisiä, emme aina tule nähneeksi sitä, mitä joku toinen näkee.
Kallistun siihen, että itselleni tekee hyvää joskus nähdä vähän yllättäviäkin väittämiä. Sen takia että hakeudun silloin yhä enemmän Jeesuksen turviin. Hän on kuitenkin tie, totuus ja elämä.

Ehkäpä "pohditaan outoja väittämiä/ajatuksia"- tyyppinen keskusteluosio voisi olla hyvä idea, jos se koetaan hyväksi.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Tärkein pointti liittyi totuuksien salaamiseen ja toisaalta niiden paljastumiseen.

Eli jos huomenna uutisointitahot maailmalla ja Yle sekä muut Suomen tahot uutisoisivat rouva K:n tehneen tuon niin kuinka tuo "totuus" vaikuttaisi meihin ja ihan keneen tahansa meillä ja maailmalla?

Tulisiko Usa:ssa pörssiromahdus jos asia olisi noin ja jos vielä selviäisi, että heti miten presidentinvalan vannonut
L.B.Johnson olisi tiennyt asiasta kuten oletettiin?

Saloja, liittoja ja teorioita vaiko kaikki yhdessä?

Mandala-efekti? Rouva K. avioitui O n a s s i k s e n kanssa - eli mikäli taustalla rouva K:n teko niin mikä vaikutus mihin missä ja milloin?

K:n lapset ja tiedon vaikutus heihin?

Muutin samalla ketjun nimeä hieman "Sci-fimmäksi" ja laajemmalle alueelle ulottuvaksi.

Avaruus tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeinen eli onko edes avaruudessa käyty? (Vastaus: on; mutta mistä voi tietää varmaksi.)

Atlantis? ym. ym.....
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Ensimmäinen salaliitto tai salattu hanke

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Magda-sisko kirjoitti: 13 Loka 2021, 11:08 Litteä maapallo ei ole poissuljettu minun oletuksistani, mutta asiaan:
Magda, oletko ikinä käynyt "reunalla" ?

Tai, tiedätkö ketään ihmistä joka olisi käynyt ?
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Marie
Viestit: 344
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Marie »

Mietintää:
Wikipedian mukaan maapallo kiertää matkallaan avaruudessa auringon ympäri 109800 kilometriä yhden tunnin aikana, noin 1098 kertaa kovempaa kuin lentokone
Samalla maapallo kiertää akselinsa ympäri 1670 kilometriä yhdessä tunnissa, n. 2 kertaa kovempaa kuin lentokne.

Lentokoneet kulkevat n. 800-1000 kilometriä tunnissa. Ne ovat paineistettuja että ihmiset pystyvät siellä olemaan. Kuinka me voidaan ilman mitään varusteita olemaan tällaisissa vauhdeissa kun Wikipedia meille kertoo.

Miten lentäjät pystyy lentämään kun maa liikkuu eri suuntiin niin kovaa ettei lentokone voi mitenkää "hitaanpana" saavuttaa määränpäätään.

1Moos 1 luku
Maailman luominen

1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
3 Ja Jumala sanoi: Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli.
4 Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
5 Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.
6 Ja Jumala sanoi: Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä.
7 Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
8 Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.
9 Ja Jumala sanoi: Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin. Ja tapahtui niin.
10 Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
11 Ja Jumala sanoi: Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on. Ja tapahtui niin:
12 maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
13 Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä.
14 Ja Jumala sanoi: Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle. Ja tapahtui niin:
16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
17 Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle
18 ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Marie kirjoitti: 19 Loka 2021, 07:06 Mietintää:
Wikipedian mukaan maapallo kiertää matkallaan avaruudessa auringon ympäri 109800 kilometriä yhden tunnin aikana, noin 1098 kertaa kovempaa kuin lentokone. Samalla maapallo kiertää akselinsa ympäri 1670 kilometriä yhdessä tunnissa, n. 2 kertaa kovempaa kuin lentokne.

Lentokoneet kulkevat n. 800-1000 kilometriä tunnissa. Ne ovat paineistettuja että ihmiset pystyvät siellä olemaan. Kuinka me voidaan ilman mitään varusteita olemaan tällaisissa vauhdeissa kun Wikipedia meille kertoo.

Miten lentäjät pystyy lentämään kun maa liikkuu eri suuntiin niin kovaa ettei lentokone voi mitenkää "hitaanpana" saavuttaa määränpäätään.
....
Paikallaan "pysyttelevä" lentokone liikkuu maapallon mukana - vasta "ampaistessaan" täyteen vauhtiin se liikkuu paikan A ja B välistä reittiä säädetyn ajan verran lopulta päämääräänsä päästen.

Tuo on siis oma järjenpäätelmäni.
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Lentokoneista lisää. ENTISET lentäjät paljastavat koneen asennon kulma maahan nähden - asentoa muuttamatta - on koko lentomatkan vakio. Jos kulma pysyy samana maan kaartuessa, niin kone lentää pois säädetystä korkeudestaan ja jatkaa avaruuteen.

https://www.tietopiste.com/littean-maan ... uskostaan/

Tästä on monta videota poistettu. Miksi on täytynyt poistaa, koska nämä eläkeläislentäjät ovat maailman silmissä höperöitä?
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Magda-sisko kirjoitti: 19 Loka 2021, 11:46 Lentokoneista lisää. ENTISET lentäjät paljastavat koneen asennon kulma maahan nähden - asentoa muuttamatta - on koko lentomatkan vakio. Jos kulma pysyy samana maan kaartuessa, niin kone lentää pois säädetystä korkeudestaan ja jatkaa avaruuteen.

https://www.tietopiste.com/littean-maan ... uskostaan/

Tästä on monta videota poistettu. Miksi on täytynyt poistaa, koska nämä eläkeläislentäjät ovat maailman silmissä höperöitä?
Varmaankin perustuu maan vetovoimaan ja osittain alla mainittuihin seikkoihin. Tosin tuo on vastaus siihen, mitä kysyttiin vaan vastaus lähinnä teknillisiin kysymyksiin.

https://www.kirjastot.fi/kysy/miksi-len ... _entity=fi

Miksi lentokoneella ei voi lentää avaruuteen?

Syy on siinä, että avaruudessa ei ole ilmaa. Lentokoneen lentäminen perustuu siipiin, joiden yli ja ali virtaava ilma luo nostovoiman. Tyhjiössä tätä ei tapahdu. Sekä potkuri- että suihkukoneissa myös koneen moottori tarvitsee ilmaa toimiakseen.

Rakettimoottori toimii avaruudessa, koska siinä palamiseen tarvittavaa happea ei oteta koneen ulkopuolelta, vaan se kuljetetaan polttoaineen tavoin mukana.

Alla oleva kirjoitus taasen kertoo maan pyöreydestä ja täten tavallaan esittää vastauksen Magda-Siskon esille- tuomaan kysymykseen. Eli alla kerrotaan maan pyörey-destä joten siksi lentokoneen kulma olisi se mitä se käytännössä onkin lentoteknisesti.

https://tekniikanmaailma.fi/miksi-lento ... n-valilla/

TEKNOLOGIA - ILMAILU 7.10.2019

Miksi lentokoneet eivät lennä ”suoraa viivaa” Tyynenmeren yli Pohjois-Amerikan ja Aasian välillä?

Jos olet matkustamassa Suomesta suoralla lennolla Aasiaan, lentoreittisi kulkee todennäköisesti Venäjän yli.

Mutta jos olet lentämässä Aasiaan Pohjois-Amerikasta, lentoreittisi kulkee tavallisesti ensin Alaskan ja Beringinsalmen jälkeen Venäjän rannikkoa mukaillen päämääräänsä – jota kuinkin alla olevan kuvan mukaisesti:

alaska-1024x690.png

KUVAA KATSOESSASI mieleesi saattoi nousta kysymys, miksi lentoyhtiöt eivät lennä kohteeseensa suoraan Tyynenmeren yli? Sehän säästäisi takuulla polttoainetta ja aikaa!

YouTube-kanava Bright Side vastaa kysymykseen uudella videollaan:

https://m.youtube.com/watch?v=00AT5h_sO ... e=emb_logo

Käy ilmi, että selitys näennäisesti kummalliseen lentoreittiin ei löydy turvallisuusseikoista vaan planeettamme rakenteesta.

KAKSIULOTTEISIA KARTTOJA tarkastellessaan sitä saattaa nimittäin joskus unohtaa, että planeettamme on pyöreä. Siksi kartalle piirretty reitti näyttää kiertoreitiltä, vaikka se todellisuudessa on Maan kaarevuuden vuoksi lyhyempi.

Voit havainnollistaa ilmiötä kotona karttapallon avulla kiristämällä langanpätkän vaikkapa Kalifornian ja Tokion välille. Maan kaarevuuden ansiosta lyhin reitti kulkeekin pohjoisempien leveyspiirien kautta.

Toinen lentoreittiin vaikuttava seikka on planeettamme epätasaisuus. Maa on nimittäin pyörimisliikkeensä ansiosta hieman lytyssä navoiltaan ja venynyt päivän-tasaajalta. Ero on pieni (vain 64 kilometriä) mutta huomattava tällaisilla pitkillä lentomatkoilla.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Kävikö Shatner avaruudessa vai ei? Eräs taho väitti, että pelkkä raketti laukaistiin avaruuteen, mutta allaolevan videoesityksen mukaan vaikuttaisi olevan niin, että ko. ryhmä ihmisiä William Shatner mukaan lukien myös oli raketin kyydissä.

William Shatnerin reaktio avaruudessa kelluntaan:
"Voi Jeesus"

https://m.youtube.com/watch?v=61LsDTZVjR0
Watch William Shatner and crew in zero gravity during Blue Origin spaceflight
IMG_20211019_235117.png
CNET 13.10.2021
Blue Origin shot Star Trek star, William Shatner into space for 10 minutes. Watch this video of the actor experiencing zero gravity with his crew during the New Shepard-18 mission

??? tai kenties !!!

(Huom. Kuva ei ole muuttunut siniseksi matkalla avaruudesta palstalle, vaan viestiketjun ylläpito on
käsitellyt kuvaa voimakkaasti)


Terveisin viestiketjun "Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files" ylläpito, valvoja-admin ja moderaattori me, myself & I
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Viestiketju "Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files" on syksyllä 2021 aloitettu nollabudjetin vielä laatusertifioimaton palstaketju, johon on tällä hetkellä kirjoitettu 15 viestiä kuuden kirjoittajan voimin.
Avatar
Marie
Viestit: 344
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Marie »

Tämä palasi mieleen kun lauin Katso 7 saaman viestin Jeesukselta:
Re: Sanoma rakkaalleni 3
Viesti Kirjoittaja katso7 » Eilen, 19:03
Kuljethan minun tahdossani. Se on verraton minun tieni. Saat iloita ja riemuita minun voitostani. Minä olen kuoleman vallan voittaja. Kuolema ei saa otetta sinusta kun olet kokonaan minun omani.

Taitaa aivan ensimmäinen salaliitto olla kun saatana ja muut langenneet enkelit heitettiin maan päälle. Ninkuin raamatussa sanotaan varas ei tule muuta kuin vavrastaman, tuhoamaan ja tappamaan, niin heti saatanan joukko alkoi tuhoamaan ja tappaman vihaamiaan ihmisiä.
Minua se on jahdannut koko elämäni. Nyt viime sunnuntai-maanantai vastaisena yönä näin unta että ajoin autolla. Minua alkoi huimaamaan ja auto alkoi ajelehtimaan. Ja heräsin kesken untani. Ihmettelin kuinka täällä on näin pimeätä. Pimeys oli niin todella pimeätä, ei edes minkäänlaisia valon heijastuksia.

Valoa tuli näkyviin hetken kuluttua. Katseeni osui alaviistoon eteenpäin ehkä noin 15-20 metriä, ja näin itseni makaamassa selälläni. Jeesus kumartui puoleeni ja laittoi kätensä rintakehäni päälle. Hän oli valonlähde, se kirkas valo jonka näin loistavan, sieltä näin missä olin kauempana.

Tulkitsen tapahtuneen olleen vaikea uniapneakohtaus jossa olen lakannut hengittämästä ja kuollut. Ja Vapahtajamme Jeesus palautti minut elämään.
Kiitos Herralle Jeesukselle. Anna minun tehdä työtä Sinulle ennenkuin lähtöni aika on.

Tästäkin salaliitosta tietämättömät ja tahtomattomat jotka tietävät, sanovat että ei sitä ole olemassakaan, ei pahoja henkiä ole, ei Jeesusta, ei Jumalaa, on vaan evoluutiota ym.
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Kiitos Marie, kun toit unesi meille. Lohduttava uni. Jeesus pitää meistä huolen!
Tuttavani on myös nähnyt ”kokenut” vastaavanlaisia unia, joissa pimeyden voimat ovat olleet ihan käsin kosketeltavissa, mutta joissa rauha on pysynyt sydämessä ja pelkoa ei ole tuntenut. Aamen!!
Avatar
Marie
Viestit: 344
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: Ensimmäinen salaliitto ym. salatut hankkeet - Äks-files

Viesti Kirjoittaja Marie »

Kiitos Pigeon viestistäsi, Herra Jeesus antaa rauhan sydämeen. Aamen
Vastaa Viestiin