ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Keskustele eskatologisista asioista
Maaret

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Tuossa Bakhdin videossa oli jo niin paljon fakta-asiaa että minäkin (vaikka tiedän paljon) jo ymmärsin asian koko kauheuden!! 🥶
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Lähde:ESS

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021
Mitä patentit paljastavat?

Virallisen narratiivin mukaan koronavirus lähti leviämään lepakoista kiinalaiselta ruokatorilta syksyllä 2019. Jokainen tämän blogin lukija tietää, että tämä virallinen narratiivi ei ole koskaan ollut erityisen uskottava. Jos on seurannut "Eliitin" propagandaa jo pitempään, tietää kyllä miten harvoin viralliset narratiivit ovat totta.

Jossain vaiheessa plandemian aikana kilpailevaksi narratiiviksi tuli väite, että virus olisi lähtöisin kiinalaisesta viruslaboratoriosta. Moni valtamediaan skeptisesti suhtautuva tarttui tähän narratiiviin, mutta minun korvaan se kuulosti aina jotenkin epäilyttävältä.

Myöhemmin alkoi levitä tieto siitä, että tätä uutta koronavirusta ei kukaan ole koskaan eritänyt. Toisin sanoen, kukaan ei ole esittänyt tieteellistä todistetta siitä, että tämä "uusi koronavirus" (SARS-CoV-2) olisi olemassa. Mm. huippututkija Kalevi Korento puhui tästä Mikko Kemppe -podcastissa.

Miten "uusi koronavirus" olisi voinut karata kiinalaisesta laboratoriosta, jos sen uuden viruksen olemassaoloa ei ole todistettu? Jokin tässä tarinassa mättää.

Vaikuttaa siltä, että vastaus tuohon kysymykseen on vihdoin löytynyt. Tämän kirjoituksen lopussa olevalla videolla tohtori David E. Martin käy läpi todistusaineistoa, joka paljastaa sen tosiasian, että tämä "uudeksi" väitetty koronavirus ei oikeasti ole uusi. Patenttirekesterin tiedoista paljastuu, että se luotiin keinotekoisesti jo kauan sitten. Tämä viimeiset puolitoista vuotta hysteriaa aiheuttanut koronavirus on siis olemassa, mutta väite sen uutuudesta ei pidä paikkaansa. Olisikohan tämä se syy siihen, miksi tätä "uutta koronavirusta" ei ole eristetty? Vältelläänkö sitä eristämistä siksi, että se paljastaisi tämän "uuden koronaviruksen" olevan kaikkea muuta kuin uusi?

Martinin kaivama ainoisto paljastaa, että tämä "kiinalaisesta laboratoriosta karkasi uusi koronavirus" -narratiivi on vain hämäystä. "Eliitti" osaa pelata tätä peliä, ja tietää miten hämäysnarratiiveja luodaan. Tavoite on saada ihmiset väittelemään kahden narratiivin välillä, joista molemmat ovat "Eliitin" luomia valheita.

Martin esittelee videolla mm. patenttirekistereistä löytyvää todistusaineistoa, joka paljastaa, että tätä plandemiaa on valmisteltu jo pitkään. Yksityiskohdista löytyy mm. todisteet sille, että myös 2000-luvun alussa mystisesti tyhjästä ilmestynyt SARS-virus (tämän "uuden koronaviruksen" kantaisä SARS-CoV) oli keinotekoisesti luotu virus, joka patentoitiin jo 19.4.2002. Tämä tapahtui siis vähän ennen Aasiassa puhjennutta SARS-epidemiaa, joka levisi virallisen tarinan mukaan lepakoista ihmisiin. Näemmä nämä lepakkotarinat ovat vähän kuin vyölaukut - ne tulevat aina uudestaan muotiin.

Videolla kerrotaan sellainenkin yksityiskohta, että termi "new normal" (uusi normaali) lanseerattiin "SARS ja bioterrorismi" -konferenssissa jo 6.1.2004. Kuinkas sattuikaan.

WHO ja "new normal"

Martinin esittelemä aineisto paljastaa miten "Eliitti" on jo vuosikymmeniä valmistellut ja suunnitellut tapahtuma-sarjaa, jonka lopullisena tavoitteena on saada koko maailman väestö suostumaan geeniterapiapiikkeihin. Video on melko raskassoutuista katsottavaa, mutta onneksi Rapsodia on tehnyt siihen suomenkielisen tekstityksen, mikä tekee katsomisesta hieman helpompaa
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Dr. David E. Martin vieraili Reiner Fuellmichin haastateltavana

Patenttiasiantuntija tohtori David Martin vierali 9.7.2021 saksalaisen lakimies Reiner Fuellmichin kuultavana Koronakomitean 60. istunnossa. Lääketeollisuuden ja terveysviranomaisten rahanahneus alkaa lopultakin kopsahdella heidän omiin nilkkoihinsa, kun totuus häikäilemättömästä rahantekemisestä viruksen varjolla alkaa paljastua kuluneen 20 vuoden ajalta useisiin satoihin patentteihin kirjattujen virallisten tietojen kautta.

Tohtori David E. Martin työskentelee M·CAM organisaationsa kanssa kansainvälisten innovaatioiden riskienhallinnassa rahoituksen näkökulmasta katsottuna. Heidän omat riskinhallintajärjestelmät pitävät sisällään 168 eri maassa kaikki patentihakemukset, liittovaltion apurahat, hankintatiedot, sähköisen viranomaishallinnoinnin tiedot, jne.

Tohtori Martin on tutkinut organisaationsa kanssa yli neljää tuhatta patenttia, joita on haettu SARS-koronavirukselle. He ovat tarkastelleet varsin kattavasti kaikkea koronaviruksen käsittelyyn liittyvää rahoitusta, mikä onkin ollut nostamassa esiin näitä SARS-koronavirusperheen alajaostoja. Tohtori Martin välittää katsojille yleiskuvaa siitä, mitä patenttien maailmassa on tapahtunut kahden viime vuosikymmenen aikana.

Tohtori Martin näytti ja viittasi videon alussa tähän kriittisen tärkeään raporttiin:

https://www.m-cam.com/wp-content/upload ... Review.pdf

Täältä löytyy tohtori Martinin dokumentti "The Fauci/COVID-19 Dossier", joka pitää sisällää myös lähes 200 sivuisen patenttilistauksen:

https://www.covidtruths.co.uk/wp-conten ... er2532.pdf

"On todella surullista, että me istumme nyt maailmassa, jossa satoja miljoonia ihmisiä piikitetään taudinaiheuttajia stimuloivalla tietokonesekvenssillä, jota myydään heille sellaisilla perusteilla, mitkä eivät edes täytä patenttiviraston, lääketieteen ammattilaisten ja FDA:n omia kliinisiä standardeja rokotteen määritelmästä. Mutta tätä termiä käyttämällä, me altistamme nyt sadat miljoonat ihmiset sille, minkä tiesimme jo vuonna 2005 biologiseksi aseeksi."

Tohtori Martinin suosikki lainaus tätä pandemiaa koskien löytyy jo vuodelta 2015:

”Meidän on lisättävä ihmisten yleistä ymmärrystä lääketieteellisten vastatoimien tarpeellisuudesta, kuten pan-koronavirusrokotteen tarpeesta. Media toimii tässä eteenpäin ajavana voimana ja talous tulee seuraamaan tätä hypetystä. Meidän on käytettävä tätä hypetystä omaksi eduksemme, jotta pääsemme oikeisiin asioihin. Sijoittajat ovat kyllä mukana, jos he näkevät tuotot prosessin loppupäässä.” -Peter Daszak

Tässä muutamia lainauksia vielä tohtori Martinilta patentteja koskien:

"Syksyllä 2001 me aloimme seuraamaan valtavaa määrää bakteeri- ja virustaudinaiheuttajia, joita patentoitiin NIH:n, NIAID:in, USAMRIID:in ja muiden kansainvälisten yhteistyövirastojen kautta. Meidän huolenaiheena oli se, että koronavirus nähtiin paitsi potentiaalisesti manipuloitavana ainesosana käytettäväksi rokotevektorina, mutta se nähtiin selkeästi myös biologisena ase-kandidaattina."

"Vuonna 2002 NIAID (ja Anthony Fauci) rakensivat tarttuvan replikaatio-viallisen koronaviruksen, joka oli kohdennettu nimenomaan ihmisen keuhkokudokseen. Toisin sanottuna, me teimme SARS:in. Ja me patentoimme sen 19.4.2002 ennen kuin Aasiassa oli vielä puhjennut mitään väitettyä epidemiaa, koska se tapahtui vasta muutamaa kuukautta myöhemmin."

"Patentintarkastajan tekemän hylkäämisen ja sen jälkeen, kun CDC oli joutunut maksamaan valitussakkoja vuosina 2006 ja 2007, CDC kumosi patenttiviraston tekemän hylkäämisen ja sai lopulta vuonna 2007 patentin SARS-koronavirukselle."

"Ikävä kyllä, jos katsomme sitä, minkä he raportoivat olevan uutta, tulet löytämään 73 patenttia, jotka on myönnetty vuosien 2008-2019 välisenä aikana ja joista löytyy niitä ainesosia, joiden väitetään nyt olevan uusia SARS-CoV-2:ssa (koronaviruksessa)."

"Patentti 7279327: Keuhkoihin kohdistetun koronaviruksen rekombinanttista luonnetta koskeva patentti siirrettiin salaperäisesti UNC Chapel Hilliltä NIH:lle vuonna 2018. Tällä yhdellä patentilla, joka tarvittiin NIH:n toimeksiantoon, joka jaettiin UNC Chapel Hillin ja Modernan kanssa marraskuussa 2019, kun UNC Chapel Hill, NIAID ja Moderna aloittivat piikkiproteiinirokotteen sekvensoinnin vain kuukautta ennen pandemian alkua."

Löydät tohtori David E. Martinin haastattelun kokopitkänä täältä: https://serv3.wiki-tube.de/videos/watch ... d4aa8d8ff6

Tässä on aiemmin tekstittämämme video rokotteista, jolla on myös mukana tohtori Martin: https://rapsodia.fi/koronarokote-ei-ole-rokote/

Tässä on aiemmin tekstittämämme video Rikos ihmisyyttä vastaan, jolla lakimies Reiner Fuellmich latelee painavaa asiaa: https://rapsodia.fi/rikos-ihmisyytta-vastaan/
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Mariakin oli laittanut lopunaikoihin katkelman tästä IL:n artikkelista:

Ensi vuonna uudet variantit ja uudet kujeet?

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/ ... 3123c6fb71

Asiantuntija: Laumasuoja menetetty tältä vuodelta, koronaepidemia ei sammu enää millään rajoituksilla – jäljellä on nyt 2 keinoa

Deltamuunnos saattaa vaatia yli 90 prosentin rokotekattavuuden. Rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin mukaan siihen ei ole mahdollista päästä tänä vuonna.

Pfizer ja Moderna ovat osoittautuneet Mika Rämetin mukaan onnistuneiksi rokotevalinnoiksi

Vaikka yli 90 prosenttiin ei päästä, olisi tärkeää saada rokotekattavuus kaikissa ikäryhmissä mahdollisimman korkealle.

Rämetin mukaan on kaksi keinoa hillitä kiihtyvää epidemiaa: alle 30-vuotiaiden riittävä rokotekattavuus sekä 12‒15-vuotiaiden pääseminen rokoteohjelmaan elokuussa.

Suomessa pärjätään syksy Pfizerin ja Modernan rokotteilla myös virusmuunnoksia vastaan, kunhan ihmiset ottavat rokoteannokset.

Tarttuvampi deltamuunnos on ottanut valtaviruksen paikan Suomessa. Millaisen rokotekattavuuden Suomi tarvitsee nyt koronaepidemian hillitsemiseksi?

– 70 prosentin rokotekattavuus ei riitä, se on selvää. Israelissa ja Isossa-Britanniassa, joissa rokotekattavuus on päälle 60 prosenttia, tartuntamäärät nousevat silti, sanoo Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.

Riittävälle rokotekattavuudelle ei ole olemassa tarkkaa numeroarvoa, vaikka viruksen tartuttavuusluku kertoo hyvin tarvittavasta rokotekattavuudesta.

Viruksen tartuttavuuden lisäksi rokotesuoja riippuu saatujen annosten määrästä. Ihmisten koronaturvallinen käyttäytyminen, kuten maskit ja turvavälit, vaikuttavat myös tartuttavuuslukuun ja siten laumasuojaan vaadittavaan rokotekattavuuteen.

Deltamuunnos saattaa vaatia yli 90 prosentin rokotekattavuuden. Rämetin mukaan siihen ei ole mahdollista päästä tänä vuonna. Tärkeää olisi saada rokotekattavuus kaikissa ikäryhmissä mahdollisimman korkealle.

– Laumasuoja ei mielestäni ole siinä mielessä relevantti, että tässä maailmassa ei ole enää olemassa suomalaista laumasuojakuplaa, jossa eletään ja ollaan turvassa koronalta. Valitettavasti en pysty uskomaan, että esimerkiksi Venäjällä päästäisiin sellaiseen rokotekattavuuteen, että siellä muodostuisi laumasuoja. Ei myöskään monissa muissa Euroopan maissa tai Yhdysvalloissa.

Rajoitukset ostavat vain aikaa

Yli 70-vuotiaista suomalaisista on rokotettu 93 prosenttia ja 20‒69-vuotiaista 75 prosenttia. Tällä hetkellä yli 1,6 miljoonaa suomalaista on saanut tehosterokotteen. Sairaaloiden kuormitus ei ole tällä hetkellä vaarassa ja koronaan liittyvä kuolleisuus on laskenut.

– Meillä on jo taudin pahin uhkakuva saatu leikattua pois.

Valtaosa tartunnoista tapahtuu tällä hetkellä alle 30-vuotiaiden keskuudessa. Rämetin mukaan on kaksi keinoa hillitä kiihtyvää epidemiaa: alle 30-vuotiaiden riittävä rokotekattavuus sekä 12‒15-vuotiaiden pääseminen rokoteohjelmaan elokuussa. Alakouluikäiset pääsevät rokoteohjelmaan arviolta aikaisintaan vuoden lopussa.

Rämetistä on harmillista, että tänä kesänä alhaisten tapausmäärien jakso ei kestänyt yhtä pitkään kuin viime kesänä.

– Meillä on koronaa niin paljon yhteiskunnassa, että emme pysty minkäänlaisilla rajoitustoimilla kitkemään tätä enää pois. Nyt kysymys on, mikä on enää oleellista tapausmäärissä ja kuinka niiden pitäisi vaikuttaa elämäämme. Tilanne on eri kuin vuosi sitten, jolloin meillä ei ollut muita keinoja kuin rajoitustoimet.

– Rajoitustoimilla ostetaan nyt aikaa, että pääsemme eteenpäin rokotteissa.

Koulut alkavat elokuussa. Rämeen mukaan on aiheellista miettiä, onko mielekästä rajoittaa enää lasten ja nuorten elämää. Koulualtistumisia tulee väistämättä tapahtumaan suurten tapausmäärien vuoksi. Etäopetusta tulisi silti harkita tarkkaan.

Mika Rämet arvioi, että deltamuunnoksen nitistäminen edellyttäisi 90 prosentin rokotuskattavauutta.Mika Rämet arvioi, että deltamuunnoksen nitistäminen edellyttäisi 90 prosentin rokotuskattavauutta.

Mika Rämet arvioi, että deltamuunnoksen nitistäminen edellyttäisi 90 prosentin rokotuskattavauutta.

Syksy nykyisillä rokotteilla
– Suomessa pärjätään tuleva syksy Pfizerin ja Modernan rokotteilla myös virusmuunnoksia vastaan, kunhan ihmiset ottavat molemmat rokoteannokset, Rämet sanoo.

Vaihtoehtoinen uusi rokote Suomeen on ollut saksalaisen Curevacin koronarokote, joka on mukana EU:n hankintasopimuksessa.

– Se oli pettymys, kun Curevacin suojateho jäi alle 50 prosentin.

Yhdysvaltalainen Novavax-rokote sen sijaan on tehokkaaksi osoitettu rokote, mutta näillä näkymin sitä ei oteta Suomessa käyttöön ainakaan syksyllä. EU-komissio on saanut päätökseen alustavat neuvottelut kyseisen rokotevalmistajan kanssa.

Voisiko Suomeen tulla niin sanottu superrokote, joka suojaisi tehokkaasti jo ensimmäisellä annoksella?

– Sellaista ei kannata kenenkään jäädä odottamaan. Tehosteannoksesta saa jo hyvän suojan ja 12 viikon väliä pystytään lyhentämään, jos rokotesaatavuus antaa periksi.

Suomalainen Rokote Laboratories Finland Oy sai heinäkuussa yhdeksän miljoonan euron rahoituksen nenäsumutteena annosteltavan koronavirusrokotteen kehittämiseen.

Rämetin mukaan rokotteen idea on hyvä, sillä limakalvojen kautta saatava suoja on erilainen kuin pistettynä. On mahdollista, että koronarokotetta voitaisiin antaa näiden kahden yhdistelmänä.

Suomalaista rokotettakaan ei kuitenkaan kannata Rämetin mukaan odottaa, sillä sen tutkimukset ovat alkuvaiheessa ja tehon ja turvallisuuden osoittaminen vie aikaa.

Rokotteita pystyy muokkaamaan
Yritykset pystyvät valmistamaan optimoituja rokotteita vallitsevien varianttien mukaan. Suomen koronarokotteissa viruksen piikkiproteiini on mRNA-lähettimuodossa, ja tätä ohjetta on Rämetin mukaan helppo muokata ja suunnitella seuraavan sukupolven rokotteeseen.

Jo ensimmäinen rokoteannos antaa hyvän suojan vakavaa tautimuotoa vastaan. Tehosteannos kymmenkertaistaa vasta-aineiden määrän ja täten suojaa myös virusmuunnosten aiheuttamaa lievempää tautimuotoa vastaan.

– Hyvä merkki Suomen hajautetun rokotehankinnan onnistumisesta on, että esimerkiksi kolme valittua rokotetta olisivat voineet olla täyshuteja. Nyt meillä on ihan hyvä rokotesaatavuus ja niiden toimitukset tulevat sovitusti. Hyödyt verrattuna haittavaikutuksiin ovat näillä kahdella rokotteella parhaita, mitä on mahdollista saada, Rämet toteaa.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b5e ... bfb8215f64

Ranskalaiset raivostuivat rokotuspassista – pariisilaisäiti vertaa Macronia Hitleriin

Ranskan hallituksen ilmoitus rokotuspassin pakollisuudesta yllätti kansalaiset kesken kesälomien. 30 miljoonalta rokottamattomalta on pääsy kielletty muun muassa junaan, ravintolaan, kauppakeskukseen ja sairaalaan.

16.07.2021 klo 13:24

Presidentti Emmanuel Macronin rokotuspassin pakollisuutta koskeneen televisiopuheen jälkeen yli 30 miljoonaa rokottamatonta tai vain yhden piikin saanutta ranskalaista huomasi lomasuunnitelmiensa romuttuvan. Yleistä paniikkimielialaa kuvaa hyvin se, että puhetta välittömästi seuranneiden tuntien yleisin Google-haku oli ”mistä saa väärennettyjä rokotuspasseja”.

Kyseessä on kännykkäsovellus, jossa on QR-koodi. Passin voi toki myös printata.

– Kyseessä ei ole mikään rokotuspakko. Kaikki voivat edelleen käydä töissä ja hakea lapsensa koulusta ja päiväkodista, totesi terveysministeri Olivier Véran BFM TV:n haastattelussa deltamuunnosta pelästyneen hallituksen päätöksen jälkeen tiistaina.

Nämä ovatkin lähes ainoat asiat, joita voi tehdä, jos ei ole ottanut rokotusta. Rokottamattomat kansalaiset saivat nimittäin huomata, että heiltä on pääsy kielletty ravintolaan, sairaalaan, elokuvateatteriin, huvipuistoon, kuntosalille, ostoksille ja myös ruokakauppaan, jos marketti sattuu sijaitsemaan kauppakeskuksessa.

Rokottamaton on ei-toivottu vieras myös omissa häissään, jos vieraita on yli 50. Puhumattakaan, että heidät kelpuutettaisiin lentokoneeseen, junaan tai linja-autoon.

Pcr-testiin joka kolmas päivä

Ainoa mahdollisuus päästä vain rokotetuille varattuihin tiloihin on esittää ovella alle 48 tuntia vanha negatiivinen pcr-testi, jonka tulos kirjautuu automaattisesti kännykkäsovelluksella toimivaan rokotuspassiin. Jokaiseen purilaisen syöntiin tai kaupassa käyntiin pitäisi siis valmistautua vanupuikkokoitoksella kaksi vuorokautta etukäteen.

Hallitus ilmoitti samaan hengenvetoon, että tähän asti ilmaisista koronatesteistä tulee syksyllä maksullisia. Rokotuspassipakko saikin välittömästi kansan kaduille Ranskan eri puolilla.

– Tämä on täyttä fasismia, puuskahtaa rokotuspassin pakollisuutta vastaan mieltään Pariisin République-aukiolla osoittava Stéphanie Allary.

Hän kertoo vastustaneensa koronaepidemian alusta lähtien kaikkia kansalaisten elämää rajoittavia koronatoimenpiteitä. Allarysta onkin tullut yksi Ranskan kuuluisimmista ”terveysfasismia” vastaan taistelevista hahmoista, jonka rajuja kommentteja on kuultu useilla televisiokanavilla.

– Kaikki sometilini Facebookista Twitteriin on suljettu. Ainoa vaikutusmahdollisuuteni on nyt marssia kadulla.

”Kansalaisille viritettiin ansa”
Samaan mielenosoitukseen osallistunut Yves Marin on maltillisemmilla linjoilla, mutta kertoo tuohtuneensa rokotteen ottamiseen painostamisesta.

– Ensin on suostuttu lockdowniin, pcr-testiin, maskipakkoon ja ulkonaliikkumiskieltoon. Nyt huomaan, mihin tämä on johtanut. Valtio haluaa ottaa kansalaisen osaksi systeemiä ja määrätä tämän kaikista tekemisistä.

Marinin mielestä kansalaisille viritettiin ansa, koska vielä huhtikuussa sekä presidentti että terveysministeri vakuuttivat, että rokotuspassia ei koskaan oteta käyttöön Ranskassa. Koiraansa aukion laidassa ulkoiluttava 26-vuotias Berangère Roux on samaa mieltä.

– Ensin sanotaan, että rokotuspassia ei tarvita, mutta nyt se yhtäkkiä pitäisi olla kaikilla jo ensi viikolla. Eihän tässä ehdi ottaa kuin ekan piikin, Roux valittaa.

Ensimmäisen rokotusannoksen saaminen voi sekin olla hankalaa, koska esimerkiksi suur-Pariisin rokotuskeskuksista neljäsosa on suljettu kesäkaudeksi. Myös rokotusajoista alkaa olla pulaa. Hallituksen ilmoituksen jälkeen nimittäin kolmisen miljoonaa kansalaista ryntäsi varaamaan ajan. Ainakin tässä suhteessa hallituksen strategia siis toimi.

Ravintolassa pitää vilkuilla poliisipartioita
Miljoonien ranskalaisten tavoin myös Berangère Roux lähtee kesälomalle elokuun alussa.

– Voin kyllä tehdä pcr-testin ennen lähtöä, jos on junaa varten pakko, mutta en usko, että viitsin lomalla tehdä uuden testin joka kolmas päivä, Roux sanoo.


Hän kertoo luottavansa siihen, että ravintoloitsijat lomakohteessa suhtautuvat rokotuspassien tarkastamiseen löyhästi.

– Mutta vaikka ravintolaan pääsisikin, se pilaa tietysti hiukan fiilistä, jos pitää vilkuilla poliisipartioita ja pelätä sakkoja.

Eläkkeellä oleva Hervé Péricault kertoo ottaneensa rokotuksen heti ensimmäisten joukossa. Hän ymmärtää rokotuspassin pakollisuuden.

– Ranska ei ole ainoa maa, missä deltamuunnos leviää nopeasti. Rokottamisen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen, mutta jos ihmiset eivät ota sitä sovulla, niin pitää kai sitten koittaa pakolla, Péricault miettii.

Hänen mielestään on kuitenkin surullista, että ranskalaiset jaetaan näin ykkös- ja kakkosluokan kansalaisiin.

Räikeimmin jako rokotettuihin ja rokottamattomiin näkyi tällä viikolla kansallispäivän ilotulituksessa, jota seuraamaan pääsivät vain rokotetut. VIP-katsomon ulkopuolella kaikki kadut, sillat ja aukiot, joilta muu kansa olisi nähnyt ilotulituksen, oli suljettu poliisin toimesta.

”Emme ole mitään poliiseja”
Ravintoloissa passipakkoa ei otettu riemuiten vastaan. Rokotuspassien tarkastaminen on nimittäin sälytetty omistajan vastuulle, jonka pitäisi lukea passissa oleva QR-koodi tähän suunnitellulla kännykkäsovelluksella. Passipakon noudattamista valvomassa kiertää poliisipartioita.

Jos asiakkaan passi ei ole kunnossa, sekä asiakkaalle että ravintolan omistajalle rävähtää 135 euron sakko. Passipakolle toistuvasti kintaalla viittaava ravintolayrittäjä voi saada jopa 45 000 euron sakon.

– Me ravintoloitsijat emme ole poliiseja, tullitarkastajia tai järjestysmiehiä. Mitä teen esimerkiksi siinä tapauksessa, että asiakas kieltäytyy näyttämästä paperinsa? kysyi hotelli-ja ravintolayrittäjien liitto UMIH:n suur-Pariisin alueen puheenjohtaja Franck Delvaux televisiokanava LCI:n uutislähetyksessä tiistaina.

Yhdeksän kuukautta koronatoimenpiteiden vuoksi suljettuina olleissa ravitsemusliikkeissä on nimittäin odotettu kuumeisesti kesälomakautta. Mutta nyt kun asiakkaat vihdoin tulisivat, heitä ei saa päästää sisään. Ravintolayrittäjien liitto kysyi hallituksen edustajilta, miten toimia, jos seitsemän hengen seurue pyrkii sisään ja heistä yksi ei ole rokotettu. Vastaus oli yksiselitteinen: koko seurue ulos.

Lapsiperheet raivoissaan

Rokotuspassin pakollisuus koskee yli 12-vuotiaita lapsia, joiden rokotusvuoro alkoi vasta kesäkuun puolivälissä. 12–17-vuotiaista siis vain murto-osa on rokotettu, ja hallitus joutuikin perheiden painostuksen edessä siirtämään passipakon alkamaan vasta kesälomien jälkeen.

Alaikäisten painostaminen rokotukseen suututtaa kuitenkin monia vanhempia. Pitääkö rokottamaton murrosikäinen jättää ravintolan ulkopuolelle kuin koira? Entä miten käy syksyllä alkavien urheiluharrastusten?

Puolitoistavuotiaan Enaya-tyttären äiti Déborah Borbier on rokotuspassin pakollisuudesta niin raivoissaan, että vertaa presidentti Macronia Hitleriin.

– On pöyristyttävää, että koko kansa lapsista alkaen halutaan pakkorokottaa. Kohta en pääse enää edes töihin, hoitoalalla työskentelevä Borbier huudahtaa.

Hän tietää, että monet sairaanhoitajat ottavat rokotuksen mieluummin kuin menettävät työpaikkansa. Hallitus on nimittäin asettanut hoitohenkilökunnan rokottamisen takarajaksi syyskuun puolivälin. Sen jälkeen palkanmaksu loppuu ja työsuhde menee katkolle, jos rokotuspassi ei ole kunnossa. Koska sairaalan henkilökunnalla on jo ennestään pakollisia rokotuksia, koronarokotteen lisääminen listan loppuun ei muuta työsopimuksen ehtoja.

Puolitoistavuotiaan Enayan isoäiti Joëlle (vas.) ja äiti Déborah Borbier kuuluvat lukuisiin rokottamattomiin ranskalaisiin. Déborah on raivoissaan siitä, että alaikäisiä koetetaan painostaa rokotuksen ottamiseen.Puolitoistavuotiaan Enayan isoäiti Joëlle (vas.) ja äiti Déborah Borbier kuuluvat lukuisiin rokottamattomiin ranskalaisiin. Déborah on raivoissaan siitä, että alaikäisiä koetetaan painostaa rokotuksen ottamiseen.

Työlain remontti edessä

Sen sijaan muiden ammattikuntien ottaminen mukaan rokotuspakon piiriin aiheuttaa työsuhdelakimiehille päänvaivaa. Ravintolatyöntekijöiden, junan ja rautatieaseman henkilökunnan sekä muiden rokotuspassipakon alaisten tilojen, kuten huvittelu-
keskusten, työntekijöitä koskevat nimittäin nyt samat vaatimukset kuin asiakkaitakin.

Ranskassa työntekijän terveysasiat kuuluvat yksityisyyden suojan piiriin, eikä työnantajalla ole mitään oikeutta pyytää rokotuspassia nähtäväkseen. Kuka sitten tarkastaa kaikkien palkollisten rokotuspassit tai kolmen päivän välein suoritettavat pcr-testit, jos ei työnantaja?

Yksi vaihtoehto on lähettää työntekijä työterveyshoitajalle, joka tarkistaa, onko henkilö rokotusmielessä työkuntoinen. Jos rokotusvaatimuksista aiotaan pitää kiinni, syksyllä on luvassa kiistanalainen työlain rukkaus.
Maaret

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Saatana pettää juuri tuolla tavoin. Ja vaatii mahdottomia kuten meidän edellinen hallitus. Rankaisi työttömiä siitä jos kukaan ei antanut heille työtä.
Eräs kansa sai tuhon sellaisesta toimista jo tuhansia vuosia sitten:
Ja farao antoi sinä päivänä käskyn kansan työnteettäjille ja päällysmiehille, sanoen:
7 "Älkää enää antako kansalle olkia tiilien tekemistä varten niinkuin ennen; he menkööt itse ja kootkoot itselleen oljet.
8 Pankaa kuitenkin heidän tehtäväkseen sama tiilimäärä, jonka he ennenkin ovat tehneet, siitä mitään vähentämättä; sillä he ovat laiskoja, sentähden he huutavat näin: 'Menkäämme uhraamaan Jumalallemme!'
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://tokentube.net/v/1863399166/Koro ... un-valossa

Koronarokote Raamatun valossa
Petri Paavola
Julkaistu Jul 25, 2021

Koronarokote Raamatun valossa? Sanooko Raamattu mitään nykyisestä "pandemiasta"? Vastaus on, että sanoo ja paljastaa kuinka farmakeia lääkemyrkky eksyttää lopunaikana kaikkia kansoja maan päällä. Jos Jumalan kansa on hiljaa ja vaiti, eikä varoita vaarasta ja vääryydestä, niin silloin Jeesuksen sanojen mukaan kivetkin huutavat. Kivet huutavat nyt sillä tavalla, että useat lääketieteen huippuammattilaiset varoittavat ja vastustavat koronarokotteita. Videolla tuodaan esille lyhyt läpileikkaus lääketieteen huippuammattilaisten lausuntoja koronarokotteen vaaroista ja siitä kuinka tilastoja vääristellään, että saadaan ylläpidettyä valheeseen perustuvaa "pandemiaa".
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Milloin Suomen väestö on suojattu koronalta? Rokotejohtajalta kova väite: "Laumasuojalla ei ole mitään merkitystä

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotim ... np1taskbar

3 päivää sitten

Rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin mukaan laumasuoja koronaa vastaan ei ole todellisuudessa saavutettavissa.

Aiemmin laumasuojan rajana on pidetty Suomessa 70–90 prosentin rokotekattavuutta. Tähän tavoitteeseen on arveltu pääsevän lokakuun loppuun mennessä.

Lue myös: THL:n Nohynek: Laumasuoja koronaa vastaan vaatisi jopa 90 prosentin rokotuskattavuuden
Rokotetutkimuskeskuksen johtajan Mika Rämetin mukaan mitään tiettyä rokotekattavuuden määrää ei kuitenkaan voida antaa koronavirukselta suojautumiselle.

– Ajattelen sen siten, että minun tai sinun kannalta ei ole mitään merkitystä laumasuojalla, Rämet toteaa.

Rämetin mukaan viruksen muuttaessa yhä muotoaan ja ihmisten liikkuessa maarajojen yli, ei yhden maan laumasuoja tule pitämään.

– Eli vaikka kuinka käperryttäisiin olemaan pelkästään Suomessa, meillä olisi hyvä rokotekattavuus, me jäljittäisimme tautitapaukset ja tukahduttaisimme taudin lehahduksia, niin siinä kohtaa, kun maarajat avautuvat, meidän ympäristössämme on maita, joissa ei tulla pääsemään laumasuojaan, Rämet sanoo.

– Minun on hyvin vaikea kuvitella, että esimerkiksi Venäjällä rokotekattavuus olisi niin hyvä, että sinne tulisi laumasuoja. Sama tilanne on monessa Euroopan maassa sekä Yhdysvalloissa, hän jatkaa.

Lue myös: Suomi avaa rajansa matkailijoille ensi viikolla – näin turistien pitää toimia
Esimerkiksi Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus ECDC on ennustanut EU-alueen koronatartuntojen määrän viisinkertaistuvan elokuun alkuun mennessä. Yhdysvalloissa puolestaan täysrokotettuja on vähän alle puolet väestöstä.

– Suomeen tulee ihmisiä maailmalta ja täältä mennään maailmalle, niin väistämättä tätä tautipainetta koronan suhteen tulee olemaan jatkossakin, Rämet sanoo.

Ensi maanantaista eli 26. heinäkuuta alkaen EU- ja Schengen-alueen sisärajavalvonta päättyy. Rajoitukset ovat olleet voimassa viime vuoden maaliskuun lopulta asti.
Maaret

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Tuo laumasuojateorian kumoaminen on taas yksi valhe joka paljastaa ettei kyse ole pelkästä terveysongelmasta.
Petokoneisto kumoaa kaiken normaalina pidetys biologian ja sensuroi kirjallisuutta eksyttääkseen tuhoon uuden hitlersukupolven.

TV-dokumentit ovat myös niitä huutavia kiviä ja eilen tuli muistutusta mikä tappokone on fanaattinen nuoriso. Nyt jo näkyy merkkejä aivopestystä nuorista, joka ei tiedä mitään biologiasta eikä historiasta mutta mekastavat jokaisessa aktiossa tai uutisessa.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maria »

Uskon Jeesukseen kirjoitti: 25 Heinä 2021, 20:59 https://tokentube.net/v/1863399166/Koro ... un-valossa

Koronarokote Raamatun valossa
Petri Paavola
Julkaistu Jul 25, 2021

Koronarokote Raamatun valossa? Sanooko Raamattu mitään nykyisestä "pandemiasta"? Vastaus on, että sanoo ja paljastaa kuinka farmakeia lääkemyrkky eksyttää lopunaikana kaikkia kansoja maan päällä. Jos Jumalan kansa on hiljaa ja vaiti, eikä varoita vaarasta ja vääryydestä, niin silloin Jeesuksen sanojen mukaan kivetkin huutavat. Kivet huutavat nyt sillä tavalla, että useat lääketieteen huippuammattilaiset varoittavat ja vastustavat koronarokotteita. Videolla tuodaan esille lyhyt läpileikkaus lääketieteen huippuammattilaisten lausuntoja koronarokotteen vaaroista ja siitä kuinka tilastoja vääristellään, että saadaan ylläpidettyä valheeseen perustuvaa "pandemiaa".
Katsoin tämän ja kiitos vielä, että jaoit videon palstalle nimim. Uskon Jeesukseen. Tässä videossa tuli niin selkeitä esimerkkejä esille, että jokainen voi videon katsottuaan sanoa oman mielipiteensä. Se on joko Ei tai Kyllä. Ei enään en tiedä.
Video oli myös siinä mielessä erikoinen, että siinä tunsin itse piston sydämessäni. (Hes. 33:6-7) Useat ihmiset ovat saaneet sivuoireita ja se on tuntunut pahalta. Missä on raja siinä että kertoo lähimmilleen varoituksen sanan ja missä on luovuttamisen kohta?

Koen, että olen vapaa puhumaan siitä, miten video toi sen esimerkin kautta esille, että Usan rokote-historiassa, 120:n vuoden aikana, on kuollut muihin rokotteisiin useita tuhansia vähemmän, kuin on kuollut 7 kuukauden aikana Koronavirusrokotteeseen. Videolla veli kertoi, että viranomaisten sivuilla (Usa) on haittailmoituksiin merkitty n. 10000+ k-rokotekuolemaa.
Yksi rokote tappoi enemmän, kuin kaikki muut rokotteet 120:n vuoden aikana yhteensä.

Jokainen on kuitenkin vapaa tekemään oman päätöksen. Rukousaiheena ovat nyt erityisesti lapset, joilla ei ole tietoa niin paljon, kuin soisi olevan.
Tämäkin lupaus on lapsille:
Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon lupaa sana. Ja erityinen lupaus lapsille, sallikaa Lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.

Neuvo minulle tiesi, Herra, että minä vaeltaisin sinun totuudessasi. Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen, että minä sinun nimeäsi pelkäisin. Tätäkin rukoillaan lapsille! ❤️ 🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Maaret

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maaret »

"Ammattilaiset" ovat koko ajan pihalla,siitä mikä on laillista ja sovittua ja mikä ei.

https://yle.fi/uutiset/3-12034794

Mielivalta edellä mennään joka paikassa. Tuleekohan näille mitään oikeudenkäyntejä tuhon jälkeen kuten tuli hitlerin "lääkäreille" ihmiskokeista. Ehkä menee vain raunioiksi kaikki ennen oikeudenkäyntejä.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008152518.html

YHDYSVALTOJEN johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci tahtoo kehittää 20 eri virustyyppiä kattavan rokoteprototyyppien kokoelman tulevien epidemioiden varalta, jotta taudit saataisiin taltutettua rokotteilla mahdollisimman nopeasti, New York Times kertoo.

Ajatuksena on nitistää tauti mahdollisimman aikaisin ennen kuin se leviää maailmanlaajuisesti.

Rokotteiden kehittäminen on hidasta, ja siksi olisi suotavaa, että pohjavalmisteluja on tehty ennen kuin tauti todella leviää. Jos rokote saataisiin käyttöön alueellisesti, voitaisiin maailmanlaajuinen leviäminen ehkäistä.

Yhdysvaltojen kansallisen terveysinstituutin johtaja Francis Collins toteaa New York Timesille, ettei koronapandemian jälkeen voi enää tuudittautua tyytyväisyyteen. Hän pitää rokoteprototyyppien kokoelmaa vakuuttavana ajatuksena ja näkee Faucin lailla sen toteutumisen todennäköisenä.

– Jos saamme rahoituksen – ja uskon, että saamme – kehitys alkaa todennäköisesti vuonna 2022, Fauci kertoi New York Timesille.

Asiaa on puitu muun muassa Valkoisessa talossa. Projekti maksaisi useita miljardeja. Fauci uskoo, että viidessä vuodessa voitaisiin kehittää prototyyppi kymmeneen eri virusperheeseen ja myöhemmin 20 virusperheeseen.

...

Viruksia on miljardeja. Kukaan ei tiedä tarkasti, mikä tauti johtaa seuraavaan pandemiaan.

...

Ilmankos miljardöörit ovat lähteneet mukaan rokote- bisnekseen...
Maaret

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Ei tuollaisten mRNA-kirjastojen luominen maksa mitään miljardeja mutta hyvä väite taas rahastusta varten.
Luulee kai itseään jumalaksi kun olettaa tietävänsä minkä ruton Tuomari seuraavaksi lähettää.
Pointti on vain saada valtiolta miljardi.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Twitteristä poiminta:

Mitä ihmettä
@THLorg
??

'THL:n tietojen mukaan Suomessa kukaan kaksi rokoteannosta saaneista ei ole sairastunut vakavaan tautimuotoon, hän (Salminen) kertoo' (US)

 'Kahdenkin rokotteen läpi on päätynyt sairaalahoitoon ja menehtynyt potilaita'.
- Lääkäri Eeva Ruotsalainen (IS)

...

Viikon takaa tieto, jonka mukaan Suomessa on menehtynyt 100 henkilöä koronarokotteisiin.

Vastaavasti koronaan l i i t t y v i ä kuolemia n. 970 ja esim. nyt heinäkuussa vain yhden henkilön kerrotaan menehtyneen koronaan.
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maria »

HS 29.7.2021

Husin alueella vajaa 40 prosenttia sairaaloiden vuode­osastoilla olevista on alle nelikymppisiä, sairastuneissa myös kahden rokotteen saaneita
(lyhyt lainaus)
Vaikka rokotuskattavuus ikääntyneellä väestöllä kasvaa, hekin voivat yhä sairastua, muistuttaa Ruotsalainen. Kaksi rokotetta kuitenkin yleensä lieventää taudinkuvaa.

”Kahdenkin rokotteen läpi on päätynyt sairaalahoitoon ja menehtynyt potilaita.”

Ruotsalainen kertoo, että suuntaa antavien tietojen mukaan kahden rokotteen läpi on sairastunut Husin alueella seitsemän kuukauden aikana 0,04 prosenttia noin 260 000 rokotetusta. Yhden rokotteen saaneista sairastuneita on ollut 0,2 prosenttia 1,1 miljoonasta rokotetusta.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-20000081 ... 69e7b0c617
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Maaret

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Käy vaan ilmi se mikä jokainen biologi voi olettaa. Immuniteetti EI muodostu kuten tuo geenimuuntelunpiikittäjä miljardööri haluaa.
Jumala on luonut immuniteetin toimimaan tietyllä tavalla eikä kukaan epäjumala voi sitä tahtonsa mukaan manibuloida.
Maaret

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Koska kaikkialla netissä ja ihmisten kesken on vain petosta niin vähennän kommentointia.

Jos te saatte sen ihmeen osaksenne että joku kuuntelee totuutta tai pelastussanomaa niin käyttäkää ehdottomasti tilaisuus hyväksenne. Se on maailman SUURIN ihme!

Minun kohdalleni sitä ihmettä ei ole montaa kertaa kymmenien vuosien aikana sattunut, joten uskokaa kirjoituksistani edes tämä kommentti.
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Sulla on hyviä kommetteja ja ajatuksia Maaret, älä suotta vähennä kommentointia! Ihmeiden aika ei ole ohi!!! :)
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://www.bitchute.com/video/Zz5XESYCt365/
Karsea video, jossa grafeenimöykky näyttäisi reagoivan kun matkapuhelin avataan, tai sitten tuo mötikkä on elollinen ja kännyssä on herätys päällä.

Rokotteissa siis grafeenia. Liekö rokotetusta otettu tuo määrä. Tulee jokin holokaustin kaltainen 5g- ja 6g:llä tapahtuva ihmisten joukkotuho mieleen, jos rokotetut grafeiinisina joutuvat 5g-laitteiden piiriin.

Maaretin ja Eeron heiniä tämä?
Maaret

Re: ÄLKÄÄ OTTAKO ROKOTETTA

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Uskon Jeesukseen kirjoitti: 02 Elo 2021, 23:26 https://www.bitchute.com/video/Zz5XESYCt365/
Karsea video, jossa grafeenimöykky näyttäisi reagoivan kun matkapuhelin avataan, tai sitten tuo mötikkä on elollinen ja kännyssä on herätys päällä.

Rokotteissa siis grafeenia. Liekö rokotetusta otettu tuo määrä. Tulee jokin holokaustin kaltainen 5g- ja 6g:llä tapahtuva ihmisten joukkotuho mieleen, jos rokotetut grafeiinisina joutuvat 5g-laitteiden piiriin.

Maaretin ja Eeron heiniä tämä?
:oops: Eiköhän nyt sentään pysytä faktoissa eikä missään videomanibulaatio-örkeissä? En tuollaisia edes katso.

Kyllä totuus mRNA-piikeistä on jo riittävät hirveä ilman tuollaisia mielikuvituslisiä. Jos ihmisen solujen muuttaminen virustehtaiksi ei ole mielestänne riittävän kamalaa ehkä sen takia että ette ymmärrä koko biologisten reaktioiden ihmeellistä kokonaisuutta niin verrataan sitä vaikka siihen että kaikkiin ihmisiin alettaisiin piikittämään HIV-potilaiden verta. Ja väitettäisiin että siitä saa parantumisen.

Toki sekin valhe menisi ihmisiin kuin kuumaveitsi voihin koska valhe on nykyään muotia ja rakastettua.
Vastaa Viestiin