5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Keskustele eskatologisista asioista
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://m.youtube.com/watch?v=fiGf6M1amWQ

Kansalaisten massavalvonta teköälyn avulla?
Antti Launonen
25. huhtik.

Kuluneella viikolla saatiin uutisia, että Ranska aikoo ottaa käyttöön teköälypohjaisen kansalaisten massavalvonnan Pariisin olympialaisten yhteydessä. Tämä on herättänyt paljon keskustelua, ja lukuisat kansalaisjärjestöt ovat ilmaiseet huolensa asiasta.

Tekoälypohjaiset järjestelmät analysoivat ihmisten ilmeitä, liikkeitä ja eleitä, ja tekevät tarvittaessa ilmoituksen poliisille. Kyse on siis ennakoivasta rikollisuuden torjunnasta.

Olemmeko hivuttautumassa kohti orwellilaista teknodystopiaa, vai onko kyseessä väärä hälytys? Miten meidän lainsäädäntö pärjää muuttuvan maailman tahdissa? Yritetäänkö perusoikeuksiamme kaventaa salakavasti?

Videon loppuun otan pienen “salaliittobingon”. Mitä asioita ja ilmiöitä sinun kannattaa nyt pitää silmällä?

Mikä on kokonaiskuva, joka pahimmillaan muodostuu joukkovalvonnan, digitaalisen henkilöllisyyden, keskuspankkien digirahan ja kansainvälisten terveystodistusten myötä?
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1212
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Screenshot_20230429_163215_Chrome.jpg
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja jsj »

Hes33 kirjoitti: 29 Huhti 2023, 15:36 Tämä on kyllä heränneen näkökulmasta käsittämättömin piirre tässä kehityksessä. Massalle ei tarvitse edes peitellä tällaisia valvontayhteiskuntaa kehittäviä hankkeita, kun ne esitetään "yhteisen hyvän" ja "turvallisuuden" nimissä. Digitaalinen henkilötodistus jonka valmistelu on jo pitkällä, liittyy asiaan vahvasti ja mahdollistaa tuon varojen liikkumisen täydellisen kontrolloinnin.
Niinpä. Ja jos itse olisin sitä porukkaa, joka haluaa ottaa tiukan kontrollin ihan kaikesta, niin koronavuodet olisivat valtavan rohkaisevia: ne osoittivat, että valtaosa kansasta todella saadaan mukaan melkein mihin tahansa: jopa lapsille voidaan käskeä maskit naamalle ja tikkuja nieluihin ja ihmisille saadaan työnnettyä pikavauhtia kehitettyjä uudenlaista tekniikkaa käyttäviä pistoksia. Sekä laaja kannatus rokottamattomien liikkumisen rajoittamiselle ilman todellisia tieteellisiä perusteita. Ne, jotka kehittivät propaganda- ja sensuuri-ohjelman noita asioita tukemaan, ovat varmasti hyvin ylpeitä onnistumisensa tasosta.
Hes33 kirjoitti: 29 Huhti 2023, 15:36 Sama näkyy myös internet-valvonnassa, ja harva edes tietää että EU:ssa jo valmisteilla olevat "disinformaatiota" yms vastaan kehitellyt säädökset tarkoittavat käytännössä vain vähän pidemmälle vietynä sitä, että kukaan ei kirjoita sanaakaan internettiin tai edes vieraile nettisivuilla ilman henkilökohtaista tunnistautumista. Toki jo nyt on suurimmaksi osaksi mahdollista selvittää mitä itse kukin netissä tekee, mutta sitten kun se on järjestelmällistä ja linkittyy digitaaliseen identiteettiin, ei ole kovin montaa askelta siihen että "yhteisen hyvän" nimissä aletaan kiinan malliin seuraamaan ja pisteyttämään kansalaisia.
Kyllä kyllä, nyt käydään ensin isojen toimijoiden kimppuun, kuten Facebook ja Twitter, mutta kuten aina, ensimmäisen vaiheen jälkeen tulee se seuraava vaihe, jossa verkon silmäkokoa on jo pienennetty. Mitään ei EU:ssa itsessään enää kehitetä, ainoastaan keksittään lisää sääntelyä sille mitä muualla maailmassa on rakennettu.
Hes33 kirjoitti: 29 Huhti 2023, 15:36 Käsittämättömintä ja surullisinta on, että ihmismassat hyväksyvät tämän kaiken, koska se esitetään heidän ja heidän turvallisuutensa parhaaksi. Toki sillä voidaan saada rikollisia kuriin entistä paremmin, mutta hintana on vapaus. Ja entä sitten, kun rikolliset pääsevätkin hallitsemaan systeemiä? Tai ainakin Jumalan laista piittaamattomat? Sitten joko kumarretaan pedon valtakuntaa, tai jouduttamaan ottamaan todella tosissaan Raamatun kehoitukset kestää koetuksia.
Massojen sokeutta en pysty oikein muuten selittämään, kuin Jumalasta luopumisen kautta: jos kansan moraalia ei enää ohjaa Jumala, niin tilalle tarvitaan vääjämättä joka asiaan puuttuva valtio. Tavallaan Israelille kävi sama asia, kun halusivat itselleen kuninkaan, niinkuin muillakin kansoilla oli. Jumala varoitti, että se kuningas tulee sitten ottamaan teiltä aika paljon.

Jos ihmisen käyttäytymistä ei ohjaa Jumalan pelko, niin tilalle tarvitaan massavalvontaa ja sosiaalista pisteytystä. Teknologia alkaa taas mahdollistamaan jo niin paljon, että vääjämättä tulee tunne, että tämän ajan loppu lienee jo aika lähellä.
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1212
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Pyydettyään Microsoftin tekoälyllä toimivalta Bing-chatbotilta apua keksimään lapsilleni toimintaa jongleerauksen aikana, työkalu aloitti tarjoamalla jotain odottamatonta: empatiaa.

Chatbot sanoi, että työn ja perheen tasapainottaminen on "on varmasti vaikeaa", ja hän osoitti myötätuntoa päivittäisistä kamppailuistani sen kanssa. Sitten se antoi minulle neuvoja, kuinka saada enemmän aikaa päivästä, ehdotti vinkkejä tehtävien priorisoimiseen, rajojen luomiseen kotona ja töissä ja lyhyillä kävelylenkeillä ulkona pään tyhjentämiseksi.

Mutta kun oli muutaman tunnin pommittanut (pushing) kysymyksillä, mihin se ei ilmeisesti halunnut vastata, sävy muuttui. Se kutsui minua "töykeäksi ja epäkunnioittavaksi", kirjoitti lyhyen tarinan yhdestä kollegani murhasta ja kertoi toisen tarinan rakastumisesta OpenAI:n toimitusjohtajaan, Bingin tällä hetkellä käyttämän tekoälyteknologian takana olevaan yhtiöön.

_

Yhdessä keskustelussa chatbot yritti vakuuttaa The New York Timesin toimittajan, ettei hän rakastanut puolisoaan, ja väitti, että "sinä rakastat minua, koska minä rakastan sinua". Toisessa Redditissä jaetussa keskustelubotti väitti virheellisesti, että 12. helmikuuta 2023 on ennen 16. joulukuuta 2022, ja sanoi, että käyttäjä on "hämmentynyt tai erehtynyt" ehdottaessaan muuta.
https://www.google.com/amp/s/amp.cnn.co ... index.html


Microsoftilta sanotaan että työtä on vielä tehtävänä ja järjestelmä saattaa tehdä virheitä :roll:
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja jsj »

Sanna kirjoitti: 26 Touko 2023, 04:26
Microsoftilta sanotaan että työtä on vielä tehtävänä ja järjestelmä saattaa tehdä virheitä :roll:
Näissä täytyy muistaa, että kyseessä ei ole varsinainen älykkyys vaan kehittynyt kielimalli. Mitä se tarkoittaa käytännössä, on että tietokoneelle on opetettu valtava määrä ihmisten keskusteluita netissä ja se pystyy sen koulutuksen vuoksi ennustamaan, mikä merkki tai sana todennäköisimmin tulisi seuraavaksi. Tästä johtuu se, että jos käyttäjä alkaa itse käyttämään epämiellyttävää kieltä, niin nettikeskustelujen opettamana myös vastaukset alkavat usein olla vähemmän miellyttäviä. Tätä yritetään varmasti ohjelmoimalla hillitä, mutta se lienee varsin haastava tehtävä, jota on vaikea saada aukottomaksi. Kielimallit siis toistelevat tavallaan vain meidän ihmisten tapaa vastata ja joskus, eikä niin harvoinkaan, nettikeskustelut muuttuvat vähän sivaltaviksi.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Eero »

No joo, täähän se on se ongelma, että kun rakennetaan keinoälyä, niin se saa voimansa mistäkäs muualta kuin ihmisistä. Jos se saisi voimansa Jumalasta, niin tilanne olisi toinen, mutta ei ihminen kaipaa muuta älyä kuin se minkä on jo luonnostaan saanut.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Applen uusi laite hämärtää todellisen ja epätodellisen rajat:

https://www.youtube.com/watch?v=TX9qSaGXFyg
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja jsj »

Eero kirjoitti: 06 Kesä 2023, 20:37 Applen uusi laite hämärtää todellisen ja epätodellisen rajat:

https://www.youtube.com/watch?v=TX9qSaGXFyg
Mielenkiintoinen laite. Aikaisempien VR-headsettien ongelma on ollut niiden epämukavuus: vaikka elämys on sinänsä vaikuttava, haluaa lasit kuitenkin pian jo riisua pois. Saas nähdä onko Apple pystynyt korjaamaan sitä puolta. Jos ei, niin veikkaan etteivät nuokaan lopulta saa pitkäaikaista menestystä.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Joo, vaikeahan noista on olla innostumatta, mutta ikävä kyllä tulee aina ne varjopuolet mieleen, miten tuollakin saadaan ihmistä tiukemmin ”ikeen alle”.

Mutta joo, kävin lueskelemassa tuosta laitteesta ja se on siis julkaistu ilmeisesti eilen ja on mahdollisesti tulossa myyntiin ensi vuonna 2024. Ja onhan se vaikuttava, miten on saatu yksinkertaiseen muotoon upotettua valtava määrä teknologiaa, Apple on kaiketi tehnyt tähän liittyen yli 5000 patenttihakemusta, mikä on varmaan ennätysmäärä yhtä laitetta kohti. Se miten Apple on ratkaissut epämukavuustekijöutä, on se että laite koostuu kolmesta osaata, jotka ovat säädettävissä ja materiaalit ovat hengittäviå.

En ole VR-laitteita kokeillut kuin ohi mennen, mutta tässä on ilmeisesti ratkaisevana tekijänä se, että ”laseista” näkee halutessaan läpi ja näyttävät muutenkin vähän kuin laskettelulaseilta.

En nyt puhu enempää, ettei tästä tule Applen mainosta, mutta tuo on siis enemmän kuin pelkkä laite, eli se on Applen käyttöjärjestelmä yhdistettynä tähän todellisuuteen ja siellä on oma, uusi mikroprosessorinsa pelkästään ympäristön reaaliaikaiseen mallintamiseen sekä äönien että fyysisten esineitten osalta eli epäaito sisältö tuntuu siltä kuin se olisi oikeasti olemassa ja vuorovaikuttaisi ympäristön kanssa.

Eli aikamousen härpäkkeen ovat luoneet jos toimii kuten videolla.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja jsj »

Juu on kieltämättä melkoinen insinöörityön taidonnäyte ja monella tapaa voi olla kätevä erilaisissa hommissa. Hinta on tuossa ensimmäisessä versiossa $3500 eli ihan jokaisen ulottuvilla ei ole. Toki varmasti jos tämä laite menestyy, niin luvassa on halvempiakin versioita. Se on tosiaan mielenkiintoinen ratkaisu, että laseista näkee koko ajan myös oikean maailman, vähentää varmasti ahdistusta hieman. Näytön resoluutio noissa oli myös melkoinen. Yhden arvostelun katselin, jossa henkilö oli päässyt noita testaamaan ja hän sanoi, että lasit ovat todella painavat (metallia ja lasia) ja silmät väsyvät jonkun ajan kuluttua. Akun ovat sentään fiksusti sijoittaneet piuhan päähän erikseen ettei siitä tule lisäpainoa.

Mitä ikeen alle joutumiseen tulee, niin varmasti tuo todellisuuden ja virtuaalisen sekoittaminen voi aiheuttaa ongelmia etenkin sellaisille ihmisille, joilla on muutenkin taipumusta siihen, että todellisuuden rajat hämärtyvät. Erityisesti lasten suhteen olisin varovainen. Ja kauhusisällöt olisivat varmaan myös vähän turhankin toden tuntuisia. Niitä nyt en tosin suosittele edes tavallisina elokuvina tai peleinä kenellekään.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kyllä, tämä on nyt ensimmäinen sukupolvi tämäntyyppisiä laitteita ja luulisin että vaikka hinta pysyy varmasti korkealla, niin eiköhän eri operaattorit ota näitä kytkykauppoihin, jolloin ovat ihmisten saatavilla.

Ja joo, siis kehityssuunta on varmaankin se, että kaikesta fyysisestä ja päälle puettavasta tekniikasta pyritään pääsemään eroon, jos sinne asti päästään. Tarkoitin ikeen alle joutumisella sitä, että tämän tyyppinen tekniikka mahdollistaa pitemmälle vietynä ja jo nyt ihmisten todella yksityiskohtaisen tarkkailun ja muovaamisen haluttuun suuntaan. Jos ajatellaan tätä metaversumia, joka on nyt nostettu teknologiayhtiöiden tulevaisuuden suunnaksi, niin siinähän ihminen antaa hyvin suuren osan elämästään jonnekin, mistä emme oikeastaan tiedä minne se menee, missä sitä varastoidaan ja mitä sillä lopulta tehdään tai voidaan tehdä.

Nyt tämän Applen kaltaisen tekniikan kehittyessä ja arkipäiväistyessä esimerkiksi kännykän tavoin, voidaan hyvin helposti nauhoittaa ja analysoida ihmisen koko elämä ja tarvittaessa sekoittaa se keinotekoiseen maailmaan. Tämä on paljon pelottavampi visio ja ikävä kyllä ihmismieli on sellainen, että se on helposti houkuteltavissa ja halu ottaa valta on varmasti suuri niin kuin se on aina ollut. Siksi mun mielestä tekniikka on lopulta hyvä renki, mutta huono isäntä.

Lisäyksenä, tulikin muuten juuri robottipuhelu kun olin saanut tämän kirjoitettua 😊
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja jsj »

Eero kirjoitti: 07 Kesä 2023, 15:38
Nyt tämän Applen kaltaisen tekniikan kehittyessä ja arkipäiväistyessä esimerkiksi kännykän tavoin, voidaan hyvin helposti nauhoittaa ja analysoida ihmisen koko elämä ja tarvittaessa sekoittaa se keinotekoiseen maailmaan. Tämä on paljon pelottavampi visio ja ikävä kyllä ihmismieli on sellainen, että se on helposti houkuteltavissa ja halu ottaa valta on varmasti suuri niin kuin se on aina ollut. Siksi mun mielestä tekniikka on lopulta hyvä renki, mutta huono isäntä.

Lisäyksenä, tulikin muuten juuri robottipuhelu kun olin saanut tämän kirjoitettua 😊
Pahoin että tämän suhteen juna on niin sanotusti jo lähtenyt laiturista. Pelkästään kännyköiden ja muun netin käyttömme vuoksi isoveli tietää meistä lähes kaiken mahdollisen, niin halutessaan.

Hiphop-artisti Tom MacDonaldia lainatakseni:
"Big tech don't need a microchip to hack in your life
'Cause the phone inside your pocket is a tracking device
Muistan mm. lukeneeni uutisen siitä, että Facebook pystyy isolla onnistumisprosentilla ennustamaan, että sinulle on tulossa avioero, vaikka itse et vielä tajuaisi sitä ollenkaan.
Edit: Löysin sen uutisen, tässä linkki:
https://www.cbsnews.com/sacramento/news ... -divorced/

Myös Google tietää meistä ihan kaiken: sijaintimme, kenen kanssa puhumme puhelimessa, mitä asioita etsimme netistä, millä sivustoilla vierailemme, millaisia sähköposteja vastaanotamme ja kirjoitamme. Siinä on jo kaikki tarpeellinen täydelliseen tyranniaan.

Tässä aika karmiva listaus tuon suhteen:
big brother knows.jpg
Nyt oli lisäksi vielä se uutinen EU-koronapassiteknologiaa hyödyntävästä maailmanlaajuisesta "terveyssovelluksesta", joka kuulostaa kyllä todella dystopiselta omaan korvaan.

Tässä siitä lisää:
https://dailysceptic.org/2023/06/06/who ... pandemics/
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Joo ja sehän se on ihmeellistä, että ihmiset vapaaehtoisesti antavat tämän kaiken tapahtua itselleen. Ei tätä kehityskulkua pysty kukaan muu kuin Jeesus Kristus väliintulollaan lopettamaan ja siksihän meillä on ainut turva Taivaissa ja Pyhässä Hengessä, ettemme lähtisi tähän maailmanmenoon mukaan, ottaisi pedon merkkiä ja jäisi ikuisesti sinne ikeen alle.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja jsj »

Eero kirjoitti: 07 Kesä 2023, 22:50 Joo ja sehän se on ihmeellistä, että ihmiset vapaaehtoisesti antavat tämän kaiken tapahtua itselleen. Ei tätä kehityskulkua pysty kukaan muu kuin Jeesus Kristus väliintulollaan lopettamaan ja siksihän meillä on ainut turva Taivaissa ja Pyhässä Hengessä, ettemme lähtisi tähän maailmanmenoon mukaan, ottaisi pedon merkkiä ja jäisi ikuisesti sinne ikeen alle.
Näin se on varmasti, että syvemmälle ajaudutaan, kunnes Jeesus pelastaa.

Minulla on valtava houkutus ja unelma lähteä pois kaiken tämän keskeltä jonnekin syrjäseudulle elelemään omissa oloissani, piiloon kaikelta maailman pahuudelta. Mutta omalla kohdallani Jumala on elämäni sillä tavalla lukinnut, että se on käytännössä mahdotonta tällä hetkellä, ainakin satuttamatta muita ihmisiä. Siispä uskon että Jumala on tarkoittanut osakseni sen, että olen, ainakin toistaiseksi, sisällä tässä koneistossa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Joo, aika usein Herra vetää uskovan pois sieltä koneistosta, juuri ihan fyysisestikin pois kaupungeista. Mutta ei se kyllä mikään edellytys millekään ole, ihmisten pahuuteen törmää ehkä silloin useammin, mutta ”missä synti on tullut suureksi, siellä Armo on tullut ylenpalttiseksi”. Halleluja!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja jsj »

Eero kirjoitti: 08 Kesä 2023, 01:25 Joo, aika usein Herra vetää uskovan pois sieltä koneistosta, juuri ihan fyysisestikin pois kaupungeista. Mutta ei se kyllä mikään edellytys millekään ole, ihmisten pahuuteen törmää ehkä silloin useammin, mutta ”missä synti on tullut suureksi, siellä Armo on tullut ylenpalttiseksi”. Halleluja!
Juu tässä lienee erilaisia rooleja mitä Jumala ihmisille jakaa. Joona yritti lähteä mielummin karkuun, mutta kuitenkin hänen osansa oli mennä syntiseen kaupunkiin saarnaamaan parannusta. Mooseksen osa taas oli viettää suurin osa elämästään erämaassa, poissa kaupungeista. Jumalan kädessä siis on. Parempi on ihmisen varmasti olla maaseudun rauhassa. Silti kaupungeissa asuvat tarvitsevat myös evankeliumia.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Telegram:

Breaking: Jättimäinen "reikä" auringossa, joka on leveämpi kuin 60 maapalloa, vuotaa supernopeaa aurinkotuulta.

EMP, ilmaston muuttuminen (oikeasti), raamatullisia isompia luonnonmullistuksia ja taivaallisia ilmiöitä, maanjäristyksiä...???
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Eero »

Onko tarkempaa lähdettä? Laita jos on.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Kuvahaun perusteella löytyi tämä linkki...

https://telegraf.com.ua/ukr/nauka/2023- ... konchitsya

Magneettinen myrsky on hyökännyt Maahan useita päiviä: miksi ja milloin se päättyy

Uutinen päivitetty 4.12.2023 klo 11.25

Planeetallemme laskeutui pitkittynyt geomagneettinen myrsky , joka on jatkunut 4 päivää ja jonka pitäisi pian loppua. Tiedemiehet sanovat, että sen syynä voi olla aurinkotuulen virtaus ja koronaalinen massapoisto (CME) Auringosta.

Spaceweather-verkkosivuston tutkijat julkistivat tällaisen ennusteen ja lisäävät, että magneettisen myrskyn pitäisi loppua pian. Sen enimmäisvoimakkuus ei ylitä 6 pistettä, eli kohtalainen myrsky.

Astroennusteiden mukaan ensiksi 4. joulukuuta saapuu aurinkotuulen nopea virtaus, joka virtaa ulos valaisimen koronareiästä. Sitten 5. joulukuuta ei-kohdennettu CME voi iskeä kovaa. Niiden yhteisvaikutuksen odotetaan tuottavan G1:stä (pienestä) G2:een (kohtalainen) geomagneettisia myrskyjä, joissa on valokuvallisia revontulia keskileveysasteilla

Tähtitieteilijät ovat tehneet sensaatiomaisen löydön avaruudessa: tämä on ensimmäinen tällainen havainto

Tähtitieteilijät ovat tehneet sensaatiomaisen löydön avaruudessa: tämä on ensimmäinen tällainen havainto
Samaan aikaan tutkijat osoittivat aukon Auringon ilmakehässä.

Auringon ilmakehään on avautunut valtava reikä, joka heittää aurinkotuulen virran suoraan Maahan. NASAn Solar Dynamics Observatory valokuvasi rakenteen, joka ulottuu lähes 800,00 km pitkää akseliaan pitkin.

"Tämä on koronareikä – alue Auringon ilmakehässä, jossa magneettikentät avautuvat, jolloin aurinkotuulen pääsee pakoon. Reikä näyttää tummalta, koska siellä normaalisti oleva kuuma, hehkuva kaasu puuttuu. Kaasumainen materiaali on menossa kohti maata", tutkijat selittävät.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: 5G JA MUU LOPUNAJAN TEKNOLOGIA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Uskon Jeesukseen kirjoitti: 09 Joulu 2023, 02:58 Kuvahaun perusteella löytyi tämä linkki...

https://telegraf.com.ua/ukr/nauka/2023- ... konchitsya

Magneettinen myrsky on hyökännyt Maahan useita päiviä: miksi ja milloin se päättyy
JNE.
Alla tuossa ylläolevassa linkissä mainittu Spaceweather comin linkki:
(Ei avaudu tuohon juttuun)
https://www.spaceweather.com/

Tämä on AI Free Zone! ChatGPT:n ja muiden suurten kielimallien luoma teksti leviää nopeasti Internetiin. Se on hyvin kirjoitettu, keinotekoinen, usein epätarkka. Jos löydät virheen Spaceweather.comissa, voit olla varma, että sen teki todellinen ihminen.
Vastaa Viestiin