NRO: VII

Valvoja: Tuija

Sinettisormus

NRO: VII

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Shalom Shabat!

Tänä aamuna rukouksessa näin kuvan edessäni, jossa tuo roomalainen nro: VII, vilahti edessäni. Se on nro:7.
Ja numerona se kertoo paljon.

Raamatulliset numerot:

SEITSEMÄN (7), hepr. שבעה (sheva'a, mask.),

שב (sheva', fem.). Täydellisyyden luku. Jumalan
tunnusluvun kolme ja luomisen ja maailman luvun neljä
yhdistelmä määrittelee luvun seitsemän Toorassa,
profeetoissa ja UT:ssa.

Myös Ilmestyskirja jakaa seitsemän kolmeen ja neljään:
seitsemän lähetyskirjettä (luvut 2,3), seitsemän sinettiä
(5:1-9; 6:1-17; 8:1), seitsemän pasuunaa (8:2-9:21; 11:15-
19) ja seitsemän vihan malja (15:1-16:21). Näitten
seitsenlukujen jakaminen kolmeen ja neljään voidaan
helposti havaita. Kolme ensimmäistä kirjettä ovat
lopultaan erilaisia kuin neljä seuraavaa. Sineteistä neljä
ensimmäistä muodostavat oman ryhmänsä. Neljä
ensimmäistä pasuunaa eroavat selvästi kolmesta
myöhemmästä, kun taas vihan maljojen suhde on
vastakkainen.

Jumalan ja luomakunnan tunnusluvut kolme ja neljä,
kuvaavat yhdessä Jumalan sitoutumista maailmaan,
Immanuel Jumala meidän kanssamme -totuutta,
tosi jumalayhteyden olemusta ja päämäärää. Raamattu
esittää Jumalan yhteyden luomakuntaan ennen kaikkea
pyhän ja korkean Jumalan liittona kansansa kanssa,
pyhyyden ja pyhityksen liittona (2Moos 19:5s.). Siksi
seitsenluku on paitsi jumalayhteyden myös kaiken
täydellisen ja pyhän tai pyhyyttä sekä täydellisyyttä
edistävän tunnuskuva. Jo Jumalan Nooan kanssa
tekemässä liitossa näemme etualalla luvun seitsemän
(1Moos 7:2-4,10; 8:10).

Asian vahvistaa myös etymologia. Verbi שבע (shava')
vannoa, on yhteydessä sanaan שבע (sheva') seitsemän
ja se merkitsee siis toimia seitsenluvun mukaisesti.
Preposition ל- (le- ) varten, -lle kanssa se merkitsee
henkilöä, johon valassa sitoudutaan. Substantiivi
(sh'vua') tarkoittaa valaa joka vahvistaa liiton
(1Moos 24:8; 2Sam 21:7; Neh 6:18). Valan vannominen
eli seitsenluvun mukaisesti toimimisen ja liiton
solmimisen välinen yhteys ilmenee mm. kohdista
1Moos 21:31,32; 26:28; 5Moos 4:31 ja 8:18. Jumalan
ja Israelin välisen liiton kahta merkkiä, sapattia ja
ympärileikkausta, leimaa molempia seitsenluku.
Seitsemän päivän kuluttua poikalapsi oli kypsä
otettavaksi liittoon, kahdeksantena päivänä hänet
ympärileikattiin (1Moos 17:10-12; 21:4; 3Moos 12:3).
Sapatti, levon päivä, määrättiin seitsemänneksi päiväksi
(2Moos 31:12-17).

Seitsenluku leimasi kaikkea israelilaisten elämää. Niin
oli ajan ja juhlien laita. Jumala loi maailman kuudessa
päivässä ja lepäsi seitsemäntenä, seitsemäs päivä on
lepopäivä, sapatti jolloin Hän päätti luomistyönsä
(1Moos 2:1s.). Joka seitsemäs vuosi on sapattivuosi.
Samoin joka seitsemäs vuosi oli julistettava velat
anteeksiannetuiksi (5Moos 15) ja seitsemän kertaa
seitsemän vuoden jälkeen seurasi riemuvuosi.
Pääsiäinen ja lehtimajanjuhla kestävät seitsemän päivää.
Helluntai on Pääsiäisestä seitsemän viikon kuluttua eli
niiden välillä oli seitsemän kertaa seitsemän täyttä
päivää (3Moos 23:15). Kahden riemuvuoden välillä on
sama määrä vuosia (3Moos 25:8,10). Seitsemäntenä
kuukautena vietettiin pasuunansoitonjuhlaa, suurta
sovituspäivää sekä seitsenpäiväistä lehtimajanjuhlaa
(3Moos 23:34-36). Seitsenhaarainen lamppu valaisi
pyhäkköä (2Moos 25:31ss.), verta pirskotettiin
seitsemän kertaa (3Moos 4:6; 14:7), uudenkuun
ensimmäisenä päivänä uhrattiin seitsemän karitsaa
(4Moos 28:11), samoin helluntaina (3Moos 23:18).

Poikalapsen synnyttäneen tuli puhdistautua seitsemän
päivää, ja tytön synnyttäjän kaksi kertaa seitsemän
(3Moos 12). Mooseksen lain mukaan piti kuolleesta
saastuneen puhdistautua kolmantena ja seitsemäntenä
päivänä (4Moos 19:11s.).

Myös maallisissa asioissa huomataan seitsenluvun
tunnusmerkki. Tällöin se kuvasi paitsi pyhyyttä ja
Jumalan liittoa myös täydellistä ja valmista.
TaNaKh'ssa luku seitsemän esiintyy 255 kertaa, lisäksi
sana seitsemäs 108 kertaa, sana kuusi seitsemästi ja
sana seitsenhaarainen yhdeksän kertaa.

Kainin surmaajalle oli kostettava "seitsenkertaisesti"
(vrt. Metusaelin pojan Lemekin kohdalla: hänen
puolestaan piti kostaa seitsemänkymmentä seitsemän
kertaa, 1Moos 4:15,24).

Nooan oli vietävä arkkiin kaikkia puhtaita eläimiä ja
taivaan lintuja seitsemän paria kutakin. Epäpuhtaita
eläimiä pelastettiin yksi pari kutakin. Ennen
vedenpaisumusta Nooa perheineen oli arkissa
seitsemän päivää. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala
asetti taivaalle liiton merkiksi sateenkaaren jossa on
seitsemän väriä (1Moos 9:12-17).

Aabraham todisti oikeutensa kaivamaansa kaivoon
lahjoittamalla Abimelekille seitsemän nuorta lammasta.
Paikka, johon kertomus sijoittuu, sai nimen Beerseba
(= valakaivo, seitsenkaivo) merkitsi heidän siellä
toisilleen vannomasta valasta (1Moos 21:25-31).

Jaakob palveli seitsemän vuotta sekä Leean että
Raakelin tähden (1Moos 29:18,30) ja hän polvistui ja
kumarsi seitsemän kertaa kohdatessaan veljensä
Eesaun (1Moos 33:3).

Bileam rakennutti seitsemän alttaria ja hankki niille
polttouhriksi seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä
(4Moos 23:1).

Israelilaisten ryhtyessä valloittamaan Jerikoa seitsemän
pappia kiersivät sen kuutena päivänä liitonarkin edellä
ja puhalsivat seitsemään oinaansarviseen pasunaan.
Seitsemäntenä päivänä he kulkivat kaupungin ympäri
seitsemän kertaa puhaltaen pasuunoihin minkä jälkeen
kaupungin muuri kukistui (Joos 6).

Simsonin häät kestivät seitsemän päivää. Koittaessaan
salata voimiensa salaisuuden Delilalta hän sepitti
vääräksi osoittautuneen tarinan, että hän menettää
voimansa, kun hänet sidotaan seitsemällä tuoreella
jänteellä (Tuom 16:7). Samoin kävi toisella kerralla, kun
hän selitti. "Jos kudot minun pääni seitsemän palmikkoa
kankaan loimiin" (Tuom 16:13). Viimein hän paljasti, että
hänen voimansa ovat hänen hiuksiensa seitsemässä
palmikossa (Tuom 16:16-19).

Syntiuhria toimittava pappi kastoi sormensa uhrieläimen
vereen ja pirskotti sitä Herran edessä seitsemän kertaa.
Salomon Temppelin rakennustyö kesti seitsemän
vuotta. Ilmestysmajassa ja myöhemmin Jerusalemin
Temppelissä oli seitsenhaarainen lampunjalka eli מנורה
Menora (2Moos 25:31-39). Menoran kynttilöistä oli
tärkein keskimmäinen, jonka heprealainen nimi שכינה
Shekináh merkitsee Jumalan läsnäoloa. Profeetta
Sakarjan mukaan lampunjalan seitsemän valoa
tarkoittivat kaikkea maata tarkkaavia Herran silmiä
(Sak 4:1-49).

Profeetta Elia rukoili sadetta seitsemän kertaa, minkä
jälkeen se tuli (1Kun 18:41-46). Kun profeetta Elisa
herätti henkiin sunemilaisen naisen pojan, niin poika
aivasti seitsemän kertaa ja avasi sitten silmänsä
(2Kun 4:35).

Spitaaliin sairastuneen syyrialaisen sotapäällikkö
Naemanin oli peseydyttävä seitsemän kertaa Jordanissa
päästäkseen sairaudestaan (2Kun 5:1-19).

Profeetta Jesajan ennustamana pelastuksen aikana
"kuun valo on oleva kuin auringon valo ja auringon
valo on oleva seitsenkertainen, kuin seitsemän päivän
valo yhdellä kertaa" (Jes 30:26).

"Sillä seitsemästi vanhurskas lankeaa ja nousee jälleen,
mutta jumalattomat suistuvat onnettomuuteen"
(Sanal 24:16).

Jobilla oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Jobia
saapui lohduttamaa kolme ystävää, jotka viipyivät
hänen luonaan seitsemän päivää ja seitsemän yötä
(Job 2:13).

"Isä meidän, joka olet taivaissa!"-rukouksessa on
seitsemän rukousta:

1. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi;
2. tulkoon Sinun Valtakuntasi;
3. tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä
niin kuin taivaassa;
4. anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen
leipämme;
5. ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin
mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
6. äläkä saata meitä kiusaukseen;
7. vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on
valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen]
(Matt 6:9-13).

Seitsemän lausetta ristillä:

1. "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he
tekevät" (Luuk 23:34),
2. "Vaimo, katso, poikasi!" "Katso, äitisi!" (Joh
19:26,27),
3. "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää
sinun oleman minun kanssani paratiisissa" (Luuk 23:43),
4. "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" (Matt 27:46; Mark 15:34).
5. "Minun on jano" (Joh 19:28),
6. "Se on täytetty" (Joh 19:30) ja
7. "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni" (Luuk 23:46).

"Viisaus on talonsa rakentanut, veistänyt seitsemän
pylvästänsä" (Sananl 9:1):

1. viisaus,
2. urhollisuus, rohkeus,
3. itsehillintä, maltillisuus,
4. oikeudenmukaisuus, oikeamielisyys,
5. usko,
6. toivo ja
7. rakkaus (1Kor 13:13; vrt. Kol 1:4-6).

Uskovan seitsemän tuntomerkkiä:

1. sydämellinen armahtavaisuus,
2. ystävällisyys,
3. nöyryys,
4. sävyisyys, lempeys,
5. pitkämielisyys, kärsivällisyys,
6. toinen toisensa kärsiminen, tuleminen toimeen toinen
toisensa kanssa ja
7. antaminen anteeksi toinen toiselleen ja "kaiken
kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken
täydelliseksi" (Kol 3:12-14).

Seitsemän vastaparia ovat:

1. viisaus ja ymmärtämättömyys,
2. ymmärrys ja tyhmyys,
3. taito ja taitamattomuus,
4. voima ja pelko,
5. tieto ja tietämättömyys,
6. Herran pelko ja ylpeys ja
7. hurskaus ja kovuus (Jes 11:2-5).

Pietaria Jeshua neuvoi antamaan häntä vastaan
rikkoneelle lähimmäiselle anteeksi "ei seitsemän kertaa,
vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän" (70 x 7;
Matt 18:22).

Jeshua ajoi Magdalan Mirjamista (Maria Magdaleena)
seitsemän pahaa henkeä eli riivaajaa (Mark 16:9; Luuk
8:2). Ihmisestä lähtenyt saastainen henki palatessaan
takaisin, ottaa mukaansa "seitsemän vielä pahempaa
henkeä ja niin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin
alussa (Matt 12:45; Luuk 11:26).

Jeshua ruokki 4000 miestä seitsemällä leivällä ja
muutamalla kalalla ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin
seitsemän korillista (Mark 8:6-9).

Alkuseurakunta valitsi seitsemän miestä "toimittamaan
pöytäpalvelusta" (Apt 6:1-6).

Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa ovat Efesos,
Smyrna, Pergamon, Tyatira, Sardes, Filadelfia ja
Laodikea (Ilm 1:11). Messiaan kädessä on seitsemän
tähteä (Ilm 1:16,20; 3:1). Seitsemällä kultaisella
lampunjalalla kuvataan näitä seurakuntia (Ilm 1:12,20;
2:1). Jumalan Valtaistuimen edessä on seitsemän
tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä
(Ilm 1:4; 4:5). Lisäksi merkkinä Jumalan seitsemästä
hengestä, jotka on lähetetty kaikkialle maailmaan, olivat
Karitsan seitsemän sarvea ja seitsemän silmää (Ilm 5:6).
Karitsan oikeassa kädessä Johannes näki kirjakäärön,
joka oli sinetöity seitsemällä sinetillä (5:1; luvut 6 ja 7).
Seitsemännessä sinetissä seitsemän enkeliä joille
annettiin seitsemän pasuunaa (8:2). Seitsemään
pasunaan puhaltamista edeltää seitsemän taivaallista
näkyä (Ilm 9), joihin liittyy myös seitsemän
ukkosenjylinää (10:3). Seitsemää vitsausta toteuttamaan
Jumala käyttää seitsemää enkeliä (Ilm 15; 17:1; 21:9).
Vitsauksia nimitetään myös Jumalan vihan seitsemäksi
maljaksi (Ilm 16). Ilmestyskirjassa numero 7 mainitaan
54 kertaa, esimerkiksi: 7 seurakuntaa, 7 tähteä, 7 sinettiä,
7 pasunaa, 7 vitsausta, 7 maljaa, 7 enkeliä.

Seitsemän yhteiskunnallista luokkaa Ilmestyskirjassa:
kuninkaat, ylimykset, sotajoukkojen johtajat, rikkaat
miehet, mahtavat miehet, muut vapaat ihmiset ja orjat
(6:15). Suurella tulipunaisella lohikäärmeellä on
seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ja kruunu kaikissa
seitsemässä päässä (Ilm 12:3). Merestä nousevalla
pedolla on kymmenen sarvea ja seitsemän päätä ja
kaikissa kymmenessä sarvessa kruunua ja jokaiseen
päähän oli kirjoitettu herjaava nimi (13:1). "Ne seitsemän
päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu;
ne ovat myös seitsemän kuningasta" (Ilm 17:9).
Lohikäärmeen ja pedon seitsemän päätä kuvaavat
täydellistä pahuutta (Ilm 12:3; 13:1).

Hääpäiviä oli seitsemän (1Moos 29:27s.), samoin
surupäiviä (1Moos 50:10; vrt. 1Sam 31:13). Aabraham
antoi Abimelekille seitsemän karitsaa (1Moos 21:28,30).
Farao näki unta seitsemästä lehmästä ja seitsemästä
tähkäpäästä (1Moos 41:1-7). Egyptissä oli seitsemän
lihavaa ja seitsemän laihaa vuotta.

Raamatussa ilmenee myös tarkka seitsemän puolikas,
kolme ja puoli (Ilm 11:9,11). Koska seitsenluku on
täydellisen ja valmiin vertauskuva, puolet siitä eli kolme
ja puoli on taas epätäydellisyyden sekä täyttymättömän
tunnusmerkki. Tätä havainnollistaa valhemessiaan
kukistuminen kolmen ja puolen vuoden kuluttua valtaan
astumisestaan (Ilm 13:5; vrt. Dan 7:25; 12:7).

Seitsenluvun luonne säilyy myös monikerroissa. Kun
uutta vuotta on kulunut 14 eli kaksi kertaa seitsemän
päivää, alkaa Pääsiäinen (2Moos 12:6-8). Jokaisena
lehtimajanjuhlan seitsemäntenä päivänä uhrattiin
"neljätoista vuodenvanhaa, virheetöntä karitsaa"
(4Moos 29:13,17,20,23,26,29,32). Matteuksen
evankeliumissa Jeshuan sukuluettelo on järjestetty
kolmeen osaan, joissa kussakin on 14 sukupolvea
(Matt 1:17).

Seitsemän katumuspsalmia: 6, 32, 38, 51, 102, 130 ja 143
sekä seitsemän aakkosellista psalmia: 25, 34, 37, 111,
112, 119 ja 145.

Baabelin kuninkailla oli seitsemän neuvonantajaa
(Esr 7:14; Est 1:14). Esterinkirjan kohtalokkaat
tapahtumat sijoittuvat kuningas Kserkseen
seitsemäntenä hallitusvuotenaan järjestämien
seitsenpäiväisten pitojen viimeiseen päivään.
Kuninkaalla oli palatsissaan seitsemän eunukkia ja
lähimpinä neuvonantajinaan seitsemän persialaista ja
meedialaista ruhtinasta. Kserkseen valittua Esterin
kuningattareksi tämä sai itselleen seitsemän valikoitua
palvelijatarta.

Luku 7 kuvaa hengellistä täydellisyyttä, pyhitystä ja
puhdistusta. Luku 7 on Raamatun perusluku. Jumala
lepäsi seitsemäntenä päivänä ja pyhitti sen (1Moos
2:1-3). Joka seitsemäs vuosi oli sapattivuosi (3Moos
25:1-4). Joka 7. vuosi tuli vapauttaa orjat ja antaa
vapautus veloista (5Moos 15:1-15). Herran kunniaksi
tuli viettää 7 erilaista vuosijuhlaa: pääsiäinen,
happamattoman leivän juhla, ensihedelmän juhla,
helluntai, pasunajuhla, suuri sovituspäivä ja lehtimajan
juhla (3Moos 23:1-44).

Nooan nimi mainitaan Raamatussa 7. kerran, kun hänen
sanotaan olevan hurskas ja nuhteeton (1Moos 6:9).

Luku 7 esiintyy Raamatussa 735 kertaa ja järjestysluku
7. esiintyy 119 kertaa.

https://sinettisormus.blogspot.com/2021/05/nro-vii.html
Sinettisormus

Re: NRO: VII

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

https://www.paivamies.fi/uutiset/hellun ... b9fa50cff0
Ensimmäisenä helluntaina Pyhä Henki laskeutui opetuslasten keskelle tulenliekkien lailla. Ihmiset alkoivat puhua eri kieliä, opetuslapset tulivat ilon valtaan. He saivat rohkeuden lähteä kertomaan sanomaa ylösnousseesta Jeesuksesta. Oheinen vanha helluntairukous luonnehtii, että Pyhä Henki on sielun hyvä vieras ja suloisin lämpö.

Helluntaita vietetään Pyhän Hengen vuodattamisen muistoksi. Samalla se on seurakunnan syntymäpäivä. Ensimmäisenä helluntaina suuri joukko ihmisiä kastettiin, syntyi ensimmäinen seurakunta, joka kasvoi Raamatun kertomuksen mukaan noin kolmella tuhannella hengellä.

Ensimmäinen seurakunta piti kaikkea yhteisenä

Jeesuksen seuraajat opettivat aluksi Jerusalemissa. He pitivät huolta köyhistä. Jotkut saivat lahjan parantaa sairaita. Kerrotaan, että ihmiset jakoivat omaisuutensa ja pitivät kaikkea yhteisenä.

Pian opetuslapsia alettiin vainota. Monet opetuslapset pakenivat kauas, toisiin kaupunkeihin, ja sanoma Jeesuksesta alkoi levitä uusien kansojen keskuuteen. Hurskas juutalainen Saul vainosi aluksi kristittyjä, mutta hän kääntyi kristityksi ja hänestä tuli Paavali, yksi merkittävimmistä kristinuskon opettajista.

Helluntai on suuri juhla

Helluntai kuuluu pääsiäisen ja joulun ohella kirkkovuoden kolmen suurimman juhlan joukkoon. Helluntai on kirkkovuodessa pääsiäisjakson päätösjuhla. Samalla se aloittaa niin sanotun helluntaijakson.

Helluntain raamatuntekstit puhuvat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty kristityille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi.

Vanha helluntairukous

Alla oleva helluntairukous on keskiajan rukousperinteen helmiä. Rukous on osoitettu suoraan Pyhälle Hengelle, mikä on yleistä helluntairukouksissa ja -virsissä, vaikka yleisesti ottaen harvinaista.

Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alasmeidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.
Tule köyhän apu,tule lahjain antaja,tule sielun kirkkaus,sinä paras lohduttaja,sielun hyvä vieras ja suloisin lämpö.
Työssä sinä olet lepo,helteessä virvoitus,murheessa lohdutus.
Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo,täytä uskollistesi sydämet.Ilman sinun voimaasi ei olemitään viatonta.
Pese se, mikä saastainen on,kastele se, mikä kuiva on,paranna, mikä haavoitettu on,pehmitä, mikä kova on,lämmitä, mikä kylmä on,etsi kaikkia eksyneitä.
Anna uskollisillesi,jotka sinuun turvautuvat,pyhät lahjasi.
Anna uskon vahvistusta,anna autuas loppu,anna iäinen ilo.
Sinettisormus

Re: NRO: VII

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Siunattua Helluntain aikaa, Pyhä Henki laskeutukoon yllenne!
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: NRO: VII

Viesti Kirjoittaja Eero »

En ehtinyt lukea kaikkea, mutta oliko tässä siis seitsemäs Sapatti Pääsiäisestä mainittuna? Ehkä Herra haluaa korostaa nyt juuri tuota Helluntain merkitystä!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: NRO: VII

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen! Tule Herra Jeesus!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: NRO: VII

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Taisi tuossa jotain sellaista olla ... koen tuon merkitykselliseksi.
Vastaa Viestiin