Kiviastiat

Valvoja: Magda-sisko

Avatar
Magda-sisko
Viestit: 379
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Evankeliumi Johanneksen mukaan 2:5-11:
Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää". Niin oli siinä juutalaisten puhdistamistavan mukaan kuusi kivistä vesiastiaa, kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen. Jeesus sanoi heille: "Täyttäkää astiat vedellä". Ja he täyttivät ne reunoja myöten. Ja hän sanoi heille: "Ammentakaa nyt ja viekää edeskäyvälle". Ja he veivät. Mutta kun edeskäypä (=pitojen valvoja) maistoi vettä, joka oli muuttunut viiniksi, eikä tiennyt, mistä se oli tullut - mutta palvelijat, jotka veden olivat ammentaneet, tiesivät sen - kutsui edeskäypä yljän ja sanoi hänelle: "Jokainen panee ensin esille hyvän viinin ja sitten, kun juopuvat, huonomman. Sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti. Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa ja ilmoitti kirkkautensa; ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen."

Yksi vesiastia oli 80-120 litran vetoinen. Kuusi astiaa veti yhteensä 480-720 litraa. Vaikka eivät olisi olleet täysin tyhjiäkään, palvelijoilla riitti työtä niiden täyttämisessä.

Harvoissa talouksissa oli noin tilavia vesiastioita. Tämän juhlatalon on täytynyt olla hyvin vauras, luultavasti monen polven sukutila. Koska Jeesus ja opetuslapsetkin oli kutsuttu, häissä varmaankin juhli koko Kaanan kylän väki.
Pienemmät vesiastiat olivat yleensä kalkkikivisiä, mutta näin tilavan säilytysastian ei olettaisi olleen niin haurasta kivilajia, vaan astiat olivat tiivislaatuista kiveä, jotta vesi siinä pysyisi.

Voi vain kuvitella, miten kalliita nuo koverretut kiviastiat olivat.

Että opetuslapset tämän tunnusteon takia nyt uskoivat, tässä täytyi olla jotain vanhoihin kirjoituksiin 1/1 mätsäävää. Mooseksessa, kirjoituksissa, psalmeissa tai profeetoissa. En ole keksinyt, mikä VT:n kohta se olisi.

Kuvat rajattu Perhe-Raamatun sivulta.

ruukut.jpg
Avatar
kalamos
Viestit: 249
Liittynyt: 08 Maalis 2016, 13:53
Viesti:

Re: Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja kalamos »

Muutama rivi myöhemmin sanotaan:

Kuva
Johannes (2:23) kirjoitti:Mutta kun hän oli Jerusalemissa pääsiäisenä,
juhlan aikana,
uskoivat monet hänen nimeensä,
nähdessään hänen tunnustekonsa,
jotka hän teki.


Ja taas aivan kohta
Nikodemus puhuu tunnusteoista.

Kuva
Rabbi, me tiedämme,
että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta,
sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja,
joita sinä teet,
ellei Jumala ole hänen kanssansa.


Jeesus teki asioita,
joita ihminen ei kykene tekemään.
Taustalla täytyy olla Jumala.

Ja niin opetuslapset, kansa,
ja jopa fariseus ja juutalaisten hallitusmies
uskoivat Jeesuksen olevan se,
minkä Johannes Kastaja oli Hänen julistanut olevan.

PS

Vanhan Testamentin puolella on tämä:

Kuva
Jesaja 55:1) kirjoitti:Kuulkaa, kaikki janoavaiset,
tulkaa veden ääreen.
Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa,
ostakaa ja syökää;
tulkaa, ostakaa ilman rahatta,
ilman hinnatta viiniä ja maitoa.


Tässäkin vesi kokee viini-ihmeen.
Ja kumpikin on esikuva Pyhästä Hengestä.

Jeesuksen ja Nikodemuksen välinen keskustelu
on kuin selitys sille,
mitä ensimmäinen Jeesuksen tekemä ihme
hääjuhlassa tarkoitti.

Ja Johannes tulee myöhemmin tallenuksessaan
vielä avaamaan tätä asiaa näin:

Kuva
Johannes (7:37-41) kirjoitti: "Jos joku janoaa,
niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun,
hänen sisimmästään on,
niinkuin Raamattu sanoo,
juokseva elävän veden virrat."

Mutta sen hän sanoi Hengestä,
joka niiden piti saaman,
jotka uskoivat häneen;
sillä Henki ei ollut vielä tullut,
koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.
Niin muutamat kansasta,
kuultuaan nämä sanat, sanoivat:

"Tämä on totisesti se profeetta".
Toiset sanoivat:
"Tämä on Kristus".
Mutta toiset sanoivat:
"Ei suinkaan Kristus tule Galileasta?"
Ihme ja merkki (sema) ja tunnusteko (semeion)
joka tässä Kirjoituksen juonessa kirkastuu,
on se,
että Jeesus tekee ihmeen,
joka muuttaa ihmisen elämän totaalisesti.

Kiviastiamme vesi muuttuu viiniksi,
eläväksi vedeksi.

Odotan innolla kanssasi,
että joku löytää jonkin tuollaisen
kaipaamasi natsauksen.

Ja varmaan niitä löytyy
ihan Genesiksen alkuriveistä lähtien.
Maakin on syntynyt vedestä ja veden kautta.
Ja niin mekin jo alunperin ja
olemme itsekin suurimmaksi osaksi vettä
ja myöskin uudestisyntyminen
tapahtuu vedestä ja veden kautta
ja silloin puhutaan Elävästä Vedestä
eli Pyhästä Hengestä.

Mutta voi olla niin,
että tuolla sanalla tunnusteko/merkki
viitataan vain siihen,
että opetuslapset ja kansa ja Nikodemus
uskoivat Jeesuksen olevan enemmän
kuin ihminen, koska hän teki tekoja,
joihin ihminen ei kykene.
Kalamos yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa.
Avatar
Eero
Site Admin
Viestit: 3102
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja Eero »

Mullekin tulee mieleen, että vaikka Jeesus teki tunnustekoja ja täytti Vanhan Testamentin profetioita Hänestä itsestään, niin ei Jeesus Jumalana ollut millään tavalla rajoitettu niihin, varsinkin jos ajattelee, että Hän oli tullut tekemään Uutta Liittoa ihmisten kanssa, jonka symboli viini on.

Kiviastioista tulee mieleen, että olisivatko ne kuitenkin keramiikkaa, vaikka en tiedä onko sillä merkitystä. Keramiikan voi myös tehdä vesitiiviiksi eri tavoilla, polttovaiheessa tai sen jälkeenkin.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 379
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Itsekin olen sitä mieltä, että tämän kokoiset astiat olivat nk. kivitavarasavea, josta minullakin on kokemusta ajalta, jolloin hieman raapaisin keramiikkaharrastuksen pintaa. Ei olisi mieltä hioa tai kovertaa valtavia astioita raakakivestä.

Tekniikkoja oli varmaan useita esineiden erilaisille ominaisuuksille.

Hyvä allegoria tämäkin. Jokainen ihminen on uniikki taideteos.

Ihminen on 70% vettä. Toinen hyvä allegoria.

Muuten ajattelen, että vaikka uusi liitto tehtiinkin Jeesuksen veressä, Jeesus ei poikennut kirjoituksista, vaan hän tuli ilmoittamaan ihmisille Isänsä eikä sanonut eikä tehnyt mitään, mitä Isä hänelle ei antanut. Sitä hän painottaa monissa evankeliumien kohdissa. Hän kulki tiensä loppuun noudattaen kirjoituksia, vaikka toisaalta arvostelikin juutalaisten piintyneitä tapoja. Hänessä on kipakkaa ja kirpeää luontoa, mutta ei anarkismia, vaan kurinalaisuutta.

Ainulaatuinen persoona ja Jumala. Ymmärränköhan koskaan, minkä voiman kanssa olen tekemisissä? Osaanko kunnioittaa Häntä tarpeeksi, ja olla niin kiitollinen kuin hän ansaitsisi? En ainakaan tässä ajassa.
Avatar
Eero
Site Admin
Viestit: 3102
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja Eero »

Hyvää pohdintaa! Kyllähän sen voi ehkä ohimenevän hetken ymmärtää Pyhän Hengen kanssa!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 379
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

:P ymmärränköhän välillä itsekään mitä sepustan :lol:
Avatar
kalamos
Viestit: 249
Liittynyt: 08 Maalis 2016, 13:53
Viesti:

Re: Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja kalamos »

Johannes kertoi siis
ensimmäisen ihmeen,
jossa vesi muuttui viiniksi.

Vesiteema jatkuu
tuossa evankeliumissa
muun muassa
Samarialaisen naisen kohtaamisessa
Jaakobin kaivolla.
Jälleen vesiastioita täytetään.
Ja taas puhutaan ensin vedestä
ja sitten Elävästä vedestä.

Mutta haen nyt tuota natsausta
Vanhaan Testamenttiin kohdasta,
jonka jo otinkin esille.

Kuva
Johannes (7:37-) kirjoitti: "Jos joku janoaa,
niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun,
hänen sisimmästään on,
niinkuin Raamattu sanoo,
juokseva elävän veden virrat."

Mutta sen hän sanoi Hengestä,
joka niiden piti saaman,
jotka uskoivat häneen;
sillä Henki ei ollut vielä tullut,
koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.


Olemme juutalaisten juhlan
Lehtimajan juhlan viimeisessä päivässä.
Tuon juhlana seitsemän ensimmäisen päivän
aikana papit ammensivat siiloan lammikosta
vettä ja toivat sen temppeliin ja lauloivat:
"Te saatte ilolla ammentaa vettä
pelastuksen lähteistä"

Ja tuon juhlan viimeisenä päivänä
Jeesus huutaa tuon lainaamani huudon,
jossa antaa ymmärtää,
että Hän on se Pelastuksen lähde.
Ja aivan samoinkuin kaivolla
olleen Samarialaisen naisen kohdalla
myös tässä Jeesus lupaa
ihmettä, jossa meidän sisimpäämme
puhkeaa elävän veden lähde.

Mutta tämä ihme olisi
mahdollista vasta
sen jälkeen kun Jeesus olisi
kirkastettu eli korotettu ristille.

Ja niin ... tuo natsaus.
Papit heittivät
tuon astioihin ammentamansa veden
polttouhrialttarin päälle.

Siis Elävä vesi tulee tarjolle
Golgatan ristillä.

Ja tästä Elämästä,
joka Hänessä on,
ja joka voi olla Ihmisten Valkeus,
Johannes puhuu koko ajan
alusta alkaen niin evankeliumissaan
kuin myös kirjeissään.
Ja niin myös tietenkin
Ilmestyskirjan ja
koko Raamatun kaanonin lopussa:

Kuva
Johannes (Ilm 22:17) kirjoitti:Ja Henki ja morsian sanovat:
"Tule!"
Ja joka kuulee, sanokoon:
"Tule!"
Ja joka janoaa,
tulkoon,
ja joka tahtoo,
ottakoon elämän vettä lahjaksi.
Kalamos yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa.
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 379
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Tosi hyviä paikkoja, Kalamos. Hengen säteilyttämänä tämän päivän kristittynä juuri noin minäkin ajattelen.

Ajattelin pesunkestävien juutalaisten kannalta, että miten he jutun omaksuivat, kun ei ollut UT:n kirjoituksia. Ehkä monet eivät olleet perehtyneitä omiinkaan kirjoituksiinsa muuten kuin pikkupoikina ennen Bar Mitsvaansa. Saati että olisivat ymmärtäneet hölkäsen pölähtämää mistään uudesta liitosta. Jos olisin ollut sen ajan juutalainen, samassa veneessä heidän kanssaan olisin ollut.

Jumalan ajastin tikittää, ja onneksi tulee se päivä, että kaikkien ymmärrys avautuu kaikelle.
Avatar
kalamos
Viestit: 249
Liittynyt: 08 Maalis 2016, 13:53
Viesti:

Re: Kiviastiat

Viesti Kirjoittaja kalamos »

Huomasin nyt vasta,
että tämä on blogisi.

Otsikko kiviastiat lukitsi katseeni,
ja lähdin vastailemaan
niinkuin keskustelun avaukseen.
Mutta sellainen tämä kai silti onkin.

Ymmärrän siis jotenkin niin,
että tuo säteilylähde oli
tuohon aikaan lihaksi tullut Sana
eli Jeesus Kristus.

Hän oli opetuslastensa keskellä,
ja niin Jeesuksen Henki
antoi heille ymmärryksen kaikkeen.

Ja näin kävi myös kansan keskellä,
niiden osalta,
jotka tahtoivat ottaa Hänet vastaan.

Ja samoin jopa Nikodemuksen,
joka oli fariseus ja hallitusmies.

Mutta ne,
jotka eivät halunneet ottaa vastaan,
heille Jeesus ei ollut
Elämän eikä Viisauden lähde.

Eivätkä he siten ottaneet
myöskään vastaan
Johannes Kastajan todistusta
Jeesuksesta Messiaasta.
Ja niin Jeesus sanoi
vuorostaan Johannes Kastajasta:

Kuva
Matteus (11:14) kirjoitti:jos tahdotte ottaa vastaan:
hän on Elias, joka oli tuleva


Siis sille,
joka otti Johannes Kastajan todistuksen vastaan,
oli Elia jo tullut.

Niille, jotka eivät ottaneet vastaan,
ei tullut Eliasta eikä Messiasta.

Mutta ne, jotka ottivat
vastaan Johanneksen Todistuksen
ja Jeesuksen Kristuksen,
tuli molemmat.

Ja myöhemmin eli Golgatan jälkeen
heidän astiansa täyttyi Elävästä Vedestä.
Kalamos yksi ruoko suuressa kaislameressä, jota Tuuli huojuttaa.
Vastaa Viestiin