Sikainfluenssa vs. korona

Keskustele eskatologisista asioista
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Sikainfluenssa vs. korona

Viesti Kirjoittaja Eero »

Shalom rakkaat palstalaiset!

Oon tässä huvikseni käynyt Ylen uutisarkistosta läpi vuoden 2009-2010 sikainfluenssapandemian uutisointia. Pandemia alkoi siis leviämään vuoden 2009 keväällä Meksikosta ympäri maailmaa ja yhtäläisyydet tähän nykyiseen koronapandemiaan ovat suuret, sillekin alettiin heti kehittämään rokotetta ja monet maat tilasivat koko kansalleen rokoteannokset, mutta kampanja keskeytettiin kun vain suhteellisen vähäinen määrä haittavaikutustapauksia oli tullut esiin.

Sen sijaan päättäjien, asiantuntijoiden ja median suhtautuminen pandemiaan on erilainen, silloin kriittisiä ääniäkin kuultiin, kun ne nyt loistavat poissaolollaan. Sikainfluenssasta todettiin aika alkuvaiheessa, ettei se ole kovin paljon normaaliflunssaa pahempi ja sen annettiin levitä ihmisten keskuudessa vapaasti, ilman suuria rajoitustoimia. Koronainfluenssa taas todettiin heti alkuvaiheessa erittäin vaaralliseksi, vaikka siihen on tähän mennessä esimerkiksi Suomessa kuollut vähemmän ihmisiä koko pandemian aikana, kuin normaaliin kausiflunssaan. Lukuja on vaikea vertailla, koska media ei esitä niitä, vaan keskittyy vain todettujen tartuntojen ilmoittamiseen. Tartunnat eivät kerro viruksen vaarallisuudesta, vaan leviävyydestä.

Tässä muutamia kriittisen äänen poimintoja silainfluenssasta, mitä olen tähän mennessä löytänyt, tämä siis vertailun vuoksi siihen uutisointiin mitä nyt olemme nähneet.
Ihmisten ei tarvitse varautua sikainfluenssan normaaleja hygieniasääntöjä kuten käsienpesua enempää.

”Lääkäri: Tolkkua sikainfluenssapelkoon”
https://yle.fi/uutiset/3-5244546
Sikainfluenssan takia ei aiota kuitenkaan sulkea kouluja.

”Sikainfluenssaan sairastuu syksyllä kolmasosa koululaisista”
https://yle.fi/uutiset/3-5279123
Helsingin yliopiston infektiotautien professori Heikki Peltola ei lämpene koko kansan sikainfluenssarokotuksille. Peltolan mukaan vain hiukan tavallista kausi-influenssaa kovempi tauti pitäisi nyt laittaa oikeisiin mittasuhteisiin.

...

Kun mennään tällaisten miljoonien rokoteannosten antamiseen, niin silloin se rokote pitäisi olla testattu tavattoman hyvin. Tässä tapauksessa siihen ei ole yksinkertaisesti aikaa.

”Suomalaisprofessori: Sikainfluenssan joukkorokotukset kannattaa unohtaa”
https://yle.fi/uutiset/3-5282296
Hengityssuojat antavat tuskin mitään suojaa influenssaa vastaan.

”Sikainfluenssa leviää aaltoina”
https://yle.fi/uutiset/3-5282501
”Tutkijat arvostelevat H1N1-epidemian tiedonkeruuta

Englantilainen tutkijaryhmä arvostelee tapaa, jolla tietoja H1N1-epidemiasta eli niin sanotusta sikainfluenssasta on kerätty. Tutkijoiden mukaan valittu tapa on aiheuttanut sen, että pandemia vaikuttaa huomattavasti vahvemmalta kuin se todellisuudessa on. Tutkijat arvelevat, että vie vielä aikaa, ennen kuin viruksen todellinen vakavuus saadaan selvitettyä.”
https://yle.fi/uutiset/3-5283587
”Sikainfluenssan laboratoriotesteistä ollaan luopumassa

Sikainfluenssatapausten määrä Suomessa on noussut niin suureksi, että maamme terveydenhoitojärjestelmä ei enää kykene testaamaan kaikkia tapauksia laboratoriossa. Sen sijaan sairaanhoitopiirit keskittyvät jatkossa jo sairastuneiden hoitamiseen, kertoo Helsingin Sanomat.”
https://yle.fi/uutiset/3-5284943
”Matkailua ei tarvitse välttää sikainfluenssan pelossa

Ulkomaille matkustamista ei tarvitse sikainfluenssan pelossa välttää. Matkustusrajoitus olisi tautiepidemian tässä vaiheessa jo liian myöhäistäkin, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Petri Ruutu.”
https://yle.fi/uutiset/3-5285986
”Sikainfluenssaa ei voida enää rajata

Suomessa aiotaan A (H1N1) -viruksen rajaamisen sijaan lievittää epidemiaksi leviävän influenssan vaikutuksia. Terveydenhuollossa valmistaudutaan hoitamaan riskitapaukset, joten suurin osa tulee sairastamaan influenssan kotonaan.”
https://yle.fi/uutiset/3-5287358
”Sikainfluenssa on miljardibisnes

Rokotteita valmistavat lääkeyhtiöt käärivät pandemiasta miljarditulot. Nyt myös kriittiset äänenpainot ovat kasvaneet, kun sikainfluenssa on osoittautunut liki tavanomaiseksi influenssaksi. Sikainfluenssaa ehkäisevää rokotetta arvioidaan saatavan Suomeen syyskuussa.”
https://yle.fi/uutiset/3-5288761
”Sikainfluenssarokote jakaa kansan”
https://yle.fi/uutiset/3-5288051
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Maaret

Re: Sikainfluenssa vs. korona

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Joo, selkeää...

Tuosta näkee hyvin että samaa yritettiin jo silloin mutta "maailma ei ollut valmis". Eli pahuus kolkuttaa aina ovelle ja testas mikä menee hyväksyntään. Siksi se etenee askel kerrallaan.

Samalla tyylillä kuin vaikka EUn liittovaltiokehitys. Pikkuhiljaa ja jokaisen askeleen kohdalla ne samat selitykset : "tämä on pieni muutos" , "ei mitään vskavaa" , "täysin vapaaehtoinen" , "väliaikainen säädös" ....
Spring82
Viestit: 215
Liittynyt: 13 Huhti 2020, 08:15

Re: Sikainfluenssa vs. korona

Viesti Kirjoittaja Spring82 »

Kiitos Eero 👍🏻
Vastaa Viestiin