Katkos googlessa

Keskustele eskatologisista asioista
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Eilen 14.12.20 ilmeni katkos Google-palvelimessa.
Yhtäkkiä snaijasin: tämä tahallinen tai tahaton merkki on enne tulevasta - ja melkein jo olevastakin - hallintasysteemistä. Henkilö, josta halutaan päästä eroon, suljetaan ulos tietoverkoista. Maailman kaikki toiminnot on rakennettu kansainväliselle tietoverkostolle, joten tämä on ulossuljetulle henkilölle katastrofi. Eläminen käy mahdottomaksi. Miten tehokas hallintakeino pedolle ja antikristukselle!

VT:ssä mainitaan sana verkko yli 30 jakeessa. Sanoin kerran äidilleni, että psalmien verkot varmaan tarkoittavat sähköistä tietoverkkoa, joka on luotu yli maailman kattavaksi. Äiti vastasi, että tuskinpa vain. Minä olen sitä mieltä, että nämä verkot profetoitiin kauan sitten, niin kuin profetoitiin kaikki muukin, mitä tulee tapahtumaan lopun aikoina.

Esimerkiksi Ps. 35:8
"Tulkoon hänelle turmio aavistamatta,
tarttukoon hän virittämäänsä verkkoon,
langetkoon siihen surmaksensa.
"

Tuntuu pahalta olla osana G-verkkoa, mutta mitä me voidaan tehdä? Keneltä riittää uskoa, että sanotaan verkkosopimuksemme irti ja mennään vuorelle tai luolaan ja odotetaan pikkupoikaa, joka tuo meille leipää ja kalaa? Tai korppeja, jotka kantavat meille lihaa?
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Tuolla MeWe:ssä voi olla ingognito, sähköposti nimimerkillä esim. protonmail.

Nyt kannattaa ottaa kaikki kuvat ja henkilötiedot sos. mediasta pois ja lopulta vaikka lakkauttaa esim. FB ja IG.

Selaimet Brave ja Duckduckgo tai Firefox.

Katsokaas tuo Googlemapsin 360 asteinen alueen näyttö; jos ihminen on henkilötietoineen internetissä, niin tuon kautta voi löytää kun yhdistää mobiililaitteen tiedot tuohon?
https://www.google.com/maps/uv?pb=!1s0x ... CnoECBIQAw
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Niinpä, mietittiin vaimon kanssa eilen aivan samaa ja just totakin, että tää saattoi olla testi. Harvoin kuukkelin kaltaisen toimijan kaikki systeemit menevät nurin MAAILMANLAAJUISESTI, jollei ole jokin tarkoituksellinen alasajo. Tulee myös mieleen, että jos oli tarkoituksellinen, niin tehtiinkö jokin uudelleenreititys tai vastaava toimenpide. Jos sota syttyy, niin on aika varma, että netti menee ensimmäisenä alas kännykkäyhteyksien ohella. Tai ainakin sodan vastapuoli katkaistaan yhteyksistä, Venäjää siis tässä lähinnä ajattelen ja hehän taannoin kokeilivat miten netti toimisi heillä kansallisesti eli kytkeytyivät kaiketi hetkeksi irti internetistä. Internetin edeltävä Arpanet oli USAn armeijan tietoverkko ja sieltä USAsta käsin sitä edelleen hallinoidaan. Tässä muuten on huomattavaa että Venäjän netti yhteys vissiin kulkee maailmalle juuri Suomen ja Pohjoismaiden halki. Tai oliko ainakin se kuuluisa "kuumalinja".

Samoin pankit ovat tehneet kovasti huoltotoimenpiteitä tässä pitkin syksyä, luulen että tämä voi liittyä tiukentuvaan tietoturvaan maksuasioissa ja ehkä myös siihen, että London City lakkaa ilmeisesti kohta olemasta maailman johtava pankkikeskus. Pankeilla on tarve siis turvata tai muuttaa siellä olevat tietonsa ja tietoyhteytensä jonnekin muualle. MUTU.

Eilen A-studiossa haastateltiin Googleen liittyen nettiturvan asiantuntijana Petteri Järvistä, jonka jotkut ehkä muistavat MikroBitti-lehdestä, hän latasi juuri aika kovaa tekstiä, että "maailmanlaajuiset monopolit antavat jättivallan Yhdysvalloille". Haastattelija Petri Raivio oli jotenkin vaivaantunut ja punakka (puuterinkin alta), että ihan kuin siellä olisi korvanappiin tullut ohjaajalta tiukkoja ohjeita. Tai sitten studiossa oli vaan tosi kuuma:

"Maailma Googlen varassa?"
https://areena.yle.fi/1-50330897

Sit tää mun mielestä kaikki liittyy ainakin jotenkin maksamiseen, kaikkialle ollaan tunkemassa maksuliikennettä, mobiilimaksamista jne. Mitä jos näistä palveluista tulee yllättäen maksullisia, vaikka jollain liukuma-ajalla? Facebookhan ei enää mainosta olevansa "ilmainen aina", niin kuin sen slogan oli aikaisemmin. Tai mitä jos tarvitaan jotain muuta vastiketta, että saa käyttää vapaasti palveluita? Nää nyt vaan mun pohdintaa.

[LISÄYS: Kun luin sun kommentin UJ, ns. kaksivaiheinen tunnistautuminen on nyt "muotia". Luulin, että se tarkoittaa todella kahden eri tunnistautumisvaiheen läpi menemistä, mutta se onkin kännynumeron kalastusta. FB yritti sitä pitkään ties millä syyllä. Mutta todellinen syy on varmaan se, että saadaan ihmisten numero sidottua heidän käyttämiinsä palveluihin eli ts. kännykkäpaikannus tehokkaasti käyttöön.]
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Sellainen villi ajatus tuli vielä mieleen, että mitä jos se "kolmen päivän pimeys" onkin netin alasajo? Kuinka kauan tämän maailman yhteenlinkitetyt toiminnot kestävät sitä? Meneekö sähköt kaikkialta vai kestävätkö ne jossain kunnes "vika" saadaan korjattua? Tästähän on helppo syyttää esimerkiksi "avaruussäätä" eli vaikka voimakasta aurinkopurkausta, vaikka sekin voisi myös olla tämän ensisijainen aiheuttaja.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://444prophecynews.com/there-is-no ... -cryptic1/

MINÄ OLEN MUINAISTEN PÄIVIEN MINÄ OLEN. Olen ensimmäinen ja viimeinen. MINÄ OLEN ALKU JA LOPPU. OLEN ALPHA JA OMEGA ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN. MINÄ OLEN KUKA OEN. PALUU PALAAN MAAAN, JOS TULOSIN TUOMIOITA MAAILMALLA. MINÄ OLEN OVI. Minä olen kapea portti. Minä olen hyvä paimen. OLEN KUKA OLEN. MINÄ OLIN. MINÄ OLEN. OLEN KAIKKI ASIAT. Luomisen alusta asti, kunnes olen odottanut tätä hetkeä ja historiaa herättämään Ihmislapset todelliseen kohtaloonsa. NOSTAN KORKEIMMAT SOTURIT! JUUDAN Leijona palaa pian tuomaan esiin kadonneet ja unohdetut. TUON MUKANANI SWIFT-OIKEUTTA - EN TUO RAUHAA, MUTTA EROTTELEN VOITTOISASTI LAMPAAT VUOHISTA, LUSTEEN Vehnästä. KAIKKI TIETÄVÄT KUKA OLEN. KAIKKI TUNTEVAT NIMENI. MUTTA EIVÄT KAIKKI, JOTKA KUTSUVAT MINUA HERRAKSEKSI, VASTAANOTAN AINOASTAAN NE, jotka TUNTEVAT MINUT, EN NIITÄ, JOTKA VAIN TIETÄVÄT MINUT.

Pian asiat muuttuvat. Näet sen jo. Monet kävelevät pelossa. Älä pelkää. Jos olet kanssani, pidän sinua kämmenelläni. Lapset ovat nyt aika lähestyä minua. Anna minun tarjota sinulle vahva suojavarsi. Paha hallitsee, koska on aika, mutta minä herätän kansani ja he nousevat vallassa ja voimassa kuin koskaan ennen. Etsikää kasvojani. Huomioikaa ääneni. Tulevina päivinä on paljon hämmennystä - se hajoaa kuin tuuli, paitsi niille, jotka ovat Minussa. He pysyvät minussa ja minä ja heissä.

Ahdistuksen ajan pimeiden päivien lävitse voitte vaan käydä Minun kanssani ja kauttani - PELASTAJASI. MINÄ OLEN pelastaja. Tulkaa lapset viettämään kallisarvoista aikaa kanssani. Älä tuhlaa aikaasi turhaan, sillä pian kaikki ympärilläsi olevat teknologiset apuvälineet poistetaan sinulta ja yksi uusi maailmanjärjestys on tuleva olemaan ja yksi uusi maailman järjestelmä. Jopa nyt pahat miehet yhdessä langenneiden kanssa laativat pahoja suunnitelmiaan ja suunnitelmiaan kuolemaksenne. Monet tarttuvat syöttiin - merkkiin ja rokotteeseen, joista olen varoittanut ja joista edelleen varoitan. KUULE SANANI. Neovat elämä ja totuus. KAIKKI MUU On VALHETTA JA PETOSTA, JA monet tulevat kaatumaan.
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Eero kirjoitti: 15 Joulu 2020, 14:24 Sellainen villi ajatus tuli vielä mieleen, että mitä jos se "kolmen päivän pimeys" onkin netin alasajo? Kuinka kauan tämän maailman yhteenlinkitetyt toiminnot kestävät sitä? Meneekö sähköt kaikkialta vai kestävätkö ne jossain kunnes "vika" saadaan korjattua? Tästähän on helppo syyttää esimerkiksi "avaruussäätä" eli vaikka voimakasta aurinkopurkausta, vaikka sekin voisi myös olla tämän ensisijainen aiheuttaja.
Ei toi ole niinkään villi ajatus. Raamattu alkaa aukeamaan aina vain enemmän. Aivan kuin siinä olevien ympyröiden piiri avartuisi vauhdilla. Kun on sieltä hoksannut jotain tänään, huomenna sen tajuaa vielä laajemmin.
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Totta, vyyhti on lähtenyt purkautumaan.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Tuula1

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

ja minähän taistelen loppuun asti kyllä omalta osalta tätä hulluutta. en pysty sitä enää pysäyttämään mutta jarruttaa voin. siksi minun pärstä on sinne asti netissä kun Jeesus hakee minut pois.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Magda-sisko kirjoitti: 15 Joulu 2020, 13:17 Eilen 14.12.20 ilmeni katkos Google-palvelimessa.
Yhtäkkiä snaijasin: tämä tahallinen tai tahaton merkki on enne tulevasta - ja melkein jo olevastakin - hallintasysteemistä. Henkilö, josta halutaan päästä eroon, suljetaan ulos tietoverkoista. Maailman kaikki toiminnot on rakennettu kansainväliselle tietoverkostolle, joten tämä on ulossuljetulle henkilölle katastrofi. Eläminen käy mahdottomaksi. Miten tehokas hallintakeino pedolle ja antikristukselle!
..........
Eero varmaan selvittää tämän. Elikkä onko kyseessä kenties joidenkin tilien poisto tms.
Gmail - Service Details
Google Workspace Status Dashboard

This page offers performance information for the following Google services. Unless otherwise noted, this status information applies to consumer services as well as services for organizations using Google Workspace.

Check back here any time to view the current status of the services listed below. For additional information or to report a problem, please visit the Google Workspace Help Center or see the Google Workspace Known Issues page.
Time Description

12/16/20, 1:51 AM

The problem with Gmail has been resolved. We apologize for the inconvenience and thank you for your patience and continued support. Please rest assured that system reliability is a top priority at Google, and we are making continuous improvements to make our systems better. If you are still experiencing an issue, please contact us via the Google Help Center.

Affected users received a bounce notification with the error "The email account that you tried to reach does not exist" after sending an email to addresses ending in @gmail.com.

12/16/20, 1:09 AM

We expect to resolve the problem affecting a significant subset of users of Gmail at 12/16/20, 2:00 AM. Please note that this time frame is an estimate and may change. The affected users are able to access Gmail, but are seeing error messages, high latency, and/or other unexpected behavior.

12/16/20, 12:44 AM

Gmail service has already been restored for some users, and we expect a resolution for all users in the near future. Please note this time frame is an estimate and may change. The affected users are able to access Gmail, but are seeing error messages, high latency, and/or other unexpected behavior.

12/16/20, 12:18 AM

Our team is continuing to investigate this issue. We will provide an update by 12/16/20, 1:00 AM with more information about this problem. Thank you for your patience. The affected users are able to access Gmail, but are seeing error messages, high latency, and/or other unexpected behavior.

12/15/20, 11:29 PM

We're aware of a problem with Gmail affecting a significant subset of users. The affected users are able to access Gmail, but are seeing error messages, high latency, and/or other unexpected behavior. We will provide an update by 12/16/20, 12:30 AM detailing when we expect to resolve the problem. Please note that this resolution time is an estimate and may change.
RSS Feed
All times are shown in your local timezone unless otherwise noted.
No Issues Service disruption Service outage
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kiitos UJ,

muistan tosiaan, että Googlelta tuli nootti siitä, että voivat poistaa käyttäjän tietoja jos tili ylittää sen 15 Gt mikä siellä muistaakseni on rajana, mutta oli ilmeisesti jokin aikaraja poistolle myös, oliko puoli vuotta. Voihan olla, että siellä on silti tehty puhdistusta tai valmisteltu tätä muutosta tms.

Sit mulle ainakin tuli pari päivää sitten ilmoitus ns. Smart featureista eli "älykkäistä toiminnoista", että haluaako niitä jatkossa käyttää vai ei. Siellä oli ainakin tietojen seulomista tekoälyn avulla ja "käytettävyyden parantamista" tätä kautta. Koskiko myös chattia ja videotapaamista, älykkäitä vastauksia. Otin pois varmuudeksi.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Aimee
Viestit: 63
Liittynyt: 17 Syys 2020, 18:15

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Aimee »

https://www.is.fi/digitoday/art-2000007683901.html :lol: :lol: :lol:

Googlen maailmanlaajuisen käyttökatkon syy selvisi – muisti loppui kesken
Googlen mukaan käyttäjien tunnistamiseen käytetty järjestelmä kaatui muistitilan loppumisen takia.

Googlen palveluihin eilen maailmanlaajuisesti tullut käyttökatko johtui kirjautumisen ja käyttäjäntunnistuksen järjestelmäviasta, kertoo The Guardian -sanomalehti.

Tämän seurauksena häiriö koski kaikkia Googlen kirjautumista vaativia palveluita sekä myös kolmansien osapuolien palveluita, joihin on voinut kirjautua Googlen tunnuksilla.

Lue lisää: Gmail, YouTube, Google Maps palaamassa toimintaan – Googlen useat verkkopalvelut kaatuivat ympäri maailmaa

Kirjautumista vaativat palvelut, kuten Gmail ja Calendar, eivät toimineet lainkaan. YouTube taas kaatui käyttäjiltä, jotka olivat kirjautuneet sisään, mutta sitä pystyi käyttämään yksityisessä selaustilassa ilman kirjautumista.

Myös Googlen älykotiratkaisut kärsivät ongelmista. Esimerkiksi Googlen älykaiuttimet, Nest-turvakamerat ja -termostaatit eivät toimineet, eivätkä Google Home -järjestelmän käyttäjät pystyneet sammuttamaan tai sytyttämään asuntonsa älyvaloja puhelinsovellusten kautta.

Lue lisää: Googlen katko muistuttaa – helppous on ansa

Katko haittasi myös monia yrityksiä, jotka ovat ottaneet käyttöön Googlen yrityskäyttöön suuntaaman Suite -palvelupaketin.

Googlen mukaan syynä oli se, ettei yhtiön tietojärjestelmä antanut tarpeeksi muistitilaa käyttäjien tunnistamispalveluille. Kun muisti täyttyi, palvelu kaatui. Lisäksi Googlen järjestelmä ei välittömästi varoittanut kaatumisesta. Kokonaisuudessaan katko kesti Googlen mukaan noin 45 minuuttia.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://www.youtube.com/watch?v=2MFlsfn1gss
TEKNOLOGIA TUHOKSI jos sitä ei hallita tarkasti
Operaatiokeskus - Live

Tuossa on siitä tunnin katkoksesta
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Kiitos Aimee tuosta IS:n linkistä.

"Kokonaisuudessaan katko kesti Googlen mukaan noin 45 minuuttia." Aikamoista minuuttipeliä alkaa olemaan tämä maailma.

Tuosta jutusta myös selviää varoittava esimerkki siitä että älykodit kaatuvat kun Google kaatuu ja kun netti kaatuu ja sähköt menee poikki niin on kyllä aikamoinen soppa! Mites nyt kun suomalaisetkin lääkärit kritisoi jopa kynttilöiden polttoa pienhiukkasten takia, niin jos pahin mahdollinen skenaario toteutuu, ei ole ihmisillä valoa tai edes sitä pientä lämmönlähdettä.

Tuikkukynttilöillä ja kahdella sisäkkäin asetetulla kukkaruukulla saa muuten kohtuullisen tehokkaan lämmittimen kerrostalokämppäänkin jos ei muuta ole saatavilla:

tuikkukukkaruukku.jpg
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Maaret

Re: Katkos googlessa

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Tuosta vallankeskittymisestä : kun katselin dokumenttiä siitä Elon Muskin toimttamasta Autosta avaruuteen...

Siinähän näytettiin yksinkertaisesti miten NASAn valta siirtyi yhdelle miehelle, tuolle biljardöörille. Hän siis hoitaa tästä lähtien henkilökuljetukset ISS-asemalle.

🚀🚀🚀
Vastaa Viestiin