Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Keskustele eskatologisista asioista
korhosam

Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja korhosam »

Shalom!
Don Koenig ei ole Suomessa tunnettu eikä hän Amerikassakaan yhtä tunnettu kuin esim. Hal Lindsey, Jack van Impe, David Reagan jne. Jos pitäisi valita ykköseksi joku näistä "prophecy puff'eista", niin kyllä se olisi Don Koenig. Seuraavassa hänen uusin blogikirjoituksensa.

Viimeinen vuosikymmen ennen seitsenvuotista ahdistusta on todennäköisesti jo alkanut
Final decade before the seven year tribulation probably has already begun

June 11, 2018, by Don Koenig



Uskon, että elämme nyt viimeistä vuosikymmentä ennen seitsenvuotista ahdistusta. Jos olen oikeassa, niin se on seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen. Joskus tämän jakson aikana ne, jotka ovat syntyneet Hengestä, viedään Herran luokse ja jäljelle jääneiden on läpikäytävä maan päällä suuri koetus, joka ratkaisee heidän ikuisen kohtalonsa (Ilm. 3:10). Tuon koetuksen aikana ihmisten on päätettävä puolensa. He joko huutavat Jumalan puoleen niin, että sielu pelastuu, tai seuraavat saatanallista Antikristusta.

Jumalan valtakunta ei voi tulla maan päälle, ennenkuin kaikki Jeesuksen viholliset on poistettu näiden ahdistuksen tuomioiden kautta. Ne, jotka ahdistuksen ajassa valitsevat Jumalan mitä todennäköisimmin tapetaan. Silti ne, jotka pysyvät uskollisina, pääsevät ensimmäiseen ylösnousemukseen ja hallitsevat Jeesuksen kanssa Hänen valtakunnassaan. Ne, jotka päättävät kumartaa Saatanan Antikristusta, tuhotaan tuomioiden kautta ja myös kadottavat sielunsa.

Jos ahdistus alkaa ennen 2020-luvun loppuvuosia, kuten olettaisin, niin kristittyjen pitäisi nähdä merkit. Jotkut todella näkevät, mutta suurin osa itseään kristityiksi kutsuvista, ei edes etsi merkkejä Herran pikaisesta paluusta. Institutionaalinen kristinusko on suurimmaksi osaksi lähtenyt terveestä opista ja on näille asioille kuollut. Sokeat johtajat johtavat sokeita yrittämään saatanallisen maailmanjärjestelmän uudistamista. He yrittävät tehdä Babylonista Jumalan valtakuntaa.

Sellaiset johtajat hyväksyvät siksi kaikenlaista maailmallista pahuutta. He kieltävät jopa sellaista, jonka pitäisi olla ilmiselvää. Kuinka voi kukaan Kristuksessa oleva kieltää, että vauvojen abortoiminen on pahaa, tai että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto. Kuinka Jumalan valtakunta koskaan voi olla maan päällä siellä, missä sellainen paha hyväksytään? Uusi Testamentti kertoo meille, että tätä tulee tapahtumaan viimeisinä päivinä (2.Tim. 3:1-9, Room. 1). Nämä mukautuvat kristilliset johtajat ovat yksi tärkeimmistä merkeistä, että olemme tulleet viimeisiin aikoihin. Nämä uskonnolliset johtajat eivät rakenna Jumalan valtakuntaa maan päälle, vaan Ilm. 17. luvun babylonialaista porttoa

Useimmat seurakunnat tänä päivänä palkkaavat hengellisesti kypsymättömiä ja kuolleita ihmisiä suoraan hautuumaalta ja kunnioittavat heitä. Täysin perusteettomasti he sitten kutsuvat näitä aloittelevia palkkalaisia pastoreiksi ja vanhimmiksi. Monet läntiset seurakunnat jopa tekevät palkkalaisistaan idoleita. Sellaiset idolit vetävät usein suuria joukkoja, koska maailma rakastaa rock-tähtiä.

Saatanalliset maailmaan juurtuneet soluttautujat johtavat Lännen institutionaalista kirkkoa. Monin paikoin rikkaruohot ovat tukahduttamassa viljan. Kristukseen juurtunutta vähemmistöä lukuunottamatta kristikunnasta on tullut uskonnollinen Babylon. Kristittyjen täytyy tulla ulos Babylonista. Heidän ei pitäisi olla jäseninä uskonnollisissa järjestöissä, jotka eivät ole lujasti juurtuneet terveeseen raamatulliseen oppiin, eikä kannattaa niitä.

Pian tapahtuu todellisten kristittyjen tempaus ja uskonnollinen Babylon taputtaa. He iloitsevat, koska Raamattuun uskovat olivat estäneet heidän väärän valtakuntansa rakentamisen. Heitä estäneiden mentyä heillä voi olla yhteys, joka perustuu kaikenlaisen pahuuden suvaitsemiseen ja sen kutsumiseen rakkaudeksi.

Israel on toinen merkki siitä, että ahdistus alkaa ennen pitkää. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä Israel on nyt miehittänyt maata 70 vuotta. Juutalaisten on aika pyrkiä rakentamaan temppeli Jerusalemiin. Jotta se voisi toteutua, on ensin oltava rauhansopimus. Presidentti Trump kirjoitti kirjan The Art of the Deal (Sopimuksen taito) https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Art_of_the_Deal. En usko, että on sattumaa, että tämän kirjan tekijä on nyt sopimuksentekijän asemassa. Jos yleensä joku voi saada Lähi-Idän sopimuksen toteutumaan nopeasti, niin se on Trump. Todennäköisesti Trump asetettiin valtaan saamaan nämä rauhansopimukset tehdyiksi, jotta profetia voisi toteutua. Pohjois-Korean sopimus voi olla hyvää verryttelyä Lähi-Idän rauhansopimukselle.

Uskon, että kohta, kun sopimus on tehty, Amerikka jostakin syystä poistuu kuvasta ja maailman hallinta siirtyy Eurooppaan. Saatana tuntee kirjoitukset ja Israelin tärkeyden. Hän tietää, että kun juutalaiset hyväksyvät Jumalan Messiaan, niin hänen aikansa on ohi. Hän pyrkii tappamaan kaikki juutalaiset estääkseen sitä tapahtumasta. Jos Jumala sallii Saatanan ajaa Amerikka alas, niin Israelin suojelija on mennyt ja kaikki maailman juutalaiset päätyvät yhteen pieneen paikkaan. Saatana näkee sen tilaisuutenaan tappaa kaikki juutalaiset. Hän löytää keinon johtaa kaikki kansakunnat Israelia vastaan.

Mikä voisi ajaa Amerikan alas vuosikymmenessä? Sisällissota on varma seurakunnan tempauksen tapahduttua. Kiinan tai Venäjän toteuttama ydinaseisku, tai mikä tahansa sähköverkon alasajamisen skenario, saisi sen aikaan. Itseasiassa kaikki kolme ovat todennäköisiä tempauksen jälkeen.

Toinen havainto, joka osoittaa, että olemme viimeisellä vuosikymmenellä ennen ahdistusta, on autoritaarisuuden nousu kaikkialla maailmassa. Vasemmistolaiset globalistit uskovat, että hallituksen täytyy valvoa jokaista. He työskentelevät tämän päämäärän hyväksi käyttäen modernia teknologiaa ja mielenhallintatekniikoita. Vasemmiston valvomat yhtiöt pyörittävät lähes kaikkea huipputekniikkaa.

Tärkeiden mediaverkostojen julkiset tiedottajat ovat hyvin palkattuja deep state -propaganda-agentteja https://en.wikipedia.org/wiki/Deep_stat ... ted_States. He eivät ole journalisteja. Joka päivä nämä tiedottajat lukevat samoja progressiivisia propagandakirjoituksia. He ovat olemassa kertoakseen ihmisille, mitä ajatella.

Globalisteilla on ollut vastoinkäyminen nationalismin noustessa Amerikassa ja osissa Eurooppaa. Silti he edelleen valvovat melkein kaikkia vallan asemia maailmassa ja heillä on keinot opposition nujertamiseksi. He ovat käymässä tyrannimaisiksi, eivätkä epäröi tuhota ihmisiä päämääränsä saavuttamiseksi. Keksittyjä syytteitä käytetään oikeuttamaan lakitoimia ja korkean profiilin ihmisten kuolemat saadaan näyttämään onnettomuuksilta ja itsemurhilta.

Nämä saatanalliset globalistit ovat sodassa kristillistä kulttuuria vastaan ja ovat jo suurelta osin voittaneet sodan. Jokaista Jumalalta tulevaa totuutta vastaan hyökätään. Nyt tulee raamatullisten uskovien hyljeksintä ja vaino. Jokaista raamatullista kantaa ilmaisevat kristityt huomaavat, että on yhä vaikempaa ansaita elantonsa. On merkkejä, että kuulustelut niitä vastaan, jotka eivät mene vasemmistolaisen kulttuurivallankumouksen mukana, ovat jo alkamassa jopa joissakin kristillisissä instituutioissa ja seurakunnissa.

Maailmanhallinnolle asetettu tavoiteajankohta on edelleen vuosi 2030. Globalistiset kontrollifriikit pyrkivät aktiivisesti saamaan suunnitelman tärkeimmät osat käyttöön juuri nyt. Vain maailmanvallankumous elitististä harvainvaltaa ja heidän valvomaansa syvää tilaa (deep state) vastaan voisi pysäyttää heidät. Tuo vallankumous ei ole todennäköinen, koska he valvovat jo melkein kaikkia vastarinnan välineitä. Kuinka moni pärjäisi viikkoakaan ilman älypuhelintaan ja sosiaalista mediaa? Se kuitenkin seuraa kaikkea, mitä ihmiset tekevät ja syöttää heille suurimman osan heidän tiedoistaan. Elämme jo Orwell'in vuotta 1984, jos ymmärrät tilanteen.

Ymmärtääksesi kuinka vaikeaa on yrittää kaataa globalistiset tyrannit, niin ajattele, kuinka vaikeaa olisi kiinalaisille ja pohjoiskorealaisille kaataa heitä tänä päivänä hallitsevat tyrannit. Modernit aseet ja valvontatekniikat takaavat, että vahvoiksi vakiintuneet tyranniat voidaan kaataa vain ulkopuolisen sotilaallisen väliintulon tai Jumalan toiminnan kautta. Ottaen huomioon nousevan autoritaarisuuden, hallituksen valvonnan, rahan hallinnan, tuotannon, ruuan ja mielet, niin globalistinen valvonta on vain muutaman vuoden päässä pisteestä, josta ei ole paluuta.
Älä erehdy, Trump'ia pyydettiin pyrkimään presidentiksi ja häntä tukivat kristityt ja perustuslailliset, jotka vastustavat antikristillistä globalistista suunnitelmaa. Siksi vasemmistolaiset vihaavat kaikkea, mitä Trump tekee. Jos Trump epäonnistuu, tai poistetaan, niin vain massiivinen ja verinen vallankumous voi muuttaa sen, mitä progressiiviset sosialistit suunnittelevat.

Tuleva ahdistus siivoaa pian maan päältä sotkun, jonka Saatana ja hänen seuraajansa tekivät. Sen jälkeen Jeesus palaa perustamaan Valtakunnan, joka Jumalalla oli mielessään niitä varten, jotka uskovat Häneen. Kaikesta esiintulevasta päätellen, luulen, että olemme viimeisellä vuosikymmenellä, ennenkuin Jumalan siivous alkaa.
Sinettisormus

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen ja kiitos tästä kirjoituksesta!
Jotain tuollaista se tulee olemaan.
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Mietin. Jumalan omaisuuskansa on (vielä) peitteen alla. He ovat sokeita. He rakentavat kolmannen temppelin Antikristusta varten.
2Kor:
3:14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
3:15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
3:16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
Temppeliä rakennetaan.
https://www.google.fi/search?q=3rd+temp ... t&tbm=isch
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

https://i.cdn-sc.com/MediaVaultImages/4 ... mbnail.jpg
Kuva
Biblia (1776) Dan. 9:27 Mutta hän monelle liiton vahvistaa yhdessä viikossa; ja puolessa viikossa lakkauttaa uhrin ja ruokauhrin; ja siipien tykönä seisoo hävityksen julmuus, ja on päätetty, että se loppuun asti pitää hävitetty oleman.
Käsittääkseni liitonarkin päällä on kaksi siivekästä enkeliä. Voisiko olla mahdollista, että liitonarkki tuodaan kolmanteen temppeliin ennenkuin Antikristus häpäisee temppelin?

Ps. Raamattu ei näytä puhuvan rauhansopimuksesta, vaan aiemmin tehdystä liitosta, joka vahvistetaan.
paamat

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja paamat »

ajatellaan että 80-vuotta sukupolven ikä. Israel itsenäistyi 70-vuotta sitten. siis kymmenen vuotta jäljellä. kaikkihan odotta tempausta, ei paha..
niin tai näin, jokainen kristitty tietää/ vaistoaa lopun ajan läheisyyden vaikka näkökannat eroavat.



Matteus 24:34:
Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
Matteus 24:35:
Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
Matteus 24:36:
Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
Matteus 24:37:
Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Matteus 24:38:
Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
Matteus 24:39:
eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Matteus 24:40:
Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Matteus 24:41:
Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Matteus 24:42:
Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
Matteus 24:43:
Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
Matteus 24:44:
Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
Matteus 24:45:
Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
Matteus 24:46:
Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
Matteus 24:47:
Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
Matteus 24:48:
Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
Matteus 24:49:
ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
Matteus 24:50:
niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
Matteus 24:51:
ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
paamat

numeorogiaa

Viesti Kirjoittaja paamat »

belfastin sopimus 1917 (oikeutus juutalaisille perustaa oma valtio),, 1917 suomi julistautui itsenäiseksi. 1918 suomi oli itsenäinen valtio.1947 rantautui ensimmåimen laiva Juudaa palestiinan rannikolle, vuotta myöhemmin 1948 juuda valtiona oli totta.1967 kuuden päivän sota, Juuda valloitti Jerusalemin.siis riemuvuodet( joka 50:s-vuosi). siis missä on Israel?l . ja Missä olet sinä Suom(a)alainen.
PS: yhdeksån sukukuntaa kateissa.
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

NÄKÖKULMA

Pikkuriikkinen repaleinen pläntti ei ehkä ole oikea "luvattu maa".

http://www.factsofisrael.com/en/maps/israelzoom.gif
Kuva

Mielestäni luvatun maan täytyy olla riittävän suuri, jotta sinne mahtuisi kaikkiin ilmansuuntiin levinneet israelilaiset. Tarkemmin sanoen heidän jäännöksensä.
Biblia (1776) 1Moos. 28:14 Ja sinun siemenes pitää oleman niinkuin maan tomu, ja sinun pitää leviämän länteen ja itään, pohjaan ja etelään päin. Ja sinussa pitää kaikki sukukunnat maan päällä siunatuksi tuleman, ja sinun siemenessäs.
PALUU
Jer:
31:7 Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä.'
31:8 Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne.
31:9 Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.
Jes:
19:23 Sinä päivänä on oleva valtatie Egyptistä Assuriin, ja Assur yhtyy Egyptiin ja Egypti Assuriin, ja he, Egypti ynnä Assur, palvelevat Herraa.
19:24 Sinä päivänä on Israel oleva kolmantena Egyptin ja Assurin rinnalla, siunauksena keskellä maata,
19:25 sillä Herra Sebaot siunaa sitä sanoen: "Siunattu olkoon Egypti, minun kansani, ja Assur, minun kätteni teko, ja Israel, minun perintöosani."
https://theexposing.files.wordpress.com ... braham.png
Kuva
paamat

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja paamat »

ihan hienoja nuo kartat. tiedätkö missä ovat Israelin 9-kadonnutta sukukuntaa. Juuda. Benjamin ja Leevi jäi etelään. pohjoisen 9-ovat kadoksissa. ei pahalla mutta pistä päällekkäin Israelin ja Suomen sinivalkoiset liput.
www.fkf.net/kadonneet
suomi24 en voi tätä laittaa, liikaa pilkkaajia.arvostelelkaa Te.
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

http://3.bp.blogspot.com/-8zlg0Nj3HxA/V ... 0NJRb1QH4/
Kuva

Missä ovat kadonneet heimot? En ole asiantuntija, mutta moderni tutkimus taitaa olla melko laaja-alaista. Luonnollisesti tarkkaa/puhdasta sukumääritelmää on vaikea tehdä, koska Jaakobin suku on levitessään sekaantunut muihin sukuihin. Vaakunoilla ja symboleilla on roolinsa. Joseph Dumondin mukaan Isaskarin jälkeläisiä siirtyi mm. Suomen alueelle (alk. 45:39).

https://youtu.be/EtXbzO4xl_c?t=45m39s

Suomea sanotaan loppu- tai äärimaaksi (fin-land).

Kuva

Kuva täältä:
http://www.britam.org/HebrewOverview.html

MUITA
http://www.israelinhuone.com/breratmech ... exodus.php
http://www.israelinhuone.com/Suomen_verisuku.pdf
http://www.seemi.julkaisee.fi/
http://jarmo10.org/kartat.htm

Ps. USA:lla on synttärit. Onneks olkoon!
http://messages.365greetings.com/wp-con ... shes-1.jpg
Kuva
paamat

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja paamat »

Jyrki. Kiitos erittäin valaisevasta vastauksestasi, meni niin likelle omaa näkemystä.
raamatussa kerrotaan israelin rajat,siis pläntti maailman kartalla nykyään. vaan kutsuuko Israelin Pyhä vielä Efraimin kotiin Juudan rinnalle asumaan. Ja missä Efraim asuu. minkä takia Suomi on finland?. ei kuuluta Skandinaviaan, (Ruotsi.Norja.Tanska.Islanti). ollaan vaan tässä rajalla outona kansana idän ja lännen välissä?. kieli on outo (Joitain yhtäläisyyksiä hebrean kieleen).
Sinettisormus

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Ilmanko tuo hebrean kieli tuntuu niin rakkaalle. En ymmärrä siitä mitään, mutta haluan kuulla sen kielisiä rukouksia ja lauluja, kuin myös aramean kielisinä. Sydän on täynnä rakkautta niitä kuunnelessa.

Lord's Prayer (Aramaic)
https://www.youtube.com/watch?v=ROM5EpCQUlg

Kuva
paamat

Re: Juudan katumus

Viesti Kirjoittaja paamat »

Jeesus sitoi omilla sanoillaan toisen tulemuksensa Juudaan: Minä en tule, ennen kuin sanotte: siunattu olet olet sinä, joka saavut korkeimman nimessä, vasta silloin kun juuda tajuaa. Jeesus on Messias, se olit sittenkin Sinä. mitä tulee karitsan häihin, siellä ei tule olemaan ainuttakaan pakana kristittyä ilman Juudaa.
Hitlerin motiivi oli tappaa viimeinenkin Juutalainen, että Jeesus ei pystyisi palaamaan maanpäälle ja perustamaan omaa rauhan valtakuntaansa.
Älä siis vihaa Juudaa. Jeesus, sinun vapahtajasi on Juudasta, jopa Kristuksen paluu on kiinni Juudasta, jeesus Rakastaa veljiänsä Juudaa.
jos sattuisitkin olemaan osa israelia?. se paljon mahdollista!, siunaa Juudaa, ehkä veljeäsi.
Sinettisormus

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen!
paamat

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja paamat »

liiton Arkki On liian Pyhä Antikristuksen kopeloitetavaksi. on se jossain, onhan hän: MINÄ OLEN ja Israelin liitto voimassa. Jumala ei Peru sanojansa.
Sinettisormus

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Katsoin muutama vuosi sitten tv7:ltä ohjelman jossa juuri kerrottiin tuosta, että on saatanan suurta suunnitelmaa, että juutalaiset pitää hävittää ja niin tapahtui tuolla sodassa, saksassa. Saatana käytti Hitleriä tässä tehtävässä, Hitler itse ei tietenkään ymmärtänyt mikä voima häntä ajoi tekemään sitä mitä teki ja olihan siellä muitakin, jotka tietämättään olivat saatanan kätyreitä.
Kaikki eivät tähän usko, mutta minä uskon ja siinä näkyy "pahuuden hedelmä".
Olen tuonut tuon ohjelman myös tänne palstalle, kun nyt muistaisin minne ... :)
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Täällähän on ihan hyvää keskustelua! :D
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

http://www.revelations.org.za/wp-conten ... Photo3.gif
Kuva
Luz/Bethel
https://www.biblestudytools.com/dictionary/luz/

YMMÄRRÄN

Pohjoisvaltio = Israel = Efraim. Efraim palaa kotikonnuilleen Jaakobin ahdistuksen päätteeksi sydämen ympärileikkauksen kautta.
Luuk. 13:35 Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi.' Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.'"
Biblia (1776) Mark. 13:19 Sillä niinä aikoina pitää oleman senkaltainen vaiva, jonka kaltaista ei ole ollut luomisen alusta, kuin Jumala luonut on, niin tähän asti, eikä tuleman pidä.
Biblia (1776) Jer. 46:28 Sentähden älä mitään pelkää, sinä Jakob minun palveliani, sanoo Herra, sillä minä olen sinun tykönäs; sillä minä lopetan kaikki pakanat, kuhunka minä olen sinun ajanut; mutta en minä sinua lopeta, vaan tahdon kurittaa sinua kohtuudella, ja en sinua peräti rankaisematta pidä.
Hes. 37:19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
http://www.finbible.fi/VT/Hesekiel/Raamattu1_37.htm
Biblia (1776) 5Moos. 30:6 Ja Herra sinun Jumalas ympärileikkaa sinun sydämes ja siemenes sydämen, rakastamaan Herraa sinun Jumalaas kaikesta sydämestäs ja kaikesta sielustas, ettäs eläisit.
Hoos. 2:16 Sinä päivänä, sanoo Herra, sinä puhuttelet minua: 'Minun mieheni', etkä enää puhuttele minua: 'Minun Baalini';
http://www.finbible.fi/VT/Hoosea/Raamattu1_2.htm
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

LIITONARKKI

Löysin seuraavanlaisen artikkelin. En vanno suuntaan enkä toiseen. Otsikko: The Ark of the Covenant and the Third Temple
Kolme uskottavaa lähdettä itsenäisesti kertoivat minulle samaa kiehtovaa tarinaa: Israelin uudesta syntymästä lähtien Mossadin ja juutalaisten uskonnolliset viranomaiset yrittivät neuvotella joidenkin korvaamattomien juutalaisten pyhäinjäännösten paluusta Aksumin maanalaisesta temppelistä, Etiopiasta, mukaan lukien arkki Liittoutuma: Ilmeisesti korruptoituneet Etiopian viranomaiset vaativat ylimääräisen 42 miljoonan dollarin salaisen lahjuksen Israelista, jotta he voisivat ottaa liitonarkki kotiin. Raportit väittävät, että erikoisryhmä koulutetuista leviläisistä vei arkin kanssa että leeviläiset veivät arkin hartioillaan ja tukivat jalkatapit pitkällä lennolla, koska he eivät asettaneet Arktaa alas. Minun lähteeni väittävät, että väärennetyille virkamiehille maksetut 42 miljoonaa dollaria osoittautui Israel on 42 miljoonaa dollaria todellisessa valuutassa ja antanut sen Etiopian tulevalle demokraattiselle hallitukselle. t rahoja ilman penniäkään, tämä 42 miljoonaa dollaria oli ainoa raha, jonka uuden hallituksen oli aloitettava toimintansa. Minun lähteeni kertoivat, että Arkki on nyt pidetty salassa Israelissa ja odottaa temppelin jälleenrakentamista. Onko tämä uskottava? Voin vain kertoa teille, että lähteeni ovat uskottavia, joista yksi on kristitty entinen kanadalainen diplomaatti. Niiden raportit kuitenkin perustuvat muiden antamiin tietoihin. Ainoa aika ja lopullinen ulkonäkö liitonarkan kolmannessa temppelissä paljastavat totuuden.
http://hope-of-israel.org/temple~1.htm
paamat

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja paamat »

120 vuotta on maxim. 1947 rantautui ensimmäinen laiva, vuotta myöhemmin itsenäinen valtio( viikunapuu) mutta sittehän mentäis 2067. otetaas uusiksi. 80-vuotta?, 1947+80- vuotta=2027, saattaapi heittää vuodella silti tämä sukupolvi ei katoa ennenkuin kaikki tämä on tapahtunut.
paamat

Re: Seurakunta-ajan viimeinen vuosikymmen alkanut?

Viesti Kirjoittaja paamat »

näkemys eroista johtuen tähän kymmeneen vuoteen sisältyy 7-vuoden tai 3,5-vuoden vihan aika, siitä huolimatta totuus lie se että kymmenen vuoden kuluttua alkaa tuhahvuotinen rauhan valtakunta, se mitä uskoville tapahtuu, siitähän voidaan väitellä hyryn mykky, loputtomiin. sen kuitenkin sanon ilmestyskirjan mukaan: jumala ei omiaan vihaansa jätä. täytyy erottaa saatanan(antikristuksen viha) Jumalan vihasta (vihanmaljat). ilmestyskirja 14. sielä on kaksi sadonkorjuuta joista toinen poljettiin.. niin, harmagedon, Jumalan vihan suureen viinikuurnaan() ilmestyskirja/vihanmaljat.
se päivä ei tule ennunkuin tuo laittomuuden ihminen ilmestyy...
seitsemännen pasunan soidessa..
seitsemäs pasuna on juurikin ennen vihanmaljoja.

tulkitseeko "paamat" sanaa nyt väärin? kertokaa!.
Vastaa Viestiin