Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Keskustele eskatologisista asioista
Tuula1

Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

jaana kavoniuksella tässä tärkeää asiaa.

21 t ·
TÄRKEÄ ITSENÄISYYSTAISTELUKEHOTUS KOKO SUOMEN KANSALLE!
Nyt se on julkisesti sitten tapahtunut, mitä valtiojohto on kansalaisilta salattuna valtiopetoshankkeena jo kauan tosiasiassa toteuttanut. OIKEUSKANSLERI TUOMAS PÖYSTI JA OIKEUSMINISTERI ANNA-MAJA HENRIKSSON OVAT KIRJALLISESTIKIN RYHTYNEET VÄITTÄMÄÄN KOKO VALTIOSÄÄNTÖÄMME ALISTEISEKSI "EU-KÄYTÄNNÖILLE" ELI VÄITTÄVÄT SUOMEN ITSENÄISYYDEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUTEMMME PÄÄTTYNEEN.
Olen tänään julkaissut alla olevan lehdistötiedotteen. Tiedotteeni liitteenä olevat oikeuskansleri Pöystin ratkaisut ja dokumentit toimitan luettaviksi Virkamafia.fi-sivuille otsikon "Elvytyskusetus ja tutkintapyynnöt" viimeistään ensi viikon alussa. Osa niistä on luettavissa tässä viestissä olevista linkeistä.
Lisäksi esiinnyn huomenna sunnuntaina taas Leveli-kanavalla ja kerron lisää. Ohjelma alkaa klo 20. Edellistä Levelin haastatteluani on katsottu 4 päivässä lähes 42.000 kertaa ja se on Youtubessakin trendatuimpien ohjelmien joukossa. Lisäksi kerron asiasta ensi tiistaina Lakimiehen matkassa-ohjelmassa klo 20 alkaen. Valta Kuuluu kansalle ajaa Turtiaisen ja toimittaja Tiaisen johdolla samaa tärkeää valtiovallan palautushanketta. Perussuomalaisissa tärkeää valtiosääntöasiaa ajavat avoimesti jo Ossi Tiihonen ja Tuula Huovinen. Tarkoitukseni on saada kaikki kansanedustajat ymmärtämään asian juridiikkaa ja pakottamaan heidätkin juridiikan ja mielenosoitusten avulla palauttamaan valtiosääntö ja laillisuus Suomeen ja irrottamaan Suomi laittomasta EU-sidoksesta. Siihen FIXIT:iin tarvitaan teitä jokaista, suomalaiset!
Alla tänään lähettämäni lehdistötiedotteen teksti ja siinä lopussa myös kehotus ilmoittautua minulle yhteyshenkilöksi. Kokoan paikkakunnittain ihmisiä mielenosoituksiin. Mielenosoitusten tulee olla massiivisia. Pelissä on koko valtiomme itsenäisyys, itsemääräämisoikeus ja olemassaolomme.
Jakakaa tätä tärkeää viestiäni kaikkialle ja tulkaa mukaan mielenosoituksiin ja yhdistykseni toimintaan!
LEHDISTÖTIEDOTE
Kaikki tekstit tässä viestissä kentässä ja liitetiedostot
1) Ovat osa vireillä olevaa valtiopetosta koskevaa rikosasiaa ja oikeuskansleri Pöystin ja valtiojohdon virkarikosasian tutkintapyyntöjä
2) Ovat lehdistötiedote valtiopetoshankkeesta ja sitä vastustamaan organisoimastani kansalaisaktivistitoiminnasta
1. TODISTEET VALTIOPETOKSESTA SEKÄ VALTIOSÄÄNTÖMME JA KOKO LAILLISUUSPERIAATTEEN LAKKAUTTAMISESTA PÖYSTIN, HENRIKSSONIN, MARININ, RINTEEN, OHISALON JA POLIISIN LAUSUMILLA
Liitetiedostona olevista asiakirjoista ja alla olevasta linkistä löytyvistä okv:n (Pöystin) laittomista ratkaisuista ja oikeusministeri Henrikssonin 15.7.2021 vastauksesta ilmenee, että
1) Marin luovutti suullisesti valtuudet Ruotsin pääministerille Löfvenille, vaikka valtiosäännön mukaisten valtaoikeuksien luovutusta vieraan valtion edustajalle valtiosääntömme ei mahdollista lainkaan.
2) Luovutus puuttuu vakavalla tavalla valtiomme itsemääräämisoikeuteen ja silti valtiomme valtaoikeuksien luovutuksesta ei ole edes mitään asiakirjaa. Se on suullinen.
3) Koska valtiosäännön valtaoikeuksien laiton luovutus tehtiin suullisesti, sen alkuajankohtaa eikä myöskään päättymisaikaa ole dokumentoitu. Emme kansana tiedä, käyttääkö Ruotsin pm tai kuka tahansa muu siis edelleen Suomen valtion valtaoikeuksia Marinin tai kenen tahansa lakiin perustumattomalla suullisella valtuutuksella valtiosääntömme vastaisesti.
3) Pöysti ja Henriksson eivät enää perustele Suomen valtiosäännön väitettyä loukkaamisoikeutta suomalaisilla normeilla lainkaan, vaan pelkillä "EU-käytännöillä" ja valehtelevat/väittävät nyt ensi kertaa julkisesti ja avoimesti KOKO valtiosääntöämme ja perustuslakiamme alisteiseksi EU-käytännöille, Marinin suullisille lakiin perustumattomille ilmoituksille ja EU-normistolle.
Valtiosääntömme mukaan olemme itsenäinen tasavalta. Marin luovutti SUULLISESTI Suomen edustusoikeuden eli PL 1-3 §:ssä säädetyt valtaoikeudet Ruotsin pääministerille, vaikka luovutus ei ole ollut valtiosääntömme mukaan mahdollinen lainkaan. Minkä tahansa PL 1-3 §:ssä säädetyn valtaoikeuden luovutus edellyttää PL 73 §:n mukaista 5/6 eduskuntaäänestystä. Koska mikään laki ei Marin tekoa mahdollistanut, Pöysti esti Marinia joutumasta rikosvastuuseen laatimalla alla olevasta linkistä löytyvän lainvastaisen ratkaisun, jossa MARININ LAITONTA TOIMINTAA VALKOPESTÄÄN "LAILLISEKSI" siten, että
1) Pöysti ei enää edes perustele ratkaisua Suomen valtiosäännön normeilla eikä ylipäänsä yhdelläkään suomalaisella normilla, vaan julkisesti ilmoittaa/valehtelee, että valtiosääntömme ei enää ole Suomessa ylin laki
2) Vaikka kaiken ratkaisutoiminnan kuuluu perustua lakiin (PL 2 § 3 momentti laillisuusperiaate), Pöysti ei enää perustele ratkaisuaan MILLÄÄN lailla, vaan EU:n "käytännöillä". Juridisesti kestämätön "höttö" eli mihinkään lakeihin perustumaton "käytäntö" on nykyisin valtiossamme "ylin laki", vaikka kirjoitetun perustuslakimme mukaan ylin lakimme on valtiosääntö.
3) Pöysti soveltaa suoraan EU-normeja ohi valtiosääntömme ja valehtelee päätöksessään, että Suomessa ylin laki ei enää olisikaan valtiosääntömme, vaan EU-normisto. Pöystin tulkinta eli väite valtiosääntömme alisteisesta asemasta ei perustu yhtään mihinkään ja tarkoittaa avoimesti Pöystiltä sen toteamista, että emme ole enää itsenäinen valtio, vaan 100-prosenttisesti alisteinen EU:lle.
4) Samaan aikaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson laati 15.7.2021 Ano Turtiaisen kirjalliseen kysymykseen valtiosääntömme vastaavalla tavalla mitätöivän vastauksen, jossa Henriksson ei edes vastaa PL 73 §:n rikkomista koskevaan kysymykseen eikä perustele MITÄÄN valtiosäännön rikkomista oman valtiosääntömme normeilla eikä yhdelläkään kansallisella normilla, vaan hänkin soveltaa valtiosääntömme ohi suoraan EU-normistoa ja väittää EU-viranomaisilla olevan oikeus vapaasti käyttää itsenäisen valtiomme valtaoikeuksia, vaikka Henrikssonin väittämä EU-viranomaisten vallankäyttöoikeus ja oikeus soveltaa omia normejaan oman valtiosääntömme ohi ei perustu yhtään mihinkään eikä ole oikeasti laillisesti mahdollista. Millään EU-elimelle ja vieraan valtion edustajalle ei siis voi oikeasti siirtyä mitään PL 1-3 §:n kirjoitettua tekstiä vastaamattomia valtaoikeuksia muuttamatta ensin valtiosääntöämme PL 73 §:n mukaisessa menettelyssä.
5) Helsingin poliisi salli Ekokapina-terroristeille laitonta telttailua Ohisalon ja poliisin esimiehistön lakiin perustumattomilla puuttumattomuuskäskyillä. Samaan aikaan Ohisalon omaa vihervasuri-politiikkaan vastustaneita laillisesti mieltään osoittaneita on poliisi pidättänyt laittomasti. 20.6.2021 Unioninkadun Elokapina-toimintaa sallinut poliisi totesi avoimesti, että laillisuusperiaate ja perus- ja ihmisoikeudeksi säädetty yhdenvertaisuus lain edessä on lakkautettu myös poliisissa avoimesti ja lakiin perustumattomasti. Poliisi totesi, että laki ei ole poliisin toiminnassa kaikille sama, vaan "riippuu tilanteesta". Tätäkään ei valtiosääntömme ja ihmisoikeussopimukset mahdollista, mutta avoin lainrikkominen EU-Suomessa on pääperiaate koko virkamafiaorganisaatiossa. Poliisin lausumat on äänitetty ja olen julkistanut poliisin lausumat ja laittoman telttailun sallimistoiminnan facebookissa.
Olemme valtiona kammottavassa ja pelottavassa tilanteessa, jossa on tehty kansalaisilta piilossa röyhkeä valtiosäännön kumoamishanke eli laiton vallankaappaus. Valtiopetoshankkeen päätoteuttajat ovat mm. Pöysti, Marin, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, Tytti Tuppurainen, Antti Rinne, Maria Ohisalo ja istuva presidentti Sauli Niinistö, Paavo Lipponen ja Esko Aho, joiden toiminta ei ole perustunut missään vaiheessa lakeihimme. He ovat ensin keskenään salakavalasti rikkoneet valtiosääntöämme ja ovat nyt julkisesti alkaneet väittämään, että valtiosääntömme ei olisikaan enää ylin laki Suomessa ja ovat jo pitkän aikaa myös tosiasiallisesti toimineet ikään kuin valtiosääntömme ei olisi enää voimassa ylimpänä lakina.
Lisäksi Henriksson 15.7.2021 Turtiaisen kirjalliseen kysymykseen laatimassaan vastauksessaan epäsuorasti myöntää, että elvytysäänestyksessä 18.5.2021 ei ole noudatettu oikeaa äänestysjärjestystä. Henriksson silti valehtelee, että äänestysmenettelyn virhe olisi muka ainoastaan eduskunnan puhemiehen vastuulla, vaikka Henriksson on ollut itse Pöystin, Marinin, Rinteen, Ohisalon ym. kanssa laatimassa perustuslakivaliokunnan jäsenenä ja oikeusministerinä ennen elvytysäänestystä harhaanjohtavia ja valheellisia lausumia, joissa he tahallaan sovelsivat vääriä äänestysnormeja (PL 94 § 2 momenttia, vaikka olisi tullut soveltaa PL 73 § ja 5/6 määräenemmistöä). Eduskunta äänesti väärin, koska äänestykseen vaikuttivat juuri Henriksson, Pöysti, Marin, Ohisalo, Rinne, Tuppurainen ym. valehtelemalla lausumissaan ja jättämällä rikkomansa PL 73 §:n tahallaan pois näkyvistä. Samasta syystä valehteleva oikeusministeri jättää PL 73 §:n pois 15.7.2021 vastauksestaan kysymykseen, vaikka kysymys koski juuri sitä PL 73 §:ää.
Pöystin, Henriksson ja kenenkään heistä tulkinta ei ole laillinen, ei perustu valtiosääntöömme, sitä ei mahdollista valtiosääntömme ja siihen alistuminen tarkoittaa sitä, että
1) Olemme jo EU-liittovaltiossa ja valtiojohto on jo toteuttanut vallankaappauksen, jolla valtiomme itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus on lopetettu kansalaisilta salaa kokonaan ja kaikki valtiosäännön takaamat vallankäytöt alistettu EU:lle säätämättä sellaisesta koskaan PL 73 §:n säätämisjärjestyksessä.
2) PL 73 §:n säätämisjärjestys on lakkautettu
3) Suomi itsenäisenä valtiona on lakkautettu noilla lausumilla valtiosääntömme alisteisuudesta "EU-käytännöille" ja valehtelemalla pääministerin oikeudeksi siirtää suullisestikin valtiosääntömme (PL 1-3 §) valtaoikeudet vieraalle valtiolle ilman, että mikään tästä perustuu PL 2 §:n 3 momentin säätämällä tavalla lakeihimme tai yhtään mihinkään.
4) PL 2 §:n 3 momenttiin säädetty laillisuusperiaate on lakkautettu
5) Kaikki perustuslakiin säädetyt perus- ja ihmisoikeutemme on muutettu alisteisiksi mille tahansa muutoksille ja poistamiselle. Pöystin, Henrikssonin, Marinin, Tuppuraisen, Rinteen ja Ohisalon lausumat tarkoittavat, että turvallisuuden, hengen, terveyden, perhe-elämän, tiedonsaantioikeuden, omaisuuden, kokoontumis-, yhdistys-, uskonnon- ja sananvapauden perusoikeutemme voidaan lopettaa kokonaan milloin tahansa mielivaltaisesti perustelematta sitäkään yhtään millään (paitsi epäselvillä "EU-käytännöillä".
6) Ylimmän lakimme perustuslain ja valtiosäännön rikkomista sen rikkojat itse perustelevat ainoastaan "EU-käytännöllä"
7) Kyseessä on laiton vallankaappaus, jossa valtiojohto mahdollistaa EU-elimille vallankäyttöä, joka ei perustu yhtään mihinkään. Se vaan "tuli jostain".
Kun PL 1-3 §:issä ei siis mainita ainuttakaan EU-viranomaista suomalaisten vallan käyttämiseen oikeutetuksi tahoksi, miksi Henriksson, Pöysti, Marin, Tuppurainen, Ohisalo, Marin, Niinistö ym. siis väittävät, että EU-elimet täällä Suomessa voisivat sitä valtaa silti käyttää, vaikka se edellyttäisi PL 1-3 §:ien tekstin muuttamista PL 73 §:n säätämisjärjestyksessä?
https://emea01.safelinks.protection.out ... reserved=0
2. OIKEUSMINISTERI ANNA-MAJA HENRIKSSON ON 15.7.2021 ILMOITTANUT LAKKAUTTANEENSA VALTIOSÄÄNTÖMME
Liitetiedostona 3 on Turtiaisen ja Valta Kuuluu Kansalle-ryhmän lehdistötiedotteen liiteteksti, jonka laatimiseen olen osallistunut. Siitä selviää, että meillä toimii tällä hetkellä oikeusministeriön johdolla henkilö (Anna-Maja Henriksson), joka
1) tahallaan valehtelee ja nyt avoimesti väittää, että valtiosääntömme ei olisikaan enää voimassa ylimpänä lakina Suomessa
2) vastaa valtiosääntöämme ja PL 73 §:ää koskevaan kysymykseen soveltamatta PL 73 §:ää ja soveltamatta mitään valtiosäännön normeja ja kansallisia lakejamme enää lainkaan
3) väittää EU-viranomaisilla olevan yksinomaan omia EU-normeja soveltamalla ohittaa ja lopettaa koko valtiosääntömme ja alkaa "jotenkin vaan" käyttämään itsenäisessä valtiossamme Suomessa niitä valtaoikeuksia, jotka eivät PL 1-3 §:n mukaan kuulu EU-viranomaisille lainkaan.
4) Valehtelee, että velvollisuus valvoa äänestysten perustuslainmukaisuutta kuuluisi muka vain eduskunnan puhemiehelle, vaikka
a) PL 29 § säätää perustuslain ehdottoman noudattamisvelvoitteen jokaiselle kansanedustajalle henkilökohtaisesti
b) laillisuusvalvonta kuuluu myös Pöystille, oikeusministerille, oikeusministeriölle ja perustuslakivaliokunnalle
c) Henriksson itse aktiivisesti osallistui ennen äänestystä toteutettuun tahalliseen valtiosäännön vastaiseen lausumiseen ja oli vihreiden, RKP:n, SDP:n ja vasemmiston ryhmien kanssa perustuslakivaliokunnassa tahallaan laatimassa lausumia, joissa väitettiin jopa yksinkertaisen ääntenenemmistön muka riittävän ja ohittivat PL 73 §:n tahallaan laittoman epärehellisen äänestyksen tavoitteelliseksi järjestämiseksi.
Ano Turtiainen: Oikeusministeri Henriksson romuttaa Suomen perustuslain
TIEDOTE – Eduskuntaryhmä Valta kuuluu kansalle
Julkaisuvapaa
Eduskuntaryhmä Valta kuuluu kansalle jätti 29.6.2021 kirjallisen kysymyksen valtiosäännön rikkomisesta eduskunnan puhemiehelle ja hänen kauttaan oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille. Ministeri on 15.7.2021 on antanut siihen vastauksensa. Hän ei kuitenkaan vastaa kysymykseen vaan luistaa vastuusta vetoamalla siihen, että valtioneuvosto ei voi arvioida eduskunnan päätöksentekoa. Turtiaisen mielestä oikeusministerin tulisi ilman muuta ottaa kantaa asiaan, jota on valtioneuvoston suunnalta valmisteltu.
– Tämä on erittäin tärkeä asia, mutta mikään taho ei halua siihen puuttua. Tulkitsen oikeusministerin vastausta niin, että hänen mielestään Suomi ei ole enää tasavalta, eikä Suomen perustuslakia tarvitse enää noudattaa. Oikeusministerin mukaan Suomen valtaoikeuksia voidaan siirtää Suomen ulkopuoliselle taholle ilman, että noudatetaan perustuslain 73 §:n vaikeutettua perustuslain säätämisjärjestystä. Oikeusministeri näyttää olevan sitä mieltä, että Suomelta ja suomalaisilta voidaan viedä perustuslaillinen toimivalta EU-sopimuksilla.
Turtiainen moittii, että Henriksson jättää vastaamatta kysymyksen oleellisimpiin osiin. Hän ilmoittaa vastauksessaan, että sopimuksilla voitaisiin ylittää Suomen perustuslaki, eikä hän kommentoi mitenkään PL 73 §:ssä säädettyä menettelyä, johon VKK:n kysymys pohjautuu. Valtiosäännön sisällöllinen muutos ei ole sopimuksenvarainen asia, eikä Suomessa voi olla laillisesti voimassa sopimusta, joka on ristiriidassa valtiosäännön kanssa (PL 94 § 3 mom). Turtiainen on vakavana:
– Hallitus toimii erittäin ylimielisesti ja luulee, että se ei joudu mistään eikä koskaan vastuuseen. Suomen kansalaiset ovat nyt itsenäisen historiansa suurimman kysymyksen edessä. Sallimmeko vaivihkaa luovuttaa pois maamme itsenäisyyden ja antaa perustuslakimme räikeästi poljettavaksi, vai ryhdymmekö vihdoin taistelemaan niiden puolesta?
Liitteenä laajempi selvitys aiheesta, ja linkeissä kirjallinen kysymys sekä ministerin vastaus.
https://www.eduskunta.fi/…/Kysymys/Docu ... 5+2021.pdf
https://www.eduskunta.fi/…/Kysym…/Docum ... 5+2021.pdf
Lisätiedot:
Ano Turtiainen (ano.turtiainen@eduskunta.fi, +358 9 432 3115)
Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja
James Hirvisaari (james.hirvisaari@eduskunta.fi, +358 9 432 4115)
Kansanedustajan avustaja, eduskuntaryhmän pääsihteeri
3. TULEN JOHTAMAAN VALTIOSÄÄNNÖN JA LAILLISUUSPERIAATTEEN PALAUTUSHANKETTA ELI LAILLISTA KANSANNOUSUA SUOMESSA
Olen aloittanut Suomessa perustamani Oikeusturvakeskus ry:n avulla valtiopetoshankkeen paljastamisen ja lopettamisen. Tulen johtamaan väkivallatonta kansannousua, jolla
1) Valtiosäännön mukainen vallankäyttö ja Suomen itsemääräämisoikeus palautetaan ja itsenäisyys turvataan.
2) Pöystin, Henrikssonin, Marinin, Tuppuraisen, Rinteen, Ohisalon, Niinistön, poliisin, EU-viranomaisten ja 31.5-29.6.2021 tutkintapyynnöissä luetteloitujen henkilöiden toiminta todetaan vallankaappaukseksi, valtiosäännön ja laillisuusperiaatteen rikkomiseksi, myös valtiopetostoiminnaksi ja ministerivastuuasiaksi
3) Pyrin siihen, että valtaoikeuksia laittomasti ulkomaisille toimille PL 73 §:n säätämää menettelyä noudattamatta siirtäneet (Pöysti, Henriksson, Marin, Tuppurainen, Rinne, Ohisalo, Niinistö ym.) tuomitaan valtakunnanoikeudessa.
4) Tulen keräämään henkilöitä massiivisiin mielenosoituksiin.
Tavoitteenani on
1) Löytää ja nimetä jokaiselle suuremmalle paikkakunnalle ja mahdollisimman monelle muullekin paikkakunnalle yhteyshenkilö, joka kokoaa paikkakunnittain mahdollisimman paljon väkeä tulossa oleviin mielenosoituksiin.
2) Järjestää ensin 10.000 henkilön mielenosoitus, sitten 50.000, sitten 100.000 henkilön mielenosoitus.
3) Toteuttaa kansannousu, jolla tekeillä oleva valtiopetoshanke lopetetaan ja valta otetaan takaisin itsenäiselle Suomelle
4) Kaikki EU-liitoksen, euroon siirtymisen ja elvytysäänestyksen päätökset, perustuslakivaliokunnan, OM:n, Pöystin, Marinin, Henrikssonin, Tuppuraisen, Rinteen, Ohisalon, Niinistön, Lipposen, Ahon ym. sopimiset, lausumat, suulliset vallansiirrot ja Pöystin "laillisuusvalvonta" (=valehtelu rikollisen toiminnan peittelemiseksi) todetaan valtiosäännön vastaisiksi ja laittomaksi valtiosääntömme kumoamishankkeeksi.
5) Pöystin ja ministerien syyttäminen ja tuomitseminen valtakunnanoikeudessa toteutetaan kansanvallan periaatteiden mukaisesti pakottamalla kansalaisaktivistitoiminnalla kansanedustajat löytämään keskuudestaan 10 kansanedustajaa syytteiden nostamiseksi valtakunnanoikeudessa ja valtiopetoshankkeen tuomioiden toteuttamiseksi.
HERÄTYS JA HÄLYTYS SUOMALAISET!
Jos haluatte, että meillä on jatkossa itsenäinen maamme ja että omat lakimme palautetaan, jokaisen velvollisuus on toimia.
Valtiojohdon ja EU-virkamiesten toteuttama häikäilemätön vallankaappaus ei ole lopetettavissa millään muulla kuin taisteluun ryhtymällä ja nyt on sen taistelun aika!
Tätä taistelua itsenäisyydestämme globalisteja, salaista valtiosäännön kumoamishanketta ja EU-liittovaltiota vastaan ei voi voittaa kirjoittamalla ja puhumalla. Se voidaan voittaa vain masinoimalla koko Suomi kaduille massiivisiin mielenosoituksiin, jolla kansan valta, tahtotila ja voima valtiojohdolle näytetään.
Ulkomailla mielenosoituksiin globalisteja vastaan osallistuu jo miljoonia ihmisiä. Nykyinen valtiojohto estää systemaattisesti uutisointia ulkomaisista kansannousuista. Minä organisoin nyt vastaavia mielenosoituksia Suomeen nykyistä mielivaltaista, laillisuudesta irtautunutta valtiojohtoa ja EU-mafiaa vastaan.
Kehotan jakamallani tiedottamisella julkisesti mahdollisimman monia ilmoittautumaan yhteyshenkilöiksi, jotka kokoavat mielenosoittajia paikkakunnittain osallistumaan massiivisiin mielenosoituksiin eli osallistumaan johtamaani aitoon kansannousuun, joka tarvitaan valtiosäännön ja laillisuusperiaatteen palauttamiseksi kansanvallan varastaneelta valtiojohdolta ja itsenäisyyden turvaamiseksi.
Tulen tänään aloittamaan kansan kokoamisen taakseni mielenosoituksiin toteamalla julkisessa kehotuksessani mm. seuraavaa:
Lähettäkää minulle viesti osoitteeseen info@oikeusturvakeskus.net ja tarjoutukaa yhteyshenkilöiksi ja tarjotkaa apuanne! Nyt on toimimisen aika, jos ette halua, että itsenäinen valtio Suomi häviää maailmankartalta ja liitetään alisteiseksi osaksi mätää EU-liittovaltiota. Iso-Britannia älysi jo lähteä (Brexit). Sama tulee tehdä mahdollisimman nopeasti Suomessa, jotta Suomi välttyy täydelliseltä tuhoamiselta. FIXIT-teemaisia mielenosoituksia järjestetään useita Suomessa ja Oikeusturvakeskus ja minä tulemme olemaan näkyvästi niissä mukana.
Julistan aseettoman sodan virkamafiaa ja valtiojohdon vallankaappaushanketta vastaan. FIXIT! Seuratkaa esimerkkiäni ja taistelkaa suomalaiset!
Jaana Kavonius
Lakimies, OTK (eläkkeellä)
Maaret

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Nämä pahuudet syvyyksistä päätetään Helsingissä.
Kun katselin noita lähetyksiä mielenilmauksista sekä Tampereella että Helsingissä niin Hesan tunnelma oli aivan erilainen kuin Tampereen.
T: iloinen , toiveikas , valoisa
H: lannistunut, toivoton, rautaisen kupolin painostama

Tuo Helsingin kupoli on tuntunut sielussani ennenkin, se on kuin hirveä alistava painostus. Noita mielenosoituksia on ollut jo vuosia ilman mitään inhimillisyyttä tai muutoksen toivoakaan tuosta riivaajien linnoituksesta, Eduskunnasta.

Ennen koronaa Eduskunnassa oli jopa rukouspiiri ja paljon edustajia uskovia. Mutta ei muutosta muuhun kuin hirveämpään suuntaan.

Kun muutin pois Hesasta aloin saada rohkeutta ja itsetunnon paranemista. Tuossa pahuuden painostuksessa ei kykene ihmistymään normaalisti. Kun pääsin sen rautadomen alta pois oli kuin vapaus olisi koittanut.
Aina kun täytyy käydä Hesassa on se HIRVEÄÄ. Kuin kävisi kuoleman pesäkkeessä. Joka paikassa haisee ja ihmiset ovat robotteja. Zombiet onkin muotia elokuvissa ikäänkuin se olisi jokin ihanne tulevaisuus ihmiskunnalle.
Maaret

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Vielä tästä laittomuudesta.

TAAS se ilmeni eilisessä uutisessä THL (TuHonLaitos) saamista "moitteista" kun piikitti myrkyllä ihmisiä vaikka kielto oli jo tullut. Hitlerhän ei saa sakkoja eikä mitään muutakaan rangaistusta vaikka myrkyttää laittomasti ihmisiä.
Nämä pahuuksien sallimiset ei ole pikku juttu tai mielipide ero vaan totaalista pahuutta kuten hitlerin aikaiset tapahtumat.
Maaret

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Laittomuutta edistää jopa "ihmisoikeustutkimus", joka on huolissaan asenteista (jotka eivät ole ihmisoikeusongelma) mutta ei ole huolissaan väkivallasta ja rikoksista (jotka OVAT ihmisoikeusongelma).

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/22f9 ... 58d75f8943

Propagandaa asenteita vastaan. Pyritään siis edistämään ajattelua "älä ole varovainen terroristien ja raiskaajien suhteen vaan tee rohkeasti tuttavuutta ja alistu uhriksi".
Syvyydestä tulevaa pahuutta sekin.

"Mutta on huolestuttavaa, jos asenteet ovat niin jyrkkiä ja negatiivisia, että ei haluta olla vaikkapa johonkin tiettyyn ihmisryhmään kuuluvan naapuri tai työkaveri, Rautio kertoo."

Rautio haluaa, että lapset elää pedofiilien naapurissa ennakkoluulottomasti.

Nämä pahuudet hyppii silmille joka päivä monessa uutisessa. Siksi laittomuus on jo vallassa ja mikä tahansa valhe voidaan julistaa säännöksi tai määräykseksi.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Maria »

Oikeusturvakeskus ry:n sivuilla lukee: "valon puolella pimeyttä vastaan". Kävin kurkkaamassa siellä ja etusivulla oli tämä teksti. Jaana Kavonius kertoo sivuillaan, että on kutsumassa koolle ihmisiä jättimielenosoitukseen 31.10.2021. Hän on myös tehnyt erikseen kutsuvideon, jossa hänen kädessään on lasten lelulaiva ja hän laulaa videokutsun aluksi laulun, jossa lauletaan että Suomi-laivassa on iso EU-reikä pohjassa. Kädessä hänellä on taikasauva, josta hän kertoo, että sillä ei Suomea pelasteta. Hänellä on myös kädessään pikkuinen pelastusrengas ja meidän oma Siniristilippumme. Video on leikkiä, mutta tämä kutsu on tehty tosissaan.

Suomen etu on, että meidän sisimmässämme olisi vihdoin jotakin sellaista, joka symboloi oikeaa suhdetta Jumalan antamaa maata kohtaan. Kun kauan sitten, nuoret ja vanhat, Suomen presidentin kehotuksesta nöyrtyivät rukoukseen, että maamme Itsenäisyys säilyisi, Jumala tuolloin vastasi. Hän näytti miten Hänen kädessään on Suomen rajanylityspaikat ja leivän turva. Kun 2020-luvulla Suomen eduskunta myi oman esikoisuutensa hernekeitosta EU:lle elvytysvalheen kautta, myytiin samalla myös ne lupaukset, joita 1900-luvulla Jumalalle kovina sotahetkinä annettiin.
Meidän maamme myytiin 2021 halvalla ja Herran edessä jokainen sodassa maahan kaatunut oli näiden valintojen kautta tehty turhaksi. Maatamme puolustaneiden miesten työ tehtiin turhaksi. Heidän rukouksiaan ei enää eduskunnassa muistella.
Mutta Herra sanoo, että ei Hänen sallimattaan mitään tapahdu. Tämä EU-petos teki Jumalan murheelliseksi ja sen tähden Hän nostaa esille ihmisiä sieltä ja täältä, että Sinivalkoinen lippu ei makaisi maassa. Hän tekee totta tässä maassa ja raivaa oman maansa, jotta kurjat ja nääntyvät eivät olisi kurjia ja nääntyviä. Kurjien sorron tähden minä nyt nousen sanoo Herra.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Pelastus21!
Viestit: 46
Liittynyt: 21 Loka 2021, 06:52

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Pelastus21! »

Huomenna on tärkeä päivä, kun Jaanan johdolla järjestetään mielenosoitus Helsingissä. Nyt taitaa olla viimeinen hetki maamme itsenäisyyden säilyttämiseksi. Ei taida olla itsenäisyydestä kuin rippeet jäljellä. Niin on Suomineito laittomuuden vallassa. Sydämeni itkee veta. Olen huutanut Jumalan puoleen jo vuosia Suomen pelastumisen puolesta. Menisin huomenna myös tuonne mielenosoitukseen, mutta täältä kaukaa on hankala päästä sinne. Rukoilen kuitenkin sydämeni pohjasta Jaanalle varjelusta ja menestystä huomiseen mielenosoituksen, että vihdoin maamme asioissa tapahtuu muutos ja kaikki valhe ja lsittomuus paljastuu Jeesuksen Kristuksen nimessä. Rukoilethan sinäkin Suomen puolesta ja Jaanalle varjelusta.
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Kyllä, rukouksessa mukana suomen ja suomenkansalaisten oikeuksien puolesta!!
Siunausta Jaanalle ja kaikille paikalla olijoille!🙏
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Seurasin taannoin Kavoniuksen paasauksia YouTubessa. Kaikissa videoissa hän uhkaa julkaista "lakimies-poliisi-poliitikko-mafian" henkilöt. Sellaista listaa ei ole noin vuoden uhkausten aikana näkynyt. Mikä viivyttää?

Myös hän kertoo, että hänen pientä poikaansa kiusataan päiväkodissa aikuisen henkilökunnankin toimesta. Silti hän vie poikaa sinne. Jos asia olisi näin, niin veisikö oikeesti? Minä en ainakaan veisi lasta sellaiseen paikkaan.

En tiedä mitä ajattelisin Kavoniuksesta.
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Pelastus21!
Viestit: 46
Liittynyt: 21 Loka 2021, 06:52

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Pelastus21! »

Magda-sisko kirjoitti: 30 Loka 2021, 16:03 Seurasin taannoin Kavoniuksen paasauksia YouTubessa. Kaikissa videoissa hän uhkaa julkaista "lakimies-poliisi-poliitikko-mafian" henkilöt. Sellaista listaa ei ole noin vuoden uhkausten aikana näkynyt. Mikä viivyttää?

Myös hän kertoo, että hänen pientä poikaansa kiusataan päiväkodissa aikuisen henkilökunnankin toimesta. Silti hän vie poikaa sinne. Jos asia olisi näin, niin veisikö oikeesti? Minä en ainakaan veisi lasta sellaiseen paikkaan.

En tiedä mitä ajattelisin Kavoniuksesta.
Jaana tehnyt virkamafia.fi sivut, joissa on tutkintapyynnöt mm. rikospoliisille. Niissä on mainittu nimeltä kaikki asianosaiset. Kannattaa käydä lukemassa.
Pelastus21!
Viestit: 46
Liittynyt: 21 Loka 2021, 06:52

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Pelastus21! »

Tällainen profetia Jouko Pihon sivuilta. Voisiko koskea nykytilannetta? Jaana on nyt paljastanut mm. Suomen eliitin rikoksia ja laittomuuksia. Kuka muu Suomessa on tehnyt niin?

Shaukat Anjamin 11.4.2019 saama profetia paljastuksista ja tuomioista

Paljastukset ja myrsky ovat tulossa

Kun olin rukouksessa Suomen ja Euroopan puolesta, Herran Henki näytti sen moraalisen, sosiaalisen ja poliittisen tilanteen, jossa elämme. Yhteiskunta on vihollisen tuhoama ja sosiaalinen elämä on kaukana jumalallisen elämän standardeista.

Uskonnollinen, poliittinen ja taloudellinen valtaeliitti on edennyt pitkälle riistäessään heikoilta, köyhiltä, lapsilta, naisilta ja vanhuksilta heidän oikeuksiaan, kunnioitustaan ja arvokkuuttaan. Nyt on aika Kristuksen ruumin rukoilla oikeutta ja Jumalan tuomiota jokaisen vääryydentekijän ylle. Heidän täytyy tulla valkeuteen, tunnustaa syntinsä ja saada tuomio. Rukoilemme heidän sielujensa puolesta, koska vain parannuksenteon kautta heidän sielunsa voi pelastua.

Herran Henki näyttää myös, että Hän tulee paljastamaan eliitin synnit ja tuo heidät tuomiolle. Kristittyinä meidän tulee rukoilla, ettei kukaan heistä pääse pakenemaan, olivatpa he sitten Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa tai Suomessa. Mikä tahansa heidän tittelinsä on: piispa, pastori, presidentti, prinssi, ne eivät tule heitä pelastamaan.

Tuomio tulee Herralta, mutta uskovien täytyy rukoilla, että maallinen auktoriteetti on rehellinen ja rohkea tuomaan jokaisen vääräntekijän tuomion eteen ja oikeus voi tapahtua. Kristuksen ruumin rooli on tärkeä tässä asiassa.

Tämä tulee olemaan suuri ravistelu, jollaista ei ole lähihistoriassa nähty. Joitakin kuninkaallisia perheitä tulee myös paljastumaan. Myrsky ja ravistelu tulevat kohtamaan ihmiskauppaa, pedofiliaa, seksuaalisia väärinkäytöksiä ja rahan pesua. Miljardeja euroja pyörii tässä ihmiskaupassa ja uhreina on satoja tuhansia ihmisiä.

Kuulen Hengen sanovan: ”Nyt riittää, vääryydentekijät joutuvat tuomiolle”.

Herran Henki sanoo, että näin tulee tapahtumaan, jos Jumalan ihmiset rukoilevat yksimielisesti, että Jumala lähettää oikeutensa ja tuomionsa taivaasta. Jumala haluaa levittää pyhän pelkonsa yli koko maanpiirin myrskyisellä räjähdyksellä ja samaan aikaan tämä ravistelu tekee tietä lopunajan herätykselle, jopa ennen seurakunnan ylöstempausta.

Rukoillaan kaikki Herraa nöyrästi ja pyydetään Hänen oikeuttansa, aamen!
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Maria »

Viime sunnuntaina järjestettiin mielenosoitus Helsingissä. Alla linkki:


https://www.youtube.com/watch?v=Z9bSiuw ... enPuolesta
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Maria »

0:01 Fixit miekkarin juontaja Sanna
5:45 Asianajaja Jaana Kavonius
10:42 Kunnanvaltuutettu Ossi Tiihonen
18:35 Musiikkia ja räp-laulua Juju
21:16 Musiikkia ja räp-laulua Juju
24:40 Komediaa lääkäri Mikael Kivivuorelta
41:25 Rokoteuhrin isä Olavi Hautala
46:16 Musiikkia ja räp-laulua Jujulta
52:26 Toimittaja Juha Korhonen
1:04:18 Musiikkia, laulua ja yhteislaulua Juju
1:08:12 Musiikkia ka räp-laulua, Juju
1:12:43 Toimittaja Ilkka Tiainen
1:37:03 Toimittaja Panu Huuhtanen
1:49:48 Kansakunnan tila J. Hirvelän puolesta
1:52:38 Kansakunnan tila Eero Ilmari Kuopio
2:00:18 Musiikkia ja räp-laulua Jones ja Timo K.
2:06:09 Junnu Levelistä
2:11:19 Asianajaja Jaana Kavonius
2:54:00 Musiikkia ja räp-laulua Jones ja Timo K.
3:03:35 Yhteislaulu ja tapahtuman päätös.
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Maria kirjoitti: 02 Marras 2021, 08:35 Viime sunnuntaina järjestettiin mielenosoitus Helsingissä. Alla linkki:


https://www.youtube.com/watch?v=Z9bSiuw ... enPuolesta
Linkin perusteella ei mulla ole epäilystäkään, ketä äänestän pressaksi, Kavoniusta tietty, jos ehdokkuus toteutuu. Hän sanoo itsellään olevan oikeudentuntoa enemmän kuin presidentillä, ministereillä ja hallituksella yhteensä. Antaisin hänen osoittaa sen todeksi.

Hän on ehdottomasti paras kaikista, jotka ennalta oletan pyrkivän pressaksi. Ja murtakoon sitten lasikaton huipulle asti.
Hän on erittäin rohkea ja aktiivinen ihminen, ja hän uskoo ja turvautuu Jumalaan ja ihmisten esirukouksiin.
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Pelastus21! kirjoitti: 30 Loka 2021, 17:52
Magda-sisko kirjoitti: 30 Loka 2021, 16:03 Seurasin taannoin Kavoniuksen paasauksia YouTubessa. Kaikissa videoissa hän uhkaa julkaista "lakimies-poliisi-poliitikko-mafian" henkilöt. Sellaista listaa ei ole noin vuoden uhkausten aikana näkynyt. Mikä viivyttää?

Myös hän kertoo, että hänen pientä poikaansa kiusataan päiväkodissa aikuisen henkilökunnankin toimesta. Silti hän vie poikaa sinne. Jos asia olisi näin, niin veisikö oikeesti? Minä en ainakaan veisi lasta sellaiseen paikkaan.

En tiedä mitä ajattelisin Kavoniuksesta.
Jaana tehnyt virkamafia.fi sivut, joissa on tutkintapyynnöt mm. rikospoliisille. Niissä on mainittu nimeltä kaikki asianosaiset. Kannattaa käydä lukemassa.

Tässä on paikallisia nimiä. Odotin häneltä maanlaajuista, kattavaa paljastusta. Ja sainkin, kun katsoin tuon mielenosoituslinkin. Hänellä on paljon tietoa, jota voi käyttää hyväksi häijyssä pressapelissä. Mieleni on kallistunut hänen puolelleen kaikista niistä, joiden oletan pyrkivän pressaksi.

Huomasin, että media vaikenee tyystin tästä mielenosoituksesta. Se seikka jo puhuu puolestaan, että tämä on todella sairas, korruptoitunut yhteiskunta.
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Pelastus21!
Viestit: 46
Liittynyt: 21 Loka 2021, 06:52

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Pelastus21! »

Hei, äsken sain oheisen viestin. Jokainen kynnelle kykenevä voi tehdä jotain, jos pystyy. Sensuuri on kova eikä välttämättä viesteihin vastata tai mitään julkaista. Itse olen koittanut, lähetin mm. 1 tutkintapyynnön, niin mitään kuittausta asiaan ei tullut. En tiedä, sensuroiko Gmail sähköpostitkin? Joten tällä mallilla ollaan Suomessa.
Liitteet
IMG_20211103_200956_121.jpg
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Jaana Kavoniuksella tässä tärkeää asiaa

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

https://kansallisromantikko.fi/

Tästä Kavoniuksen ruudusta voi seurata nälkälakkolaisten vaiheita (niin kauan kun tämäkin sivusto bannataan).
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Vastaa Viestiin